Terve Surusuu !
Todella mukava kuulla taas jotakin Sinustakin. Huomasitko kuinka pitkän ketjun päässä ollaan ? Sivunumero jotakin 48..??? Ja että, siinä sulla isäntä edelleen kotosalla ? Ei paha ? Osuiko kuitenkin minun aavistus oikeaan ? ( se oli jossakin sivulla 43 ? ). Meillä emännällä on taas alkanut "kevättämään" ja pitää lennellä ja "osallistua" aivan hirveästi kaikkeen. Olen jo ottanut luopujan manttelin ja ajattelin, että lakkiaisissa vielä esitän miestä, mutta sen jälkeen saa saa tämä kabaree päättyä. Minun vikahan se oli että näitä lapsia piti tehdä, ja se että nyt jarrutan sitä urakehitystä jne.. Maailma on täynä niitä fiksuja miehiä, joten mitäpä tässä joku typerä juntti hangoittelemaan alkaa... Suon sen vapauden vaan. Liikaahan se 20 vuotta on ollutkin kärsiä tätä minun seuraa.
migi
terveisiä jokujossainile jos langoillaolet

Hei migi,

voisitko kertoa,millainen on tilanteesi?Voisin yrittää auttaa (vaikka pieni kakara olenkin) taitojeni mukaan.

Hei,

Kiva että laittelette silloin tällöin kuulumisianne surusuu ja migi. Kun on tottunut tietämään, missä teillä mennään 😋 Itse olen kypsynyt perinteiseen työnhakuun. Se ei tuota tulosta, joten muutan taktiikkaa ennen kuin ahdistus työttömänä kuristaa minut. Joten kesäksi etsin nyt täyttä häkää puuhaa antaen osviittaa mihin päin tulevia opintojani suuntaan. Näin toivottavasti saan jotain tulostakin aikaiseksi. En enää jaksa tyhjän panttina touhuta. Ei niin etteikö puuhaa riittäisi, mutta haluan myös mennä eteenpäin uraputkessani 😀 eli heittää putken huit hiiteen ja purjehdin aivan uusille vesille. Etsin siis kaikkea ihmisläheisempää puuhaa ja kokeilen hiukan siipiäni kuinka ämmän käy... Mielenterveyteni puolesta en ole vielä työprässiin valmis, sen tiedostan, joten toivon, että syksyä kohti olen valmis lähtemään töihin lainanmaksua varten...koska silloin ei ole enää kyse vain suunsa ruokkimisesta. Siihen ei onneksi niin hirveästi tarvitse pengarnaa. Kyllä olen päättäväisesti aikonut löytää paitsi sen kadoksissa olleen oman itseni myös kadoksissa olleet ammatilliset taitoni. Sen oman paikkani. Huhuilen sen perään yhä tarmokkaammin. Sillä perisuomalaisella sisulla kai... ehkä tämä huilauspaussi työelämän kourista on hyväksi, ehkä tämä on se elämäni tilaisuus kokeilla mikä tuntuisi hyvältä ja mille haluaisin tulevaisuudessa omistautua.

Nimittäin perheettömänä en oikein näe muutakaan mieltä elämälleni kuin omistautua vanhetessani paitsi tietysti rakkaille ihmisille niin työlle. On se aika, jolloin kaipaa voivansa jättää jalanjälkensä Tellukselle. Kun ei ole sitä jälkikasvua, pitänee yrittää toisin keinoin, ettei koe elämänsä valuneen hukkaan 😉 Naureskellen tuon nyt sanon, mutta monen monta itkua olen itkenyt siitä, etten saa kokea äitiyttä enkä ehjää perhe-elämää. Vaan en enää yritä väkisin vääntämällä. Kun ei onnannut niin ei sitten. Aika muuttaa energiansa suunta muualle.

Nautitaan tässä vaikeuksien keskellä kuitenkin elämästä. Sitä muistuttelen itselleni kun ressikäyrä kohoaa. Ettei nämäkään kuukaudet ja vuodet jäisi elämän maku maistamatta. Pysähdyn aika ajoin ja heitän ressit taivaan tuuliin 🙂👍

Kevätterveisin jokujossakin

Heips,

Kertoilkaahan kuulumisianne. En edes vaivaudu kysymään onko kesä helpottanut oloa, kun eihän se auta silloin kun pää on pimiössä. Miten jakselet surusuu? Onko mikään pääkopassasi alkanut selkiytyä? Koetko yhä eron hirvittävänä uhkana olemassa olollesi ja jaksamisellesi? Kuinka lapset ovat jaksaneet väsyneiden pääkoppienne keskellä? Oletteko jaksaneet miettiä jo asian käytännön puolia? Onko lääkitys helpottanut mielialoja? Oletko jaksanut käydä töissä? Kuten huomaat, olet ollut ajatuksissani, varsinkin kun ostin kesää varten pienen pehmeän rantapallon. Jos vaikka harjoittelen sitä matsia varten selkäsi takana 😋 Sovitaanko vaikka elokuuksi matsi???

Entäs migi, kuinka jakselet? Oletko tyynesti seuraillut vaimosi kesäistä kirmailua? Sinua hiukan tuntien epäilen 😉 Eikä se helppoa ole huomata, että puoliskolle on tärkeää moni muukin asia elämässä kuin oma seura 😮 Mutta kaippa sitä pitää jaksaa itse kasvaa ja antaa puoliskolle tilaa kasvaa ja muuttua. Muutoin tulee seinä vastaan. Minulla ei ole koskaan ollut sitä pähkäiltävänä mitä tehdä kun puolisko muuttuu. Ongelmani on ollut aina se, että olen tajunnut, ettei puoliskoni muutu sairaassa käytöksessään, ja minun itseni on pitänyt ottaa jalat alleni...mutta eiköhän terveessä parisuhteessa muutokset kuulu kuvioihin... Muuten migi ajattelin asettaa sinullekin sen kysymykseni jota herättelin eloon toisessa ketjussa - mistä tietää tai tunnistaa, että joku rakastaa sinua? Haluaisin totisesti ymmärtää...kun taidan olla aika sokko tässä leikissä. Luen kuitenkin sinun liittosi niihin ns. normaaleihin 🙂 ja kun olet ollut hehkeämmässä kunnossakin kuin surusuu niin jos kiireiltäsi ennätät vastata, olisi kiva.

Kesälaineterveisin jokujossakin

Hei ystäväiseni,

Oletteko vielä joskus langoilla??? Käyn joskus vilkuilemassa ohimennen, mutta eipä sitä nettiaikaa tahdo olla tarpeeksi, kun suurin osa siitä menee työpaikan metsästykseen. Olen muuttanut yhteen asumaan samaisen miesystäväni kanssa, jonka tapasin viime kesänä. So far so good. Eilen juuri kerroin hänelle viime talvena toivoneeni, että näkisin vielä joskus otteita ns. tavallisesta arjesta. Rutiineista. Nyt olen niitä sitten saanut, eikä se hullummalta tunnu. Paitsi olen hirsipuussa rahallisesti yhä enemmän yhteenmuuton takia. Emme edes tiedä vielä kuinka hankalassa... Mutta on outo tunne asua yhdessä ihmisen kanssa, joka on rehellinen ja vakaa. Joka on kehittymiskelpoinen yksilö 😋 siis ei mikään psykopaatti eikä narsisti, joka pysyy vakaan epävakaana ja rasittavan muuttumattomana. Yhteiselämän uudelleen muovaaminen on ollutkin yllättävän raskasta. Oli jo matkan varrella unohtunut. Siitäkin huolimatta että tyyppi on kiva. Oli jo tottunut omiin villiin kuvioihinsa. Mutta aikani loppuu nyt. Olisi kiva kuulla kuinka te jakselette.
T. jokujossakin

Hei ja halaus..... pitkästä aikaa. Täällä sitä ollaan, sain hommattua oman kannettavan ja pääsen taas kirjuuttelemaan.

Paljon on tapahtunut ja elämä potkinut päähän oikein kunnolla mutta enpä jääny kiikkiin tähän sairauteen jota masennukseksi kutsutaan. Asustelen omaa kotia lasten kanssa vuoroviikoin isällään ja mulla. Ainakin vielä toimii......

Tsemppiä jokujossain....feniks lintu nousee tuhkasta aina.
Kirjoitellaan taas aina ku keritään. olen saanut sinulta valtavasti voimaa kestää vaikeaa aikaa.
t:surusuu

Heipsan,

tuohan kuulostaa hyvältä. Olette siis päässyt yhteisymmärrykseen, kuinka pyörittää arkea eron jälkeen. Se on joskus tosi vaikeaa...joten onnitteluni siitä. Olen iloinen kuullessani, että olet toipunut myös masennuksesta. Luulen, että se on helpompaa toisaalta perheelliselle, kun tuntee olevansa tarvittu ja kaivattu. Joskus - vaikka onkin sitten vapaampi kaivelemaan pääkoppaansa - on vaikeaa elää yksin ja tietää, ettei maailmanpyörää hetkauta sinne eikä tänne jos häviän. Varsinkaan kun ei ole sitä työpaikkaakaan missä olisi päässyt tähtenä loistamaan 😋

Kyllä tämä aseistariisuminen on ollut tehokasta opiskelua oman arvon puolesta, kun ei ole mitään suojakuorta enää minkä taakse paeta. Ei kumppania, ei lapsia, ei hienoja vaatteita, ei työtä, ei rahaa tilillä, ei harrastuksia, ei terveyttäkään jossain vaiheessa... oli pakko mönkiä ylöspäin vaikka varpaat oli jumittunu mutaan 😀 oli pakko alkaa uskoa, ettei minun olemassaoloni oikeutus ole riippuvainen mistään minulle ulkopuolisesta. Että olenkin ihan arvokas. OLEN siis olen arvokas 🙂🌻 voi jestas kun ajattelee kuinka hidas ihminen on oppimaan. Onko toista niin tyhmää elukkaa maan päällä, joka ei saa tällaista ymmärrystä myötäsyntyisenä lahjana!!! Ja ihminen vielä kuvittelee olevansa kukkona tunkiolla luonnon huipulla. Ei varmasti ole niin itsetuhoisaa lajia eläinten joukossa kuin ihminen.

Onneksi nyt tiedän, että olin suotta huolissani jaksamisestasi, kun hiljenit langoilta. Hiljaisuutesi pelotti surusuu. Mutta itse pitää omat jaksamisen rajat tietää. Kirjoittelehan pois, kun jaksat viitsit ja joudat. On kiva kuulla, kuinka olet alkanut "sinkkuelämäsi". Totta puhuen lähes vihaan tuota sanaa. Se saa kuulostamaan tämän kaiken hyvin itsekkäältä. Ehkä niinkin, että ekan kerran elämässäni haluankin olla itsekäs. Olen jäänyt NIIN paljosta elämässäni paitsi, kun olen ajatellut aina ensin toisia. Ja jäin lapsittakin😮 Ei uskoisi, että siihenkin olisi pitänyt omat tervettä itsekkyyttä. Siis itsekkyyttä, että olisi tehnyt selväksi, ettei ala petikoneeksi kenellekään sen nälkäiselle, vaan haluaa ELÄÄ. Moni nykykäytäntö on silmissäni osoittautunut varsin kummalliseksi...mutta siitä ehkä joskus lisää

hei ja halaus

sanasi ovat kuin ystäväni suusta, hiljaisuuteni ja mykkyyteni pelotti häntä......se oli kuulemma todella kammottavaa kun minä en puhunut, en ottanut yhteyttä. en siis mitään. Elin hiljaisuuden kuplassa jossa tuska ja pelko hallitsivat, kaikki pelotti jopa hymyileminen.....en koskaan halua elää sitä aikaa uudestaan.

Nyt minä voin sanoa että elän, en täysillä mutta huomaan kauneutta ja iloa ja olen elämässä kiinni. Ja se on paljon tällä hetkellä.

Uutta seurustelusuhdetta en voisi kuvitellakaan aloittavani, tunnen olevani edelleen naimisissa ja sehän olisi pettämistä....jota en koskaan olisi voinut tehdä.

Vanhin lapsista on alkanut reagoimaan eroon kapinoimalla, kulkee omia reissujaan ja valehtelee....mikä tuntuu äärimmäisen pahalta. Olen yrittänyt puhua mutta en tiedä auttaako se.

Jokujossain, älä sure lapsettomuuttasi, uskotko ystäväni että se on sinun elämääsi kirjoitettu ja tarkoitettu. Mä uskon että kaikki on ennelta määrätty mitä eämässä tapahtuu, ihan niinkuin mun sairaus ja tää ero. Mutta pohjalta on helppo nousta kun suunta on aina vain ylöspäin, eikö.......

Mä toivon että joskus mun elämääni tulee rakkaus ja saisin sydämestäni rakastaa, siitä on niin monta vuotta kun mua on joku rakastanu miehen lailla, Mulla on vanhemmat ja sisko jotka auttaa varmasti ja rakastaa mua ja mun lapsia. mut mä toivon että mä saan joskus sellasen rakkaan joka sanoo mulle usein......älä pelkää.mä olen tässä,kaikki on hyvin.....hölmöä,tiedän mutta se olis ihanaa.....mä olisin turvassa ja sitä mä en oo koskaan kokenu.😞

Lennetään ystäväni......feniks linnun lailla, korkealle ja eteenpäin.

ps, et tiedäkään kuinka hyvältä tuntuu jutella kanssasi jälleen,

Migi, kerrohan kuulumisia. olet tärkeä minulle, toivon että sinulla on kaikki hyvin. Sinä ensimmäisenä vastasit hätähuutooni ja autoit rauhallisuudellasi, en koskaan unohda sitä-

Hei ja halaus
surusuu

Heips,

Nyt on taas minuutit kortilla, mutta yritän saada jotain pikaisesti kasaan.

Erityisesti surusuu mua iski toi sun turvallisuuden kaipuusi. Ehkä siksi että sitä itse olen hakenut miessuhteiltani - älä hekota - juuri päinvastoinhan siinä lopulta on käynyt. Tuntuu joskus, että teen elämässäni kaikki kuin kiiski päinvastoin 😀 Olen tän kriisin kanssa oppinut, että turvallisuudentunne joko on mun sisässäni tai sitä ei ole. Kokeileppa. Mitä enemmän luotat ja uskot itseesi, sitä turvallisemmaksi olosi tunnet. Ei siihen auta kukaan muu. Noh, rahallisesti ois kiva olla joku olkapää. Nyt on mun mittani nimittäin täys työnhakua. Kun en kerran näine "vaikuttavine" CV:neni kelpaa kuitenkaan töihin, niin olkoon. Yritän löytää urapolkuni opiskelun kautta. Hirvittää kun laskee, että elämiseen jäisi ehkä 150 nappulaa kuussa, mutta on pakko päästä eteenpäin. Ja aina olen selvinnyt jotenkin. Aina on ratkaisu löytynyt. Olisin halunnut ennakoida rahahuolet, kun koen eläneeni koko parisuhde-elämäni niiden kanssa, mutta kun ei niin ei. En jaksa notkua tyhjän panttina. HALUAN eteenpäin. Tulisko musta sit se uuden polven ammattiauttaja, joka on ensin kantapään kautta itse kokenut, mitä on olla pohjilla 😎

Halaus, kiva kuulla sinustakin, kiva ois kuulla myös miten migillä voidaan!!!

Heips,

Migistä ei kuulu ei näy ☹️ toivottavasti miehellä menee kaikki hyvin kuitenkin. Tai ainakin siinä kauhun tasapainossa. Yksi depishoitaja puhui siitä, ja ensin ihmettelin että täh 😮 mut sit se selitti, että elämässä kuuluu olla aina joku asia rempallaan. Täysin täydellistä elämää ei olekaan 😟

Mulla on käyny kivasti sen suhteen, että koen saaneeni ne puuttuneet ihmiset matkan varrella. Siskon veljen lapsen ja viimetteeks äidin. Muista ihmisistä. Se on hieno juttu, kun niistä läheisistä sellaisista on jääny paitsi, mutta nää korvikeihmiset on aivan ihania. Olen kiitollinen heistä.

Heips,

Mitä teille kuuluu? Mä sain tänään kutsun valintahaastatteluun. En ole varma, haluanko ko. opintoja aloittaa kuitenkaan, kun nyt ei enää ole paniikkinappula päällä, että PITÄÄ päästä töihin tai opiskelemaan HETI. Flunssan kanssa makoillessa sängyssä olikin ihan kiva hemmotella itseään ja opetella jälleen kerran ottamaan lunkisti 😉 Lopputulos on se, että kun kerran hakuammuntani on tuottanut tulosta ja olen päässyt mukaan vapaaehtoiskoulutuksiin, niin nyt on aika taas alkaa nirsoilemaan. Eilen sain tiedon NIIN kivasta vapaaehtoismahdollisuudesta, että sen rinnalla kalpenee vielä moni muu. Haastavasta sellaisesta, mutta se vetää puoleensa. Olen samaan maahan aikonut vapaaehtoiseksi ihan ekan kerran kun olin hakemassa ulkomaille, muttei huolittu silloin. Olin 17 v 😮. Ehkä tuo toive toteutuisi nyt, kuka ties, kun en vielä ole joka tapauksessa ennen ensi syksyä opinnoissa kiinni. Olen nääs aika varma, että tää eka opiskelupaikka ei oo mua varten. En aio ko. ammatissa olla, se ei oo mun juttu vaikka onkin jo siihen suuntaan mihin haluan. Mutta aion mennä haastatteluun nähdäkseni, mitä se ihan oikeasti antaisi. Ehkä mua ei edes valittaisi 😋 kun en koe sellaista omakseni.

Juttelin eilen illalla yhden ystäväni kanssa, ja hän sanoi, että tämähän on mitä parasta masislääkitystä päälleni. Kerroin nimittäin siitä ihmeellisestä tunteesta, joka on "vainonnut" minua viimeiset päivät, että alan vihdoin vihdoin ja vihdoin löytää sen tien, joka on ollut vuosikymmenet hakusalla. Koen, että olen hakeutumassa sellaiselle alalle, joka on kuin tehty mulle. Jossa mun vahvuuteni ja heikkouteni osuvat oikeaan. Ja se tuottaa sellaista sisäistä tyydytystä, etten ole kokenut moista elämässäni koskaan, en siis työssäni. Olen hakenut siellä sisäistä potkua olemalla toimiston "hengetär" ja hoitelemalla ihmissuhdesotkuja. Sekä leikkimällä täydellistä työntekijää 😎 Koin edes tekeväni työni hyvin 😟 Mutta eihän se vuosikymmeniksi kantanut eteenpäin. Tuli se uupumus, kun en koskaan saanut työstä oikeaa sisäistä tyydytystä. Sen sijaan moni ulkopuolinenkin sanoi, etten ole omalla paikallani... kuinka oikeassa he olivatkaan, ja kuinka hitaasti siihen päätökseen kypsyi.

Noh, ei se mitään, minua kuitenkin helpottaa se ajatus, että nyt olen saamassa jotain vastinetta sille pitkälle työlle löytääkseni sen ensimmäisen oikean narunpään, mistä saisin todellista potkua uranvaihtoon. Nyt kun ekat narut keikkuu edessäni, pääkoppaa helpottaa kosolti. Tästä eteenpäin on helpompaa, kun ei enää tarvitse tyhjästä nyhjästä. Suunta on selkeämpi. Visioni on luotu kirkkaammaksi 😀 Sitähän pomolleni aina yritin tolkuttaa, että tarvitsen työssäni sellaista. Hänen mielestään sihteerikköneiti ei kaiketi tehnyt sellaisella mitään, kun kaikki niinkutsutut visiot olivat hänen kirkkaassa päässään 😝

Hei Feeniks lintuni,

Kuinka voit??? Kerro päälliset kuulumisesi kun ehdit. Mulla on jo aika selkeänä, mitä haluan tehdä, eri asia sitten on, miten noitten viranomaisten mielestä mun kuuluis olla... eli ne saattaa puuttua siihen, etten ole VIRALLISESTI työllistynyt vieläkään. Mä olen kuitenkin nyt saanut ja vielä aion muutamaan vapaaehtoisjuttuun lupautua, kunnes sanon ei, vaikka kuin mieli tekis. Aion ottaa kaiken irti tästä talvesta, kun en ole töissä enkä vielä opiskelemassa. Joten lupaudun kaikenlaiseen vapaaehtoisjuttuun ja oman pääkopan selvittelyryhmään, mistä vaan näen olevan itselleni hyötyä ja iloa. SIIS ILOA!!! Ei enää sitä oksettavaa pakkopullaa, kun vie väkipakolla eteenpäin elämää, jossa mikään ei tunnu omalta.

Noh, olenhan elämässäni tuntunut viranomaisten kanssa olemaan napit vastakkain, joten eiköhän tästäkin selvittäne.

Kivaa joulunodotusta
t. jokujossakin

Heippa!

Luin juuri viestisi ja ajattelin heti vastata, Sinulle kuuluu hyvää ja olen siitä todella mielissäni. Aivan upeete että olet löytänyt tavan ilmaista itseäsi vapaaehtoistyön kautta.

Ja muutenkin luin rivien välistä että sinulla on parempi olla nyt kuin pari kk sitten.

Feeniks-linnun pyrstö laahaa nyt vähän maassa- Jätin lääkkeen pois reilu kk sitten ja nyt on ollu vähän kummallista fiilistä. En uskalla olla paikassa jossa on miehiä, saan aivan paniikki kohtauksia, Enkä ymmärrä mistä tämä tulee koska minulle ei ole kukaan mies fyysisesti tehnyt pahaa. Kait se mun sydän on vaan rikki ja puhki näistä viime vuosista, Ex-miehelläni oli todella terävä kieli silloin kun vielä yhdessä elettiin ja kait ne haavat vuotaa vieläkin. Olen surullinen ja haluan vain olla omissa oloissani. Lääkitystä en halua takaisin, ystäväni minua kehottaa kyllä aloittamaan uudestaan nniiden kanssa mut mä en haluu.

Tämä on nyt eka joulu kun ollaan erillämme. ex-mieheni on onneksi luvannut tulla syömään jouluaterian kanssamme,lapset toivovat sitä kovasti.

eipä tässä sitten muuta, kait se on päivä kerrallaan elettävä, hissuksiin ja omillaan.
Joulun odotusta kaikille ja toivotaan lahjaksi sydämeen rauhaa ja onnellisuutta...edes vähäsen!!
T:Surusuu

Hei surusuu,

En tietenkään tiedä pääkoppasi tilannetta, enkä sydämesi haavoja. Mutta sen tiedän, että vaikka käytin vaan sen minimaalisen kuus kuukautta mielialalääkettä, niin vasta nyt melkein puolen vuoden päästä lääkkeen loputtua alan tuntea olevani oma itseni totaalisesti. Ja nimenomaan SE oma itseni joka olin ennen masennusta, eli noin nelisen vuotta sitten ehkä. Tosin toivon, että olen sentään kypsempi ja edes jotain oppinut tästä kriisistäni 😟 En tiedä, vaikuttaako se lääkitys jälkimaininkeineen kuinka kauan, mutta ekat viikot ainakin mulla meni pääkopassa ihan ihme juttuja läpi ja ihmetuntemuksia. Malta mielesi, ehkä sullakin on niin. Katsele ja kuulostele ja sinnittele kärsivällisesti. Ymmärrän kyllä, ettei lääkkeisiin tee mieli takaisin, mutta jos oikein huonosti menee, kyllähän ne tasoittaa sitä kivikkoista pääkoppaa, että jaksaa arjen kahlata läpi. Mutta kaikkinen sivuoireineen en kyllä itsekään kaipaa lääkitystä 😝

Tuskaisa vaihe on varmasti sekin, että vietätte ekaa joulua ilman miestäsi. Mä pakenin sitä ystäväni luo, ettei tarvinnut olla niissä vanhoissa joulumuistoissa. Ne ois viime vuonna vielä kiduttaneet, ja kun olin juuri pahimmassa kunnossa sivuoireitten takia, ei perheeni olisi ymmärtänyt, etten kyennyt muuhun kuin sängyn pohjalla makoiluun. Onneksi ystäväni oli nähnyt mitä masennus voi teettää, ja osasi ottaa lunkisti velttouteni.

Lunkisti aion ottaa joulun ajan nytkin. Olen käynyt tervehtimässä ihmisiä ennen joulua, lähettänyt joulutervehdykset hiljalleen hyvissä ajoin. Ja joulun pyhät haluan vain pyhittää rauhalle ja rauhaisalle yhdessäololle. Se menneiden vuosien rumba ei todellakaan kiehdo!!! Eikä ne kodin sisäiset kiistat. Niin monta surullista joulua olen viettänyt, että EI KIITOS sikäli kuin se minusta riippuu! Ei surullisia sen vuoksi, että koti on taistelukenttä eikä joulurauhan tyyssija 🙄

Voimia sinulle ystäväiseni, ei tässä hevillä kohota taivaalle, niin feenikslintuja kuin ollaankin, kyllä se tuhkasta kohoamine käy muskeleiden päälle 😮 ja hengästyttää 😋

Mutta kyllä meidän siivet kasvaa uudelleen, uskon niin. Ja ne on maailman kauneimmat siivet kunhan kerkeävät oikeisiin mittoihinsa - ja meistähän se on kiinni ja voimavaroistamme kuinka kauan niitä siipiä kasvatamme!

Joulurauhaa sinulle ja perheellesi kuten myös muille mukana olleille. Olette ajatuksissani. Olen hyvin kiitollinen näistä jaetuista iloista, tuskista ja suruista. Ajattelen lämmöllä myös migin perhettä. Voi vain toivoa, että siellä suunnalla on hyvä tuuli purjeissa, kun ei kuulu mitään. Joulunlämpöinen halaus
T. jokujossakin

Hei ystäväiseni

Ajattelin laitella tässä hyvästejä, kun ei enää yhteistä juttua riitä. Olette kuitenkin olleet niin paljon elämässäni mukana, että tuntuisi kohtuuttomalta vain häipyä kuulumattomiin ilman hyvästejä. Toivon kaikkea hyvää matkallenne. Migi taisi kerran sanoa siihen tyyliin, että aina mennään väliin ylämäkeä ja väliin alamäkeä, ja silti kuitenkin eteenpäin. Sinnittelen kovasti, ettei tarvitsisi enää aloittaa uudelleen lääkitystä ja sitä kautta loputonta takapakkia terveyden kanssa. Eli väliin ponnistelen -itsestä tuntuu lähes yli-inhimillisesti - saadakseni pääni pysymään kasassa. Ja etten taantuisi täysin niihin vanhoihin tuhoisiin ja tuttuihin itsevihan ajatuksiin. Ne vyöryvät ylitseni aika ajoin, ja nyt on ollut jonkun viikon taas se aika, kun olen kokenut niin nöyryyttäväksi paitsi sosiaalihuoltomme temput, myös itseni työmarkkinoille tuputtamisen ja sen ettei mihinkään tunnu kelpaavan. Nyt on tulossa kaksi työvalmennushaastattelua. Onnistuisiko niistä edes jompikumpi 😮 Ei se tilannettani auta muutoin kuin jospa se päätäni helpottaisi, kun edes johonkin kelpaisi. Yritän tsempata tässä positiivisuutta tai ainakin realistisuutta, etten jo heti ovesta sisään astuessa tyrmäisi omia mahdollisuuksiani. Niin taisi viime työhaastattelussakin käydä. Jokainen epäonnistuminen lisää tuntuu olevan se neula, joka kamelin selän katkasee. Tarvitsisin kipeästi onnistumisia reppuuni. Asiaa ei ole auttanut yhtään se, että aloin olla jo aivan ihmisarkakin. En nauttinut itselleni tyypilliseen tapaan ihmiskontakteista, vaan hain niistäkin epäonnistumisen merkkejä.

Kaikesta huolimatta kai se pahin taistelu on ohi, tuhoisista parisuhteista on päästy eroon ja yritetään tässä rakentaa toisenlaista elämää. Yksityiskohdat vain eivät ole loksahtaneet kohdalleen. Kai ne joskus 😟

Oikein hyvää elämää teille toivon!!! Värikylläistä, vivahteikasta, itseltänne näyttävää elämää, sitä teille toivon

Parhain terveisin
ystävänne jokujossakin