Kaipaisin vinkkejä siihen, miten oppisin olemaan ottamatta toisen tunnetiloja itseeni ja miten toimia käytännössä..

Esimerkki: Miehelläni on tapana padota omia pettymyksiä, vihan tunteita jne. Se ilmenee lamaantuneena mököttämisenä, tiuskimisena ja usein myös näiden omien tunteiden sijoittamisena minuun. Eli jos hän ei kykene olemaan omien tunteidensa kanssa, pyrkii hän pikkuhiljaa hienovaraisesti ärsyttämään minua niin kauan, että lopulta hermostun. Sitten hän sanoo, että hänen on on vaikea olla, kun minä olen ollut niin etäinen ja huonotuulinen. Ja koska lopulta hermostun, se on osoittaa asian hänelle toteen.

Koska olen herkkyyteen taipuvainen, alan varoa häntä alitajuisesti (on vaikeampi olla rento oma itsensä), kun huomaan hänen kireytensä, ja se näyttäytyy hänelle välttelynä ja että minä olen se pahantuulinen. Koska alan varoa hänen käytöstään saatan alkaa tekemään omia juttujani ja antaa hänelle tilaa. Sekään ei kelpaa, koska silloin hänen mukaansa vetäydyn ,olen häntä kohtaan kylmä ja hän on tehnyt tai sanonut jotakin väärää. Eli minulla ei ole oikein mitään keinoa olla ”ulkona” hänen tunnetiloistaan. Tiedostan tilanteissa sen, että on kyse miehen tunteista ja hänen asioistaan, mutta olen väsynyt siihen, että ne siirretään lopulta minun tunteiksi ja syyksi. Usein nämä tilanteet muttuvat lopuksi riitelyksi, jossa mies syyttää minua ja minä miestä, kun tulee pakonomainen tarve puolustautua. Puolustautua sitä vastaan, ettei halua ottaa vääriä syytöksiä vastaan. Mies ei kuuntele näissä tilanteissa laisinkaan vaan syyttää minua hänen syyllistämisestä ja toistaa itselleen kuinka paha ihminen hän on. Voi mennä useita tunteja tähän jankkaamiseen, mutta missään vaiheessa hän ei tiedosta/tunnusta sitä, että hänellä on ollut huono päivä, huono hetki, stressi jostakin ulkopuolisesta asiasta tms. Sen sijaan hän käyttää aikansa kertoen minulle kuinka täydellinen olen ja kuinka en myönnä mitään virheitä.

Kysynkin vinkkejä siihen, että miten voisin toimia sellaisissa tilanteissa, jossa minulla kaikki asiat on mallillaan ja mukava fiilis, mutta miehellä ei. Ja hän yrittää pikkuhiljaa vetää minut siihen mukaan. Miten tällaisissa tilanteissa oli hyvä toimia, jotta saisin pidettyä oman hyvän oloni ja olla menemättä mukaan hänen stressiin tai muuhun kipuiluun? Kysyminen, esim. mikä painaa? tai onko kaikki ok? ei tule kysymykseen, koska silloin vastaus on: ”Sinullahan tässä on joku ongelma” ja olen silloin laittanut jo oman lusikkani syvälle soppaan. Eli hän ei jostain syystä tunnista omia tunteitaan ja sitä, että kenen tunteista on kysymys. Olen yrittänyt puhua hänelle ja ehdottanut, että hän voisi sanoa itse ääneen, jos on huono päivä tai jokin harmittaa, mutta se ei onnistu käytännössä.

Eli mikä avuksi? 😐