Joskus. Ei vaan joka päivä sitä toivoo, että joku ottaisi kainaloon, kysyisi kuulumisia ja osottaisi välittävänsä oikeasti. Lohduttaisi ja olisi vaan siinä vierellä. Kertoisi hauskan tarinan. Voisin nauraa. Sanoa mitä haluan.

Takana on usean vuoden on/off- suhde. Suhde, joka on romuttanut itsetunnon. Kuin olisin raunion rippeet. Näistä tarvikkeista ei enää rakenneta mitään. Luottamus on mennyt. Ei ole ketään. Ei siis oikeasti ketään. Kuolleita vain tai ihmisiä, jotka kokevat onnensa minun epäonnistumisten kautta. Eikä vuosien tuhoavan suhteen jälkeen pysty päästämään ketään enää lähelle. Ei vain voi.
Alkoholisti. Tuurijuoppo. Kaksoiselämä. Kiristys. Uhkailu. Pettäminen. Vertailu. Ne miljoonat petetyt lupaukset. Hiljainen henkinen tuhoaminen. Ivailu.
Koskaan en missään ollut hyvä. En näyttänyt hyvältä. Oli väärät vaatteet, väärät hiukset, väärät sanat, väärä ilme. Kaikki väärää.

Lapset. Keskikauhumurrosikä. Esimurkkuikä.
Yksinhuoltaja. Huolet.

Tänään ei vaan jaksa. Huomenna vielä vähemmän.

Jos joskus saisi olla onnellinen. Voisi hymyillä ja nauraa. Olla ylpeä.

Miksen minä?