Oravanpyörä

Oravanpyörä

Käyttäjä p.i.k. aloittanut aikaan 15.11.2011 klo 23:50 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä p.i.k. kirjoittanut 15.11.2011 klo 23:50

Olen hakkaamassa päätäni seinään jo toistamiseen. Erosin miehestäni vuoden alussa ja palasin kuitenkin hänen kanssa yhteen. Luulin että hän on oikeasti muuttunut kuten hän NIIN kovasti uskotteli. Mutta nyt kun aikaa on taas kulunut ja asumme yhdessä, on jälleen samat piirteet nostaneet päätään. Eron syynä oli alun perin pahoinpitely… Uskoin todella vahvasti hänen muuttuneen, mutta nyt olen tilanteessa josta ei ole ulospääsyä! Kerran jo sain läimäisyn kasvoihin, jonka jälkeen itkut ja anteeksipyynnöt. Pelkään häntä enkä pahemmin uskalla vastaan sanoa. Ystävät ja sukulaiset eivät ole häntä koskaan hyväksyneetkään joten en voi sieltä apua pyytää.. Olen niin sanotusti omillani. Jopa sosiaalitoimi tietää asioista ja olen väittänyt kaiken olevan hyvin, koska en kehtaa myöntää tehneeni saman virheen uudestaan. Häpeän suuresti heikkouttani ja haluan eroon tästä suhteesta, mutta pelko kalvaa.. Hän osaa olla erittäin pelottava uhkaillessaan mitä hän tekee jos yritän lähteä. Ei ole paikkaa mihin voisin päästä häntä karkuun. Mitä teen???!!!🤕

Käyttäjä yhdessäköain kirjoittanut 16.11.2011 klo 10:08

Uskoisin kuitenkin, että pystyt lähtemään, kun kerran olet sen jo aikaisemmin tehnyt!
Pää pystyyn, turha sinun on häpeillä, eihän se sinun häpeäsi ole, jos miehesi sinua lyö! Se, että uskoit hänen muuttuneen, sekin on ihan inhimillistä, koska tietenkin on mahdollista, että ihminen muuttuu... mutta luulempa, että väkivaltaisuuteen kun on taipuvainen, niin siinä tarvitaan kyllä ihan terapiaa ja pitkää sellaista....

Nyt vain kimpsut ja kampsut kasaan!🙂🌻