Jokujossain,

"Nyt pitäis tsempata, olen lupautunut visiitille entiselle naapurille. Hirvittää hiukka saanko koottua itseni kasaan, etten siellä parahda parkumaan. Me ei kuiteskaan juuri toisiamme tunneta, huomattiin vasta niitten muutettua, että ois ollu varmaan kiva tutustua enemmänkin... Olemmeko kävelleet onnemme ohi???"

Pikku vinkkinä......vieraammalle voi olla helpompi jutella kun tutulle ja IHMISIÄHÄN ME KAIKKI VAIN OLLAAN...joten älä pelkää näyttää tunteitasi.Jos itkettää niin silloin itkettää ja jos tarpeeksi kauan panttaa, on se ryöppy kumminkin edessä.Ja eikös se ole merkki siitä että tämä ihminen on sinulle jollain lailla luottamuksen arvoinen jos pystyt hänelle itkemään.Okey...joku voi pelästyä ja mennä lukkoon mutta se riski on ystävienkin kanssa...kaikki ei pysty toisen taakkaa kantamaan ees viittä minuuttia.Tuntemattomalla ei ole sitä tietotaustaa mitä on sun ystävillä, sieltä suunnasta voi tuulla, kuule, raikkaita uusia tuulia.Haistele niitä ja mieti asioita uudelta kantilta.

Life is life......😉

Huips,

Toivotaan, että surusuulla ei mitään sen vakavampaa ole. Vaikka täytyy myöntää, että joskus vakavan paikan edessä vasta osaamme asetella palikkamme uudelleen. Sellaiset ovat usein se kaivattu potku kohti päätöksiä. Mutta minusta he ovat jo edenneet hyvinkin parisuhdejupakassaan.

Kysyit migi mennäänkö meillä kohti pakkolaskua, en oikein tiedä. Mä olen yrittänyt itseäni kovettaa, sillä jatkuvat tunnekuohut ovat tappavia. Ehkä mieheni on hyvinkin oikeassa, että tuo itsensä kovettaminen ei ole hyvä suunta. Mutta mua vaan huolestuttaa enemmän ja enemmän oma jaksamiseni. Pelkään, että olen joutumassa liian koville voimiini nähden, ja yritän yhtenä puolustuskeinona linnoittautua panssarin taa turvaan. Mä olen yhä hermostuneempi mieheni ollessa lähistöllä. Otin yhteyttä taas tukihenkilöihinikin ymmärtääkseni toivon mukaan heidän avullaan paremmin missä olen menossa. Pelkään nimittäin yhä enemmän oman mielenterveyteni puolesta, vaan kun ei ole edelleenkään ratkaisua näköpiirissä.

Olen lukenut uuvuksiin asti kaikkea psykologiasta löytääkseni vastauksia omiin tuntemuksiini ja ymmärtääkseni paremmin mitä mieheni pääkopassa tapahtuu. Jossakin sanottiin, että puolison uskottomuus vastaa tunnetasolla kokemusta äidin hylkäämisestä. Joten ehkä tuo kuvaa sitä, missä minun pääkopassani mennään. Tunnen olevani aivan puilla paljailla. Varsinkin kuten jossakin sanottiinkin, että aiemmat kokemukset hyljätyksi tulemisesta silloin iskevät pintaan... ja näin juuri minulle on käynyt. Itse asiassa kaikki ristiriidat itseni ja oman hyväksymiseni kanssa ovat lyöttäytyneet tuohon uskottomuuden tuomaan arvottomuuden tunteeseen. Ja se kaikki tuntuu väliin aivan liian raskaalta myllynkiveltä kaulassa 🙄

Mikä minua hirvittää näinä päivinä, aavistan, että mieheni käyttää nykyään samaa taktiikkaa kuin exäni. Hän yrittää saada minut uskomaan, etten kykene huolehtimaan itsestäni pitääkseen minut koukussaan ja lannistaakseen lähtöaikeeni. Exäni käytti hyväkseen kompleksiani siitä, ettei kukaan suomalainen mies koskaan edes katsonut perääni. Hän aivopesi minut uskomaan, ettei kukaan minua halua. Joten erottuani hänestä halusin näyttää itselleni olevani haluttu väen väkisinkin. En rikkinäisyydessäni jaksanut ajatella sen pidemmälle. En siis erottanut jyviä akanoista. Ainahan joku löytyy joka haluaa käyttää HYVÄKSI. Eri asia on haluaako kukaan sinusta elämänkumppania. Mutta SO WHAT!!! Sitä vain en pystynyt silloin itselleni sanomaan. Nyt olen alkanut ajatella, että kintaalla viittaan vaikkei kukaan normaali mies haluaisikaan kanssani elää. Todennäköisesti eläisin juuri yksin onnellisempana.

Viikonloppuja

Sorry migi,

Mulla ei oikein huumori lennä näinä päivinä, joten unohdin vastata sun arvailuihisi. Tietty aina luo mielikuvan ihmisestä jonka kanssa on yhteydessä. Mä allekirjoitan ehkä sen vaaleuden vaikken pellavapää olekkaan enkä suomalaisittain blondi laisinkaan, mutta en todellakaan hyvää ryhtiä... yksi pitkäaikainen ystäväni sanoi minulle kun masennukseni alkoi, että muistappa likka katsoa itseäsi peilistä ja oikaise ensi alkuun ryhtisi 😎

Mutta ehkä työympyröissä olen tullut tunnetuksi sellaisena "suoraselkäsienä" täyttä höyryä eteenpäin puskevana höyryveturina, topakkana pakkauksena. Ainakin näin tulkitsi asian mieheni kun eräissä työpaikan pippaloissa ns. leikkimielisessä visassa 😋 minua kuvattiin sporttiautolla... ja kyllä sen itsekin tunnistin. Olin se joka sai aikaiseksi, liiaksikin, kun muut vielä ihmettelivät ja yrittivät sysätä hommaa toistensa työpöydille...

Minä aina kuvittelin surusuun sellaiseksi keskiruskeaksi pitkähköksi sporttiseksi pakkaukseksi jolla on terveen keski-ikäisen naisen mitat, ei enää luurankomaisia missimittoja. Mutta migin mielikuva on ollut heikompi. Mielikuvani... lyhyehkö normaalivartaloinen ja tummahiuksinen, ei siis mikään kiharatukkainen ruotsalaispoika 😉

Joten todennäköisesti aivan pieleen kuten usein puhelintuttavuuksien kanssakin on käynyt...

No joo....

Mulla on tänään näköjään joku puhe- ja kirjoittamisripuli, mutta sisäinen pakko ajaa kirjoittamaan.Olen tänään(kin) taas pohtinut elämääni ja vaikeuksia siinä.

Naisen ja miehen eroavaisuuksista......

Mä olen tässä mietiskellyt että mulla ainaskin yksi osasyy haluttomuuteen oli kontrollin pettämisen pelko.Mulla oli vakaa usko että kaikki langat oli oltava mun käsissä ja yksikään niistä ei saanut päästä karkuun tai mä olisin tuhon oma.Mä vastasin ihan kaikesta mun sydänverellä ja vastuu painoi kuin rautavanne mun päätä.Mä en ymmärrä mistä se mulle tuli niin voimakkaana, vastuunkantaja mä olen kyllä koko elämäni ollu mutta tää tuli niin voimakkaana että itsekään en älynny kuinka mun hartiat olivat vastuun alla melkein maassa.

Ja ihan ite mä sen itselleni tein, ei kukaan muu.

Kun toista rakastaa, siinähän kontrollin kuuluis pettää, tavallaan.Ja kun toista rakastelee, kuuluisi itsekontrollin siirtää sille ketä rakastelee.Se on todella herkkä ja erittäin vaikea tila...antaa itsensä toiselle kokonaan.Joku viisas sanoi joskus että rakasteleminen on helpompaa kuin suuteleminen.Suutelemisessa ihminen on todella paljas, kaikki tunteet välittyvät siinä toiselle, toista ei voi petkuttaa...vai voiko?????

Migi, sinä sait vaimosi itsekontrollin repeämään ja se on saavutus jos vaimosi miettii asioita äärettömän vastuuntuntoisesti kuten minä.Ja hän tuntuu sellainen olevan, sanoistasi päätellen.Ja pomot ovat mestareita plokkaamaan massasta tälläiset ihmiset.Nämä ihmiset ovat sellaisia että heihin voi luottaa kuin muuriin, kunnes se muuri sortuu painon alla.Olen nyt yrittänyt opetella pois siitä kontrollivalmiudesta...ei minun tarvitse kaikkea kontrolloida ja hoitaa yksinäni, ei työtäni eikä yksityiselämääni.Pako todellisuudesta on todella hyvä keino ja mikä parempaa jos sen voi tehdä tutun ja rakkaan ihmisen kanssa luovuttamalla itsensä toiselle ja luopumalla kontrollista joka estää elämisen riemun.......

😀

Surusuu,

Vähän säikähdin kun luin, että tunnet meneväsi takapakkia ja luovuttavasi taas. Älä ihmeessä anna periksi, teillä on selvästikin jotain lukkoja jo avautunut. Puske vaan eteenpäin.

Ja jos siihen yhtään auttaa, tee kuten nuoruuteni aikainen työkaverini. Kuulimme pitkin päivää "Kiitos Anne" hänen työnurkkauksestaan. Ja kerran hän sitten paljasti viisaan ja filosofistisen ajatuksen sen takaa, hän sanoi, ettei minua täällä kukaan kuitenkaan kiitä hyvin tehdystä työstä, niin kiitän itse itseäni!!! Oiva malli meille kenelle tahansa. Kun vaan osaisi sitä elämässään useammin soveltaa, ettemme olisi aina niin riippuvaisia niistä ulkoisista kiitoksista.

Ja vielä
Lähemmäksi jokujossain osui mielikuvassaan. 171 cm, puoliksi kaljuuntunut lukulasien vanki, lapinmiehen ruumiinrakenteella. Ei kuitenkaan kaljamahaa. Se siitä.
Etkö sinä jokujossain voi tosiaan tulla tänne suomeen nyt ? Kuukaudeksi, kahdeksi ? Jotenkin sellaisessa häkissä sinä siellä tunnut olevan. Täällähän alkaa jo tarkenemaankin ilman toppatakkia ja saisit vähän etäisyyttä asioihisi. Ootko ees harkinnu ?
Ja yksi kysymys molemmille. Jos miehenne käyttävät alkoholia, miten se heihin vaikuttaa ? Alkaako surusuu miehesi sitten hiplailemaan sinua ? Paljastuuko jokujossain silloin narsisti paremmin ? Kyllähän se aine tuo ihmisestä esille jotakin syvempääkin, vaikka ei niin kaunista aina. Näin vaan viikonlopun alla tuli mieleen kun pitänee saunakaljat käydä hakemassa ( ja jos muistaa, äitienpäiväkukatkin ).
Ja vielä siitä aaltoliikkeestä. Se minun veli soitteli just jostakin korpimajasta minne oli vetäytynyt kun oli tullut riitaa vaimonsa kans. Ja vähän aikaa sitten täällä meillä niin onni kukki !
moisanderit !
migi

heippa taas korvat......

Pakko on tänne aina tulla ja pakko on taas vähän kirjoitella ja paineita purkaa.Ei paha asia olleskaan....!

Etkös sinä migi, hehkutellut veljesi avioliitolla tässä taannoin....niin, kyllä me vaan kaikki eletään tätä parisuhdetragediaa päivästä toiseen ja ei meistä kukaan tiedä kenenkään syvimpiä tuntoja.Tuntuu että tää elämä on yhtä draamaa ja komediaa sekasin päivästä toiseen.

Alkoholi ei vaikuta mieheeni juuri ollenkaan näissä asioissa, onneksi.Kyllä selvin päin nämä asiat täytyy hoitua, mun mielestä.Toki alkoholi vapauttaa ja rentouttaa, sitäkö tarkoitit migi? Olen tullu siihen tulokseen että häntä pelottaa lähestyä minua koska on niin monta kertaa tullut torjutuksi..ymmärrän häntä...nyt voin rehellisesti sanoa että ymmärrän häntä.

Mun tehtävä on nyt sit varmaankin vain saada hänen luottamus takaisin ja opettaa meidät kummatkin taas tavoille.nyt mä varmaankin jaksan sitä tehdä kun voimat ovat palautumassa.

Noista mielikuvista vielä...mullakin oli jokujossain susta sellanen mielikuva että olet vaaleaverikkö ja pitkä nainen.Mielikuvat on jänniä juttuja ja migin osui kyllä niin nappiin, silmälaseineen kaikkineen, rupes ihan pelottamaan et onko se kamera jossain....

Äitienpäivä oli ja meni ja mulla aina samat fiilikset...mä en hlökohtaisesti ymmärrä miksi aviomiesten pitää ostaa juuri äitienpäivänä vaimoilleen lahjoja, jopa seksikkäitä alusasuja????( se on jotenkin kornia) kertokaapa te viisaammat...mä en kertakaikkiaan ymmärrä tätä tapaa.Mun mielestä äitienpäivä on äitien, isoäitien..jne juhlaa ja lasten! Mä en oo esimerkiksi ikinä suostunut siihen että lapset menee kauppaan ja ostaa mulle jonku kipon tai purnukan...olen sanonu että tehkää itse joku kiva juttu, vaiks joku kortti jos ei keksi mitään ja sillä me ollaan pärjätty.Ja hei, nää on sit ihan vaan mun hlökohtaisia mielipiteitä, kaikki saa viettää päiväänsä niinku tahtoo.

Ainoa asia josta mä en haluais luopua on kakkukahvit sänkyyn lasten laululla kuorrutettuna...se on ihanaa!

Ja tuosta alkoholista vielä....miehelläni on siis alkoholisti isä...ja jos niitä ns. saunakaljoja kuluu normaalia enemmän, tulee mulle sellanen jännä olo.ei se oo pelkoa vaan sellaista kylmänvärettä sielussa että jos se lipsahtaakin sille toiselle puolelle...koskaan se ei ole mutta kyllä sitä miettii.Onko se turhaa, en tiedä.?

Kukkamaata on tässä nyt sitten laiteltu ja lapset pomppii oikein urakalla tramppiksella, täytyis itekin uskaltaa mennä kokeilemaan...pelottaa vaan et jos vaiks selkä menee siinä hommassa...ei silti voi se mennä vaiks missä hommassa, ei sen puoleen jos mennäkseen on.

Olen samaa mieltä kuin migi, jokujossain.Tule Suomeen, edes kesän ajaksi.Täällä on kaikki juuri nyt pian parhaimmillaan.Pääsisit irti siitä ihmissuhdesotkusta ja saisit etäisyyttä ja näyttäisit miehellesi että mistä se kana pissiikään...josko ne asiat sitten lähtis oikenemaan tai sitten ei mut sitä ei voi tietää.Mietihän tätä mahdollisuutta
😉

Tervehdys
Joo kyllä tämä saitti kodikkaalta jo tuntuu. Tekis mieli surusuulta jo kysyä, että olisko myytävänä esikouluikäisen tytön käytettyä polkupyörää, ja jokujossain, tule käy kahvilla kun tulet suomeen.
Surusuu: Se kuvaus työpaikan pomojen taidosta käyttää hyväsi tunnollisten ihmisten vastuuntuntoa oli erittäin osuva tässä meidänkin tapauksessa. Sellaiselle palvonnan tasollehan se meillä on jo mennyt. " mitähän se pena ( nimi muutettu ) ajattelee.., jos pena soittaa... pena sanoi... , penan mielestä... ". Arvatkaapa miltä se tuntuu kuunnella ! Siitähän niille pomoille maksetaan, että osaavat "sitouttaa" ja motivoida, mutta riskinä siinä on just tämä, että joku sitten haluaa pamauttaa nyrkillä turpaan tavatessa.
Sillä kysyin siitä alkoholin vaikutuksesta käytökseen kun hain vertailupohjaa. Minulla se herättää himot ja pitäisi saada riehattua oikein kunnolla, mutta eipä se monasti yksiin satu.
Olen syyllistynyt myös siihen kepeiden pukineiden ostoon. Osa lojuu käyttämättömänä kaapissa. Mutta koittakaa hyvän tähden ymmärtää se miehen tarve visuaalisuuteen. Siksi teille ne kaaret, kurvit ja muut ihanuudet on luotu, että mies niitä katsellessa kokisi mielihyvää. Eikä ne rinnat pelkästään vauvoja varten tosiaan ole. Katsokaa keväistä luontoa ja miettikää miten kaiken kauniin alku on visuaalista. Ja osin äänekästäkin.
migi

Hei vaan,

ONNEKSI tämä on aaltoliikettä, sillä jos olisin jatkuvasti yhtä maassa kuin viime viikolla 😝 Mua nauratti migi kun sanoit, että veljesi on korpimökissä... mä en uskaltanut sanoo sulle mitään kun kehuit kuinka onnellisia vieraanne olivat... oon nähnyt niin paljon pareja jotka peilaa kun ollaan vieraisilla... ovat yhtä hunajaa... mun teki jo sillon sulle mieli sanoo, että moni kakku päältä kaunis ja vähemmän herkullinen sisältä... vaan en uskaltanu 😋 Ja toisaalta mua on alkanu viime aikoina lohduttaan IHAN TAUTISESTI kun mä huomaan, että vaikka teillä kahdella surusuun kanssa on tuiki tavallista perhe-elämää, sekin on sitä AALTOLIIKETTÄ. Eli mun omassa tilanteessani sen täytyy olla enemmän kuin sallittua, on mulla sen verran paljon kiviä purtaviksi polullani!!! Lohdullista.

Kysyit migi alkoholin vaikutuksesta elämään, meidän ei tarvii sitä pohtia, sillä emme kumpikaan käytä alkoholia... ehkä se on ollut onni onnettomuudessa, olemme sen molemmat todenneet, sillä kaikkien vaikeuksiemme keskellä olisimme olleet helposti tuhon omat. Ei sillä, olen kyllä aikanaan käyttänyt alkoholia kun alkoholistin kanssa eleskelin, mutta silloinkin kun piti tehdä isoja ratkaisuja jätin juomisen lähes täysin. Se oli asia jota en todellakaan kaivannut ongelman ratkaisijaksi.

Mitä tulee äitienpäivälahjoihin... kaikki riippuu niin tilanteesta ja ihmisistä. Mä olin nuorempana tosi myyty kun exäni muksu kantoi mulle yhtenä äitienpäivänä kirpparilta ostamansa mukin jossa luki ÄITI. Se kosketti enemmän kuin sydänjuuria myöten. Ei siksi, että halusin korvata hänen biologisen äitinsä menetystä, vaan siksi että se oli niin kaunis tunnustus siitä kuinka läheisiksi olimme tulleet. Ja ne pitsiasut... oikeastaan vasta nykyisen mieheni kanssa olen alkanut ymmärtämään miehekästä tarvetta sellaiseen. Mutta voin ymmärtää, että äitienpäivälahjana ne ei mee läpitte 😉 ehkä siksikin että ne ovat miehen OMAKSI iloksi enemmänkin kuin ilahduttamaan lahjan saajaa. Ehkä ne sopisivat paremmin isänpäivälahjaksi 😀 Mitäs tuumaat migi???

Kesä Suomessa... jeeees... mutta kun aloin siitä puhumaan, mieheni joka kaipaa Suomeen enemmän kuin minä jopa, haaveilee siitä myös 😟 Sen kyllä vaistosi, etten ollut aivan tarkoittanut kesää kahden kesken... mutta kun ei se osaa kuvitella, ettemme viettäisi lomaa siellä kuten aina ennenkin. Ei sillä, ajattelin tällä kertaa tehdä jotain radikaalia ja unohtaa kaikki pakolliset visiitit ja keskittyä NAUTTIMAAN LOMASTA. Eli kauniista luonnosta, kesätapahtumista, grillauksesta, paljain varpain juoksemisesta...
Kyllä tämmönen kriisi on opettanut mulle yhä enemmän olemaan piittaamaatta siitä, miltä muista tuntuu. Eli viis veisaan, jollei kaikki kummin kaimat tuu käytyä läpi ja muistettua/viitsittyä ostaa joka kissanristijäisiin tervehdystä/tuliaisia... En ole koskaan elänyt kauheasti sen mukaan kuka mitäkin ajattelee (enhän muutoin olisi voinut olla poikkitaiteellinen elämänratkaisujeni suhteenkaan), mieheni taas elää juuri siten ja se mua rasittaa. Se on kun teini-ikänen koko aika peilin edessä onko joka hiussuortuva kohdallaan. Saati sitten kaiken muun suhteen 😯🗯️ Jos joku ei todellakaan elä omaa elämäänsä vaan elää elämää muiden ehdoilla se on hän!!!

Ja vielä siittä pomojen manipuloinnista... olen ihmetellyt, ettei muutoin mustasukkainen mieheni ole ollut sitä pomoni suhteen. Kyllä se oli meilläkin sitä Osmo sitä ja Osmo tätä (nimi kuin myös muutettu), vaan oisko ollu kun pomollani ei ole erityisen mairitteleva ulkonäkö luonteenpiirteistä puhumattakaan... Yksinkertasesti pomon vaateet eivät jättäneet rauhaan viikonloppuinakaan. Vain kesälomalla ja joululomalla sain sen putken poikki, koska vaihdoimme tyystin maisemaa. Surusuu käytti niin osuvaa sanaa, että pomot plokkaa tunnolliset. Mua monesti otti aivoon, miks vaan mulle annettiin läksytystä työpaikalla, kunnes tajusin, ettei yhdelläkään noista pomoista ollut kanttia läksyttää niitä, jotka antaa samalla mitalla takasin. Mä kun oon sellanen panttaaja, en sano hetimiten, kerään raivoani kunnes joku päivä menee yli äyräittensä ja pomotkin hiljenee 😎 Vaan se ei ittee auta, kun koko aika on tyytymätön, koska ei ole osannut antaa oikeaa palautetta röyhkeille ihmisille. Ja pomo myönsi sen itsekin, että tarvitsee "rajoja"... mun pitäisikin se vielä tavata viimeisen kerran selvitelläkseni viimeiset jutskut tulevaa silmällä pitäen. Enää en ole raivoissani, sillä alan olla sinut tilanteen kanssa nauttiessani vapaasta ja koen jo olevani hänen näppiensä ulottumattomissa. Mutta pienessä mielessäni haluan kuitenkin kohdata hänet silmästä silmään. Olen vain odotellut sitä hetkeä, että tuntisin itseni niin vahvaksi, että seison todella omin jaloin enkä tarvitse enää tukea. En edes kaipaa sanoa mitään häijyä, itselleni tekisi vain hyvää tuntea, ettei moinen idiootti todellakaan sanele minun elämääni. Saada jonkinlainen henkinen yliote tunne... silloin tuntisin todellakin että yksi iso sivu kirjassani kääntyy 🙂🌻 ja Osmo olisi vain yksi muiden joukossa. Ei enää painajaiseni.

Heips vielä,

Kun aikanaan migi vitsailit, olenko kirjailija Toscanassa... tänä viikonloppuna luin netistä yhden jutun narsistin kanssa elämisestä, joka sai minulle kylmät väreet pintaan. Olen tietoisesti yrittänyt unohtaa, millaista oli elää exäni kanssa, sillä sellaista henkistä helvettiä en toivo pahimmalle vihamiehellenikään. Muistelin pitkään millaista se jokapäiväinen arki olikaan ollut. Muistin myös erään elokuvanpätkän, joka kuvasi juuri sellaista elämää, ja jota en voinut katsoa silloin, sillä se oli liian lähellä omaani. Ja ajattelin, että ehkäpä minulle ainoa todellinen terapiamuoto olisi kirjoittaa ylös mitä se ihan oikeasti oli voidakseni vihdoin jättää sen painajaisunen taakseni. Nimittäin yhä edelleen tullessani tuskalliseen tilanteeseen elämässäni näen painajaisia sen aikaisesta elämästäni, aivan kuin olisin palannut sinne jälleen. Jotain siis on käsittelemättä, jotain joka ei ole painunut unholaan vaikka niin olen luullut. Ja luulen, että kaiken sen läpikäyminen saattaisi avata silmäni myös löytämään ratkaisut tämänhetkiseen tilanteeseeni. Uskon kaiketi, että lopulta ratkaisut tapahtuvat kahden korvan välissä ja muu on vain sitä maallista, mikä ratkaisuihin sopeutuu ennemmin tai myöhemmin.

Nyt vaan pitäisi löytää se omin muoto raapustukselle... mikä taitaisi olla runo... 😋 Montako euroa tarjoatte, jos saan sen joskus valmiiksi??? Ei vais, semmossesta ei tajua höykäsen pöläystä jollei oo itte eläny, en usko alkuunkaan. Mutta jos onnistun kirjottaan, ja jos onnistun kirjottaan tarpeeksi anonyymisti, ettei todellisia henkilöitä näy, voisin vaikka julkaistakkin???

Täällä taas....

Siis aivan ihanaa migi että oot ostanut rakkaallesi hepeneitä, mun mies ei ostais ikinä.Kyse ei ollutkaan siitä vaan miksi se osto pitäis tapahtuu just äitienpäivänä????Mulla ei oo kyllä ollenkaan ymmärrystä sille asialle, mä oon varmaankin joteski tyhmä.Ja miiksi aviomiesten pitäisi ostaa vaimolleen, joka ei totisesti ole hänen äitinsä, lahja???? Noh, nää on nyt pikkuriikkisiä asioita maailmankaikkeudessa ja kaikki tekee äitienpäivänä mitä lystää mutta ma halusin kuulla teidän mielipiteitä.

Meillä on toki, migi, kaaret ja muodot paremmin edustettuina kuin teillä miehillä, olet oikeassa!
Niihin ei vain jaksa keskittyä niin hyvin kun ne on aina tuossa menossa mukana ja kyllä se on ihan kiva että miehet ne huomioi.Miehet jaksavat aina uudestaan ja uudestaan ihmetellä naisellisia muotoja ja se voi naista välillä rassata...ei sitä voi oikein ymmärtää.Mutta, jos teillä miehillä olis kans esim.rinnat, ette te meidän omista niin kiinnostuneita olis, vai????

Jokujossain, päivitähän tilanne?

Mietin tässä joku päivä että mieheni on muuttunut parempaan suuntaan.Ihan niinkuin hän ymmärtäisi vähän enemmän mun kannalta asioita.Hän ei karju sellaisista asioista mitkä ennen oli hänelle kuin punainen vaate.ehkä me ollaan sittenkin menossa kohti happy endiä?

Kirjoittelemisiin.......🙂

Surusuu,

Tässä mun päivitys. Kirjoitin kotiläksyni A4lle. Saas nähdä kuinka kauan vie ennen kuin oppi menee perille... Kirjoitin vielä väreissä ja tarrojen kera, ettei vaikuta niin puumaiselle kuin läksyt aikanaan...

OLET HYVÄ!
OLET ARVOKAS!
SINÄ OSAAT!
SINÄ PYSTYT!
OLET HUIPPU!

Kirjoittelemisiin

Hyvä, hyvä jokujossain.......siitä se alkaa tie kohti omaa minuutta ja hyväksyntää ja armollisuutta itseään kohtaan.Mutta ethän sitten vain hoe sanoja kuin että hauki on kala, hauki on kala....mikäs se hauki olikaan.????

Mä kerroin tossa aikaisemmin että tykkään lauleskella ja että sen demonkin oon vetässy.Ikinä mulle ei tullu aikaisemmin mieleen että laulussa jokainen sana tarkoittaa jotakin, sillä on oma merkityksensä.Mun laulu oli tunteetonta ja kylmää, kuulen sen siltä demolta niin hyvin ja mä luulin että mä osaan......opin siltä reissulta niin paljon, että en aluksi edes älynnyt sitä, rahaa meni kyllä kiitettävästi, 25 ekee tunti, mä olin kaksi.Mutta mä halusin satsata silloin mun omaan juttuun ja kyllä ihminen saa joskus tehdä jotain hulluakin, vai?? tällä pikkusella stoorilla halusin vain kertoo että on tosi tärkeetä sisäistää kaikki asiat, missä haluaa parannusta ja uskon että jokujossain olet tällä kertaa tosissasi.Itseluottamusta ja itsekunnioitusta, sitä meille jokaiselle tarttis olla päässä iskostettuna.

Ja noi sun iskulauseet on tosi hyviä, minäkin taidan tehdä itselleni......

Lueskelin joku päivä sitä transjuttuu ja se oli todella mielenkiintoista.Ja lapsi sitä on meikäläinen todella tietyissä tilanteissa, mieheni käyttäytyessä tietyllä tavalla.Miten se voikin olla niin,mistä se johtuu? Miten ihminen voi palata lapsuuteen ja samalle mielentasolle?Se on tavallaan pelottavaa.Mä en pysty silloin puolustautumaan millään lailla, mä oon aivan sanaton.kykenemätön mihinkään järkevään, siis täysin lukossa.Onneksi sitä tapahtuu todella harvoin mutta tilanne itsessään on epämiellyttävä.Mä koen silloin että en todellakaan ole tasavertainen aikuinen vaan joku ääliö joka ei tiedä mistään mitään..ja siitä palautuminen vie jonkun aikaa.

Haluan heittää ajatuksena ilmaan, jokujossain, että ethän vain liikaa yritä hakea vastauksia psykologiasta ja muusta mielen tieteestä.Keskityt todella innolla ja se on mielestäni hienoa mutta elämässä eläminen on joskus muuta kuin kirjanoppineet haluaa sen kirjoittaa, ymmärräthän mitä ajan takaa????😑❓ sitä voi sokeutua omalle elämälleen ja sen yksinkertaisuuteen periaatteessa.

Runoja voi olla monenlaisia aivankuten meitä ihmisiäkin.Kirjoittaminen on ollut ainakin minulle parasta terapiaa viimeisen puolen vuoden aikana ja aamun hetkiin kuuluu: lapset kouluun ja kuppi kahvia ja koneelle kirjoittelemaan ja lukemaan.Tuntuu aivan siltä että olisin saanut kaksi tosi hyvää ystävää, migi taannoin kirjoitti siitä myös että vois kysellä pyörästä tai kutsua kahville.Ja mikä parasta tässä hommassa on että ei tarvitse miettiä mitään meidänvälisiä ihmissuhdekoukeroita, keskustelu pysyy asiallisena, eikä kukaan flirttaa eikä yritä iskeä...mä tunnen suurta helpotusta siitä.Koska sellaiset tilanteet on tosi kiusallisia varsinkin jos on näin tyhmä kuin minä että en ymmärrä koska kaveruus muuttuu eikaveruudeksi.Mulla ei tosiaankaan ole ikinä ollu mielessäkään miettii toista miestä, mä oon varmaan ihan outo ja pihalla ku lumiukko......

Mustasukkaisuudesta haluaisin heittää uuden aiheen kehiin,mitäs sanotte?

Miksi minä en ole koskaan tuntenut mustasukkaisuutta, mikä siihen johtaa? Olenko epänormaali? Mä luotan mieheeni täysillä.....hän ei ole koskaan antanut aihetta mulle.....enkö rakasta miestäni tarpeeksi....?

Meistä ei kumpikaan ole mustasukkaisia, ei ole ikinä ollut aihetta mutta mua on alkanut viime aikoina vaivaamaan asia.Joku mun ystävistä väitti mulle että silloin ei rakasta toista tarpeeksi jos ei tunne mustasukkaisuutta...onko näin? Mä en kyllä allekirjoita ihan heti tota?

Ja mä oon sitä mieltä että jos toinen löytää paremman, ei siinä ainakaan mustasukkasuus auta.Toinen lähtee kuitenkin jos on lähteäkseen,eikö.Odotan mielenkiinnolla teidän kommentteja.😎😎

Moikka,

Mä haluan "aivopestä" nyt itteni toisinpäin vaikka vain hokemalla jotain positiivista, sillä kyllä joku päivä sit herää se kysymys, että mitä se oikeastaan tarkottaa. Tää tuli mulle ideana, kun tajusin, että jees lapsuudessa kuulin jatkuvasti negatiivista pöppöä joka iskostui tajuntaani ehdottomana lakina. Mutta silti sen jälkeen mulla oli vielä tietty ylpeys ja omanarvontunto jäljellä, vaikka pidinkin itseäni huonompana kuin muut, ei joukkoon kuuluvana. Mutta sitten exäni teki viimeisen palveluksen, ja vaikka kuvittelin, että olin pystynyt pitämään minuuteni koskemattomana, se ei ole laisinkaan totta. Tajusin sen kun luin niin karmaisevan läheltä omaa elämääni koskeneen jutun. Tajusin että se tyyppi oli juuri tuolla hokemisella saanut mut niin alas... koska en KOSKAAN 24h tunnin sisällä kuullut mitään positiivista itsestäni. Se sai kuin saikin lyötyä mut lopulta maan tasalle. Ja olen tiettyä raivoakin täynnä, kun sen tajusin. Eli nyt haluan pyyhkäistä kaiken automaattisen mielestäni pois. Eli esimerkiksi lakata hokemasta itselleni kuinka tyhmä olen kun teen virheen... Kaikki me tehdään virheitä. Teen niitä nyt tavallista enemmän, kun en ole kunnossa mutta viis siitä... Mulla on lupa olla vajaa... kunnes oon kuntoutunut.

Sanoit surusuu, että TAn teoriat on pelottaviakin. Mulle oli helpottavaa huomata, että meillä KAIKILLA on ne samat kuviot päässä. Siis en vain minä koe itseäni avuttomaksi toisten edessä, se tunne voi iskeä AIVAN KEHEN TAHANSA joka seisoo edessäni.

Olet oikeassa, että uppoudun erinäisiin teorioihin kuin vastalääkkeenä. Kun en voinut luottaa ystävieni ja perheeni hienotunteisuuteen, ja mieheni on kaiken aikaa työn nielemä, minulla ei ole ollut luontaisia ja perinteisiä keskustelukumppaneita. Olen aina rakastanut "filosofointia" kyllästyksiin asti ympäristöni mielestä. Mulle on tärkeää saada uusia näkökulmia ja etäisyyttä omiin juttuihini, siksi yritän niitä löytää lukemalla kaikenlaista. Teoriat on vaan yritys havainnollistaa todellisuutta. Sen tuntuu monet teorioitten arvostelijat unohtavan. Todellisuus on aina monimutkaisempi ja kirjavampi. Mutta ne voivat olla oiva apukeino selkeyttää ymmärrystä joidenkin asioiden suhteen.

Totta puhut kuomaseni, kyllä tästä on tullut virtuaaliystävyyttä parhaimmillaan. On kiva saada kommentteja, ja väliin vaan unohtaa omat murheensa yrittäessään antaa teille kommentteja.

En osaa antaa vastausta mustasukkaisuuteen. Exästäni en ollut mustasukkainen, mikä minulle näin jälkeen päin ajatellen on osoitus, etten todella rakastanut häntä. Olin kyllä hirvittävän sitoutunut kuten näissä pitkissä suhteissa olen ollut. Mutta pystyin käsittelemään hänen uskottomuuttaan täysin järkitasolla, joten epäilen tosiaan, ettäkö välillämme olisi ollut arkipäivän tason kiintymystä enempää. Toisaalta nykyisen mieheni suhteen olen ollut hirvittävän mustasukkainen. Mutta luulen siksikin, että hän ei todellakaan ole koskaan osoittanut olevansa viaton pulmunen. Tietysti myös siksi, että rakastan häntä, mutta luulen, että toisaalta olen mustasukkainen itsekkäistä syistä. Olen niin paljon satsannut yhteiseen elämäämme, että ajatus jonkun toisen tulosta sijaani saa minut raivoihini. Se ikäänkuin mitätöi kaiken vaivannäköni. Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, että mustasukkaisuus ei juuri auta. Jos toinen osapuoli etsii parempaa, ei siinä huuto auta 😟 Uskollisuus lähtee mielestäni sitoutumisesta. Ehkä jonkun ajan päästä sanon toisin, mutta en osaa ajatella edes rakastuvani kehenkään silloin kun elän jonkun kanssa. Ei niin ettenkö näkisi ympärilleni, mutta mä en anna yhdenkään jutun kehittyä päässäni pidemmälle. En anna itselleni siihen lupaa. Siksi musta on väliin hassua lukea, kun ihmiset sanoo, ettei rakastumiselle voi mitään. Mutta kuten sanottua, ehkä jos itselle niin tapahtuisi väittäisi toista. Kukaties.

Heippa tytöt !
(saakohan tytötellä, vai onko se vähän niinku ...? )

Kiirettä pitää. Kesälomalle jäin että, ehtisin kaikki hommat hoitaa ajoissa alta pois. Lähden nyt pohjoiseen järjestämään vanhempieni merkkipäiväjuhlia kun heillä ei itsellään ole enään siihen jaksokykyä ja siinä menee viikonloppu. Eikä siellä ole netistä hajuakaan joten vähäksi aikaa vaikenen, mutta ei tarvi huolestua, hyvin pyyhkii ja palaan taas asiaan.
Mustasukkaisuudesta: Kun olimme vaimoni kanssa siellä terapeutilla, kertoi emäntä samoin kuin sinäkin surusuu. Ei mitään mustasukkaisuuden tunnetta minua kohtaan ja se ettei minun mustasukkaisuuteni hänestä,häirinnyt vaan paremminkin imarteli ???? Että näin meillä. Kyllä minullakin tietty perusluottamus vaimooni on mutta kyllä tietyissä tilanteissa sillä lailla kaivelee. Kuten tässäkin pomoasiassa. Että niin erinomaisen pätevä ja ymmärtäväinen mies on voinutkin sattua pomoksi ! Tai voihan se olla että minua härnätään näillä jutuilla ja nautitaan kun kiemurtelen siinä tunteessa.
Unessa minulla puhkeaa joskus sellainen aito, kova, raastava mustasukkaisuuden tunne. Se on monasti niissä unissa jotka otan jostain syystä aamupäivällä tai sairaana. Juoni on aina sama: Olemme koko perhe jossakin oudossa, uudessa, sokkeloisessa, meidän talossa. Sitten sinne alkaa lappamaan porukkaa, miehiä, rosvoja, tuttuja, jne. Vaimo mielistelee ja passaa niitä ( vähissä vaatteissa !). Minulle ne uhkailevat ja koettavat saada pois. Aina se sitten ajautuu siihen tilanteeseen, että vaimo lähtee/viedään johonkin niiden äijien toimesta ja minä alan epätoivoisen yrityksen löytää ja estää tapahtumien kulkua. Kuulen vaimon voihkinnan mutta en tiedä onko se kipua vai jne.. Lapsista osa häviää kans jonnekkin ja aivan paniikissa herään ja menee pitkään ennenkuin tajuan unta vain olleen. Sanokaapa mitä mielen ongelmaa tällaiset unet kuvastavat ? Mikä olisi oikea lääkitys ? Löytyykö sieltä trans... selitystä ?
Helluntaita, taikka mitä helatorstaita se nyt olikaan !
migi