Onnellinen mutta onneton

Toista ihmistä ei pysty muuttamaan, joten ainoa vaihtoehto on joko muuttua itse tai keskustella asiasta, jolloin on mahdollista että toinen näkee muutostarpeen itsessään ja tekee jotain sen eteen. Parasta varmaan olisi, jos molemmat haluaisivat muuttua sen verran, että tulevat käyttäytymiseltään lähemmäs toisiaan. Oletko kertonut poikaystävällesi läheisyyden tarpeesta? Ehkä hän ei vain ymmärrä kuinka tärkeää se on sinulle. Entä olisiko lapsuuden kokemusten purkamiseksi tarpeen keskustella myös ammattiauttajan kanssa? Parisuhde ei välttämättä ole pahan olosi syy vaan ongelma kumpuaa syvempää.

m3r1 kirjoitti 6.5.2015 20:55

Aloitin unelmieni parisuhteen yli puolitoista vuotta sitten. Mies on ihana, lempeä, rauhallinen, romanttinenkin sekä tykkää läheisyydestä, toisin kuin aikaisemmat exäni. Kaikki tuntui menevän hyvin ja mies oli unelmieni prinssi. Olemme nykyäänkin yhdessä, ja mies rakastaa minua.
Mutta jotain on pielessä. Jotain siitä puuttuu, ja sen aloin tajuta vasta pari kuukautta seurustelun jälkeen. En silti osannut nimetä sitä ongelmaa, se tuli pikku hiljaa. Tiesin kuitenkin, että halusin parisuhteelta jotain enemmän tai jokin ei ollut nyt kohdillaan. Mielialavaihteluni pahensivat tilannetta ja olin välillä sietämättömän masentunutkin. Poikaystäväni auttoi minut takaisin raiteilleni ja nyt minulla on henkisesti hyvä olla. Mutta silti jotain vielä puuttuu.
Se jotain on fyysinen hellyys ja läheisyys sekä välittäminen. Sen tarve on lähtenyt lapsuuden traagisista taustoistani (jota en sen enempää rupea tässä avaamaan) mutta silloiset olosuhteet olivat sellaiset, etten saanut sitä mitä nyt tarvitsen ja haen sitä poikaystävältäni. Hän on kuitenkin toista maata ja tykkää olla enemmän omassa rauhassaan eikä aina oikein osaa ymmärtää minua.
Tai ehkä hän ymmärtääkin. Yllättävän paljon hän on minusta tähän asti käsittänyt ja hyväksynyt asian. Mutta ongelman ydin on tässä se, että hän ei näytä välittämistä ja rakastamista sillä tavalla kuin haluaisin. Minun pitäisi melkein uhata itseni vahingoittamisella että hän alkaisi toden teolla huolestumaan. SE on väärin. Niin väärin. Mutta se kuuluu poikaystäväni luonteeseen, hän on enneagrammissa 9 ja minä 2. (selvennystä asiaan tästä linkistä http://www.namaste.fi/fi/enneagrammi) Minä en siis voi muuttaa poikaystäväni luonnetta sellaiseksi kuin haluan, ja olen ongelman ytimessä, koska itse en kuitenkaan ole täysin tyytyväinen. Siispä kysynkin nyt: pitäisikö minun vain yksinkertaisesti itkemällä ja hampaita puremalla hyväksyä asia, vaatia enemmän huomiota häneltä vai päätyä johonkin kompromissiin? Ja miten minun se kannattaisi tehdä?

Moikka!Mä elän ja on elännyt samanlaisessa tilanteessa jo 4 vuotta. Ihmeellistä minulle se, että nähtävästi en ole ainut sellainen. Ennen ajattelin että olen vain itse täysin ongelmatapaus, ja ajatukseni johtuvat vain mielenviastani. Turhaa on kirjoitella yksityiskohtaisesti tästä onnettomasta tilanteestani, koska sä olet jo kuvaillut sen tarpeeksi hyvin.

Olen sinnitellyt jo 4 vuotta ja 5 kk asian kanssa. Ensin ajattelin (ennen kuin näin viestisi) että olen hullu ja itse jotenkin mielivikainen. Aheesi nimi "onnellinen mutta onneton" kuvailee mun mielestä tilannetta jo aika hyvin. Ainoa ero tilanteesi on se, että en ole ikinä kokenut mitään tämänlaista. Ennen kuin tapasin poikaystäväni/avomieheni, niin ajattelin pikkupäässäni, että haluaisin olla juuri sellaisen kanssa niin kuin hän on, mutta jo ensiaskelilla tuntui siltä, että joku on väärin. Pokaystäväni ei edelleenkään ymmärrä mitä haen. Olen avautunut sille täysin omista lähtökohdistani (elämästäni/vaikeuksistani ennen häntä ja miten ne ovat vaikuttaneet minuun) että hän ymmärtäsi minua ja mun tarpeitani paremmin ja osasi tästä syystä antta minulle sen mitä tarvitsen. En tiedä kertooko sulle poikaystäväsi paljon tunteistaan sinua kohtaan? Mun py:llä ei ole sellaista tapana. En ole ikinä kohdannut vastaavanlaista tilannetta. Entisissä parisuhteissani kaikki oli erilaista. Ei tarvinut ikinä ajatella, että onko joku pielessä. Tunnepuoli ja mun varmuus toisen ihmisen tunteista olivat aina läsnä. Ne suhteet päättyivät muista syistä.

Sanot, että "Poikaystäväni auttoi minut takaisin raiteilleni ja nyt minulla on henkisesti hyvä olla. Mutta silti jotain vielä puuttuu". Saako kysyä millä lailla hän auttoi sinua raitillesi takaisin? Haluan oikeesti vinkkejä.Meillä se ei ole onnistunut. Olen emotionaalisesti edelleenkin samassa tilanteessa, täysin poikki ja hajallani.

Vaikka kuinka harmittaisi todeta voimattomuuteni ja huonouteni ihmisenä, mutta tarvitsen suhteen toisen osapuolen tekemään minut onnelliseksi ja se ei valitettavasti onnistu, jos se "jokin" tunneyhteys, yms puuttuu. Haluan enemmän kuin muuta, että olisin onnellinen häneen kanssaan. Olen täysin turhautunut. Olen helvetin huono ihminen, koska odotan häneltä nähtävästi sitä, mitä hän ei voi antaa. Mutta olen sitä mieltä, että jos hän todella rakastaa minua ja olen "avannut hänelle täysin korttini" ja antanut kaikki "työkalut" ja silti hän ei suoraansanoen anna sitä mitä tarvitsen, jopa omaan hyvinvointiini, niin hän ei ehkä rakasta minua sillä tavalla, millä haluan tulla rakastetuksi? Ensimmäiset 3 vuotta olen antanut hänelle itsestäni kaiken, hellyyden, rakkauden osoitukset, edellytykset luottaa minuun, luonut (tai yrittänyt) meidän väliin tunneyhteyden ja hän ei ole antanut minulle puoliakaan siitä takaisin. Se on kaikilta osin minulle juuri se oikea, paitsi tässä asiassa. Syy miksi olen vieläkin häneen kaa on ,se että lohduttomasti odotan, että hän ymmärtää ongelmani ja antaa mulle sen, mitä tarvitsen.

Tekisi mieli kyllä kirjoittaa ja avata täysin parisuhteemme tässä, mutta siitä tulisi jo romaani.

Opaque kirjoitti 7.5.2015 0:26

Toista ihmistä ei pysty muuttamaan, joten ainoa vaihtoehto on joko muuttua itse tai keskustella asiasta, jolloin on mahdollista että toinen näkee muutostarpeen itsessään ja tekee jotain sen eteen. Parasta varmaan olisi, jos molemmat haluaisivat muuttua sen verran, että tulevat käyttäytymiseltään lähemmäs toisiaan. Oletko kertonut poikaystävällesi läheisyyden tarpeesta? Ehkä hän ei vain ymmärrä kuinka tärkeää se on sinulle. Entä olisiko lapsuuden kokemusten purkamiseksi tarpeen keskustella myös ammattiauttajan kanssa? Parisuhde ei välttämättä ole pahan olosi syy vaan ongelma kumpuaa syvempää.

Hyvä vastaus. Itseäni turhauttaa juuri se, että olen yrittänyt keskustella ja avata tilanteeni poikäystävälleni 200:lla eri tavalla. Sen että toista ei pysty muuttamaan mä olen jo ymmärtänyt. Mutta itseäni vaan mietityttää, että miten mä voin olla ihmisen kanssa (tulevaisuudessa), joka tietää tarpeistani ja niiden syistä ja kuitenkaan ei tee niillä asioilla mitään.
Voi olla, että ongelmani jotuvat jostakin syvemmästä, mutta onhan se fatka, että ennen näitä ongelmiani ei ollut.