Hei,
pohdin, että mistä voisin kysyä apua/ neuvoja.
Olen avioliitossa elävä 35-vuotias nainen. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 10-vuotta ja meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Liittomme on ollut suhteellisen hyvä, mutta minä olen useamman vuoden toivonut enemmän läheisyyttä ja huomiota. Mieheni on hoitanut lapsia kotona ja olemme tehneet asioita paljon yhdessä, mutta minusta on tuntunut, että hän ei huomioi minua juurikaan, eikä välitä minusta. Puhuimme tästä usein ja mieheni ei ymmärtänyt tunteitani, vaan hänen oli vaikea ymmärtää, miksi tunnen näin. Hänen mielestään hän on ollut paljon läheisempi kuin kukaan muu hänen tuntemansa ihminen vaimoilleen.

Olen myös kokenut, että mieheni ei jaksa pysyä tahdissani. Hän vain yrittää tasoittaa minua. Tämä on tullut varsin selväksi esim. sellaisina päivinä, kun olen ollut kipeä, niin hän on tyytyväisenä huokaillut, että on mukavaa, että minä välillä rauhoitun. Itse taas olen todella menevä, sosiaalinen ja tykkään siitä, että elämässä on väriä. Mm. tästä syystä päädyimme aikoinaan siihen, että minä kävin töissä ja mieheni sai jäädä hoitamaan kotiin lapsia. Hän on vähän erakkoluontoinen, eikä viihdy niin paljoa sosiaalisissa ympyröissä kuin minä. Kun hän sai olla rauhassa paljon kotona, jaksoi hän useimmiten lähteä minun kanssa yhteisiin kyläilyreissuihin tms.

Viimeisen vuoden aikana miehenikin meni töihin ja minä koin, että lähes kaikki kotityöt jäivät minulle. Hän oli myös erityisen väsynyt ja jaksoi töiden päälle vain katsella televisiota. Minusta tuntui, että minä kohta maadun tänne ja hoidan omien töiden lisäksi kaiken. Mieheni on ollut myös lapsillemme kiukkuinen tai hän on koko ajan käskevä ja tämä ärsyttää minua. Mieheni komentelee käskevästi lapsia, eivätkä lapset usko häntä ollenkaan. Minä kun pyydän lapsia toimimaan jotenkin, he eivät vastustele niin kovasti.
Olen aina ollut aika meneväinen ja kevään aikana tapasin miehen, johon ihastuin aika kovasti. Pidimme yhteyttä ja ihastuin enemmän. Kotona meillä oli mieheni kanssa vaikeaa. Kevään aikana myös päädyin pettämään miestäni.

Olemme keskustelleet näistä kaikista asioista mieheni kanssa ja hän haluaisi yrittää vielä. Hän ymmärtää, miksi olen päätynyt ihastumaan toiseen mieheen ja miksi petin häntä. Hän näkee vaikeudet, mitä meillä on liitossamme ollut ja haluaisi jatkaa.

Hän on sanonut, että jos liittomme loppuu, hän ei ole enää missään tekemissä lastemme kanssa. Minusta tämä tuntuu kiristämiseltä ja väärältä. Että lapset joutuisivat kärsiä äitinsä valinnoista. Mieheni on sanonut minulle selvästi, että minä valitsen, onko lapsillani isää vai ei.

En itse näe tulevaisuutta miehen kanssa, jonka kanssa petin miestäni tai yhtään kenenkään muunkaan kanssa. Mutta jotenkin tämänkin liiton jatkaminen tuntuu äärettömän vaikealta ajatukselta. Samalla tuntuu vaikealta myös liiton lopettaminen, koska tällöin minä jään täysin yksin lapsien kanssa ja lapset menettävät isänsä.

Mieheni on nyt yrittänyt tsempata ja olla huomioiva. Hän yrittää olla hellä ja jaksaa touhuta kotona. Hän myös haluaa keskustella paljon. Minusta taas tuntuu, etten jaksa. Totta kai välitän miehestäni, mutta en tunne häntä kohtaan mitään suurta rakkautta. Tuntuu, että kaipaisin aikaa, omaa tilaa ja tilaisuuden ajatella asioita kaikessa rauhassa.

Minun tunteeni ovat ikään kuin hävinneet kokonaan jonnekin. Haluaisin vain pystyä elämään omaa elämääni, enkä olemaan koko ajan tilivelvollinen jollekin ihmiselle kaikesta.
Voivatko tunteet hävitä kokonaan ja mitä ihmettä me teemme? Mitä ihmettä minun tulisi tehdä? Minä haluaisin elää ja tuntea!

Tiedän, että minun pitäisi olla vain tyytyväinen ja onnellinen, mutta kun en ole.