Onko ketään jolla lapsi huostassa?

Eikö kellään kokemuksua huostaanotosta?

Hei haidi84!
Halusin vastata vaikka itselläni ei olekaan kokemusta lasten huostaanotosta. Onko sinun lapsesi otettuna huostaan? Kuinka olet tilanteessa jaksanut? Voin kuvitella että lapsen huostaanotto on todella vaikea asia, ykai vaikeimmista mitä vanhempana voi kohdata. Toivon sinulle jaksamista!

Hei

Meidän kaksi poikaamme huostaanotettiin lähes neljä vuotta sitten. Nyt pojat ovat 17- ja 12-vuotiaita. Ei ole helppoa! Olotila vaihtelee. Vaikeinta on hyväksyä se, että pojat eivät edes halua tulla käymään enää kotona. Pojat ovat sijaisperheessä, jossa olen vieraillut viimeisen puolen vuoden aikana n. kerran kuussa. Vanhempi vastaa puhelimeen, mutta nuorempi ei. Lisäksi nuorempi on alkanut osoittaa vastenmielisyyttä käyntejäni kohtaan. Syyllisyyttä omasta taitamattomuudesta ja hylkäämisestä. Erimielisyyksiä puolison kanssa suhtautumisesta tilanteeseen. Väsymystä työelämässä ja suoranaista masennusta. Siksipä aloin etsiä jotakin apua täältä nettimaailmasta. Miten sinulla?

Mulla pienempi lapsi huostassa ja isompaa yritettiin ottaa mutta ei sitten otettukaan. Nyt pelkään lastensuojelua kuin mörköä että vievätkö vielä jossaki vaiheessa isommankin. Pienempi oli toiselle isälle ja isä ei tunnustanu isyyttäön ja minun sairauden takia veivät. Ollu vauvasta asti huostaasa enkä ole juuri tavannut kun ollut huolta isomman asioista etteivät sitäkin vie. Isompi nyt eka luokalla. Eli pieni vielä hänkin.

En totisesti kadehdi tilannettasi. Onko sinulla ketään tukihenkilöä, ystäviä tai sukulaisia, jotka edes jollain tavalla voisivat auttaa?. Itse kirjoitin masennuksestani ja elämäntilanteestani tämän tukinetin oma tuki -tukihenkilölle ja ainakin purkautuminen helpotti hetkeksi. Huomenna olen menossa työterveyteen juttelemaan.

Harmi kun täällä ei voi vaihtaa sähköpostiosoitetta. Facebookissa on tukiryhmä huostaanotettujen lasten vanhemmille. Ja minä käyn psykiatrian puolella keskustelemassa. Mutta niin suuri pelko jäänyt lastensuojelusta että yksinäiset päivät saa aina miettimään pahinta että isompikin vietäisiin. Haluaisin kysyä miksi lapsesi on huostassa mutta ei ole pakko vastata. Ja onko toive että pääsisivät takaisin kotiin?

Vanhemman tullessa kohti murrosikää hän sai isän pankkikortin ja salasanan käsiinsä ja käytti kesän aikana runsaasti rahaa kavereittensa kanssa isän tililtä. Mieheni ei huomannut tilannetta ennenkuin syksyllä, koska hänelle ei tullut paperista tiliotetta ja tietokoneen kautta hänellä ei tullut seurattua tiliotteita. Isän ja pojan välit menivät tässä vaiheessa huonoiksi. Poika liikkui häntä aika paljon vanhempien kavereiden kanssa emmekä osanneet havaita vaaraa. Yhden kerran hän sammui tien laitaan, mutta onneksi kaverit ilmoittelivat ja vein hänet sairaalaan yöksi. Tästä meni tieto lastensuojeluun. Aloimme käydä perheneuvolassa, mutta sieltä ei saatu apua. Seuraavaksi yritimme sosiaalipuolen tukihenkilöä, mutta sekään ei sitten ollut tarpeeksi. Poika alkoi jäädä pois koulusta ilman syytä vain kotiin nukkumaan. Ei sellaista 13-vuotiasta enää pakolla minnekkään saa. Nuorempi alkoi seurata isoveljen esimerkkiä ja jättäytyi myös pois koulusta. Muutaman kerran jaksoimme miehen kanssa kantaa hänet autoon ja vein sitten hänet kouluun. Koululta meni taas tieto lastensuojeluun.

Jälkeen päin ajatellen olisi pitänyt vielä yrittää jotakin. Ainakin nuoremman kohdalla. Jotenkin ajatteli, että sijoitus kestäisi vain muutamia viikkoja, parhaassa tapauksessa muutamia kuukausia, mutta eihän se niin mennyt. Pojat alkoivat tottua uuteen paikkaan ja mies kieltäytyi tulemasta sosiaalipuolen palavereihin. Kotiuttamisesta ei ole tietoakaan. Mutta jälkiviisaus on sitä parasta viisautta. Vanhempi täyttää helmikuussa 18 vuotta ja silloin huostaanotto virallisesti päättyy. Pojan on mietittävä, missä hän haluaa asua ja mitä tehdä.

Mitä kuuluu Haidi? Miten jaksat?

Itse kävin tänään työterveydessä psykiatrin juttusilla ja toivon mukaan pääsisin aloittamaan psykoterapian muutaman kuukauden sisällä. Jotain mielenkiinnon kohteita pitää yrittää löytää: ulkoilu, muutamat tv-ohjelmat, kirjat. Ja jos jaksaisi töissä rämpiä asenteella vähempikin riittää.

Hei!

Mulla on kummatkin lapset nyt sijoitettuina ja sossut hakee huostaa. Esikoinen on 1,5 v. ja sen osalta tää meidän lastensuojelu helvetti alkoi sen bioisän tekemän lasun pohjalta. Jonka se ensin huostaanoton hallinto-oikeuteen asti kielsi tehneensä, siellä oli pakko jo tunnustaa kun vaaditaan puhumaan rehellisesti. En ole suostunut myöntämään isyyttä, ja haki sen käräjien kautta teetettyään ensin dna testit. Nyt kun isyys on myönnetty niin sossutkin alkoi oikein urakalla tekemään sen kanssa yhteistyötä ja yrittävät saada neidin siirretyksi tuli huostaa tai ei niin bioisälleen. Sossut yrittävät vaan auttaa mua, kun mulla mielenterveyden kanssa ongelmia, kuten yhtenä isona huolena epävakaa persoonallisuus, niin laittamalla meidät laitokseen. Ei oo meidän paikka eikä auta meitä.
No laitokseen laiton takia menetin sit kuopuksenikin, kun sossujen mielestä ei mahdollista kotiuttaa yhdessä, niin oli pakko antaa sijoitukseen. Ja nyt sossut hakee siihenkin huostaa.
Kuopus kohta 6 kk.

Aikamoinen tilanne! Mitäpä tuohon osaisi sanoa! Tsemppiä jaksamiseen!

Jaksan tosi huonosti. Inhoan tätä pitkää talvea ja lastensuojelun pelko meinaa ajaa minut hulluuden partaalle. Olisin sairaalakunnossa mutta en halua sairaalaan koska lisäävät vaan lääkettä jolle olen muutenkin allerginen. Eikä lääkäri usko minua. Minulla on henkisiä ja fyysisiä kipuja. Pelkään menettäväni poikani.

Miten te muut jaksatte jolla lapset huostassa? Mä oon ottanu rauhittavia kun pelkään että isompikin 8v viedään. On jääny niin suuri pelko.😭

Hei pitkästä aikaa!

Vanhempi poikamme täyttää ylihuomenna 18 vuotta. Huostaanotto on nyt purettu, kun poika halusi lähteä vuodeksi Portugaliin vapaaehtoistöihin. Lähti helmikuun alussa. Välillä on tullut pieniä viestejä, nyt on sitten 10 päivää viimekertaisesta yhteydenotosta. Huomenna pistän synttärilahjaksi rahaa tilille ja lähetän onnittelut sähköpostilla ja kännykkäviestinä. Nuoremman luo menen käymään su. Ihme ja kumma vastasi eilen monen kuukauden jälkeen puhelimeen. Olinhan nähnyt häntä kyllä käydessäni sijaisperheessä, mutta juttelu on ollut tosi vähäistä. Eikä mistään pitkästä puhelusta eikä kunnon vastauksista ollut nytkään kyse, mutta tuntui kuitenkin tosi hyvältä, että suostui vastaamaan ja kuulin ääntä.

Olen käynyt psykologin juttusilla kaksi kertaa ja suunnittelen psykoterapian aloittamista, jos kela myöntää siihen tukea. Ilman sitä ei kyllä rahat riitä.

Toivottavasti jaksat hankalassa tilanteessasi! Saatko mistään keskusteluapua? Tsemppiä!

t. Eija