Parisuhde tunnekylmän henkilön kanssa.
Hei.
Olen parisuhteessa itseäni muutaman vuoden nuoremman henkilön kanssa, olemme molemmat naisia. Olemme olleet yhdessä reilun vuoden. Elämässäni tapahtui isoja muutoksia viime vuoden toukokuussa ja tämä suhde alkoi nopeasti edellisen päättymisen jälkeen. En ole kuitenkaan katunut tai kokenut, että tämä uusi suhde olisi ollut minkäänlainen laastari tai muu. Päinvastoin: edellistä suhdetta lopeteltiin viimeiset pari vuotta ja kun tapasin uuden puolisoni, tuntui kuin olisin tullut kotii. Alussa elimme etäsuhteessa ja puhuimme paljon: soittelimme, viestittelimme ja olimme muillakin tavoilla yhteydessä joka päivä. Tuntui kuin olisimme löytäneet sielunkumppanimme ja kaikki oli hyvin, vaikka elimmekin etäsuhteessa. Nyt asumme osa-aikaisesti yhdessä: minä yhteisessä kodissamme ja hän osan viikkoa työsuhdeasunnossaan.
Viime aikoina puolisoni on muuttunut todella paljon. Hänestä on tullut paljon etäisempi ja kylmempi, tämän hän myöntää ääneenkin. Myös hän erosi hieman minua ennen edellisestä suhteestaan, mutta sanoi ja vakuutti minulle että en ollut laastari: edellisen suhteen hän kuulemma oli käsitellyt jo pois. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että en enää tunne häntä tai osaa elää hänen kanssaan. Eräänä iltana keskustelimme siitä, että minua sattuu kovasti hänen kylmyytensä ja välinpitämättömyytensä. Hän oli asiasta pahoillaan ja lupasi parhaansa, että muuttaa tapojaan.
Hän on avoimesti kertonut, että hänen lapsuutensa on ollut todella rankka ja hänen kiintymyssuhteensa ovat todella häiriintyneet. Hän on tehnyt myös tunnelukkotestejä ja niissä hänellä on vahvimpana emotionaalinen estyneisyys, pessimistisyys sekä muutama muu samantyylinen, olisiko ollut hyväksynnän haku. Jokatapauksessa hän tietää pulmansa, mutta minä olen toimeton. Yritän tukea häntä, ymmärtää ja antaa aikaa. Tuntuu kuitenkin välillä kuin olisin umpikujassa: en aina tunne oloani kotoisaksi, halutuksi tai kelpaavaksi.
Tuntuu silti hassulta, sillä olen edelleen aivan rakastunut häneen. Tunnen edelleen, että hän on sielunkumppanini ja hän minun. Olen vain väsynyt siihen, että en tiedä mitä tehdä. Haluaisin rakastaa ja tulla rakastetuksi. Silloin kun hän voi hyvin, hän on maailman kultaisin puoliso ja ottaa minut huomioon. Joskus näen hänestä suoraan hänen ahdistuksensa ja tunnen, kuinka hän haluaa vain kääntyä pois. Tällöin minulle tulee turvaton ja ahdistunut olo.
Minkälaisia kokemuksia teillä on vastaavista tilanteista? Oletteko saaneet apua ja suhteenne toimimaan? Yritän ajatella, että tunnekylmyys on puolisoni ominaisuus, ei hänen persoonansa.
On vaikea sanoa oikein mitään, kun en tunne puolisoasi. Jos hän on kovin estynyt niin eikö olisi syytä mennä asiantuntijan puheille ja selvittää asiaa. Rakkauden ensi huumassa ei ehkä näytä kaikkia puolia itsestään avoimesti. Kun aikaa kuluu niin monia uusia piirteitä nousee esille. On ehkä jo luottavaisempi tai sitten ei pysty enää niitä peittämään.
Jos on vaikeita asioita taustalla tuskin kotikonstit auttavat. Rakkauden loppumisesta ei varmaan ole kysymys. Puhukaa asiasta avoimesti ja rakentavasti ja yritä saada puolisosi ymmärtämään, että ammattiapu on yhteiselämän kannalta nyt tarpeen.
Hei,
Olen tuon kuvauksesi tunnekylmä puoliso. Käyn kaukana töissä ja kotona kärsin siitä, että minulla ei ole elämää sillä paikkakunnalla..Ei keskusteluun apua. Rakastan puolisoani enemmän kuin mitään. Toisinaan omat ajatukset laittavat kylmyyden lukon hetkeksi päälle, ja tunnen uskomatonta ahdistusta siitä. Silloin en haluaisi edes koskea kumppaniini, ja muutun kylmäksi puheissani. Tiedän samalla että hän ei ole syypää ahdistukseeni, ja kun olo menee ohi pyrin aivan lähelle häntä. Olen vaikeassa asemassa suhteessamme. Elätän ja kasvatan hänen ja toisen ihmisen lapsia. Joudun myös kuuntelemaan jatkuvasti heidän isästään joka ei ole kovinkaan läsnä elämässämme. Tämä isä on myös rikollinen joka elää tuilla ja elättää lapsensa yhteiskunnan piikkiin. Vaikea kuunnella ylistyslaulua tälläisestä tyypistä.