Moro,

Taisin sohia mehiläispesään kysyessäni naisten asemasta työpaikoilla 😋 Ja oikeessa oot migi, että kun katson naisreviirin ulkopuolelle, työelämässä käytetään törkeästi hyväksi jokaista joka siihen suostuu. Meilläkin juuri niitä, jotka tekee pienellä palkalla ja ahkerimmin 🙄 Heille kasautuu työpöytä pullolleen. Mä nauroin makoisasti kahden ex-työkaverini kanssa, kun kuulin, että eräs esimiehistä, joka tunnetusti oli patalaiska ja teetätti kaiken voitavan muilla, oli sanonut minun jäätyä äkillisesti sairaslomalle, että olisihan HÄN auttanut jos olisi tiennyt kuinka kovan työpaineen alla minä olin 😀 Kun hänen ylhäisyytensä oli juuri se, jonka kanssa sain aina ottaa yhteen tuon tuosta, kun yritti vähiäkin töitään kantaa minulle, vaikka mulla oli ylitöiksi asti jatkuvasti...

Sä migi taisit puhua myös siitä ikääntyvästä työvoimasta... musta oli jo silloin nuorna tyttönä tosi törkeää, kuinka eläkeikää lähestyviä kohdeltiin. Mulla oli joskus esimiehenä itseäni nuorempi nainen, joka kohteli eläkeikäisiä kolleegoja kuin äitiään... eli räyskien ja ilman mitään kunnoitusta... ne ikääntyvät laitettiin hattuhyllylle valmiiksi... heidän pitkä työkokemuksensa ei painanut missään. Sittemmin viimeisessä työpaikassa sekä oman firman sisällä että asioidessani muiden firmojen kanssa aloin kaivata sitä elämän tuomaa kokemusta... kun useimmiten törmäsi niihin näsäviisaisiin ja palveluhaluttomiin nuorukaisiin, jotka antavat piut paut sille miten työ tulee tehdyksi kunhan palkka juoksee... aloin arvostaa yhä enemmän niitä, joiden sanaan voi luottaa... jotka ovat niitä todellisia ammattilaisia. Mutta niin kauan kuin firmat lyhytnäköisesti vain palkkaavat halpatyöläisiä... mitä muutakaan voit odottaa.

Hyvänä esimerkkinä kun kävin kyselemässä neuvoja vapaatani varten työvoimatoimistossa, ensimmäisellä kerralla sain erittäin asiantuntevan keski-ikäisen naisen neuvojaksi. Seuraavalla kerralla eteeni asteli nuori typykkä, joka vain halusi minun häipyvän pian, ja vastauksena kysymykseeni hän sanoi kysykää työnantajaltanne... hauskaa tarinassa oli se, että halusin tietää, mitä maksuja kuuluu työnantajani velvollisuuksiin, kun jään vapaalle, voidakseni paremmin neuvotella vapaani pituudesta... joten en tietenkään voinut kysyä työnantajalta, mitäköhän te haluaisitte minulle maksaa... eihän ne kuitenkaan maksa mitään, ellei itse tiedä oikeuksiaan ja pidä niistä kiinni 😟 Ja samanlaisia tilanteita yhä uudelleen. Lopulta opin työelämässä, että jos löydän asiantuntevan ja pätevän yhteistyökumppanin jostakin firmasta, pidän yhteyttä vain ko. henkilön kanssa välttyäkseni turhilta päänsäryiltä ja ikäviltä yllätyksiltä ja ajan haaskuulta.

Kun ihailit migi niitä 20, mä olen aika kypsynyt ollut ajoittain sen ikäisten asenteisiin. Joutunut niitä läksyttään mennen tullen. Monet kuvittelee, että kun ovat saaneet opinnot päätökseen, rahahanat töissä auki ja elämä valmis. Vailla mitään kunnioitusta muita kohtaan. Mutta kun puuttuu se kultainen elämänkokemus... taito kanssakäymiseen... työelämäkin pyörii asenteella minä minä minä... mutta kait on kiva olla elämänsä napa 😎 Tosin en väitä, etteikö niitä löytyisi joka ikäpolvessa. Mutta mä nyt jostain syystä kuitenkin olisin olettanut, että keltanokat ymmärtäisi olla joskus hiljaa ja isottelematta. Joten esim. kiroilua päin naamaa en sallinut. Tosin en sallinut sitä muiltakaan 😋

Sanokaas te viisaampana, mä nimittäin aina koin kauhean väsyttävänä alinomaisen "valtataistelun" töissä. En muista sellaista ongelmaa töissä Suomessa, paitsi että työnantaja imi irti kaiken mahdollisen. Mutta minusta työnjako oli niissä puljuissa, missä olin ollut aina niin selvä, ettei kukaan voinut heittää omia töitään muille. Olenkö väärässä? Täällä kun on yleinen tapa se, että heikoimmat painaa muittenkin hommat. Eli ne jotka ei osaa tai jaksa taistella. Ja vahvat ja röyhkeät, jotka vuodesta toiseen jaksaa kaupitella töitään muille rellestää. Mä aina sanoinkin, että monen homman olisivat ehtineet tehdä siinä ajassa itse minkä tuhlaavat sen kaupitteluun.

Twisted Sisters !
Työelämän nykytilasta on Juha Siltala kirjoittanut kirjan "työelämän huononemisen lyhyt historia" ja siinä on kuvattu kaikki olennainen. 90-luvullahan se alkoi laman varjolla ja loppua ei näy. Olen sen lukenut ja suositellut vaimollekkin mutta "ei kiinnosta". Se on vähän sama kun emäntä mulle suosittelee tupakoinnin lopettamista ja minä en kaikista faktoista huolimatta lopeta. En minäkään voi estää vaimoani pilaamasta elämäänsä ja jos siitä työstä "narkomaani" nautintoa saa kuin minäkin nikotiinista niin ei kai siinä muu auta kuin kestää. Se vain että minun tupruttelusta ei lapset kärsi koska en sisällä tupakoi mutta tuosta itsensä polttamisesta ne kärsivät. Ja taas sataa !
migi

Hei,

Mä aloin ettii tarpeita yo-kortin tekoon, ja löysin sieltä runon. Se on niin kaunis, että toivottavasti tulee läpi teidänkin luettavaksi. Olen joskus saksinut sen paikallislehdestä, johon joskus poimitaan koululaisten juttui, ja tään on kirjottanut 14-vuotias Anna (minun vapaa käännös)

Sinulle!

Olet paikalla silloin kun tarvitsen sinua
Otat minut syliisi,
Kuuntelet kun minulla on huolia,
Naurat kanssani kun minulla on aihetta iloon.

Sinä autat minua huomaamaan kaikki pienet elämän ihmeet,
Herkät kukat jotka lakastuvat nopeasti,
Jotka tarvitsevat aikaa ja valoa,
Kasvaakseen ja puhjetakseen kukkaan.

Sanot niiden olevan kuin minä
Että ne tarvitsevat lämpöä ja suojaa.
Jokainen kukka on todellinen aarre,
Sanot sen myös minulle ja siitä ammennan voimani.

Olisko tää nyt sitten sopiva värssy myös puoliskoillenne annettavaksi??? Minusta se joteski kokoaa lyhyseen sen mistä ollaan kirjoiteltu teidän kanssa niin pitkään... ja olkoon tämä myös kiitos virtuaalituellenne, josta olen itse ammentanut voimaa niin paljon näihin epäuskon ja -toivonkin hetkiin.

Halloota 🙂🌻

Armas virtuaalimieheni on taas yökylässä, ja mä NAUTIN elämästä... enkä voi välttyä ajatukselta, että kumpa elämäni pian olisi aina tällaista!!! Kokkasin, söin. Laitoin radion päälle, valot pois ja jammailin pimeässä... niitä elämän pieniä nautintoja, mitä ei oo tullu tehtyä pitkiin aikoihin!!! Ja samalla mietin, että alan hiljalleen kysellä ystäviltäni täältä, jos voisin muuttaa jonkun nurkkiin kunnes tilanteeni vakiintuu. Nimittäin eilen kattelin vuokrailmoituksia, eikä mun tuloillani vuokrata edes huonetta... nimittäin jos aion syödäkin 😀 Mutta ehkä joku tuttavistani armahtaisi ja antaisi yhden huoneen vuokralle kunnes pääsen taas itse tienesteihin kiinni. Eli siihen saakka kun voin alkaa päättää pidemmällä tähtäimellä.

Pitäkäähän peukkuja, että jostain kautta onnestaa 🙂👍

Kohti onnellisempaa elämää... toivon niin 😉

Sanot niiden olevan kuin minä
Että ne tarvitsevat lämpöä ja suojaa.
Jokainen kukka on todellinen aarre,
Sanot sen myös minulle ja siitä ammennan voimani.

IHANA, IHANA!

Kiitos jokujossain, juuri näitä sanoja tarvitsin juuri nyt elämääni.

Taas sataa, täälläkin ja on kylmäääää......kyllä sais lämmetä ilmat ja kesän poksahtaa täyteen kukoistukseen, vai mitä migi? Jokujossainilla taitaakin olla ainainen kesä ja ihana lämpö. Kunhan juhannukseksi lämpiäis!

Viikonloppua vaan teille!😉

Hei,

Täällä kirjoittaa raivoa puhkuva jokujossakin... toivottavasti tämä antaa nyt sen potkun mitä tarvitsen jaksaakseni pakata tavarani ja koko elämäni yhteen matkalaukkuun. Kuten olen sanonutkin, tunteeni ovat jokseenkin kuolleet mieheni suhteen, enää ovat jäljellä pettymykset, muistot ja romahtaneet unelmat. Mutta kyllä silti antoi lisäpotkua muuttohaluihin, kun näin tänään silmieni edessä mieheni ja tuon naisen rakkaudentunnustukset toisilleen viime viikolla... se sai mut tajuamaan, miks ihan oikeesti mun pitää päästää itteni moisesta kiikistä. Enhän mä jaksa enää sitä peliä, mitä mun selkäni takansa koko ajan pidetään ja edessä esitetään muuta. Ei auta, että tiedän, että sellaista tapahtuu, en voi sietää valehtelijoita... siksikö sitten aina eksyn heidän mukaansa??? Mulla on niin mitta täys, että taidan sittenkin pakata heti kun voin vähät tavarani, mitä laukkuun mahtuu ja lähtee Suomeen. Eihän se mulle kuiteskaan anna yön lepoo eikä päivän rauhaa täällä... vaikka puhelimen aionkin katkasta. Kun vaan ei nyt sit tulis mitään takaiskuu, etten jaksa hoidella muita juttuja lähtövalmiiksi. Annoin ittelleni noin pari viikkoo aikaa selvitellä paperihommat valmiiksi. Ja siinä ajassa mun sit pitää myös löytää paikka missä asustaa kunnes löydän jotain...

Mä oon jahkaillu jäädäkö tänne vai palatako Suomeen. Tiedän, että siitä tulee hurja shokki siitäkin, mutta kun pitkällä tähtäimellä kuitenkin haluaisin ammentaa tästä pätkästä elämääni jotain muitten hyväksi. Ja siihen mä nään parhaat mahikset Suomessa. Voihan olla että mieli muuttuu matkan varrella, mutta kyllä nyt kun oikein risoo tekee mieli painua sinne missä pippuri kasvaa. Eli Suomeen 😀

Tervetuloa !
Jokujossain, vaikka pippurinviljelijäksi tänne Suomeen. Kyllä täällä nykyään kasvatetaan ihmeellisempiäkin kasveja kasvihuoneissa. Eiköhän se ala olla siellä jo kortit katsottu vai ? Ja nyt taas tarkenee ja eikö halpalentoyhtiöt melkein ilmaiseksi porukoita lennättele, kun vaan kyttää jonkin lennon.
Mulla on lomat ohi ja paluu arkeen hulinaviikon jälkeen on edessä.
Eräs mielenkiintoinen tapaus sattui lauantaina. Tapasin "sattumalta" erään naisen jonka kanssa minulla oli lyhyt ja kiivas suhde -81 vuonna. Olipa eksoottista keskustella ja spekuloida siitä aiheesta, että mitä jos:
En olisi lähtenyt silloin etelään töihin, hän olisi jättänyt silloisen poikaystävänsä jne. Totesimme, että olisi siitä voinut jotakin tullakkin. Nyt en enään tuntenut minkäänlaista vetoa häntä kohtaan, eli ei vanha suola janottanut ja oma vaimokin tuntui paljon paremmin säilyneeltä ja tyylikkäämmältä. Tämä keskustelu käytiin iltatilaisuudessa missä myös vaimollani riitti jututtajaa ja muuta seuraa. Sitten mulle tuli pieni mustis puuska ja poistuin tilaisuudesta, mutta palasin takaisin ja loppuilta ja yö oli taas sitä mitä se pitää toimivalla avioparilla ollakkin. Nyt on mentävä duuniin !
migi

voi jokujossain.....

Musta on tuntunu jo pitkään siltä mitä itse nyt julki kirjoitit....lähde pois sieltä...tänne missä ei juurikaan pippuri kasva mutta saisit etäisyyttä. Ette te ratkaise enään mitään teidän entisiä juttuja yhdessä vaan sun on nyt saatava se voima ja raivo että saat itsesi irti...toi on mun mielestä ihan jo sadistisia piirteitä omaavaa kauhukertomusta......jota sinä elät.

ALOITA UUSI ELÄMÄ...tiedän...kuinka kornilta se kuulostaa mutta haluan sanoa sen ääneen sinulle.Ja tiedän senkin että sinä PYSTYT siihen vaikka oletkin yrittänyt tekosyitä keksiä viime ajat miksi et voisi sieltä lähteä.....sanoinko liian julmasti, anna anteeksi mutta näin kaukaa sen näkee niin selvänä.ja lukee varsinkin sun kirjoituksista kuinka sinulla ei ole enään mitään tämän miehen kanssa.Tuntuu olevan aika häijy ja julma mies, leikkii ihmisten tunteilla ja ajattelee vain omaa nautintoaan.Mieti nyt tarkkaan elämääsi, kyllä ihan varmasti on parempi elämä sinua jossain odottamassa.....etsi se!!!!!

Kaikkea hyvää sinulle ja olet ajatuksissani......😮

Heippa,

Helpommin sanottu kuin tehty. Tiedän, että mun pitäis lähtee, mutta mä oon niin pohjilla taas meidän riitojen kanssa, etten jaksa edes nousta sängystä ylös pariin päivään. Pelkään raivareita, kuten tänäkin viikonloppuna, jossa mua ollaan heittämässä keskellä yötä ovesta ulos. Mä oon niin loppu, etten edes ollut tässä jamassa viime syksynä. Mutta kun irvo tosiasia on, ettei mulla oo rahaa lähtee. Katselin halvimpia lentoja jotka löytyi parin viikon päähän, mutta siitäkin puuttui viitisen euroa luottokortiltani... nämä vekkulit kun osaa raha-asiat hoitaa siihen jamaan, ettei jää ylimääräistä...

Mua hirvittää, kuinka pärjään, kun oon vailla sosiaaliturvaa eli esim. terveydenhoitoa kun palaan. Mulla kun fyysinenkin terveys konstailee koko ajan. Mutta nyt on henkisesti sellanen seinä vastassa, että jollen pääse täältä pian, mä romahdan ihan täysin. Mun voimani on nyt tässä. Yritän tukihenkilöltäni saada apua, se vähän puhui järkkäävänsä mulle jonkun, jonka kanssa voitais miettiä näitä käytännön juttuja kun aivan oikein haistoi, ettei mun energiani riitä niihin. Toivottavasti sitä kautta onnistuu. Mä tiedän, ettei mun ystävilläni oo sellasta aikaa käyttää. Niillon jokaisella omat juttunsa meneillään tai sitten asuvat liian kaukana.

Joten pitäkää sormet ja varpaat pystyssä,että jaksan tän ruljanssin läpi. Mulla ei oo paljoa muuta kun vihaa jäljellä miestäni kohtaan. Se tajusi, kun olen niin etäinen, enkä siedä sitä lähelläni, että haudon lähtöä...joten toisin kuin anon ja rukoilen, se liimautuu minuun kiinni. Ja itkseskelee tekoitkua saadakseen minulta sympatiaa. Oksettaa koko tyyppi, mutta kun oli pitkä viikonloppu, kaikki kaveritkin joille olisi ehkä voinnu mennä oli poissa kaupungista. Joka tapauksessa, mitäpä se auttaisi, se vain terrorisoisi mua loputtomiin puhelimitse ja tekisi triljaldilaskun kuten viime vuonna. 😯🗯️ Kun vaan jaksaisin, musta tuntuu kun se tulee kosketteleen mua, että ma hajoan vihasta ja raivosta palasiksi... tämmöset sairaat tyypit kun ei kunnioita tippaakaan ihmisen ns. normaalia reviiriä. Mutta niitten koko elämähän onkin elämistä lain yläpuolella. Heihin eivät normaalit lait ja säännöt ulotu. He vain tekevät ympärillä oleviensa elämästä lakiviidakon jota pitää orjallisesti noudattaa...

Onneksi sillä oli joku meno sovittu tälle päivää, että saan edes hiukan rauhoittua ja hengähtää. Mä oon jatkuvassa hälytystilassa sillon kun se on paikalla. Ja toivon, että huomisesta lähtien se taas juoksee rutiinijuoksujaan, että voin toivon mukaan alkaa miettiä lähtöni käytännön juttuja. Ehkä sit kun saa visalaskut maksettua voin ostaa ittelleni lipun. Mutta se on sit taas ties kuin kaukana, kun juhannukseks kaikki ryntää aina Suomeen... Mä olen aina antanut piut paut rahalle, mutta kun sitä ei oo ja on tämmösessä helvetissä ei paljoa naurata. Mä vaan en haluais lainarahoillakaan lähtee, kun ei tiedä millon jaksaa töihin mennä. Toisekseen, jos exään on mitään yhtäläisyyttä, lainat jää mun maksettaviks taas... joten siinäkin on vuosiksi taakkaa, jos töitäkin saa...

Että tämmöstä, ei niin mieltä ylentävää luettavaa tiedän.

Huh, huh ja vielä kerran huh !
Mikä tilanne ! Koetan vähän keinoa keksiä miten tuollaisesta sotkusta selviäisi. Suomen kansalainenhan olet ? Onko sielä konsulaattia taikka lähetystöä ? Kyllä se valtio kansalaisistaan huolen pitää. Kerron esimerkin:
Tuttavani oli muutama vuosi sitten kaukoidässä ja ryyppy hirtti päälle. Rahat, paperit, terveys meni. Lopulta valtion piikkiin lensi suomeen hoitajan saattaessa. Valtio kyllä perii takaisin ko aika kalliin operaation hinnan korkojen kans, mutta se on kuitenkin pieni menetys, että sieltä se mies saatiin pois. Kertoi itse minulle tämän. Tuleehan Suomeen paljon myös muun maan kansalaisia aivan rahattomina ja kyllä heistä huoli pidetään, joten sitä puolta asiasta ei minun mielestä jokujossain tarvitse ensimmäiseksi murehtia.
migi

Moi,

Täältä kirjoittelee melko hiljainen tyttö. Älkää ihmetelkö, jollen jaksa paljoa kirjoitella näinä päivinä. Mun voimani menee siihen, että yritän venyttää pinnaani kun mies on paikalla, ja sit kun se ei oo mun pitää yrittää jaksaa miettii, miten tästä eteenpäin.

Heips

Heipat

Kyllä tää kesä teettää niin paljon kaikenlaista....et ei hanki ehtii tännekään kirjuuttelemaan.

Jokujossain...
SÄ ET HALUA PÄÄSTÄÄ IRTI.......muutoin sä olisit jo häippäissyt sieltä. Sä haluat nyt mun mielestä vain sadistisesti kiduttaa itseäsi.....MIKSI.......???????

Nouse ylös ja katso ympärillesi......ympäristö on täynnä elämää, kaikenlaista touhua ja menoa.Sinä kuulut siihen touhuun mukaan, olet pieni osanen tätä maailmaa aivan kuten minä.Ja täällä me sitten tallaillaan kummatkin omalla palstalla ja mennään virran mukana.Sä potkit nyt vastavirtaan ystäväni ja se on aikas väsyttävää duunii.

Suomessa ei KUKAAN jää ilman sos.turvaa, kait sä nyt sen tiedät? Mutta, hei...nää oli vain mun mietteitä ja haluan sulle vain hyvää elämää ja sentähden heittelin näitä juttuja.

Kolahtiko mikään? Sillä jos kolahti, mä oon hirmu tytyväinen.....yksi askel otettu.

Sinua ajatellen🙂👍

Hei surusuu,

En nyt jaksa muuta kirjottaa. Mutta mä olen ITSE jo kerran ollut Suomessa tilanteessa, jossa olin kaiken sosiaaliturvan ulkopuolella. Joten tiedän, että siihen VOI JOUTUA!!! Sillon mulla oli edes jotain huonekaluja kotona joita voin myydä, ja joitain lahjakoruja vaihtaa rahaksi... nyt mulla ei oo mitään rahan arvosta mistä repiä ruokarahoja...

Toisekseen kenelläkään, joka ei ole elänyt mieleltään sairaan ihmisen kanssa ei ole tajua siitä millaisen helvetin ne tekevät elämästäsi vielä pitkään sen jälkeen, jos onnistut muuttamaan hengissä pois... exäni vielä vuosien perästä jäljitti minun puhelinnumeroni ulkomailla ja uhkaili oikeusjutuilla jne.... Jos terveet ihmiset riitelee, mutta sairaat ihmiset RAATELEE. Siksi olisin halunnut olla mahdollisimman vahvoilla ja terve leikkiin ryhtyessäni.

Että tämä siitä kuinka paljon haluan tässä helvetissä vielä elää.

Valitettavasti tämä maa ei niin kauhean turvallinen ole, kyllä sosiaaliturvan ulkopuolelle voi valitettavasti tippua.

Kuitenkin pitäisi Joku Jossakin nyt jostain lähteä purkamaan tätä tilannetta. Onko sinulla sukulaisia elossa vielä Suomessa? Varmasti he auttaisivat jos tietäisivät tilanteen. Mitekäs siellä erilaiset instanssit? Turvakoti. Merimieskirkon diakonissa. Kirkon diakonissa. Kunnan sosiaalitoimi. Onko jotain naisten tukijärjestelmää olemassa. Jotain täytyy löytyä.

Hei vielä,

Anteeksi jos olen huolestuttanut, en muistanut omalta tuskaltani, että lukijoita on muitakin kuin vain me kolme... Olen tänään saanut vastauksia ystäviltäni ja ex-kolleegoiltani, jotka tulevat apuun, jotta pääsen muuttamaan pois ensi hätään. Joten siltä kohtaa alkaa helpottaa, kun tietää, että loppumetrit ovat käsillä. Ainakin täällä päässä. Mutta lentolippuni on vielä niiden naurettavien muutaman hassun euron päässä. Jospa jo huomenna...

Tällä hetkellä en sitten edes murehdi mitä Suomen päässä. Pidän ovet avoinna sillekin mahdollisuudelle, että tulen takaisin töihin tänne, ellei Suomessa elämä ala rullaamaan. Ja nyt tiedän, että minulla on ystäviä täälläkin, joihin voin siinä tapauksessa tukeutua. Joka tapauksessa olen kaivannut ilmastonvaihdosta jo pitkään, joten olkoot tämä nyt sitten se. Muu tulkoot perässä aikanaan.

Toivottavasti surusuu en sinua loukannut, vastaukseni oli vastareaktio... sanomasi satutti... sillä olen yrittänyt löytää ratkaisua jo pitkään. Ja erittäin epätoivoisesti, mutta tätä on vaikeaa ymmärtää ulkopuolisen, tiedostan senkin.

Joka tapauksessa, huokaisen tällä hetkellä helpotuksesta, että jotain valoa on alkanut löytyä... vihdoinkin ovia, jotka avautuvat... tätä olen odottanut NIIIIIIN pitkään!!!!!