Poikaystäväni jätti minut joitakin päiviä sitten, ja koko elämäni tuntuu olevan nyt kriisissä.
Syyksi hän sanoi sen, että ainaiset konfliktit ja riidat ovat ajaneet hänet siihen pisteeseen, ettei jaksa enää antaa tälle uutta mahdolisuutta. Hän oli itse viikon lomalla kotiseudullaan, ja täällä tämä ajatus oli selkiytynyt loppuun asti, ja hän oli päätöksensä tehnyt.

Viikko sitten kaikki oli vielä hyvin, teimme asioita yhdessä, kävimme ulkona syömässä, suunnittelimme tulevaisuutta ja tulevia lomareissuja. Riitoja, tai itse kutsuisin niitä väittelyiksi, on jonkin verran ollut, ja ilmeisesti hän on reagoinut näihin paljon voimakkaammin kuin minä. Muutama viikko sitten asiasta puhuimme, ja heräsin asiaan että enhän minä halua elämäni tärkeintä ihmistä satuttaa. Tämä keskustelu mielestäni selvitti paljon asioita,ja oli tärkeä suhteemme jatkon kannalta.

Nyt vaan sitten ilmeisesti ”mitta oli tullut täyteen” ja hän sanoo ettei uskalla enää antaa tälle uutta mahdollisuutta, koska pelkää satuttavansa itsensä. Hän sanoi että on päättänyt että hänen täytyy saada muuttaa omilleen, mutta toki auttaa käytännön asioissa asunnon kanssa. Kaikki tämä tuntuu minusta siltä että joku veti maton jalkojeni alta- olen viime päivät ollut aivan tolaltani, enkä voi ymmärtää miksi hän ei pysty antamaan tälle vielä mahdollisuutta. Olen sanonut että olen valmis tekemään töitä suhteen eteen, ja selvittämään vaikka terapian avulla mistä turhista asioista riitely johtuu.

Poikaystäväni on minua jonkin verran nuorempi,ja olemme olleet yhdessä vajaat 2 v. asuneet yhdessä olemme vuoden verran. En kerta kaikkiaan tiedä mitä tehdä, en jaksa , enkä ole kiinnostunut yhtään mistään. Olen hyvin peloissani, koska koskaan en ole tuntenut tälläistä tyhjyyttä ja välipitämättömyyttä tulevaisuutta kohtaan.

Miten pääsen jaloilleni, suurin ongelma juuri nyt on se että en edes halua?
Tiedän ettei epätoivoinen yhteydenpito nyt auta, mutta miten saan poikaystäväni ymmärtämään että me voimme pelastaa suhteemme ja tulla onnellisiksi?