Hei kaikki, kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa.
Olen 35 vuotias ja viimeiset 10 kk olen ollut suhteessa 37 vuotiaan miehen kanssa. Suhde on ollut aikamoista aallokkoa koska hän on erittäin masentunut ja on viimeisen vuoden aikana kokenut suuria elämänmuutoksia (avioero, masennuksen paheneminen, oman elämän uudelleen rakennus, yksinolo pitkän suhteen jälkeen, identiteettikriisi jne).

Mies on kertonut ettei ole vuosiin tuntenut rakkautta ketään kohtaan ennenkuin kohtasi minut ja meidänkin suhde kehittyi hyvin hitaasti, kumpikaan ei koe sellaista räjähtävää rakkautta vaan suhteemme kehittyi ensin ystävyydeksi ja siitä rakastamiseksi. Kun olemme yhdessä hän on ihanin kumppani mitä toivoa voi, rakastava, hellä, huomioonottava, keskustelemme paljon kaikesta ja nautimme toisistamme niin henkisesti kuin fyysisesti.

Ongelmana on alusta saakka ollut hänen tunteensa, tai pikemminkin niiden puute. Hän vertaa tunteitaan minua kohtaan aikaisempiin rakastumisiinsa kun ei ollut masentunut ja on nyt sitä mieltä ettei rakasta minua ”tarpeeksi” ja haluaa lopettaa suhteen koska kokee syyllisyyttä ja huonoa omatuntoa siitä että ”roikottaa” minua. Minä taas pelkään hänen työntävän minua pois koska hän kokee sen ”minun parhaakseni, ansaitsen enemmän rakkautta mitä hän voi antaa” jne. Hän syö kahta masennuslääkettä joista toinen on SSRI ja olemme keskustelleet siitä ylen uutisesta jossa kerrottiin lääkkeen vaikuttavan ihmisen kykyyn ihastua.

En tiedä enää mitä tehdä, yritänkö jatkaa suhdetta koska minä välitän hänestä todella syvästi ja uskon että välillämme oleva hyvä olo on sen arvoista vai annanko periksi ja luovutan.

Millaisia kokemuksia teillä on masentuneiden kumppaneiden kanssa tai itse ollessanne masentuneena uudessa parisuhteessa, ovatko nuo syyllisyyden ja rakkauden vähyyden ja sitoutumisen puutos oireita masennuksesta vai puuttuvatko tunteet todella, miten voin tietää eron?

Kiitos mahdollisista vastauksistanne, minun on todella paha olo ja etsin kovasti apua.