Hei, kuulostat vaimoltani 16 vuoden takaa. Olimme tuohon mennessä seurustelleet jo nelisen vuotta ja sehän on valovuosia jo parinkympin kynnyksellä.

Siinä elämän vaiheessa minä menin armeijaan ja armeijasta tuli samaan aikaan yhteinen tuttavamme ulos. En tiedä tyttöystäväni tunteista tuolloin, mutta rakastumisen huumahan on jo tuohon mennessä hävinnyt väliltämme ja tilalla oli jo varsin rationaalinen suhde jossa oli yhteiset päämäärät ja tavoitteet

Tiedän, että tällä ystävällä ja puolisollani synkkasi hyvin. Niin hyvin, että heilläkin oli vastaavan kuuloinen yhteinen yö jolloin ei tapahtunut mitään (Disclaimer: parikymppinen ihminen on vielä pohjimmiltaan lapsi ja tekee eri valintoja kuin tekisi 10v myöhemmin), mutta tämä jäi kummittelemaan vuosiksi puolisoni mieliin. Entä jos…

Puolisoni sanoi myöhemmin pohtineensa tuolloin tulevaisuuttaan eri vaihtoehtojensa kanssa. Tämän ystävän kanssa olisi voinut kuulemma olla aikansa todella kivaa, mutta yhteistä tulevaisuutta ei hänen kanssaan pystynyt kuvittelemaan. Minä puolestani edustin vakautta, suunnitelmallisuutta ja tulevaisuutta hyvänä ja luotettavana ”puolisoehdokkaana” eli kaikin puolin varma valinta. Toimeen tultiin, hellyyttä ja seksiä oli ja päämäärät samat. Ei siis päällisin puolin mitään vikaa.

Eli minun ”onnekseni” minun kanssani oli ”yhteys” joka johti lopulta perheenperustamiseen ja kolmeen lapseen ja nykyiseen elämään. Mutta niin oli myös yhteys tähän toiseen, joka pinnan alla kulki mielissä ja viesteissä mukana vuosikymmenen ja risat päälle.

Ja kuitenkin ihminen tekee erilaiset valinnat kolmekymppisenä kuin kaksikymppisenä. Se yhteinen yö piti kokea uudelleen, mutta tällä kertaa ihan ”all yhe way” ja sen jälkeen vielä vuosien ”ei meillä mitään erikoista ole” -salasuhteena.

En voi sanoa mitä sinun pitäisi tehdä, enkä voi neuvoa oikean ratkaisun tekemisessä (koska ei sellaisia ei ole). Mutta rehellinen pitää olla kaikille, että mitä teet, on niin sanotusti lopullista ja avointa, sellaista että kykenet katsomaan itseäsi peilistä sen jälkeen. Tarkoitain, että tämä ystävä ei voi pulpahtaa vuosien kuluttua takaisin haaveena jostain sellaisesta unelmasta, joka ei vain ole mahdollinen. Se on väärin (mahdollista) puolisoasi kohtaan, ystävääsi kohtaan, mutta ennen kaikkea se on väärin sinua itseäsi kohtaan.

Jos koet epävarmuutta nykyisessä suhteessasi ja et niin sanotusti koe ”perhosia” vatsanpohjassa, niin ehkä kyse on siitä, että olet löytänyt niin harvinaisen ihmisen, että voit olla täysin oma itsesi hänen läsnäollessaan etkä sen takia koe jännityksen huumaa hänen läsnä ollessaan. Toki läheisyyden puute jo tuossa vaiheessa voi olla ongelmallista.

Eli kaksi vaihtoehtoa

A) Jatkat nykyisessä suhteessasi ja se joko kestää tai ei.
B) Lopetat nykyisen suhteesi ja otat riskin, kokeilet miten menee tämän toisen kanssa

Et voi saada kaikkea. En missään nimessä suosittele varmistelua siirtymällä uuteen suhteeseen pettämisen kautta. Toki on häviävän pieni mahdollisuus todeta pettämällä, että nykyinen suhde onkin ihan jees, mutta pystyisitkö elämään itsesi kanssa silloin? Haluaisitko olla sellainen ihminen?