Mä en tiedä teidän parisuhteen tilanteesta. Mut mä oon löytänyt paljon apua tätä kautta.

http://www.youtube.com/user/Muutokseen?blend=21&ob=5#p/u/4/GaGLqnLLuCY

salamipizza kirjoitti 18.10.2011 22:22

tuntuu että minulla ja miehelläni ei ole enää muuta yhteistä kuin lapset. Minusta on tullut kamalan katkera, tuntuu kun olisin ihan yksin tässä suhteessa. Pyöritän yksin tätä perhettä, ainoa iloni on kerran viikossa oleva jumppa johon pääsen yksin. Muuten teen täällä kaiken, mieheni ei makaa sohvalla vaan naputtaa tietokonetta, puhuu puhelimessa tai on töissä... ei hän ehdi tehdä meidän kanssamme mitään, ei koskaan jutella ei mitään. Emme ole koskeneet toisiimme viikkoihin, edes vahingossa. Mietin usein eroa ja tuntuu että se on auttamattomasti edessä, haluaisin jakaa elämääni ihmisen kanssa joka on minusta kiinnostunut, toisaalta olen jo todella monta kertaa vaan päättänyt rakastaa ja jatkaa suhdetta, mutta tiedän että rakkautta ei enää ole, on vaan lyhteinen asuntolaina ja lapset, olen tosi surullinen tästä.

On sekä sinä että hän, on lapset(ennen kaikkea) sekä yhteiset sitoumukset kenties omakotitalo, mökki, auto...yhteiset lomakokemukset...

Rakkaus ei ole tuoreena tunteena tai tuntemuksina - mutta on - koettuna jotain jo ja kuin kaipauksena tai haikeutena nyt. Niinkö?

Olen itse eronnut perheestäni lasten ollessa 8 ja 11v viitisen vuotta eroa haikailtuani.
Syy eroon oli ensimmäisen lapsen syntymän aikoihin saamassani muistitakaumassa lapsuuden insestistä joka ei jättänyt rauhaan mutta oli niin raskas asia työstää, että oli totaalisesti irrotettava itseni aviosuhteesta ennenkuin kykenin käsittelemään sitä.
Ero oli vaikea. Aina kai se on vaikea kun on kyse perheestä jota rakastaa.
Tavalla tai toisella rakastaa vaikka olisikin tunteet turtuneet itsessä,
tai jos on jotain kuin itselläni oli, etten kyennyt oikein olemaan itselle olemassa ollenkaan, elin vain perheelle perheen tarpeista huolehtien. Unohdin itseni niin sanotusti.Suorastaan kuin pakenin itseä - välillä niinkin.

Voisiko tilanteessasi olla jotain samaa?

Oletko unohtanut itsesi huoltamisen?

Omiin tarpeisiisi vastaamisen?

Odotatko kumppaniltasi sitä että suhde olisi eläväntuntuinen?

entä osaatko itseltä kysyä mitä itse voit tehdä elvyttääksesi - saadaksesi kuin käyntiin jonkinlaisen suhteen-elpymisen?

Tuo on hyvä, että tiedostat olevasi jossain asiassa katkera.
Tiedostat tunteesi.
Tiedostatko kuinka tai mistä se katkeruus on syntynyt vuosien saatossa?

Mitä on katkeruus?

Toisen passiivisuus kotiin ja kodin hyvinvointiin liittyen usein kaatuu aktiivisemman puolison niskaan.

Miehesi intressit vaikuttavat olevan kaikessa mitä häntä kiinnostaa?
ei siinä mikä sinua kiinnostaa tai kiinnostaisi?

entäpä jos itse alat huomioida omia intressesäsi, alat satsata aikaa ja ehkä eurojakin omaa itseäsi virkistäviin juttuihin, mitä ne sitten sinulle ovatkin?

Kirjastosta esim.voi lainata dvd-elokuvia, joita on hiukan laajemmalta repertuaarilta kuin dvd-vuokraamot, joissa suurin osa filmeistä on toimintaa tai jännäreitä. Romantiikkaa jos kaipaa, voisiko virikettä - tunne-elämää ruokkivia/elvyttäviä elämyksiä löytää esim, kirjaston lainaushyllystä? Tai mikä kanava se sinun tapauksessa olisikin josta voit löytää jotain impulssia - kokemiseen heräämiseen - sillä siitä kai turruttavalta tuntuneeksi muuttuneessa omassa suhteessa on kyse, kokeminen on jotenkin kuin 'jumissa'?

Päätöksesi pysyä tässä suhteessa on hatunnoston arvoinen, osta itsellesi kukka tai kukkia pelkästä halustasi uskollisuuden ylläpitämiseen - on hienoa osata ja ymmärtää arvostaa (koko)perheen paras! myös itsesikin!

Mikä meitä oikeen vaivaa!? Miksi me vaan ollaan suhteissa, jotka ei oo meille hyviä!?

Tehdään vallankumous! Pistetään asiat rullaamaan! Otetaan vastuu omasta onnesta ja elämästä!

Tehdään nyt hemmetti jotain, joka muuttaa asioita! Ei ne asiat itekseen muutu. Ei ne vaan muutu. Kannetaan se homehtunut mies kavereiden kanssa pellolle tai lähdetään itse jonnekkin kuukaudeksi pois maisemista. Siinä sitten ei tartte haluamattoman koskettaa, kun ei voikaan!

Ei, ihan oikeesti! Radikaaleja tekoja! Nainen halusi uuden keittiönpöydän, hän siis paloitteli vanhan, miten muuten sen uuden siihen kukaan laiska ihminen olisi saanut tuotua/hommattua tilalle! Tähän tyyliin, niin. Joskus sellanen oman elämän ravistelu(ja vähän toisenkin) vaan tekee hyvää.

Pettämään en lähtisi, enkä satuttamaan ketään, mutta joskus vaan pitää vääntää asioita ratakiskosta. Yritetään ees! UGH! Olen puhunut. 🌻🙂🌻

Se on kyllä kokeilemisen arvoista, että tekee omasta elämästään kivaa. Eihän se koko oma elämä ole sama, kuin parisuhde, eihän.

Parisuhteissa on kai väkisin helposti vaatimuksia toista kohtaan. Ei ole hyvä, jos toinen tekee jotain vaatimuksesta, kun liikutaan läheisyyden ja yhteisen olemisen tasolla. Muuten tietysti kaiketi normia on olettaa, että toinenkin vaivautuu tekemään parisuhteen eteen asioita. Venymävaraa pitäisi suhteessa kuitenkin olla niin joltisestikin. Velvollisuuksia ihmisellä on ja on hyvä olla ainakin jollaintapaa elämässään, mutta vaatimus esim. rakkauteen on huono asia ja uskoakseni täysin kannattamaton.

Mutta jos keskittyy omaan elämään tekemällä siitä kivaa, se väkisin näkyy jollaintapaa parisuhteessa. Me toiset ihmiset ollaan sellaisia, ettei meistä saa mitään itsekkäitä koskaan. Korkeintaan vaan tiukan huomionkiinnittämisen kautta tehdään omasta elämästä sellaista, kuin sen normaalisti pitäisikin olla tasapainoisella ihmisellä.

tuossa oli kyllä paljon asiaa, olen pitkälti samaa mieltä siitä että itse pitää tehdä elämästä elämisen arvoista, eli jollei itse arvosta itseään ja omaa aikaansa niin tuskin sitä toinenkaan arvostaa. Olemme nyt tehneet lasten kanssa kolmistaan kaikkea kivaa ja onkin ollut todella hauskaa kun ei aina tarvitse venyttää sitä toista ihmistä väkisin mukaan. Ihan tuntuu kun lapsetkin viihtyisivät paremmin kun isä ei ole mukana(tosi ikävää) mutta hän on vaan kuorena mukana kun on, eli hoitelee omia työasioita ja toimii muutenkin itsekkääst( nukkuu kun nukuttaa ja syö kun nälättää ym..).En usko että yksinhuoltajana olisi yhtään helpompaa, mutta täytyy sanoa että se kyllä heikkoina hetkinä houkuttaa.... uskon kuitenkin että kaikissa suhteissa on omat ongelmansa ja ero tuskin niitä poistaisi tulisi ehkä vaan lisää ja uusia ongelmia, täytyy kuitenkin yrittää olla katkeroitumatta( välillä se tosin on vaikeaa) ja näitä keinoja kovasti haen, jos jollain on jotain hyviä neuvoja niin otan niitä kiitollisena vastaan.

Itse olen yksinhuoltaja ja siinä on tietysti omat hyvät ja huonot puolet. Minulle yksinäisyys on ollut kova paikka. (siis toisen aikuisen puuttuminen) Ja taas oma rauha tehdä asiat juuri niinkuin haluaa, kun ei ole toista aikuista vääntämässä, on hirmuisen helpottavaa.

Näiden muutamien yksinäisten vuosien jälkeen olen kuitenkin pääsemässä siihen, että se oma arkinen elämä ja omat lapset ovat niin kiinnostava ja palkitseva asia, että siinä on elämänsisältöä kylliksi. Nautin siitäkin, kun jaksan siivota kotia, eikä kaikkialla vallitse itselle alakuloinen tunnelma, niinkuin saattoi olla joku aika sitten.

Ilmanmuuta suosittelen yrittämistä parisuhteen eteen. Niin itsekin yritin ja kun se ei sitten riittänyt(sairastuin jopa), oli "helppoa" lähteä suhteesta. Tiesi tehneensä kaikkensa, eikä ole tarvinnut harmitella jälkikäteen mitään.

Parisuhde on aina kahden kauppa, mutta elää sitten yksin tai kaksin, on oma elämä hyvä olla sisällyksellistä ja hyvää 🙂

Välillä tuntuu kun olisin ihan tyhmä kun jaksan vuodesta toiseen uskoa ja yrittää, välillä on toki meilläkin ollut hyviäkin hetkiä ja niiden voimalla sitten taas jaksan uskoa että hyviä hetkiä tulee vielä. Eniten minua ehkä kuitenkin rassaa se tunteettomuus jolla minuun suhtaudutaan se sattuu, välillä ihan oksettaa kun rintaan sattuu niin paljon, kauheaa kun vaikka taloudessa on kaksi aikuista toinen ei kuule vaikka huudan pahaa oloani ja itken sisäänpäin omaa tuskaani, kukaan ei koske vaikka on ihan lähellä. En haluaisi katkeroitua mutta pelkään niiin jo käyneen, olen todella yksinäinen, vaikka ympärillä on ihmisiä ja ystäviä. koitan nyt rauhoittua je tehdä mukavia asioita ja nauttia lapsista ja heidän kanssa touhuamisesta. Lopultahan olemme kaikki itse vastuussa omasta elämästämme ja jos on paha olla niin tuskin kukaan voi sanoa minulle miten minun pitäisi toimia, nämä asiat ja päätökset pitää vaan tehdä itse, ehk joskus teen jonkun päätöksen suuntaan tai toiseen.