Hei!

Haluaisin kovasti uskoa että se ei ole utopiaa,mutta itselläni on hiukan sama tilanne. Neljä ja puoli vuotta oltu yhdessä naiseni kanssa,ja niistä noin kaksi naimisissa.

Tämä vuosi on ollut erityisen vaikea uskollisuuden kanssa. Vaimoni petti minua entisen kundikaverinsa kanssa alkuvuodesta ja sen jälkeen en ole voinut enää uskoa hänen puheitaan siitä,kuinka hänen "miespuoliset" kaverinsa ovat vaan kavereita. Välillä tuntuu että tulen hulluksi tämän mustasukkaisuuteni kanssa. Yritän vaan pettymyksiä vältellä,mutta mustasukkaisuuteni aiheuttaa riitoja,jotka taas puolestaan edistävät mahdollisia avioliiton ulkopuolisia suhteita.

Sinun kohdallasi varmaan kannattaisi miettiä mitä sydän sanoo. Jos toimii vasten sen käskyä,se murtuu lopulta kuitenkin jossain vaiheessa. Pettämään ei kannata koskaan lähteä kostomielessä,tuskien taakka vain kasvaa. Vakava juttelu,totuuden puhumisen vaatiminen ja mahdollinen anteeksianto lienee oikea kaava.

Avioliiton täytyy perustua uskollisuuteen,muuten koko kästteen voi unohtaa. Näin minä katson tätä maailmaa,ja toivon että pettymyksiä ei enää sillä rintamalla tule.

Kyllä sitä on, mutta se alkaa olla jo katoava luonnovara, melkein suojelukohde jo.

Vaikea kysymys, arka aine - riippuu varmaan siitä, mitä kukin sillä tarkoittaa. Kenenkään mielikuvitusta ei voi kahlia, vaikka eläisi kuinka onnellisessa parisuhteessa ja asiat olisivat hyvin. Mikä on uskollisuuden rajapyykki: muusta kuin omasta puolisosta fantasioiminen vaiko suutelu, muun kuin oman puolison kanssa; suutelu toisen kanssa hyväilyjen kera vaatteet päällä; vaiko yhdyntä tai muu vastaava toiminta.

Mitä seksi on? Muistatte varmaan Bill Clintonin kuuluisat sanat: "I did not have sex with that woman".

Olemmehan kaikki ihmisiä ja himoamme ja kaipaamme toisen ihmisen läheisyyttä, ihon lämpöä, oli se sitten oma puoliso tai joku muu. Jokainen tekee omat valintansa ja on vastuussa niistä itselleen. Joskus ne satuttavat kaikkein lähimpiä pahasti, vaikka ei tarkoitus olisikaan niin tehdä. Ketään ei voi pakottaa olemaan uskollinen, mutta kyseessä lienee kuitenkin tahdon asia. Ja kaikki on kuitenkin inhimmillistä, vaikkei aina selitettävissä.

Minusta uskollisuus ei ole utopiaa, mutta sen eteen pitää tehdä työtä, jos tarkoitetaan sitä, ettei vakituisessa parisuhteessa "ajaudu/joudu/mene/valitse" kolmatta ihmistä sänkykumppanikseen edes väliaikaisesti. Ja töissäkin voi tehdä virheitä.

Minä lasken uskottomuuden rajan siihen, että parisuhteessa elävä ihminen ihastuu/tuntee vetoa jotakuta toista kohtaan JA tekee asialle jotain. Olen tosiaan itsekkin ollut ihastunut toisiin parisuhteideni aikana, mutta minusta se tärkein valinta on siinä, ryhtyykö johonkin toimiin tuota ihmistä kohtaan. Ihastuminenhan on hirveän kivaa. Siitä tulee hyvä fiilis, kuplia vatsaan ja hehkua kasvoille. Mutta minusta ne tunteet voi aivan hyvin pitää omana tietonaan, vaalia niitä omissa haaveissaan ja antaa sitten pikkuhiljaa haihtua pois. Näin ei satuteta ketään. Ei sille ihastukselle tarvitse laittaa tekstiviestejä tai pyytää tanssimaan, saati sitten päätyä hänen kanssaan sänkyyn.

Sanoit Mies, että ketään ei voi pakottaa olemaan uskollinen. Se on ihan totta, mutta minusta ketään ei myöskään pitäisi huijata jakamaan elämäänsä uskottoman ihmisen kanssa. En ymmärrä, mikseivät uskottomat ihmiset kerta kaikkiaan jätä miehiään/vaimojaan/tyttö- tai poikaystäviään, jos nämä eivät kerran riitä? Mikseivät nämä ihmiset päästä puolisoaan menemään, anna hänen etsiä jotakuta jolle hän riittää ja on se ainoa? Tietenkin on aivan eri asia jos pettää ja tunnustaa sen puolisolleen välittömästi, jolloin tämä saa itse päättää haluaako jäädä vai lähteä.

Minusta salaa ja toistuvasti vieraissa käyvät ovat kerta kaikkiaan ahneinta ja itsekkäintä mahdollista pohjasakkaa ja ovat ansainneet vierelleen ainoastaan itsensä kaltaisia ihmisiä. Eivät niitä, jotka tahtovat nähdä vaivaa toimivan parisuhteen eteen ja asettaa perheen edun omien himojensa ja mielijohteidensa edelle.

Puhut cimera asiaa!!

Kyllä se näin on ettei kukaan uskollinen ihminen ansaitse pettäjää vierelleen.
Tuntuu että tänä päivänä kukaan ei kunnioita enään uskollisuutta ja erot sekä pettäminen yleistyvät koko ajan.. En vaan jaksa ymmärtää miksi??

Ei tässä kauheesti ole toiveita enään löytyy elämänkumppania koska ajatus on että se pettää ja lähtee kuitenkin jossain vaiheessa☹️

Onko uskollisuus utopiaa? Enpä tiedä. Haluaisin kirjoittaa kokemuksistani.

Sain itse juuri viikonloppuna tietää tulleeni petetyksi. Pettäminen ei ehtinyt johtaa seksiin, mutta se ensi askel oli otettu.

Ei tämä nyt ole ihan ensimmäinen kerta, kun tällaista tapahtuu. Suhteen alkuvaiheessa vuosikausia sitten, kun olimme vasta päättäneet aloittaa seurustelun, aivan sama tapahtui. Mies oli humalassa ja lähti baarissa vieraan naisen matkaan. Tuli kuitenkin järkiinsä ja kertoi minulle asian seuraavana päivänä. Olin vielä silloin nuori ja suutuksissani läimäytin miestä poskelle. Ettäs kehtasikin, justhan me oli ihastuttu toisiimme ja kaikki tuntui niin ruusuiselta. Mies sanoi syyksi sen, ettei ollut kovin varma vielä meidän seurustelusta. Olihan se ihan totta, vastahan me oltiin aloitettu tapailu. Päätettiin jatkaa siitä mihin oli jääty, mutta kai tämä pikkuepisodi jätti muhun ikuisen särön.

Puolen vuoden seurustelun jälkeen voimakkain ensihuuma oli jo haihtunut. Elin stressaavaa aikaa ja se toki vaikutti meidän suhteeseen. Mies meni ja ihastui vieraaseen naiseen, tunne oli molemminpuolinen. Mies joutui jopa miettimään kumman kanssa haluaa olla. Valitsi minut, koska ilmeisesti rakasti mua. Tästä oli jo vaikeampi päästä eteenpäin, koska tunsin olevani loukattu verisesti.

Vuodet vierivät ja suhteemme kesti. Päädyimme naimisiin ja mietimme jopa perheenlisäystä. Mies alkoi käyttää alkoholia viikonloppuisin oikein runsaasti. Lähti baariin usein yksin. Olin varmasti naiivi, kun luulin, ettei mitään oikeasti voisi tapahtua.

Nyt tullaan tähän päivän, tähän viikonloppuun, kun sain sattuman kautta tietää, ettei miehen baarireissut ole olleet niin viattomia. Mies joutui pakon edessä kertomaan, että baarissa on ottanut lähtempää kontaktia vieraisiin naisiin. Asiat eivät olisi tulleet koskaan esille, ellei mies olisi joutunut tiukan paikan eteen.

Yhdessä selvitimme asioita ja kaikki tuntui loksahtavan paikalleen. Meidän suhde on ollut kovin arkista. Sellaista oikeaa läsnäoloa ei ole tainnut olla. Ollaan oltu omissa maailmoissamme. Mies on ollut todella humalassa noiden tapahtumien aikana ja hakenut jotain pönkitystä omalle huonolle itseluottamukselleen.

Aluksi tuntui hyvältä ja asiat tuntuivat selviävän. Sitten ne vihan ja katkeruuden tunteet alkoivat tulla esiin. Tunsin itseni loukatuksi. Nyt tuntuu siltä, etten jaksa tätä suhdetta. Mulle on valehdeltu niin pahasti. Olen mennyt naimisiin pettäjän kanssa!

Summa summarum: pettämiseen on monia syitä. Ei kaikki ole aina niin mustavalkoista. Meille kävi niin, kuin luulin käyvän vain muille: parisuhde muuttui itsestäänselvyydeksi, kommunikaatio katosi, tilalle tuli oletukset ja väärät sellaiset (molemminpuoliset väärinkäsitykset).

Suhde vaatii hoivaa. Joskus on mentävä kauas, että voi nähdä lähelle. Kommentteja ja tukea otetaan vastaan.

Olen cimera kanssasi aivan samaa mieltä asiasta. Petetylle se on valtava pettymys, aiheuttaa käsittämättömän syvän ja suuren tuskan tunteen ja tukahduttavan ahdistuksen. Miksi pettäjä sitten pettää, vaikka kaikki on hyvin? Siinäpä yhtälö.

Kuplivaa iloa ja hyvää oloa on mukava tuntea toisen ihmisen kanssa, joka ei ole puoliso. Hänestä pitää, ja hänen kanssaan kemiat toimii. Jos puolin ja toisin asia kerrotaan sanallisesti, niin häviääkö ystävyysssuhteesta jotain vai ajaako se sitten eteenpäin "turmioon"?? Ystävyys on tietenkin todella tärkeää ja arvokasta. Fyysiseen kontaktiinhan sen ei tarvitse viedä.

Kyllä sitä pettämättömyyttä vielä löytyy. Itse olen ainakin sellainen että en voisi edes kuvitella pettäväni puolisoani missään tilanteessa. Samaa tietenkin toivoisin puolisoltani. Kovin herkästi vaan ihmiset tuntuvat ajattelevan että onko se ruoho vihreämpää aidan takana kun se arki tulee vastaan.

Ei uskollisuus ole utopiaa. Niin minä haluan uskoa. Niin olen myös omassa parisuhteessa kokenut. 🙂👍

Uskollisuudessa on mielestäni ennen kaikkea kysymys tahdosta ja valinnasta. Meilläkin on ollut erittäin vaikeita aikoja. Aikaa parisuhteen hoitamiselle ei ole löytynyt mistään. Arki on ollut työtä, lasten hoitamista, monenlaisia vastoinkäymisistä selviämistä, velanmaksua ja arkea arjen päälle. Romantiikka on jäänyt sen kaiken alle. Rakkaus on ränsistynyt ja sillä on erittäin vähän tekemistä sen tunteen kanssa, mitä se silloin joskus nuorena oli. Mutta silti tahdomme pysyä ja elää yhdessä, eikä siihen yhtälöön kuulu uskottomuus. Se on meidän tietoinen valintamme.

Ympärillämme tuttavaperheissä on tapahtunut monenlaisia uskottomuuskriisejä ja niistä johtuneita eroja. Ehkä he ovat kokeneet hetken onnellista elämää uudessa suhteessaan, mutta ainakin näin ulkoapäin vaikuttaa, että kun arki on tullut uuteen suhteeseen, ei se ole ollut entistä kummoisempaa. Uusi arki on lisäksi sisältänyt monimutkaisia huoltajuusongelmia.

Itse ajattelen niin, että jos suhde ei luista, niin ensin erotaan ja sitten suunnataan katse uusiin suhteisiin. Tässä järjestyksessä.

Voimia niille, jotka ovat haavoittuneet uskottomuuskriiseissä.

Hei Kamelin selkä!
Hienoa, että löytyi lisää samalla tavalla ajattelevia kuin minäkin. Tämä vaatii asennetta, sitoutumista ja nimenomaan arjensietokykyä. Pienistä asioista yhdessä iloitseminen ja niistä juhlahetkien luominen on sitäkin makoisampaa. Siinä pitäisi olla onnen ja uskollisuuden avaimet.

Mutta hei te, jotka ette ole tässä "onnistuneet" tai te joilla on toisenlainen käsitys, kirjoittakaa tänne. En ole ketään tuomitsemassa, jokaisella on oma elämä ja historiansa, mutta olisi mukava tietää, mitä sellainen ihminen ajattelee, joka toimii uskottomasti ja epärehellisesti puolisoaan kohtaan.

Mä oon sit niitä petettyjä, toistamiseen ja yhä uudelleen. Oishan se kivaa, jos ammattipettäjät pysyisivät lestissään ja omassa kategoriassaan, vaan ainakin nämä ammattisellaiset nimenomaan valitsevat sen huippu-uskollisen puoliskon, kun eivät voi muutoin kehenkään luottaa tietäen omalla kohdallaan uskollisuuden olevan utopiaa. Olihan se helvetillisen rankkaa, kun sai tietää, että kaikki kauniit sanat ja teot olivat pelkkää tuulen puhallusta eli yhtä tyhjän kanssa sen rinnalla, että sitä todellista rakkautta ei ollut kuin yhteen suuntaan.

Mulla on ittellä edelleen se utopistinen ajatus päässä, että omasta tahdosta uskollisuus on kiinni. Kukapa meistä ei olisi ihastunut ohimennen, mutta kuten joku jo sanoikin, jättänyt ne jutut siihen ja oman arvonsa nojaan. Mitä sellaiset ovat kunnollisen pitkäaikaisen kumppanuuden rinnalla. Mutta kuinka moni ajattelee niin, en tiedä. Toivon silti yhä, että joskus löytäisin sen ihmisen, joka olisi rakas ja uskollinen. Joka kunnioittaisi minua kuten kunnioitan häntä. Onko se mahdottomuus, en tiedä. Mut toivossa on hyvä elää

terv. jokujossakin

Minä olen ihminen, jonka kanssa mies pettää puolisoaan. Olen pohtinut paljon näitä uskollisuus/uskottomuusasioita, koska tämän miehen käytös tuntuu niin käsittämättömältä.

Meidän tuttavuutemme syveni ensin ystävyydeksi ja vuoden "harmittoman" flirtin jälkeen muuttui fyysiseksi suhteeksi hänen aloitteestaan. Itse olen vapaa. Noin 80% siitä ilosta, että elämässäni on ihana mies, katoaa siitä syystä, että tunnen niin suurta syyllisyyttä. Hänen avioliittonsa tuntuu olevan kunnossa, eikä erosta edes puhuta.

Jostain syystä tunnemme suurta psyykkistä ja fyysistä vetovoimaa toisiamme kohtaan. Kyse ei siis ole pelkästä seksistä vaan ystävyydestä. En osaa selittää enkä puolustella.

Tuntuu, että jotakin minusta kuolee aina kun hän lähtee kotiinsa, vaimon ja lasten luo. Suutelee minua kiihkeästi ja ajaa kotiin. Siellä hän tahtoo olla. Heidän kanssaan hän tahtoo viettää arkensa ja juhlansa. He tekevät vaimon kanssa kahdenkeskisiä matkoja. Niiltä reissuilta hän tosin lähettelee minulle tekstiviestejä.. Minä olen vain kivaa viihdettä, vaimo saa kaiken muun - todellisen. Tältä minusta tuntuu.

Mietin monesti, kumpi on tuskallisempaa: kuulla hänen perhe-elämästään, nähdä hänen vaimoaan ja heitä perheenä, salata yhteiset hetket vai katkaista välit lopullisesti. Sitäkin olen yrittänyt, mutta hän kääntää aina minun pääni. Häpeän heikkouttani.

Hän ei ole osannut selittää, miksi haluaa hyvän vaimon lisäksi vielä lisää, toisen naisen. Hänen asemassaan pelkäisin myös kaiken paljastumista. Hänellä on niin paljon menetettävää. Onko tämä sen arvoista? Voiko heidän liittonsa todella olla onnellinen? En voi ymmärtää.

Hei Hannah,

Mikään ei ole mustavalkosta elämässä. Olin itse naureskellen sanonut, etten koskaan olisi miehen toinen nainen. Olen tietääkseni ollut sitä kaksi kertaa elämässäni. Ensimmäisen kerran noin vuotta myöhemmin sanottuani ei koskaan 😀 ja tietoisesti. Minulle on selviö, että ihminen joka todella rakastaa itseään, ei siihen suostu. Me suostuessamme siihen olemme vain leikkikaluja. Tosin mies kai uskotteli itselleen kiintyneensä minuun syvästi, kun sanoin eräänä kauniina päivänä, että leikki on loppu. Olen tavannut ihmisen, jonka kanssa haluan rakentaa elämäni. Mutta tämä mies numero kaksi uskotteli vain olevansa vapaa. Ja piti minua siinä uskossa kunnes olin tunnekoukussa narsistiin... ja siitä koukustahan on tunnetusti vaikea räpistellä irti.

Hänellä oli vaimo ja lapset, joista hän tuskin koskaan eroaa, mutta jotka hän on jättänyt taakseen, koska tietää viettävänsä elämää, joka ei kestäisi päivänvaloa. On siis vain perheensä jonkinlainen elatusapu niin sanoakseni 😟 ja pitää näennäisyhteyttä. Sitten minä olin kuvioissa mukana kahdeksan vuotta jakaen huushollin hänen kanssaan. Mutta tietämättäni jaoin hänet ties kuinka monen naisen kanssa. Ja vaikka sain tietää, että tämä oli totuus "yhteiselämästämme", en pitkään aikaan halunnut uskoa, että kaikki unelmani perheestä, omista lapsista, yhteisestä kodista, yhteisestä vanhuudesta jne. piti hylätä. Minua oli pyöritelty niin taitavasti uskomaan kaikkeen tuohon kuin graniittiin, ja minä edelleen itseäni todella rakastamatta suostuin pyöritettäväksi.

Kerron tämän sinulle Hannah, kuten kerroin viimeisimmälle miehen naisystävälle, jonka kanssa hän kujerteli suhteemme viimeisen parin vuoden ajan. Kun voisit saada kunnioitusta ja yhteisen elämän toisen miehen kanssa, niin miksi alistut moiseen? Ei sellainen ihminen kunnioita itseäänkään, joka pitää kaksoiselämää rinnakkain. Miksi roikut siinä kiinni? Parempaa odotellessa? Nauttien rippeistä, joita saat toisen jäljiltä. En syytä sinua, sillä tiedän, että rikkonaisuus meidät ajaa moiseen, mutta haluaisin herätellä kysymyksiä itsellesi. Etkö ole enemmän arvoinen? Etkö ansaitse kuten kuka tahansa ihan oikean ihmisen, joka välittää oikeasti vain sinusta?

Mitä päätätkin tehdä, toivon sinulle kaikkea hyvää. Ei ole helppoa olla lelu, vaikkei ole helppoa olla petettykään.

Voi Sinua,

Oma ystävättäreni olisi ollut valmis ryhtymään miehelleni toiseksi naiseksi siksi aikaa, kunnes mies varmasti tietäisi kumman hän meistä valitsisi - ex-ystävättäreni tietenkin ajatteli näin varmistelevansa asemiaan. Carpe Diem-hengessä kaikkihan on oikein, mehän eletään täällä vain kerran, on oikeus onneen, jne...No, se siitä tarinasta ja sitten Sinuun.

Oletko miettinyt montako vuotta haluat uhrata elämästäsi ja mahdollisuuksistasi löytää kumppani jakamaan haluamaasi elämää? Kun sitten nykyinen suhteenne vaimolle paljastuu, oletko sinä se, joka valittiin vain siksi koska mies heitettiin ulos. Yksinhän tällainen mies ei jää, uusi olkapää odottaa jossain takuuvarmasti.

Ystävyyttä ja läheisyyttä tuntuu varmasti olevan, jos suhteenne on alle 2 vuotta - ja tällaisissa sivusuhteissahan on erityisen viehättävää se, ettei ikävä arki niihin tupsahda. Pettäjää odottaa mukava ja halukas nainen, joka ei känise maksamattomista laiskuista ja kotitöistä.

Mitä tahansa valitset, valitse tietoisesti - älä anna tilanteen vain valua ja sitten myöhemmin katkeroidut hukkaanheitettyjä vuosia. Tietoinen valinta olla se salasuhde siihen liittyvine puolineen on oma päätös, josta ei pidä katkeroitua, eikä syyttää toisia.
Kyse on myös itsensä arvostamisesta, mihin kaikkeen on valmis.🙂👍

Oikeassa olette. Tiedän sen hyvin. Tämä toisen oma mies on ensimmäinen, jonka kanssa olen kokenut molemminpuolista kiintymystä. Tähän saakka kunnolliset, vapaat miehet, joista olen ollut kiinnostunut, eivät ole halunneet minua. Vastaavasti taas minuun ovat kiinnittäneet huomiota miehet, jotka eivät ole millään tasolla sopineet minulle. Enkä suinkaan ole liian vaativainen.

Tämän nykyisen kanssa olen ajatellut, että saanpa edes kerran elämässäni kokea sitä huumaa, josta toiset kertovat. Hän herätti minut eloon. Tietenkin tiedän, ettei tämäkään kestä kauan. En enää usko, että vain minä voisin riittää kenellekään. Voin olla vain lisä. En arvosta itseäni ja siksi suostun tähän.

Tiedän hyvin, että jos suhteemme paljastuu, en silti saa tätä miestä. Oikeastaan en haluaisikaan.

Vaikka saattaa kuulostaa pahalta, että minä sanon teille petetyille näin, haluan kuitenkin muistuttaa, että te aviovaimot ja aviomiehet olette puolisoillenne ne kaikkein tärkeimmät. He rakastavat teitä, haluavat vanheta teidän kanssanne ja jakaa koko elämänsä juuri teidän kanssanne. Uskon, että useimmissa tapauksissa on näin. Jotkut tarvitsevat jostain syystä pientä hurvittelua siihen rinnalle, mutta todelliset tunteet kuuluvat perheeseen.

Minunkin tapauksessani, kun vaimolla on työhuolia, sairautta tai hänen autonsa hajonnut, minulla ei ole mitään merkitystä. Huoli vaimosta paistaa kasvoilta. Muistakaa se, että puolisonne rakastavat teitä. Toivon, että saatte selvitettyä asianne niin, että pettäjät ymmärtäisivät olla riskeeraamatta tai tuhoamatta kaikkea sitä arvokasta, mitä perhe-elämä antaa.