Lähtökohtaisesti: jos koet itsesi onnettomaksi jollain saralla, on aika tehdä jotakin.

Voit koettaa keskustella tuntemuksistasi avoimesti miehen kanssa ja koettaa löytää kompromissin (esim. kummallekin vieraaseen maahan, suunnilleen puoliväliin muuttaminen). Mutta jos mies ei tunnu kuuntelevan tuntemuksiasi niin ota ja lähde. Älä jää tilanteeseen kituuttamaan, mikäli olet onneton eikä mies kuuntele tuntemuksiasi ollenkaan. Ei hän ole silloin arvoisesi.

Tsemppiä!

Kiitos suorasta vastauksesta 🙂 Olen pyoritellyt eri vaihtoehtoja paassani ja niita koittanut useampaan otteeseen ottaa puheeksi miehen kanssa. Olisin esimerkiksi itse tyytyvainen jos voisimme viettaa puolet vuodesta Suomessa, ja puolet taalla, niin etta kumpikin meista saisivat nauttia omasta kotimaastaan ja omista laheisistaan osan vuodesta. Myos tuo mainitsemasi vaihtoehto molemmille vieraasta asuinmaasta olisi ihan varteenotettava. Olisimme silloin molemmat samassa tilanteessa. Mies on nyt aikalailla tyrmannyt tuon ehdotuksen asua osa vuodesta Suomessa vedoten siihen etta nyt hanen on tarkea saada tyokokemusta ja kehittya tyossaan, eika voi ottaa pidempia lomia tyostaan.

Nyt olen ehka jollain lailla katkera siita etta miehelta ei tosiaan puutu taalla mitaan, hanella on taalla perhe, ystavat ja tyo- seka opiskelupaikka ja tuttu ymparisto, mutta minulla ei ole mitaan muutakuin tama parisuhde. Elamme juuri niinkuin mies haluaa, tehden asioita mita han milloinkin paattaa usein minulta mitaan kyselematta. Elan siis hyvin kontrolloivan ihmisen kanssa joka kokee etta han miehena tekee paatokset ihan ruokaostoksista lahtien ja tietaa parhaiten. Olen jossain maarin kylla alistettu ja ottanut sen aseman vastaan, sen voin myontaa.

Ajatus erosta tuntuu todella riipaisevalta ja pelottavalta, mutta huomaan pyorittelevani sitakin mahdollisuutta enemman mielessani. Pelkaan tulenko koskaan loytamaan uutta rakkautta ja etta mita jos loytaisin itseni myohemmin katumasta eroa.

Haluaisin vain etta mies ottaisi minut huomioon ja yrittaisi jarjestaa kanssani asiat niin ettei tarvitsisi erota. Normaali puhuminen ei ole tuottanut viela tulosta ja mies on jaarapaa. Aiheesta puhuminen johtaa vain riitaan ja itkuun joka kerta. Itse olen todella herkka ja tunteellinen ja mies on kylmakiskoinen. Luulen, etta mies luottaa siihen etta olen tossun alla enka jata hanta.

Haatkin ovat jo suunnitteilla mutta mina en voisi olla vahempaa kiinnostunut niiden jarjestamisesta. Aijonkin yrittaa siirtaa koko haat. Minusta nyt ei ole oikea aika niille.

Sanon nyt aika rehellisesti, että jos mies ei ole halukas joustamaan tai ei kuuntele sinua, niin suhteeseen ei kannata jäädä. Parisuhteessa kumpikin joutuu venymään ja joustamaan, jotta se olisi toimiva. Eikä toinen voi lakata elämästä omaa elämäänsä, vaikka parisuhteessa olisikin.

Ei sinun elämäsi saa olla sellaista ettei sinulla ole mitään itselläsi. Ja jos nyt elätte tavallaan kumpikin miehen elämää hänen ehdoillaan, mitä sinulle jää käteen mahdollisessa erotilanteessa? Jos se ero tuleekin toisesta syystä. Kaikista pahimmassa tapauksessa olet etääntynyt perheestäsi ja ystävistäsi Suomessa etkä oikein asettunut miehenkään kotimaahan.

Onko mies kuitenkin pohtivainen asian suhteen, ottaa erilaisia vaihtoehtoja käsittelyyn? Jos on näin, niin toivoa on, pitkällä ja sinnikkäällä keskustelulla voitte saada kumpiakin tyydyttävän vaihtoehdon. Ehkä hän vain tarvitsee aikaa pohtia asiaa.
Mutta jos mies suorilta käsin, jatkuvasti tyrmää kaikki vaihtoehdot yms. niin juu, älä haaskaa aikaasi.

Jos olet vasta reilu parikymppinen, sinulla on aikaa vuosia ja vuosia. Tiedän kyllä varsin hyvin, että tutusta ja turvallisesta ihmisestä eroaminen pelottaa aivan hirveästi! Se on aivan kamalaa, ettei toinen vain yhtäkkiä ole elämässäsi. Etenkin, kun olet jopa muuttanut miehen maahan. Mutta voin luvata, että pidemmän päälle se on parempi kuin huonossa suhteessa onnettomana eläminen. Välillä vaikka kuinka rakastaisi ja olisi ihanaa, niin käytännön asiat eivät vain toimi. Kuten esimerkiksi itselläni kaukosuhde ei toimisi ollenkaan.
Ja omaa tilannettaan ei usein näe kovin objektiivisesti. Usein näkee sen rakkaan ihanan miehen, ihanat koti-illat, pusut ja halit, mutta unohtaa täysin vaikka esim. riidat, onnettoman olon kun ollaan erillään yms.

Pahoittelut, jos kuulostin vähättelevältä, se ei tosiaan ollut tarkoitukseni!

Edellä vastaajat ovat tainneet jo sanoa kaiken oleellisen. Itseäni kuvauksesi suorastaan ahdisti. Ilmeisest miesystäväsi on saanut elämänne juuri siihen tilanteeseen kuin itse haluaa, ei ihme jos hän ei ole kiinnostunut kompromisseista.

Suomalaisen naisenhan piti olla itsenäinen ja omapäinen... Kannattaisiko avata ne silmät todellisuudelle 😋

Kiitos taas hyvasta viestistasi ! 🙂

Otin jalleen eilis iltana asian puheeksi ennen nukkumaan menoa, ja miehen ratkaisu asiaan oli se, etta perheeni Suomestahan voisi muuttaa tanne myos asumaan ja etta lomalla voimme tietysti kayda Suomessa. (lomia taalla on vahan). Han on ennenkin tasta puhunut. Hanellehan tama olisi taas kerran helppo ratkaisu ongelmaan, jonka toteuttajana olisivat silti muut ihmiset eika hanen tarvitsisi joustaa vielakaan mistaan. Eika tuo nyt sita omaa kotimaan kaipuutani poistaisi, kun kyse on siita etta en haluaisi asua tassa nykyisessa maassa pysyvasti.

En tieda onko toiveeni eparealistinen miehen toiden kannalta siita etta voisimme viettaa ainakin osan vuodesta Suomessa, mutta itse naen sen parhaana vaihtoehtona.
Myoskaan omalla kohdallani kaukosuhde ei tulisi kysymykseen.

Eilisessa keskustelussa oli silti ehka joku toivonkipina, silla riitaa ei syntynyt tallakertaa eika mies ainakaan tiuskinut etta painu sitten takaisin Suomeen tai muuta vastaavaa.

Olisi mielenkiintoista nahda taipuisiko mies mihinkaan edes silla uhalla, etta ottaisin ja lahtisin jos asioita ei saada sovittua.

Jos ero tulisi, olisin kylla aivan tyhjan paalla ja kaiken saisi aloittaa alusta. Minulla on kuitenkin ihana perhe ja ystavia Suomessa.

Itse elän "monikulttuurisessa" avioliitossa, mutta toisinpäin: mieheni on suomalainen, minä - en. Asumme Suomessa.

Ensimmäinen asia, jonka haluan sanoa oman kokemukseni perusteella, on se, että mokusuhteet ovat kaksin kerroin haastavampia jo mainitsemasi kotimaanostalgian takia. Mutta älä kuvittele sen olevan suhteen syy! Asut ulkomailla ja sinun on päätettävä, haluatko jatkaa siellä, pystytkö sopeutumaan vieraaseen ympäristöön edes jollain aikavälillä. Sillä jos et, niin ei tule kysymykseen avioliitto, ei yksinasuminen, eikä välttämättä edes lyhyt työkomennus ulkomailla. Palaat vaan kotiin ja elät täällä.

Toinen ylläolevaan liittyvä asia: ongelmasi on alhainen sopeutumisaste. Jos sinulla olisi opiskelupaikka, töitä ja/tai harrastuksia, integroituisit paikalliseen elämään ja unohtaisit haikailut kotiin. Nostalgia kestää muutaman vuoden. Tosin joillakin - vaikka koko elämän. Kartoita mahdollusuutesi keksiä itsellesi tekemistä. Tiedustele, onko muita suomalaisia asuinalueellasi.

Kolmas asia: et kertonut, mistä maasta on kyse, mutta jos seuraat uutisia Suomesta, niin täällä ei nykyään todellakaan sada mannaa taivaalta. Työttömyys on 90-luvun tasolla ja opiskelupaikkoja, terveydenhoitoa, lasten päivähoitoa, eläketurvaa, lomia kuten opintorahaakin leikataan. Aktiivisimmät tosissaan miettii poismuuttoa. Ole tarkkana!

Neljäs asia: älä edes harkitse fifty-fifty-roikkumista kahden maan välissä. Ei onnistu! Suhde on AINA kompromissi, mokuliitto - sitäkin enemmän, jompikumpi menettää enemmän kuin toinen ja se on hyväksyttävä. Paitsi ehkä jos molemmat ovat itselleen vieraassa maassa. Miehet ovat fysiologiansa takia vähemmän sopeutuvaisia kuin naiset, voit yllättyä ikävästi, jos vedät tiukkaa linjaa ja muutatat miehesi kanssasi Suomeen. Juurensa menettäneet miehet ovat mitä surkein näky.

Kiitos Belka vastauksestasi ! 🙂 Asumme Bulgariassa. Maassa on tietysti omat ihanat puolensa. Hyva ilmasto, upea luonto ja alhainen hintataso ja ihanat pitkat lampimat kesat esimerkiksi. Tama on hyva lomakohde.

Terveydenhuolto on ehka tarkein asia josta koen taalla epavarmuutta ja turvattomuutta.
Myos tulevaisuudessa ajatellen lapsien saamista, uskon etta he saisivat silti parhaat lahtokohdat koulutukseensa ja tyoelamaansa ja palkkatasoonsa Suomesta. Se on aivan eri luokkaa kuin taalla.

Tuo on ihan totta, etta jos saisin itse taalta tyo -tai opiskelupaikan ja harrastuksia, olisi sopeutumiseni tanne paremmin mahdollista. Mieheni on suhtautunut hieman kriittisesti naihin ja toivoisi etta olisin koti-aiti tulevaisuudessa, ei halua etta minulla on ns. omaa elamaa ja menoja. Han on mustasukkainen.
Tosin ehka nyt ollessani tassa ahdistuksen myllerryksessa, hankin alkaa ymmartaa etta mina tarvitsen omia aktiviteetteja ja mielekasta tekemista pysyakseni henkisesti tasapainossa ja hyvaksymaan sen, etta mahdollisesti jaisinjaisimme tanne pysyvasti.

Aijon miettia ja katsella tilannetta nyt viela aivan rauhassa tekematta mitaan akkinaisia paatoksia suuntaan tai toiseen. Kiitos viela teille kaikille vastanneille ! 🙂🌻

Ahaa, Bulgarian elintaso ei ehkä ollut parhaimmasta päästä, mutta se "parhain pää" on monista merkeistä päätellen alkaa olla kaput jo saksoissa-ruotseissakin 😀 Suomalaiset esim. menee nykyisin töihin ja asumaan Viroon ja ovat tyytyväisiä, uutisissakin oli, että TE-toimistot välittää sinne työvoimaa.

Hei, sinulla on siellä sellaista, mitä et mistään rahasta saa muualta - lämmin luonto, enemmän aurinkoa ja sosiaalinen ympäristö. Viisi kesämatkaa sinne tehtiin lapsen kanssa, turistina toki on eri asia olla maassa kuin asua siellä. Mutta silti ihmiset tuntuivat olevan hyvin positiivisia ja kontaktin saa helposti. Se on tärkeä tekijä viihtymisen näkökulmasta.
Slaavilainen kun itse olen (en Bulgariasta tosin), niin kyllä ne slaavit miehinä voivat olla omistuksenhaluisia ja kuvittelevat päättävänsä asioista, mutta useimmiten käy lopulta niin, että se perheen kukkaro on naisen käsissä 😀 Ja sitten koko suku on tärkeä heille, mutta loppujen lopuksi oma perhe on kaikki kaikessa ja myös oma ihana vaimo, josta ollaan hirveän ylpeitä 🙂 (vaimon selän takana yleensä)

Kirjoituksesta päätellen miehesi on valmis tekemään kompromisseja, se on hyvä merkki. Anna hänelle mahdollisuuden sulatella ajatus. Myös sinun työssäolo/opiskelu - syötä nämä ajatukset vähitellen, katso mahdollisuuksia/ilmoituksia kaikessa rauhassa ja sitten kun löytyy jotain hyvää, niin laitat vaan kortit pöytään, että tällaista tässä nyt löytyi.

Terveydenhoidon osalta voit selvittää, mitä mahdollisuuksia tuoda välillä esim. lapset hoitoon, lapsethan saa Suomen kansalaisuuden.

Ja sellainen juttu vielä: täällä hallitus on parhaillaan väsäämässä lakiehdotusta, jonka mukaan Suomen kansalainen voi tuoda puolison + 2 lasta vain jos hän ansaitsee nettona 2600,-/kk. Jos menee läpi, niin omalle puolisolle saa määräaikaisen oleskeluluvan maahan vain vakituisessa kokopäivätyössä oleva kun ne laskee, että sille toisellekin pitää jäädä rahaa elämiseen. Yleisö nousi takajaloilleen, joten tuskin menee läpi, mutta jo pelkästä ajatuksesta voit päätellä, mikä ilmapiiri...

Toivotan kuitenkin tsemppiä teille. Asioilla on tapana järjestyä!🙂🌻

Hei,
En tiedä luetko näitä viestejä enää, mutta pakko sanoa että tilanteesi kuulostaa melkeinpä kopiolta omasta tilanteestani vielä pari kuukautta sitten. Paitsi että me molemmat asumme vieraassa maassa, ja oli tarkoitus muuttaa myöhemmin hänen kotimaahansa. Hän oli myös hyvin kontrolloiva, jopa manipuloiva. Jos ilmaisin tyytymättömyyttä jotakin asiaa kohtaan, hän suuttui ja sanoi että olet vapaa lähtemään tästä suhteesta. Hän ei koskaan nähnyt mitään vikaa omassa käytöksessään, vaan se oli aina loppujen lopuksi minun syytäni. Hän käski, ja jos en totellut, hän sai minut tuntemaan siitä syyllisyyttä.

Voin kertoa, että todella myös tunsin rakastavani häntä.. Mutta näin jälkeen päin voisin vaikka lyödä vetoa siitä ettei hän koskaan välittänyt minusta. Hän tavoitteli aina omaa etuaan. Ja oli myös hyvin kylmä, ei kyennyt empatiaan jne.
Pointtini on, että nyt ymmärrän miksi tämä suhde oli paras päättää. Olen paljon onnellisempi ilman häntä, vaikka vielä pari kuukautta sitten olin varma etten haluaisi elää ilman häntä.

Se on toki sinun päätöksesi kuinka tahdot toimia hänen kanssaan. Minä yrittäisin varmaan vielä viimeisen kerran puhua hänen kanssaan, ja jos ei löydy kompromissia tai muuta ratkaisua joka tekee myös sinut onnellisemmaksi, lähtisin suhteesta. Kertoisin hänelle rauhallisesti tunteistani ja kuinka onneton koen olevani. Jos se ei saa häntä edes reagoimaan, lähtisin ja etsisin sen onnen muualta. Toivotan sinulle onnea matkaan, ja toivottavasti löydät onnesi, oli se sitten hänen tai jonkun muun kanssa! 🙂

Kiitos teille taas vastauksistanne ! 🙂🌻

Janna kuulla Cerezza etta sinullakin ollut vastaava tilanne, toivottavasti kaikki on nyt jarjestynyt parhainpain ja olet onnellinen. 🙂

Olen koittanut taas miettia paani puhki ratkaisua tilanteeseemme.
Tunnen todella rakastavani miesta ja en tunnu paasevan nyt mihinkaan ratkaisuun asiassa.
Mies valaytti ilokseni yksi ilta ajatuksen, etta voisimme mahdollisesti muuttaa parin vuoden paasta Suomeen toita tekemaan, ja saastaa rahaa ostaaksemme asunnon taalta... Ongelmana vain on se etta mina tahtoisin ostaa sen asunnon Suomesta. Mina en vain tunne tata maata omakseni taikka tietyllalailla turvalliseksi niinkuin Suomi minulle kuitenkin on.

Myos kulttuuri kay valilla hermoille. En saa viettaa taalla mitaan juhlapyhia tai viikonloppujakaan kuten haluaisin, vaan taytyy viettaa kaikki juhlat sukulaisten kera yopyen heidan luonaan miehen vanhempien kanssa. Tuo perhekeskeisyys kay siis nykyaan hermoilleni. Tuntuu kuin olisimme pikku lapsia, joiden taytyy menna ja tulla miehen vanhempien ja sukulaisten mielen mukaan, eika puhettakaan etta saisin joskus paattaa vaikka etta nyt haluankin viettaa paasiaisen kotona itsekseni.

Olen joskus ehdottanut etta voisin jaada joku kerta yksin kotiin, koska nuo ainaiset sukuloinnit ovat minulle pakkopullaa myoskin kielimuurin takia vaikka sita kielta kovasti opiskelenkin. Parjaan silla jotenkuten mutten voi kayda syvallisempia keskusteluja viela.
Mies ei myoskaan enaa kiusallaan juuri auta minua jos haen jotain sanaa tai jos en ymmarra mita toinen minulle puhuu. Tama ahdistaa ja olen pyytanyt miesta lopettamaan kiusanteon ja auttamaan minua sukulaistensa kanssa kun huomaa etta olen avuntarpeessa.

Huomaan myos, etta valttelen tekemasta uusia kalliimpia hankintoja kotiimme, koska kokoajan mielessa keikkuu ajatus etta ehken asu taalla enaa kovin kauaa jos mitaan ratkaisua ei synny enka tule onnelliseksi.

Siis kaippa se mita taalla kaipaan on oma yksityisyys ja paatosvalta omista tekemisista ja menemisista, olla ihan aikuinen itsenainen ihminen mieheni kanssa ja tehda omat paatoksemme ajanvietosta, niin etta myos mina tulen joskus kuulluksi.

Myoskin koen, etta oma ikani olisi nyt mita suotuisin ja sopivin lasten saamiseen. Tiedan sen, ettei aikaa ole loputtomasti vain pahkailla asioita, vaan etta ratkaisuja on tehtava lahiaikoina.

Toivon etta ei tarvitsisi erota, naen miehessani myos niin paljon hyvaa.
Olen kuitenkin varma, etta tama elaminen tassa maassa ja kaupungissa ei ole minua varten.

Yritan nyt vaan kertakaikkiaan saada selkoa asioihin ja voimaa tahan tunnemyrskyyn mika tassa nyt on paalla.

Kovasti toivon etta mies tulisi minua tassa vastaan jotenkin.

Kiitos viela teille vastanneille monenlaisista nakokulmista asiaan 🙂

hei! Minkämaalainen mies on? Joissakin maissa ei naisella ole mitään oikeuksia ja kohdellaan kuin saastaa. Ihan kuin nainen olisi esine. Sellaista ei kannata hyväksyä, että joku tallaa tunteitasi. Minä olen kipakka tapaus, enkä malta olla sanomatta asioita suoraan... ajattelen kyllä mitä sanon, mutta en jaksa enää valehdella ja olla yhtä nöyrä kuin opaskoira. Olin ennen sellainen ja sain traumoja kun en osannut sanoa ei.

Hei Milla 20 🙂

Mies on bulgarialainen ja asumme taalla. Taalla naisilla on yleisesti hyva asema, sen suhteen ei mielestani ole kulttuurieroja. Mies itse omana persoonanaan on kuitenkin kontrolloiva ja taman asian kanssa on kylla kovasti tekemista kun tuntuu ettei paatokset mene 5050 vaan etta mies paattaa ihan kaikesta.

Minunkin pitaa varmaan ruveta tassa kipakammaksi kuten sina, ja katsoa miten vaikuttaa.
Itsekin olen ollut aina perusluonteeltani hyvin kiltti ja myotaileva, ja olen huomannut sen tuovan vain haittaa elamaani. Liika kiltteys ei siis todellakaan nayta palkitsevan vaan painvastoin..

Mukavaa paivanjatkoa !
🙂