Heippa,

Migiiiiii... äkkiä peli seis!!!! Kuten sanoin kun päästää terveytensä pahaan jamaan, täältä nouseminen on paljon paljon vaikeampaa kuin jos tekee stopin ajoissa. Tee ihan mitä tahansa pelastaaksesi vaimosi. Mäkin olin töissä korvaamaton 😀 kunnes minut korvattiin alta aikayksikön, kun lähdin lätkiin fyysisen terveyden lisäksi mielenterveytenikin romahtaessa 😉 Juuri kun olen teille kehunut terveyttäni, eilen sain jostain pöpön joka veti taas vuoteeseen... yö jäi unitta jne. Kun on heikko yleiskunto, tarvitaan vain yksi viaton pöpö matkalle ja sitten mentiin...

Ymmärrän migi ettei psykologian kirjoja lueta kuin Aku Ankkaa mutta transaktionanalyysin viehätys on siinä että se on tehty kansantajuisin termein, eli siitä saa helposti jotain irti. Kuten mistä johtuu itsemme pieksäminen esimerkiksi työn, alkoholin, väkivallan tms. avulla. Elämänasenteemme on vinossa. He sitten selittävät kuinka. Minusta ko. teorian vahvuus piilee juuri siinä, ettei se piiloudu tieteellisten termien taakse vaan tekee meidän psykologisesta rakenteestamme tajuttavan ja käsiteltävän kokonaisuuden. Se auttaa tajuamaan myös miksi ihmissuhteissamme mielellämme junnaamme rutiineissa jotka kuihduttavat AIDON kanssakäymisen ja toisen KUULEMISEN. Se auttaa tajuamaan senkin, miksi toisten kiukunpurkaukset saavat meidät tuntemaan itsemme viheliäisiksi. Ja paljon paljon muuta. Mä yritän lyhyesti antaa ideaa siitä mitä se pitää sisällään jos sinua kiinnostaa.

Perusidea on se, että meidän psyykkinen puolemme rakentuu kolmesta osasta, joista Vanhempi on mm. omilta vanhemmiltamme alitajuisesti kopioidut mallit Aikuinen on tietojenkäsittelykeskus, ja Lapsi mm. lapsuudessa opitut ja mukana raahatut tunnetilat. Kun viestimme toinen toisillemme, viestimme aina tietyllä tasolla ja kohdistamme sanomamme vastaanottajan tietylle psyykkiselle tasolle. Esim. nalkuttava vaimo heittelee koukkuja Vanhemmastaan miehensä Lapselle joka alkaa murjottaa... tuntuuko tutulta??? Jos Aikuinen pääsee puuttumaan peliin, se ymmärtää vaimon heittävän syötin, johon EI tarvitse tarttua Lapsen negatiivisella minätasolla.

Kaksi muuta keskeistä käsitettä on elämänasenne, eli lyhykäisesti taasen olemme joko Minä olen OK tai Minä en ole OK perusajatuksissamme. Samoin kohtaamme kanssaihmisemme ajatellen joko Sinä olet OK tai Sinä et ole OK. Esim. rikollinen saattaisi ajatella ettei kumpikaan meistä ole minkään arvoinen, joten väliäkö sillä jos huiputtaa sinulta muutaman miljoonan...

Se toinen keskeinen käsite on sitten pelit. Nämä katsotaan useimmiten tuhoisiksi rutiinikäyttäytymisiksi välillämme. Sieltä löytyy sellaisia versioita kuten "Sainpas sinut kiinni lurjus" (esim. alkoholistin vaimo) "Eikös olekin kamalaa" (kotiäitien juorukerhot) "Eikös... niin niin mutta" (etkös voisi ottaa vuorotteluvapaan - niin niin mutta kun töissä on niin kiirettä) jne. Vitsi piilee siinä, että vältämme monilla näillä peleillä sen pelottavan LÄHEISYYDEN, jossa joutuisimme paljastamaan todellisen minämme. Toisekseen pelikuviot ovat ennalta arvattavia, joten seurapiireissä mikäs sen lokoisampaa. Mutta asian surullinen puoli on se, että annamme toinen toisellemme tekosyitä epäterveeseen käytökseen (esim. alkoholisti tai työnarkkari) Ja mikäs sen surullisempaa kuin, ettemme parisuhteessamme pääse/päästä puolisoamme lähellemme.

Hyvää viikonloppua tai alkua riippuen milloin tämä tulee perille 🙂🌻

heippa vaan

Odotin niin että migiltä olis jo tullu jotain tekstii mutta ei sit ihan vielä...

Vkonloppu takana ja vapaat myös, haikea olo, olis sitä vielä jatkanu.Kivaa oli, pitkästä aikaa.
Mua alkoi kiinnostamaan tuo jokujossainin heittämä transaktioanalyysi ja aionkin tästä lähtee surffailemaan nettiin josko löytyis tietoo enemmänkin, tuntuu tosi mielenkiintoiselta.

Nyt on pää tavallaan tyhjätty et ei oikein ny löydy juttuu, ajattelin vaan käydä moikkaamassa.

Kirjoitellaan taas😀

Tere
Pyhät ohi ja ihan mukavasti meni. Emäntä nukku kellon ympäri ja taas jaksaa painaa. Laitoin sähköpostilla "vakavan huolenilmauksen", mutta siihen ei ole vastattu tai edes kommentoitu. Tiedostaa ilmeisesti tilanteen itsekkin ja vähän omatunto soimaa. Tarkkailen tilannetta ja kerron jos jotain olennaista tapahtuu. Nyt on jännä nähdä sitten miten kesäloman kans käy, sattuuko yhtään päällekkäistä lomaa vai ollaanko eri aikoina. Ratkennee tällä viikolla. Mitäs te surusuu puuhastelitte viikonloppuna ? mikä sen viikonlopun teki "kivaksi" ? Ja jokujossain, tilanne sen kolarin jälkeen ?
migi

Taitaa meillä kolmella olla vähän samanlainen olo, että pää on joteski tyhjä 🙂

Migi sen verran halusin heittää vielä tohon sun vaimosi tilanteeseen, että hän EI välttämättä tajua itse miten pahassa jamassa on. En mä ainakaan tiedostanu KUINKA pahasti mun asiat todellisuudessa oli ennen kuin toipuminen alkoi kestään ja kestään... musta alko jo tuntuu jossain vaiheessa, ettei tästä suosta nousta koskaan. Muutaman typerän lääkäreiden ehdottaman lääkekokeilun myötä hylkäsin lääkityksen kokonaan. Enkä sitä kadu, mieluummin ryven mustissa ajatuksissani loppuun saakka jättääkseni ne taakseni kuin olen tekopirteä ja romahdan uudelleen. Nyt tiedän tasan tarkkaan missä olen menossa, vaikkakin toipuminen on ollut tuskaisan hidasta. Sitäpaitsi masennukseni suhteen tiesin täsmälleen mitkä olivat päällimmäiset syyt siihen, ja niitä olen tässä yrittänyt ratkoa 🙄 eli ei siihen lääkkeet auta, jollei tilanteeni muutu. Ja niitä syvempiä syitä olen sitten melko hyvälläkin menestyksellä käynyt läpi, niitä jotka ovat olleet mukanani vuosikymmenet.

Kolarin jälkeen... ensin oli se pitkä shokki tapahtuneesta, ja tajusin myös, että mun päässäni mieheni oli jo kuollut minulle ennen sitä, joten huomasin jopa ajattelevani, että olisipa hän kuollut onnettomuudessa. Minua olisi helpottanut, koska olisin taas tiennyt mihin suuntaan lähteä eteenpäin. Jos jotain elämässäni (tai työssäni) vihaan on päämäärättömyys. Haluan nähdä vision edessäni jota kohti pyrkiä. Mutta koska hän ei anna minulle mitään konkreettisia mahdollisuuksia päättää mistään, luikertelee vain kuin kala vedessä, olen pakahtua turhautumisen tunteisiini. Haluan tehdä pelistä selvän, mutta sekä hän että hänen rakas naisensa ovat samanlaisia luikertelijoita. Sanoinkin taas tänään vihapäissäni, että seuraavan kerran hyvä mies valitse joku joka on todella sen vaivan väärtti. En kerta kaikkiaan voi tajuta, mitä se siinä muijassa näkee. Musta se on vaan itsekäs itsensä ympärillä pyörivä ajattelematon idiootti. Mutta kait sellanen sitten vetoo miehen miehekkyyteen paremmin. Ne joilla on suuri suu eikä sitten korvien välissä yhtään mitään, aaaa paitsi silloin kun on kyse omien etujen ajamisesta. Silloin niitten nerokkuus kukoistaa... Näitähän olen työelämässä riittämiin nähnyt. Ja perhepiirissäkin.

Ekaks musta tuntu shokista selvittyäni, että pystyisin ottaan etäisyyttä heidän teerenpelinsä katseluun keskittyen vain oman elämäni kohentamiseen ja eteenpäin viemiseen. Jonkun päivän tunsin itseni tunnetasolla koskemattomaksi ja se tuntui NIIN hyvältä. Mutta eilen taas sieppasi niin totaalisesti, enkä ole jaksanut positiivisuuteen asti kivuta tänäänkään. Olen niin kurkkuani myöten ainaista valehtelua ja selittelyä. Mä haluan selvät pelisäännöt ja kotirauhan. Yhdessäolomme on pääosin enää yhtä tappelua, ja olen tosi kyllästynyt siihen. Tiedän, että olen menettänyt lopullisesti hänen myötään unelmani ja haaveeni TAVALLISESTA perheestä. Ja kuitenkin tein sen tasan tarkkaan selväksi heti tavatessamme. Sepä se jurppiikin koko ajan. Mutta sitten hänen puoleltaan kuten tavallista juttu menikin toisin. Hänhän ei kuulemma alunperin edes halunnut sitoutua... ja nyt ihmettelenkin haluaako hän tosi asiassa KOSKAAN sitoutua kehenkään. Hänen mielestään se hoituu kuten se paljon puhuttu LAATUAIKA... määrän sijasta. Joten muutama tunti yhdelle akalle ja muutama tunti toiselle akalle... ja mitä ihmettä ne molemmat sitten kiljuu eivätkä ole TYYTYVÄISIÄ kun heillähän on kaikki niin hyvin ja ovat molemmat vielä niin rakastuneita 😋.

Ei vaan, vakavasti puhuen sanoinkin kait jo jossain vaiheessa, että hätäännyin joku aika sitten, kun aloin kuulla mieheni suusta lausahduksia, jotka kuuluivat sanavarastooni tavatessamme. Se ettei millään ole enää mitään väliä, on hälyyttävää, koska millekäs pohjalle sitä sitten enää rakentaa... vaikka minä kyllä silloinkin välitin vielä siitä etten tekisi vahinkoa TOISILLE... omasta itsestäni en välittänyt enää pätkääkään... mutta mä olenkin ollut tyhmä. Olen huomannut viime vuosina katsellessani ympärille, että tyhmä vaan ajattelee toisten parasta. Fiksummat vetää aina pidemmän korren, koska ajattelevat vain itseään. Milloinkahan minä siihen oppisin???

Ai juu, unohdan aina tän - pikku linkki jolla pääsee suht nopeasti eroon huolistaan - yksi kerrallaan roskiin hus 😀

Äänen kera leikittäväksi
http://www.positiivarit.fi/flash/7f7.html

Niin vielä
12 tuntisen päivän emäntä taas tekaisi. Ja väsyny. Mutta kai siitä jotakin nautintoa, tyydytystä hyvää oloa saa kun oikein tärkeänä töissä saa olla ? Ei kai sitä muuten jaksais ? Oliko jokujossain sulla sellainen tunne kun painoit täysillä ? No ompahan mulla aikaa tässä kirjoitella kun ei tarvi/saa seurustella. Mieli tekis tavattomasti, mutta se leukapielien asento oli taas sellainen... Jospa sitten loppuviikolla..
Rehellisesti sanottuna olen katkeroitunut ja vihainen. On kai tässä mailmassa joku, teidän lisäksemme, jolla on aikaa minun kanssa löpistä ja höpistä.
migi

Heipat

Migi, ei sun vaimo taida enää itekään tietää missä mennään.Aivan kuten jokujossain sanoi, ei sitä itse välttämättä huomaa että ollaan menossa väärään suuntaan.

Mä tiedän pahasta olosta senverran että voisin sanoo puhtaalla omalla tunnolla että mä tietyssä kohtaa elämääni en tienny elämästäni mitään.Mä elin sitä mutta en ymmärtäny kuinka huonossa kunnossa mä henkisesti olin. Mulla oli äärettömän paha olla , jatkuvasti....kaikki läheiset mun ympärillä kärsi ja mä en huomannu mitään.Mä joskus sanoin että elin kuin kuplassa jonka sais pienellä hipaisulla poksahtamaan, migi, sun vaimo elää nyt sitä kuplaa.

Mites teidän lapset reagoi äidin kiireisiin....????? meillä lapset mun oikeastaan havahdutti tähän elämään.Teillä vois toimia sama.Lapset tarvii äitiään ja jos äiti kotona ollessaan vain nukkuu tai on poissaolevana paikalla, on se miltei sama onko äiti ollenkaan paikalla.....? Mulle tuli äärettömän huono omatunto ja syyllisyys kun tajusin tapahtuneen, mollasin itseäni aikani ja sitten otin itseäni niskasta kiinni ja lasten ansiota se on täysin.PERHE on oltava ensin ja sitten vasta kaikki muu. se unohtuu melko helposti kun on paineita ja ongelmia mutta se asia ei koskaan saa unohtua kokonaan.

Lapsilla on tarpeita ja yksi on läheisyyden tarve.Isältään he saa tietynlaista läheisyyttä ja äiti antaa tietynlaista, kummatkin on lapselle elintärkeitä.Pyydä migi, vaimoasi tarkkailemaan lapsianne, kyllä hänen täytyy nähdä lasten tuskaa kun äiti ei ole juuri koskaan paikalla.

Katkeruus ei nyt migi auta, sun täytyy olla vahva ja herättää se vaimosi jollain keinoilla.Ystävä hyvä, tilanteenne on mun mielestä tosi vakava...vaimosi ei nyt ymmärrä missä mennään.Jokujossainilla on taas niin hyvää tekstiä että kannattaa lukee kahteen kertaan ja ajatuksella.

Vaipuminen epätoivoon ja synkkyyteen ei auta vaimoasi, sairastutte vielä kummatkin samaan tautiin.Lasten kanssa puhuminen vois myös auttaa, pitäisitte perhepalaverin jossa jokainen saisi sanoa oman mielipiteensä tilanteestanne.lapset ovat todella viisaita ja tietävät enemmän kuin me aikuiset uskommekaan...mä olen sen saanut huomata niin monesti😀

Vaimosi tarvitsee sinua juuri nyt, vaikka se ei välttämättä tunnu siltä, auta häntä!!!!!

Kiitos teksteistänne tyttäret !
Surusuu neuvoo auttamaan. Miten minä sen teen ? Laitoin sen erittäin asiallisen sähköpostin. Siihen ei ole vastattu, eikä kommentoitu. Eilen illalla ajattelin että, yritän keskustelua, mutta puoli kymmeneltä illalla oli ipanat ja äiti unten mailla. Kirjoitin ilkeän lapun sängylle paikalleni ja menin pihalle nukkumaan. Ei tämä näin etene. En tiedä miten !Kai se on taas soitettava sinne perheneuvolaan. Ja miten se heijastuu lapsiin. Tyttö on aina äitinsä läsnä ollessa sellainen roikkuja ja vinkuja joka ei päästä irti vaan jaloissa koko ajan ja se sitten tietenkin emäntää hermostuttaa ja huutoa piisaa. Minun seurassa ollessaan se on reipas ja aktiivinen tyttö jota ei tarvi paljoa autella. Mutta äitin pitää sille pyjamakin pukea kun se on niin avuton sitten. Pojat ei niinkään reagoi mutta kyllä sellaisen kyräilyn voin aistia. Kevätkiireitä !
migi

Niimpä migi, hyvän kysymyksempä taas heitit! Kuinka voisit auttaa vaimoasi... mulla ittelläni usein oli terveys se, mikä laittoi pysähtyyn ja hiljentään vauhtia. Olin nimittäin jo kerran käynyt läpi loppuunpalamisen ihmeen, mutta olin silloin vuosikymmentä nuorempi 😳 vaan siltikin toipuminen vei noin vuoden verran. Vasta sen jälkeen olin valmis palaamaan työelämään. Ja kun palasin työelämään, tein itselleni selväksi, että aina kun alkaa mennä ylikierroksilla, otan extravapaata. Ja niin pärjäsinkin vuosikausia. Mutta virhe jonka tein, viimeiselle työnantajalle annoin vuosia ilmaiseksi lukemattomia ylityötunteja korvauksetta. Ajan mittaan ne imivät minut tyhjiin. Mutta jos omat arvot eivät ole kohdallaan, eikä oma itsekunnioitus kohdallaan (siis se kultainen sana EI), pomot ovat eteviä laittamaan paineita hartioille. Omani haistoi helposti, kuka oli perheensä takia pakotettu pitämään työpaikkansa... ja käytti sitä siekailematta hyväkseen.

Kunnes viime vuonna pitkät viikonloput eivät enää auttaneetkaan latautumaan (kasvavat parisuhdeongelmat ja lapsettomuus painoivat taustalla masennuksena). Aivan kuten vaimosi nukuin viikonloppuina kellon ympäri, enkä jaksanut kotona tehdä mitään muuta kuin yrittää latautua maanantaihin palatakseni rättiväsyneenä uuteen työputkeen. Huom, lopulta siis en enää latautunut pidennetyllä vapaallakaan. Siitä tiesin, ettei kaikki ole OK. Mietippä onko vaimosi jo siinä jamassa, vai vieläkö hän pystyy itsensä rentouttamaan viikonloppuna. Eli pystyykö hän painamaan on ja off nappulaa kotiin tullessaan. Minä en siihen enää pystynyt aikoihin. Työvaihe jäi päälle, ja siihen olet vähän vihjaillutkin hänen käytöksellään.

Jossain mainitsit, että vaimosi haukkuu kaikki työkaverinsa alusta loppuun, tuota kait pidetään masentumisen yhtenä merkkinä, että kaikki ihmiset pännii. Vieteri on liian kireällä. Käypä lukemassa mielenterveysliiton sivuilta tai mistä netistä löydätkin masennuksen oireista. Se saattaisi auttaa sinua kartoittamaan missä mennään vaimosi suhteen. Minä ainakin löysin kuin Aku Ankka lääkärikirjaa selatessaan itseni sieltä 😎 Mieti nyt vähän, mä putosin toimistomme täystehopakkauksesta sänkyyn kolmeksi kuukautta. En saanut aloitetta mistään. En jaksanut edes istua, katselin telkkaria aikani kuluksi ja lopulta aloin lukea yhä enemmän. Sitä kun voi tehdä pitkälläänkin 😋 Mieheni laittoi minulle ruuatkin, en jaksanut sitäkään vaikka minulla ei ollut muuta kuin aikaa. Yksi homma per päivä saattoi ajaa minut hermoromahduksen partaalle. Varsinkin jos se oli jotain sellaista kuin tapaaminen pankin kanssa tai lääkärikäynti... eli jotain virallista. Itkin kuin pieni lapsi stressistä tavata ihmisiä. Se ei todellakaan ollut minä, sillä vuosia olin meidän firmassa sellainen yleinen help desk jonka puoleen kaikki kääntyivät murheineen. Minulla oli aina joku ovella. Niin sanotusti pyöritin toimistoamme 😝 eli olin jatkuvassa kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Siitä makoilemaan sängynpohjalle oli tuntuva muutos!!! (mutta tarpeellinen ja tervehdyttävä kokemus 😉)

Tarkkaileppa myös, kuuletko vaimosi puheesta, tunteeko hän hallitsevansa elämäänsä. Minusta kuulostaa aivan kuin hän lähestyisi sitä paniikkipistettä jossa minä murruin. Minä nimittäin koin, että olin täysin menettänyt elämäni hallinnan. Yksinkertaisesti, koska en jaksanut enää viedä läpi sitä ohjelmaa, mikä harteillani oli normaalisti. Jokainen tapaamani ihminen oli minulle uusi työ tai vaade. Jokainen esine kotonakin tuntui kirkuvan minulta jotain, olipa se tekemätön tiski, ruuanlaitto, silitys, imurointi, vaatteidenpesu... listahan on loppumaton. Pelkäsin tavata miestänikin, sillä hänkin odotti minulta sataa tuhatta SUORITUSTA. Ja tietysti olimme lukossa yhä useammin myös sen kaivatun läheisyyden suhteen.

Vitsihän on siinä, että sinun pitäisi saada vaimosi pysäytettyä ja pysähtymään. Tuo tehty kiirehän on osoitus siitä, että hän pakenee omia ajatuksiaan. Itseään. Ne pelottavat, sillä ne kirkuvat vaihtamaan suuntaa kohti muutosta. Kysyit tuoko pitkät työpäivät tyydytystä. Kyllä ja ei. Hetken ehkä piehtaroi mielihyvässä uskotellen itselleen olevansa NIIN hyvä ja korvaamaton. Mutta kun sitten marssii kotia, ja huomaa laiminlyöneensä sen varjolla mikä on kaikkein tärkeintä elämässä... mielihyvä loppuu siihen. Yritä ihmeessä vaikka sillä perinteisellä väsytystaktiikalla saada vaimosi lopulta juttelemaan sinulle siitä, mitä hän TODELLA toivoo elämältään. Mikä on hänelle TODELLA tärkeää elämässä. Ja käyttääköhän hän enimmän osan ajastaan siihen, mikä todellakin on hänen prioriteettinsä. Mikä elämässä on sellaista mitä hän EI missään nimessä haluaisi menettää. Ja antaako hän riittävästi painoarvoa niille asioille, joita ei halua menettää. Työ meille useimmille on vain pakopaikka. En usko, että kukaan sitä laittaa onnensa ehdoksi... mitäpä työ meille tuo muuta kuin leivän ja satunnaista mielihyvää. Kyllä ne ehjät ihmissuhteet ovat elämän suola ja suojaverkko kolhuja vastaan. Rahaa aina jotenkin pystyy järkkäämään, ja pienelläkin tulee toimeen, jos arvot ovat kunnossa.

Ja uusia työpaikkojakin on olemassa. Minulle tuli tänään mieleen tarina (miettiessäni vaimoasi joka ei todellakaan ole työmarkkinoilla outo lintu), jonka luin miehestä, joka oli lamavuosina ollut firmassaan myrskylintuna, eli "saattohoiteli" niitä jotka potkittiin. Hän sanoi huomanneensa, että itse asiassa monille heistä summa summarum irtisanominen oli ollut onnenpotku, sillä he suuntasivat elämässään erilaiseen ja ONNELLISEMPAAN suuntaan. Irtisanominen oli vain se kaivattu sysäys onnen etsintään 🙂🌻

Toivottavasti tämä kannustaa ja antaa ideoita vaimosi ONNENONGINTAAN 😀

Surullista mutta totta.
Se tilanne sitten ajautui yhteenottoon illalla. Kun ei sitä puheyhteyttä ole ollut viikkoon, loppui mulla pinna eilen illalla. Paiskomista, raivoamista jne. Miksi ???? En minä hallitse tilannetta. Viskasin emännän kännykän seinään palasiksi. Ei se tilanne näinkään parane. En enään tiedä missä syy ja missä seuraus. Valitettavaa.
migi

Voi migi......

Mulla on niin avuton tunne...KYLLÄ...hae pian ulkopuolista apua.Vaimosi on murtumaisillaan ja sinä myös.Lapset on hyvä mittari ja sinä kerroit yhdestä mittarista jolla on tosi paha olla.

Raivoaminen ei auta, niin, se vain pahentaa, mutta minkäs teet...sinäkin olet ihminen ja yrität tilanteesta selvitä omalla keinollasi.Puheyhteys olis nyt tärkeää ennenkuin posahtaa.Hae sinä ensin apua jotta voit sitten auttaa vaimoasi, yksin sä et nyt taida pärjätä?

Toimi jo TÄNÄÄN!!!!!!!

Te selvitätte tämän, ensin sinä itsesi kanssa jotta saat voimia ja sitten vaimosi kanssa.Sä pystyt siihen migi, mä uskon siihen!!! Voimia

Nyt olis joku harrastus missä sais käyttää voimaa hyvä, saisit purettua sitä raivoa joka sulla nyt on sisälläs.Painu vaikkka metsään ja karjut niin lujaa ku pystyt, auttaa ainaski vähän.Itkukin auttaa ja mieskin SAA itkeä.Paineet sun on saatava itestäs vähenemään jollain keinoilla, muuten et voi tilannetta ratkaista.Ammattiauttaja osaa sua taatusti paremmin auttaa ku meikäläinen, nää on vaan mun kommentteja asiaan, elävästä elämästä.

😳

Migi,

Olen tosi pahoillani. Olimme surusuun kanssa huolissamme, ja kaiketi aivan syystä. Sinäkään et enää jaksa. En osaa sinua neuvoa siinä, miten saat vaimosi pysähtymään, kun en ole kärpäsenä katossa. Eli en tiedä, millä tavoin te tavallisesti pääsette samalle aaltolinjalle. Meillä tällaiset pysäytykset menee valitettavasti juuri hirveiden riitojen kautta. Vasta silloin saan (joskus) epätoivoisen viestini menemään perille. Eikä edes yhden riidan jälkeen. Joten tavaroita särkyy, naapurit menettävät yöunensa ja me satutamme toisiamme. En kuitenkaan ole löytänyt vielä fiksumpaa keinoa saada viestini perille. Noin parisen vuotta minusta tuntuu, ettei mieheni KUULE minua, vaikka tanssisin päälläni. Enkä tarkoita edes, että syy olisi yksin hänessä. Jotainhan mun on täytynyt tehdä, ettei mun sanani ole enää uskottava sen silmissä.

Jostain sun pitää alkaa purkaa tuota toivotonta kehää. Olisiko itselläsi extravapaan paikka, ja vaimollasi sairasloman paikka? Kyllä sun joteskin täytyy saada vaimosi ymmärtään, että työpaikat menee ja tulee, mutta perhe on korvaamaton. Työpaikan voi vaihtaa, mutta menetettyjä vuosia lasten kanssa ei. Ja jos terveys romahtaa, ei ole aina sanottu, että pystyy sitä korjaamaan entiselleen. Mikä tässä elämässä on viime kädessä tärkeää!!!!

Taivas sentään, kun me ihmiset sokeuksissamme teemme elämämme niin vaikeaksi!!! Mä olin ihan samanlainen työnarkkari lopulta, tajusin vaan, että pikkuhiljaa mieheni eli täysin omaa elämäänsä, eikä meillä ollut enää kosketuspintaa. Tunsin olevani yksin liitossani. Luin sinunkin tekstistäsi sitä samaa yksinäisyyden tuskaa, kun odotat vaimoasi töistä. Meillä osat ovat vaihtuneet, eli mä olen se joka odotan nyt miestäni töistä. Hiljan kirjotin vanhalle ystävälleni, ja minulta lipsahti tekstiin, kun olen tällainen yksineläjä 😮 Se tuli tahattomasti, mutta kertoi hyvin, miltä minusta on tuntunut jo pitkään. Emme ole osanneet tukea toisiamme vaikeuksissamme.

Migi, yhden ajatuksen kuitenkin heitän ilmaan, älä päästä välejänne täysin riekaleiksi. Kun siitä toisen riepottelusta tulee tapa, siitä on vaikea päästä takapakkia. Meiltä hävisi toinen toisemme kunnioitus viime kesänä, kun sain tietää toisesta naisesta. Olimme raivoisista riidoistamme huolimatta siihen saakka pitäneet tietyt rajat puolin ja toisin. Mutta nykyisin millään ei ole enää mitään väliä, sanomme mitä sylki suuhun tuo, eikä siitä ole helppo lähteä yrittämään edes rauhallista loppuottelua.

Musta tuntuu, että sun on aika puhaltaa peli poikki esimerkiksi ottamalla se mökkiviikonloppu tai jotain. Mä huomasin itse, että meille viime vuoden breakki oli ehdoton pystyäksemme edes puheväleihin sen jälkeen. Mutta mä kyllä tein sen paniikissani vähemmän fiksusti kuin sinä, eli haihduin taivaan tuuliin. En vastannut puhelimeeni enkä ilmoittanut mihin lähdin. Ja olin sitten poissa pitempään... teillä tietymättömillä. Se oli niin kova isku miehelleni, että laittoi hetkeksi pelinappulat uuteen järjestykseen. Se oli eka kerta kaiketi, kun hänelle selvisi, että minä voin tästä kämpästä lähteä lätkimään. En ole itsestäänselvyys. Vaikken sitä siinä mielessä tehnytkään, tunsin vain, että minun on pakko saada aikalisää kerätäkseni voimiani. Romahdin täysin eikä mieheni sitä ymmärtänyt.

Voimia migi, ja jos tuntuu, ettet jaksa, hae apua edes itsellesi ensi alkuun. Tien jo tunnet, joten siitä vaan. Älä vedä itseäsi liian tiukoille, koska silloin et jaksa olla vaimosikaan tukena. Saati sitten että lapsenne kärsivät siinä sivussa, vaikka mun täytyy sanoa, että eihän kenenkään todellinen elämä ole yhtä pumpulia, eikä lapsetkaan ole pumpulista tehty. Tsemppiä ystäväiseni 🙂👍

Sekavaa
On aika hukassa oleva olo. Uuden kännykän hain. Ajan varasin sinne terapeutille. Toukokuun loppuun vasta sai aikoja. Sitten en tiedä enempää. Eiköhän tästä taas kasaan päästä. Älkää minun puolesta murehtiko.
migi

Hyvä migi,

Jatka samaan malliin. Hienoa, että tartut ongelmiin, etkä päästä niitä liian pitkälle. Yritä järjestää lepoaikaa teille molemmille konstilla millä hyvänsä. Olette molemmat sen tarpeessa, vaikkei vaimosi uskallakaan sitä myöntää.

Voimia

🙂🌻Nää on asioita jotka täytyisi itselle selvittää ensin.
Toiset saavat syyn etääntyä jos vaan uskallat tunteesi näyttää tai purkaa (pakostakin).
Millään ei ole väliä muulla kuin sillä että löytäisit ihmisen jonka kansa jutella ja joka todella ymmärtäisi tilanteesi. Niitä ihmisiä ei vaan ole kuin joku jossain.😑❓
Joskus tuntuu kun menee ammattiauttajalle et he tekevät leipätyötään (missä sydän ja halu tehdä työtä auttaa).?
Itse löysin avun; mieluummin juttelen asioitani uskovalle ystävälleni tai mummolle joka ottaa asiani sydämenasiakseen ja tiedän olevani tärkeä sillä kertaa kun puhun ja minua kuullaan, minun asioiden puolesta rukoillaan ja Jumala auttaa, Kukas muu jos ei Hän.🙂🌻