Olen seurustellut muutaman vuoden poikaystäväni kanssa. Emme asu yhdessä, sillä suhteessa on ollut melko paljon erimielisyyksiä. Nyt tilanne on se, että poikaystäväni haluaa erota minusta, mutta minä en haluaisi erota hänestä.
Suurin osa erimielisyyksistä on johtunut mun omista peloista. Minulla on huono itsetunto naiseudestani ja olen pelännyt jostakin syystä hirmuisesti poikaystäväni menettämistä. Suhteemme alussa tapahtui jotakin hänen puoleltaan mikä loukkasi minua. Asia ei ollut loppujen lopuksi mikään kauhean suuri. Asia kuitenkin käynnisti minussa ylimitoitetun negativiisiuuden kierteen (johtuen huonosta naiseuden tunnosta). Olen purkanut negatiivisuuttani häneen eri tavoin. Syyllistänyt ja jopa hallinnut hänen tapojaan arjessa ja menemisiä. En ymmärtänyt aiemmin kuinka paljon se tuhoaa toista. Ajattelin vain omia pelkojani. Syyllistin häntä siitä, että pohjimmiltani olin epävarma itsestäni. En vain tiedostanut asiaa täysin.
Samaan aikaan, kun hallitsin häntä, niin ahdistuin itsekin enemmän. En olisi nimittäin halunnut hallita, koska rakastin häntä, mutta annoin omien pelkojeni voittaa. Tällöin luottamuksen kehittyminen jäi lapsen kenkien asteelle. Ja tosiaan oma ahdistus vain kasvoi.
Rakastan poikaystävääni hyvin paljon. Olen ollut viimeiset pari vuotta täysin sumussa yhä enemmän ja enemmän (ahdistunut omasta käytöksestä toista kohtaa ja lopulta masentunut, kun en ole löytänyt ulospääsyä ja masentuntut lisää). Olin ennen positiivinen ja menevä ihminen. Sydämeni olen uskaltanut avata vain muutamalle henkilölle ennen häntä, joten rakkausasioissa olen ollut aina itseäni varjeleva. Muissa suhteissa ei ole tapahtunut vastaavaa – tosin olen huomannut, että olen aina ollut hieman varuillani parisuhteessa, mutta en koskaan ole käyttäytynyt näin.
Hän ei enää tiedä tunteistaan minua kohtaa. Enkä ihmettele, olenhan ahdistanut hänet nurkkaan itsekeskeisyydelläni. Tuntuu, että hän ei usko minun olevan luonteeltani eri ihminen. Olen nyt hakenut apua masennukseeni ja huonoon itsetuntoon. Haluan parantua ja rakastaa poikaystävääni paremmin. Hän tuntuu olevan hyvin epävarma, sillä olemme olleet aiemmin monta kertaa eron partaalla ja olen luvannut muuttaa käytöstäni. Hän on halunnut luottaa ja olemme yrittäneet. Muutokseni on kestänyt hetken aikaa ja sitten vyyhti on taas auennut. En ole nimittäin hakenut apua itselleni aiemmin ja todellista muutosta on ollut vaikea saavuttaa. Vuosi sitten yritin hakea apua, mutta en uskonut, kun minun vihjattiin olevan masentunut ja että ongelma johtuu varmaan siitä että en ole sinut itseni kanssa.
Nyt tilanne on todella huono. Erosimme vähän aikaa sitten. Hän on melko skeptinen tunteistaan ja siitä voimmeko olla enää yhdessä onnelisia. Ja onko muutokseni pysyvä, avusta huolimatta 🙁 Minä todella haluan muuttua! Teen kaikkeni, jotta pääsen tästä olotilasta eroon ja siihen pisteeseen millainen olin aiemmin ja siitäkin vielä eheämmäksi. Olen periaatteessa tiedostanut koko ajan toimivani väärin toista kohtaan, mutta vasta nyt tajuan, että menetin toisen. Ajattelin nimittäin, että oloni kyllä helpottaa jossakin vaiheessa… Mutta eihän se itsestään helpota.
(Ex) poikaystäväni on sanonut, että voimme nähdä ja olla ystäviä. Mutta hän tarvitsee nyt aikaa miettiä voimmeko palata enää yhteen. Mitä teen?
En halua enää ahdistaa häntä yhteydenottopyynnöillä. Minun on pakko antaa hänelle aikaa. Mutta pelkään tosissani menettäväni hänet ja että hän ei näe sitä mistä käytökseni on todellisuudessa johtunut, peittäen oman itseni alleen, synkkään sumuun.
Onko teillä kokemuksia? Onko enää toivoa? Vai kiusaanko vain itseäni toivoen hänen vielä haluavan yrittää? Miten voisin toimia, että saisin hänet uskomaan minun muutokseen (nyt, kun vihdoinkin teen asialle oikeasti jotakin)? Onko mitään tehtävissä? Rakastan häntä suunnattomasti (tiedän, että olen toiminut väärin, siitähän ahdistuin myös suhteen aikana, mutta en tiennyt mihin tarttua tilanteen korjaamiseksi…).
Ehkä tämä on hyvä kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun suhteessa pitää toista itsestäänselvyytenä. En ihmettele poikaystäväsi reaktiota, jossain vaiheessa lakkaa uskomasta toisen lupauksiin, jos ne eivät koskaan toteudu. Poikaystäväsi itsesuojeluvaisto toimii ja se on hyvä. Ehkä sinun kannattaa yrittää ulkopuolisen tuen avulla eheyttää itseäsi, mutta tehdä se itsesi takia, ei siksi, että haluat vain jatkaa suhdetta.
Olen ihan samassa tilanteessa sinun kanssasi. Meillä on kaksi lasta ja ollaan oltu aika pitkään yhdessä. Minä myös hallitsen mieheni tekemisiä ja menoja. Pelkään koko ajan menettäväni hänet ja siksi hallitsenkin miestäni niin, että ei pääsisi syntymään sellaista tilannetta missä hän voisi ihastua johonkin toiseen ihmiseen. Sitten kun koko ajan on sellainen tunne että jos se onkin käynyt jonkun toisen naisen luona ja on uskoton minulle, niin se tunne on niin pirun vahva joka painaa rintaa todella paljon niin tekee jotenkin itse sitten arjestakin vaikeampaa siten kun määräilen miestäni ja teen kärpäsestä härkäsen. Ei oikeen jaksa/halua ajatella sen toisen parasta sillä hetkellä kun se tunne tulee ja painaa rintaa. Minä myös rakastan miestäni enkä todellakaan haluaisi menettää häntä enkä kaikkea tätä mitä meillä yhdessä on. Olen miettinyt ammattiauttajaa että kävisin puhumassa jollekin. En vaan itsekään oikein tiedä mitä tekisin tässä tilanteessa kun tuntuu aina vaan siltä että kyllä tämä tästä kohta ohi menee että minä muutun. Mut ei niin oo vielä käynyt.😭 kyllähän se toisesta pahalta tuntuu jos vähän väliä toinen epäilee eikä voi luottaa toiseen ja sen tekemisiin. Useita syyttelyitä jotka ovat täysin turhia ainakin minä toivon niin, mutta onhan nuita joillakin ollut että eläneet onnellisessa parisuhteessa ja yht äkkiä paljastunutkin että mies on käynyt toisen naisen luona koko ajan
niin eihän sitä oikeesti ikinä voi tietää mutta se vaan pitäisi uskaltaa luottaa siihen toiseen osapuoleen ja sen tekemisiin koska ei tässä itekään enää kohta jaksa. Koska ennen pitkää se mies ei sitä syyttelyä enää jaksa ja sitten pakkaa tavarat ja häipyy, joka ei ole tämän kaiken arvoista. Tsemppiä ja jaksamista sinulle tiedän täysin miltä sinusta tuntuu. Ai niin minä myös olin ennen iloinen ja jaksoin jopa harrastaa jotain ja 20kg hoikempi, nykyään kun saan lapset nukkumaan katon tv.tä ja syön karkkia, jäätelöö ja samalla paisun ja masennun. 😞