Paineita äitiydestä!

Paineita äitiydestä!

Käyttäjä Croft aloittanut aikaan 11.06.2013 klo 12:44 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Croft kirjoittanut 11.06.2013 klo 12:44

Usein tulee mietittyä omaa tytärtä (5-vuotias), katsoessa, että miten ihmeessä tuon tirppanan saa kasvatettua hyvin, kun omasta lapsuudesta ei voi ottaa kasvatusmallia eikä ympärilläkään ole niitä ihmisiä jotka auttaisivat siinä miten tuommoisesta duracelista tehdään yhteiskuntakelpoinen.
Oma lapsuuteni ja nuoruuteni on ollut elämää isän ja äitipuolen kanssa jotka olivat väkivaltasia alkoholisteja jotka nauttivat lasten nöyryyttämisestä. Vaikka elän nyt onnellista aikaa, traumani kulkevat nimellä ahdistuneisushäiriö luultavasti hautaan asti. Lapsen saaminen on ollut elämäni hienoimpia ja pelottavimpia kokemuksia. Pelkään vahingossa kasvattavani lapseni niin, että hän joutuu kokemaan joitain niistä helvetillisistä asioista joita minä lapsuudessani koin vaikka järki sanoo ettei se todellakaan ole edes mahdollista. Kasvatan lapseni vaiston varassa, sillä vaistolla, että kasvatan sen päinvastaisesti kuin minut on kasvatettu ja toivon, että onnistun tässä työssä nimeltä äitiys mahdollisimman hyvin arvosanoin. Toivon, että jonain päivänä pystyn elämään elämää niin etten tunne paineita lapseni kasvatuksesta ja pystyisin luottamaan omiin kykyihini, luottamaan siihen ettei tuo pieni ihmistaimi traumatisoidu pienistä pettymyksistä eikä sen maailma järky niin helposti kuin kuvittelen.
Siinä se taas juoksee nauraen koiran perässä ja hassuttelee, tulee tahmaisilla karkin tuoksuisilla käsillään halimaan ja sanoo, että rakastaa. Ja minä hölmö pelkään etten ole suoriutunut tästä äitiydestä tarpeeksi hyvin. 😳

Käyttäjä Nannanen86 kirjoittanut 11.06.2013 klo 21:14

Mahtavaa... 🙂 Toi sun kasvatustapasi ei kuulosta mtenkään väärältä. Se on hyvä, että yrität tehdä asiat päin vastoin kuin isäsi ja äitipuolesi. Väkivaltaiset alkoholistit harvemmin osaavat kasvattaa lapsiaan. Mutta tekstin perusteella et ole mikään hirviö vaikka lapsuutesi ei onnellisimmasta päästä ollutkaan. 🙂

Jatkaa samaa rataa! Uskon että saat kasvatettua lapsesi oikein! 🙂👍

Käyttäjä Croft kirjoittanut 25.06.2013 klo 11:56

Olen taas suurten kysymysten äärellä! 😐
Tyttäreni lähtee tänään mummolaan pariksi päiväksi viettämään ihanaa aikaa ja ottamaan rennosti. Mä tunnen huonoa omaatuntoa, ku "laitan" lapseni toiseten nurkkiin (mummo otti lapsen vaapaaehtoisesti! ) ja heti tulee ajatus, että luuleekohan tuo 5-vuotias hulivili, että äiti on nyt hyljännyt hänet! Naurettavaa, tiedän, mutta minun elämääni.
Tuo huono omatunto juurtaa lapsuuteeni, minun äitini on laittanut kolme pientä lastaan lastenkotiin sen takia ettei jaksanut hoitaa meitä ja jatkoi villiä nuoruuttaan juoten tuo hylkääminen on minulle tuttu termi. Tosin olisi mukavaa, että voisi nauttia täysin siemauksin näistä lapsettomista päivistä ilman tunnontuskia, kun ei niihin todellakaan ole edes syytä.
Ongelmani taitaa olla tuo ylitunnollisuus... mitenköhän siitä pääsisi eroon? 🙂