Onko tämä oikeaa vai vääristynyttä rakkautta?
Kirjoittaja 30-v nainen.
Olimme saman katon alla noin 1,5 vuotta ja sen jälkeen suhde on jatkunut tunnustelevasti ja erimielisyyksien ja minun epäseksikkään nalkuttamisen takia vähän koko ajan etääntyen. (Mutta mitä mies teki ennen kuin aloin nalkuttaa…)
Vaikka meille tapahtui sellaisia asioita, joiden takia oli hyvä, että muutettiin väliaikaisesti eri kattojen alle, sovittiin yhdestä vuodesta niin tällä hetkellä ei ole selvää miten suhteen käy. Minä olen enemmän puolustanut kaiken jatkamista. Mies tuntee suurta häpeää epäonnistumisesta. Mutta on minulle aika tyly varsinkaan kun ei paljoa tee eleitä ottaakseen yhteyttä. Silti en oikein usko, että hän haluaisi minusta eroon! Tuntuu, että mies on vaan seonnut.
Minulla on ihania maailman kauneimpia valokuvia hänestä ja minusta. Olen teettänyt niistä valokuvakirjankin ja itken kaipuutani. En aio heittää niitä koskaan pois. Ja tuntuu tosi vahvasti sille, etten voi ottaa uutta suhdetta, koska rakastan niin vahvasti nykyistä. Hän tulee muistuttamaan ihanuudestaan vielä kuolinvuoteellanikin, sille minusta tuntuu!
Mies oli suhteen alusta todella romanttinen ja kesti minulta paljon epäilyksiä ja kritiikkiä kun epäilin että toimisiko suhde. Asiat on kääntyneet miltei päälaelleen nyt myöhemmin.
Miten saan hänet takaisin, kun olen loukannut häntä ilkeällä kielenkäytöllä? Miksi? No minulla on kumma tapa olla ilkeä sanoissani silloin kun pelkään menettäväni toisen. Onko sellainen peruuttamatonta? Voinko saada häntä koskaan ymmärtämään?
Mistä tiedän että rakastanko häntä oikeasti, kun hänkin on ollut minulle tosi ilkeä. Minä olisin valmis siivoamaan kaiken ikävän ja kehittämään suhdetta, joka on äärimmäisen kaunis ja romanttinen. Mutta emme naura kauheasti samoille vitseille – eihän sellaisen nyt pitäisi suhteen esteenä olla!
Pitäkää peukkuja minulle ja kaipaan jotain kommenttia jos mahdollista.
Enkö tunne itseäni tarpeeksi hyvin kun en tiedä? On sellainen olo, että tapan itseni (vähintään mielessäni) jos menetän hänet. Pidän itseäni viimeisen päälle aivottomana ääliönä jos menetän hänet ellen jo ole menettänyt.
Olenko vain takertunut? Minulla on tunne että mies rakastaa minua tai haluaisi, mutta hän välttelee ja pelkää ja pakoilee. Olen antanut liian monta kertaa niin vääriä sanoja hänelle.
Olen halunnut unohtaa kaikki järkyttävät ikävät asiat mitä oli. Kaiken tilalle on vain tullut että annan anteeksi tosi isoja asioita ja tunnen haluavani rakastaa häntä ikuisesti. Ajattelen, että ei se kyllä vaihtamalla parane. Toisaalta olen 30 vuotias eikä ole lasta niin huomaan, että se, että haluaisi lapsen, lisää epätoivoa. Muutenhan sitä voisi ottaa ihan rauhassa ja diipa daapa olla onnellinen kun taas seuraava tulee vastaan.
Tuntuu, että olen vain päättänyt rakastaa häntä, vaikka hän on tehnyt isoja virheitä ja myös minä samoin. Sen verran isoja virheitä, että monet sanoo että sellaisesta suhteesta pitää lähteä. Mutta ajattelen, että kaikki on johtunut vain menettämisen pelosta, joten annan anteeksi. Virheet miehen puolelta: valehtelu, epäavoimuus, henkinen ja konkreettinen pettäminen, väkivalta. Minun puolelta: väkivalta, henkinen kiusaaminen, henkinen pettäminen.
Tunteeni on syvät, mutta ne ei välittyneet hänelle suhteen aikana kai tarpeeksi. Oltiin puolitoista vuotta saman katon alla, tuli paljon draamaa, koska mieskin tosi tunteellinen.
Minulla on ihania valokuvia ja yhteisiä romanttisia muistoja niin paljon konkreettisesti, etten suostu heittämään niitä pois vaan minulla
☹️ Vähän kuin omia tuntemuksia olisin lukenut. Tarinat erilaiset, mutta tuntemukset kovasti samanlaiset. Itse olisin halunnut jatkaa, eikä ero ilmeisesti toisellekaan ollut se ensimmäinen vaihtoehto. Mutta nyt siellä on jo uusi kierrossa ja itse olen päättänyt mennä eteenpäin. Olisin halunnut korjata niitä virheitä mitä tein, ja olisin halunnut aloittaa uudestaan panostamalla suhteeseen. Mutta ei.
Silti on ikävä. Kaikkea menetettyä ystävästä (ex siis) yhteisiin astioihin (typerää, mutta kenkälaatikossa asuessa on ikävä ihan sitä kolmiotakin). Ja kyllä, täytän itse juuri kolmekymmentä ja lapsettomana huomaan ajattelevani että kohta on liian myöhäistä. Tässä vaiheessahan pitäisi olla vähintään suhde ja kohta jälkikasvua, jos sitä edes suht koht nuorena haluaa...
En sitten tiedä, mitä tehdä. Itse valitsin sen, että menen eteenpäin. Ainakin yritän. Totuushan on että maailma on miehiä pullollaan (tai naisia, jos on niistä kiinnostunut). Pelkään, että en löydä yhtä hyvää ehdokasta ikinä, mutta pakko se on kai yrittää. Siis jotakuta, joka a) ei ala juopoksi b) ei petä c) ei ole väkivaltainen d) ja osaisi vielä kommunoidakin edes alkeellisella tasolla.
Mutta älä mene liian nopesti eteenpäin. Vaikka ikävöidessä se lienee vaikeaa. Itse yritin vähäsen, ja melko pian olin taas samoissa kaavoissa kuin ennenkin ja kumppani myös edellisen suhteensa ongelmien kimpussa. Että näin.
Aika kai parantaa, mutta hyvin hitaasti. VoiMia odotellessa! 🙂🌻
Ilkeään kielenkäyttöön voisin todeta, että valitettavasti syyllistyn itse joskus samaan peittääkseni muita tunteita, kuten pettymystä, surua, loukkaantumista yms. Uskoisin, että asian tiedostaminen jo auttaa eteenpäin. Anteeksipyyntö ja asian myöntäminen myös miehelle sekä jatkossa puhuminen asioista - ja tunteista - niiden oikeilla nimillä voivat pelastaa paljon! 🙂👍
Kiva että sai vastauksia. Kiitos niistä.
Minä olen sentään sen verran muuttunut tuon suhteen takia, ettei tulisi todella mieleenkään ottaa laastarisuhdetta.
Mutta en todellakaan suostu hävittämään suurta määrää valokuvia ja muistelen tosi hyvällä asioita, niitä hyviä asioita.
Ja niin kauan kuin vain jaksan toivoa, toivon jotain.
Tällä hetkellä keskittyy muulla tavalla huolehtimaan itsestä, mutta kuitenkin on tosi turhautunut ja hölmistynyt olo.
Kun ekan kerran olin ollut jostain ihmisestä oikeasti tosi intona. (levittelee käsiään kun ei pysty tulkitsemaan sen paremmin tai sen enempää)
😉
Minusta viestisi kuulostaa juuri sille että olet takertunut. Läheisriippuvainen. Kun olet suhteessa, koettelet sitä koska et usko että se voisi kestää. Kun et ole suhteessa, haikailet sinne takaisin vaikka väkivalta on selvä merkki siitä että ette sovi toisillenne.
Ennen tuon suhteen jatkamista tai uutta suhdetta, sinun olisi hyvä selvitellä missä itse menet tunteidesi kanssa. Millaiset omien vanhempiesi välit olivat ja miksi toimit noin. Sen jälkeen olisi paljon helpompaa aloittaa tasapainoinen suhde ja kasvattaa ne lapsetkin.