Hei!
En tiedä mitä tehdä. Minulla ja miehelläni on takana lähes 10 vuotta yhteistä taivalta ja yksi alle 5v lapsi. Meidän suhteella menee huonosti, tosi huonosti. Suhteemme on ollut epätasapainoinen jo iät ja ajat. Itse olen lonteeltani alistuva, toisen tahtoon taipuvainen. Olen aina ajatellut, että voin luopua omista haluistani jos toisen ilo riippuu siitä. Mutta pari vuotta sitten tuli minunkin mittani täyteen. Mieheni on sairaaloisen mustasukkainen. Hän kontrolloi puhelimeni ja tietokoneen käyttöä sekä yksin juhliin tai matkoille lähtemisiäni. Hän itse on kärähtänyt useamman kerran mm.seksiviestien lähettelemisistä toisille naisille. Normaalina arkena hän käyttäytyy kuin ”motkottava muija”, mikään ei kelpaa tai kaikki on huonosti. Hän on äärimmäisen epävarma itsestään, mutta käsittelee epävarmoja asioita agressiolla. Olen kokenut väkivallan uhkaa, vaikka suoraa päällekäymistä ei ole (vielä) tapahtunut.

Paljon on tapahtunut, hän on puhunut paljon ja hirveitä asioita. Hän on kohdellut minua huonosti. Viime aikoina hän on kuitenkin jättänyt baarissa juoksemiset pois, mutta juo kotona…enemmän tai vähemmän päivittäin. Hän on alkanut tekemään kotitöitä ja nostaa itsensä sen takia korokkeelle. Minun kuuluisi hänen mielestään olla onneni kukkuloilla, koska hän on nyt tajunnut että minua pitää auttaa.

No ongelmainen on nyt sitten siinä mitä tunnen häntä kohtaan…Tottakai pitkän historian takia jonkinlaisia tunteita on, mutta ei sellaisi mitä pitäisi aviomiestään kohtaan tuntea. En haluaisi olla häneen fyysisessä kosketuksessa, minun on vaikea puhua hänelle enkä haluaisi viettää hänen kanssaa oikeastaan aikaa yhtään. Olen kuitenkin jäänyt tähän suhteeseen syystä jota en oikeastaan itsekkään ymmärrä. Mieheni sanoo rakastavansa minua ja lasta yli kaiken. Hän ei kuitenkaan halua olla lapsen kanssa kahdestaan ja ottaa yksin vastuuta hänestä…Ilmeisesti koska silloinhan minä olen ilman heitä jossakin yksin…

Mieheni siis haluaa pysyä suhteessa ja hänen mielestään ongelmamme johtuu minusta ja minun suhtautumisesta häneen. Minun pitäisi olla mukavampi häntä kohtaan ja antaa hellyyttä ja seksiä enemmän. Minun pitäisi ottaa hänet huomioon ja ehdotella kaikenlaisia yhteisiä reissuja. Hän sanoo tulevansa hulluksi ja siltä se on kyllä vaikuttanutkin. Nyt keikun kahden ajatuksen välillä. Onko parempi että pakotan itseni vaan halailemaan ja huomioimaan ja pakotan itseni olemaan tyytyväinen tilanteeseen….Se ehkä pönkittäisi mieheni itsetuntoa ja hän ei ehkä pimahtaisi. Vai otanko lapsen kainaloon ja lähden etsimään omaa onneani? Silloin saisin oman elämäni takaisin ja vapauden tunteen, mutta mies ehkäpä kilahtaisi täysin. En tiedä millaiseen helvettiin minä sen jälkeen joutuisin…hän voi olla vähän arvaamaton tuollaisissa dressitilanteissa….