Tottakai...olis aivan ihanaa että saatais uusia hemmoja mukaan ja samalla uusia katsantokantoja elämään. mä en tällä hetkellä paljoa jaksa kirjoitella mutta lukemassa käyn usein...riippuu niin päivästä..

Tunne on tuttu minullekin että kaikki kaatuu eikä minusta ole mihinkään mutta sisua perkele...huutaa suomalainen. Pakkohan sitä on näin ajatella kun kaikki potkii....ymmärrättehän.....??????

Elämänlanka on niin hauras, niin hauras. ja ihmisen pitäisi olla vahva...mikä koominen yhdistelmä.Vai naurattaako tämä vain mua?

Jokujossain, vahvuutta on monenlaista.Myös se kuvaa vahvaa persoonaa kun pystyy muita auttamaan.En minä vaan ole pystynyt tässä kriisissä ketään auttamaan ja siihen on pakko nöyrtyä.

tsemppii vaan meille kaikille!!!!

Tervetuloa mukaan🙂👍 Anna vaan tekstin tulla. Me kolme taidamme jokainen olla melko heikoissa kantimissa viime ajat, kun meidän tekstimme on ollut hakusalla. Mutta luemme ja kirjoitammekin kun rahkeet riittävät.

Itselläni on tätä ylämäki alamäki ylämäki alamäki meininkiä terveyden suhteen. Olin taas niin iloinen, kun jaksoin pyöräillä kymmeniä kilometrejäkin illassaan. Sitten piti mennä kerjäämään turpiin ja kyläilemään flunssaisen ystäväni luo. Tämä viikko onkin oltu taas hihat suorana sängyn pohjalla kattoon tuijotellen. Vaan ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin. Tuska ja ahdistus sängyn pohjalla tempasivat niin lujasti otteeseensa, että lopulta vanha ystäväni kirjoituskynä vei mukanaan. Tekstiä tuli en tiedä mistä. Mutta muutaman päivän työstettyäni oloa alkoi jo helpottaa. Jospa se vihdoin alkaisi palata ihan oikeasti. On tehnyt merkkejä tulostaan aika ajoin. Ehkä se auttaisi lapsuuden aikaisten kaunojen ja vihojen purkuun. Niitähän pääni on täynnä. Loppu on sittenkin vain seurausta sisääni pesineestä vihasta.

Aikeenani on osallistua kirjoituskilpailuihinkin. Mutta se on silti sivuseikka. Tärkeintä on, että pääkoppani alkaa purkautua.

Voimia kaikille 🙂🌻

Heippa vaan kaikille

Tuli sellanen tunne että vois vähän kirjoitella, pitkästä aikaa. mulla on ollu sellanen ajanjakso että olen kuin leijunut hiljaisessa avaruudessa aivan yksinäni.masentuminen on aika rankka juttu, en olis ikinä uskonut että joudun tätä läpikäymään. Muhun on syksy ja pimeys aina vaikuttanut ja tämä viime syksy tuhat kertaa enemmän kuin ennen...sattuneesta syystä. Valon määrän lisääntyminen ja kevään tulo on mun haavoille parasta hoitoa.

Totaalinen yksin jäämisen tunne ahdistaa, ja vaikka mullakin on ihmisiä, rakkaita lähellä en pystynyt kenellekään puhumaan...erakoiduin täysin. Tuttu tunne masentuneille, vai kuinka. Onneksi saan ammattiapua, voin puhua psykologille ja hän on ollut ainoa kenelle olen osannut puhua täysin kaikesta. Ilman syyllisyyttä. Syyllisyyden taakka on ollut todella iso mulla koko ajan, ihan kaikesta mä olen tuntenut syyllisyyttä. Musertava tunne. Vaikka mä en ole pahaa tehnyt esim vaikka pettänyt, mistä vois kantaa syyllisyyttä......

Jokujossain, miten jakselet.Olet usein mielessäni vaikka näille linjoille en olekaan jaksanut tulla ja samoin migi. Mitä mahtaa mies puuhailla????

Voimia meille kaikille ongelmien kanssa painijoille. Kyllä aurinko vielä paistaa lämpöisesti meillekin ja elämä alkaa tuntua elämisen arvoiselle......USKOTAAN SIIHEN!!😋

Heips surusuu,

Hienoa, että jaksat kirjoitella taas!!! Hassua oikeastaan, että juuri nyt kirjoitit, koska tulin tänne heittääkseni hyvästit tutuille... ei en voi sanoa, että elämäni käytännön tasolla olisi järjestynyt. Minulla ei edelleenkään ole työpaikkaa, ne jotka vaivautuvat vastaamaan hakemuksiini ilmoittavat palkanneensa jonkun koulutetun. Minä kun olen kallis työkokemukseni vuoksi mutta ilman loppuunvietyjä opintoja... Sosiaalipuoleltakaan en saa tukea koska aina on kohta X joka evää sen minulta. Joten elän pelkästään luottokortin ja perheeni lahjoituksilla 😋 Käyn kirpparilla harva se päivä etsimässä vaatetta ja käyttötavaraa, sillä en ole saanut loppuja muuttotavaroitani Suomeen ja täällähän minulla ei ollut juuri mitään. Kaiken tämän köyhyyden keskellä on ollut huvittava seurata sukulaisteni ahneutta iäkkäiden jäämistöä kohtaan 😎 Se on suorastaan liikuttavaa.

Joka tapauksessa minulla on pääkoppani jo aika hyvässä vauhdissa toipumassa. Jaksamiseni ei ole paras mahdollinen, mutta intoni asioihin on palannut, joten tapailen ihmisiä...etsin ilmaisia harrastuksia tai puoli-ilmaisia...elämä voittaa... Urheilu jossa aina koin olevani nyhjerö on vienyt sydämeni, käyn uimassa, pyöräilen, kävelen, luistelemaankin uskaltauduin vuosikymmenten jälkeen... juuri tänään.

Äh mun aikani juoksee mut kirjottelen lisää joku päivä. Yritän käyttää aikani koneella lähinnä työnhakuun ja meileihin, mutta kyl taas tännekin ehdin.

Voimia surusuu. Masennus on rankkaa, mutta ota se siunauksena ja käänteenä parempaan!!!

Jatkoa kuten lupasin...

Eihän elämä ole muuttunut pelkäksi haaveeksi ja ruusuilla tanssimiseksi. Kyllä takapakkeja tulee myös mielialan suhteen. Nyt juuri tänään olen hurjan innoissani, toiveet ovat korkealla, mutta on vähän sellainen deja vu olo, että äläpäs innostu liikaa. Niinhän syksylläkin olin onnessani, että nyt olen löytänyt uuden kumppanin ja työpaikan. No, hyvä ystävyys jäi, ja samainen työpaikka saattaisi tarjota minulle uutta paikkaa. Sain nimittäin juuri tänään viestin sieltä.

Joka tapauksessa jo se, että edes alan miettiä mahdollisesti uusia parisuhteita ja nuuskin ympärilleni on itselleni positiivinen merkki. Ei ole oikein pitkään aikaan huvittanut, mutta nyt pääkoppa on jo sen verran toisessa jamassa, että energiaa riittää uusiinkin asioihin. Ja intoa. Mutta ei vieläkään tavalliseen tapaan.

Toivon kuin kuuta nousevaksi, että joskus tässä voisi palata siihen ns. normaaliin elämään. Työ, harrastukset, parisuhde joka toimii... en kai kurkottele kuuta taivaalta kun haaveilen sellaisesta??? Viime vuodet ovat erään ystäväni kuvausta käyttäen olleet umpihangessa tarpomista. Että eikö kohta voisi tulla jo se normaali elämä??? En edes haaveile mitään erityistä, vain sitä mitä joskus ennen vanhaan olen saanut maistaa...

En muuten osaa itse yhtään sen paremmin suhtautua masentuneisiin siitä huolimatta, että olen itse sen ryöminyt pohjia myöten läpi. Tiedän vanhastaankin, ettei kukaan toista suosta nosta, itse sieltä on rämmittävä ylös. Sepä se tiukkaa tekeekin, kun hyvä ystävä tuntuu juuttuvan suohon ☹️ Mutta onneksi joka ihmisessä on kuitenkin salattua voimaa, joka kantaa ihmeellisesti silloinkin, kun vierestä katsoen toisen voimat ovat puhki kuluneet.

Toivon kovin, että migillä ovat asiat ok, kun on pysytellyt niin hiljakseen. Sinulle surusuu voimia. Ei näitä vuosikymmenten juttuja käsitellä hetkessä. Hae eri kanavia purkaa päätäsi, yksi ainoa ei aina riitä.

Terveisin toipuva jokujossakin

Hellurei ja hellät tunteet !
Sopiihan se talviloma näin nettihommillakin aloittaa kun ei kiire paina. Emännällä ei ole loma joten lapsukaisten kanssa nautitaan vaan rauhallisuudesta. Ehkä loppuviikolla tuntureita kohti lähdetään. Täytyy myöntää että se syksyinen pumppuremontti jätti henkisiä jälkiä vaikkei mitään fyysistä vaivaa siitä jäänytkään. Arvomailmaa se muutti läheisläheisemmäksi ( kummallisen sanan keksin ! ) ja kaiken sortin tyhjän reuhaaminen on jotenkin jäänyt pois tai vähemmälle. Tietenkin tämmöinen mies on "tylsempi" kuin sellainen menoville mutta suurta tyytymättömyyyttä ei ole esiintynyt. Emäntäkäään ei halua kokea enään sitä 2006 syksyn kaltaista jaksoa ja on maltillistanut työtahtiaan ja jopa järjestää itse meille niitä "parisuhde retkiä" ja kahdenkeskistä aikaa. Mihinkään paratiisioloon ei kuitenkaan olla päästy, mutta tyytyväinen olooni olen. Huolta tuottaa vanhempieni tilanne ja se kun sille ei oikein mitään voi tehdä, vaan sivusta vain katsoa kuinka kohti laitoshoitoa siinä mennään. Aina se vanhuus ei ole seesteistä levon ja onnen aikaa..
Mukava teistä on aina välillä kuulla joten jatkakaa vaan vielä langoilla oloa. Ja olisi mukava tietysti lukea joitakin hyviäkin tapahtumia elostanne. On niitä, vaikei välillä edes itse huomaa.
Teidän migi

Hei.

Siitä onkin jo aikaa vierähtänyt kun tänne kirjoitin. Talvi menee tuskastuttavan hitaasti mutta nyt aamuisin alkaa huomaamaan että on se päivä pidentynyt.
Tuosta aiemmista kirjoituksista luin äsken surusuun kirjoituksen jossa kirjoitit että vaikka ympärillä on ihmisiä niin silti tuntee itsensä yksinäiseksi tai jotain sinne päin. Tuttu tunne, ei ole ketään muita ja omille lapsilleen ei voi näyttää miten rikki on ja kaataa heidän niskoilleen omaa lohduttomuuttaan.
Ja minusta tuntuu että kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka mutta mitään järkevää en saa tännekään tulemaan. Ajatukset ovat mylläkkänä päässäni. Te muut saatte sentään tekstiä tulemaan mutta mulla tökkii ja kirjoitan jotain turhaa vaan.

Heippa vaan
Kyllä oli mukava lukea migin kuulumisia, kaikki tuntuis olevan suhtkoht hyvin sillä suunnalla, kerrassaan mahtavaa.

Eikös tämän kanavan ole tarkoituskin että voi kirjoitella sitä sun tätä vapaasti joten tekstiä vain pukkaamaan kaikki. Oli asia sitten mikä tahansa mieltä vaivaava......Eikä niitä sanoja aina niin valtavasti ole joten senmukaan kun jaksaa kirjoitella. Vaikka päivän tapahtumista!!!!

Toivon kovasti jokujossain että sulla tärppää työpaikan suhteen. Mä itse en ole laisinkaan tyytyväinen nykyiseen työpaikkaani mutta pakotan itseni robottina toimimaan ja siitä nyt saa vähän rahaa ja arkirutiinit pysyvät kun on pakko lähtee jonnekin. Kait joskus minäkin onnistun paikkani suhteen....

Tämä tällä kertaa, sanoja ei nyt oikein taas löydy....
Kaikkea hyvää ihmiset, ollaan enkeleitä toisillemme.......

Heissan vaan allihopa

Joo, oishan se kiva jo alkaa väliin kirjoittamaan jotain positiivistakin...alan jo epäröidä lähettää sähköpostia ystävillenikään, kun tuntuu, että viimeiset puolitoista vuotta on ollut ainaista narinaa täällä päin. Eipä ole juuri elämä minua hellinyt. Eikä se kauheasti helli vieläkään, mutta itse yritän itseäni helliä, että usko elämään ja sen kauneuteen ei täysin katoaisi. En kuitenkaan ole katkera kuten ehkä olin edellisen kriisin yhteydessä. Koin antaneeni elämäni kauneimmat ja energisimmät vuodet ihmiselle, joka ei niitä ansainnut. Mutta se oli silloin se ja nyt on nyt.

Kuten hiljattain sanoin jollekin, koen, että olen nyt vasta syntymässä persoonana. Olen neljäkymmentä vuotta ollut fyysisesti olemassa, mutta nyt vasta koen syntyväni minuna itsenäni. Siitäkö johtunee, että vuosikymmeniä ystävänäni olleet rankat päänsäryt ovat viimeisen kuukauden aikana jääneet... Tunnen sellaista levollisuutta itseni ja tulevan elämän suhteen, etten ole koskaan elämässäni. Käytännön asiat tökkivät edelleen, mutta en jaksa niin kauheasti niitä murehtia. Eivät ne murehtimalla korjaannu. Millimetrivauhdilla tässä mennään parempaa kohti. Niin uskon.

Voimia surusuu ja te muut langoilla roikkujat. Kiva että laitoit tilannetietoja migi!

Terveisin ei niin hullummin voiva jokujossakin

Hei vaan,

Olen ajatellut sinua paljon surusuu. Nostan hattua, että olet jaksanut käydä töissä. Sillä työttömänä pennittömänä velkaisena ei ole hauskaa. Ei ole hauskaa, kun kaikki ovet sulkeutuvat nenän edessä. Kuulun aina väärään kategoriaan saadakseni tukia/tukea. Onneksi energiani on hirvittävän paljon palautunut ja jaksan puskea taas uusin voimin ja pääkoppani alkaa pikku hiljaa toimia vilkkaammin. Pääsiäisviikonlopun vietin ystäväni kanssa ja tieten suljin silmäni ja korvani näille joka päiväisille toimeentulo-ongelmille. Se teki hyvää. Nyt jaksaa taas itkeä ja raivota ja yrittää... sillä niihin harvoihin hakemusteni vastauksiin olen toistaiseksi aina saanut vain tiedon, että paikan on saanut joku koulutettu...työkokemukseni ei paina missään kun vaihtoehtona on aina joku -aatti tai -omi 😟 Eli nuolaisen tyhjää jatkuvasti. Katselin eilen jo ihan toisen alan juttujakin, mutta totesin, ettei niillä palkoilla eletä, kun syksyllä pitää alkaa maksaa pankkilainaakin... joka tietenkin jää kaikki minun harteilleni 😋 Olempa osannut järjestää asiani mallikkaasti 😮 Noh, kirppunsa tässä on itse raavittava kuten kaikkien muidenkin. Joten jatkan etsintöjä... Siellä missä asuntoni olisi puoli-ilmainen ei ole paikkoja kuin harvakseltaan. Viimeisimpään kerrottiin olleen about 300 hakijaa 😭 Ja sinne minne olisin päässyt ei ollut varaa maksaa kallista asuntoa... eivätkä he sen jälkeen ole enää mitään ehdottaneet, vaikka aika ajoin olen kysellyt... Oikeastaan kaikkein tylyintä on, kun ei anneta mitään tietoa. Siitäkin huolimatta, että tiedän kokemuksesta, että jos kohdalle osuu, minuun otetaan yhteyttä hetimiten... Olisi kuitenkin kiva tulla noteeratuksi.

Kuinka olet saanut tukea surusuu? Ystävät? Perhe? Ammattiauttajat? Tukihenkilöt? Älä jättäydy yksin murehtimaan. Se on liian raskasta.

Lämpimin terveisin jokujossakin

Hei surusuu ystäväiseni,

Miten feenix lintuni jakselee? Polttavatko tuhkat vielä jalkapohjia ja siiven tynkiä? Oletko saanut apua mistään, muuta siis kuin niitä mömmöjä päähän? Jos vain suinkin jaksat, kirjoittele joskus. Meillähän on se lentopallomatsi käymättä jos muistat 😉

Luota siihen, miltä sinusta tuntuu. Luota siihen, että sinä itse tiedät parhaiten, mikä sinulle on hyvästä. Mutta uskalla toki käyttää muita ihmisiä apuna. Sitä vartenhan me täällä olemme olemassa, toinen toisiamme varten hädän hetkellä. Kuinka kotiläksysi on edistynyt? Se nimittäin itsensä rakastamisesta... olen millimetreittäin edennyt, mutta voih kuinka yksikin mm eteenpäin tuntuu lottovoitolta!!! Uskallan sanoa jo ääneen sellaisia asioita, jotka kuten ehkä muistat rustasin vain paperille, eli että OLEN HUIPPU!!! Erästä ystävääni se vaivasi, onhan muistilappuni edelleenkin seinälläni kotona, kun läksy on yhä oppimatta 😟 Hän sanoi sen olevan liioittelua, johon minä että ei toki. Se on täyttä totta!!!

Aikani loppuu, mutta kirjoitellaanhan??? voimia 🙂👍

Heipatirallaa vaan....

Feeniks lintu yrittää syntyä uudelleen ja odottelee oikeaa lämpötilaa että uskaltaa heittäytyä tuleen ja aloittaa kaiken uudelleen.....helppoa se ei ole mutta on sitä eletty sellasessa helvetissä viime syksystä että nyt sais elämä tosiaankin alkaa uudelleen.

On jännä todeta mitä sairaus saa ihmisestä esille. mä oon aina ollu ihan tolkuton höpöttäjä ja tosi sosiaalinen. Tää sairaus pisti kaiken lukkoon. Pelkäsin jopa ihmisiä yhteen aikaan ja elelin kuin erakko kotona verhot visusti kiinni. Ilman lapsia mä olisin varmasti vajonnut todella syvälle, onneks tarvitsivat huolenpitoa.

Parhaalle ystävällenikään en ole puhunut kunnollla tään sairauden aikana enkä siskolleni ja nyt vasta voin kuvitella puhuvani joistakin asioista heille. kaikki rentoutumiskeinot olivat hukassa, alkoholia en voinut ottaa ollenkaan, nauraminen oli pahasta, se toi vain huonoa onnea....kamalaa elämää olen viettänyt monta kk.

eikä ihme että olin todella turhautunut ja pahoilla mielin, elämä ei tosiaankaan ollut elämisen arvoista. Nyt teen töitä että saisin edes jotain takaisin, naurua kaipaan ja laulamista...kait ne sieltä palailee joskus.

Jokujossain.....kiitos kun olet olemassa ja kuljet mukanani, niinkuin minä kuljen sinun mukana. mietin sinua usein ja olen kiitollinen kun löysimme toisemme näin.

Iloisia ja antoisia päiviä meille kummallekin....otetaan vaan matsi joku kerta...täytyy vaan ruveta reenaamaan.......🙂👍🙂👍

Surusuu ystäväiseni,

Voi kuinka kiva, että jaksoit kirjotella...Täällä mennään samoja ylä- ja alamäkiä...vuoroin epäuskossa omien voimavarojen suhteen ja väliin yrittäen pinnistellä eteenpäin. Uskon hyvinkin, että koet lukkiutuneesi. Niinhän minullekin kävi. Olin "avainhenkilö" töissä, jonka puoleen kaikki kääntyivät isoine ja pienine murheineen. Minulla oli työverkostoa joka suuntaan, ja olin jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä. Mutta kun elämä mätti päähän pahimmillaan, PELKÄSIN ihmisiä. Pelkäsin, että he kysyvät, kuinka voin, kun ei todellakaan ollut hurraamista. Ihmettelin, kuinka stressaantunut olin, kun piti tavata päivässä YKSI ihminen, kun aiemmin työpäiväni olivat jatkuvaa ihmisten kanssa pyörimistä. Enkä halunnut kertoa ongelmistani, koska pelkäsin exäni maineen puolesta. En voinut kertoa, mikä oli todellinen syy romahtamiseeni. Enkä voinut kertoa siitäkään, kuinka työpaikalla vedettiin retkuun, sillä todennäköiset kaupungilla tapaamani ihmiset olisivat olleet vanhoja työkavereita...joten mistä olisin voinut puhua...kauniista ilmoista??? 😝

Usko vain surusuu, että siipesi löytyvät jälleen, mutta eivät ilmaiseksi. Ei täällä mitään ilmaiseksi jaella, valitettavasti 😭 Pitää vaan kohdata kipunsa ja tuskansa, jos mielii jaloilleen nousta. Ja se ei ole hauskaa. Kun keskusteluryhmässä joku tenttasi minua itsetuhoisuudestani, kerroin, että viime vuosina ehkä itsemurha-ajatukset ovat olleet nimenomaan halua paeta kaikkea kipua ja tuskaa. On tuntunut, että mittani on niin täynnä kärsimystä, etten sitä jaksa enää. Vaan onhan sitä sitten kumminkin jaksanut 😮 Edelleenkin ajattelen, kuten sanoin psykologilleni täällä, että en halua enää elää sitä elämää, mitä olen elänyt neljä vuosikymmentä, enkä aio päästää itseäni vähällä. Mutta kuinka voimia kysyvää niiden vuosikymmenien läpi käyminen on. Kuinka voimia syövää on räpiköidä läpi vanhoja tunteita, vihaa, tuskaa, ahdistusta... tänään kävin juttelemassa taas yhden ammattilaisen kanssa, ja hän patisteli kovasti minua kirjoittelemaan pääkoppaani tyhjäksi. Ehkä se olisi yksi keino...kaikki on sodassa ja rakkaudessa käytettävissä...ja tämä on sotaa oman itseni puolesta, elämänhaluni puolesta, terveen elämän ja eheytymisen puolesta. Olen siis valmis moneen, ja yritän kaikenlaista.

Virtuaalihali sinne päin 🙂🌻 Kyllä me tästä noustaan vielä, ja tehdään se matsi...itsetuntoni kun kohoaa, päihitän sinut vielä ☺️

Hei surusuu,

Jos jaksat, kerrohan joku kerta mitä teidän huusholliinne kuuluu. Kuinka jakselette kaikki, miehesi, lapsesi ja sinä itse. Onko teillä jo selvinnyt tulevaisuuden näkymät, kuinka jatkaa eteenpäin? Onko eronne lukkoon lyöty? Miten jaksat itsesi kanssa, kuinka itsetuntosi voi? Sillä sitä tarvitset tulevaan matsiimme 😋

Kuin ihmeen kaupalla itse selviän rahapulasta toiseen, kuukaudesta toiseen, vaikkakin tiukilla. Aina löytyy jostain joku pelastusrengas, joka helpottaa tilannetta hetkeksi. Mutta silti kaipaisin sitä säännöllisen tilin tuomaa turvaa ja kohta tarvitsen sitä välttämättä, sillä en selviä lainanmaksusta muuten. Ystäväni nauroi puhelimessa, että tätä se on se ns. työvoimapula. Jos firmat saisivat työntekijöitä ilmaiseksi, ottaisivat, muutoin ei...kaikenlaisia vippaskonsteja on keksitty, joista lopulta tuntuu kärsivän tämä rahaton osapuoli...meinasin itsenikin laittaa liriin tajuamatta, millaisesta systeemistä on kyse. Kyllästyn työttömyyteeni, ja kysyin työvoimatoimistossa mitä mahdollisuuksia olisi. Koukku johon tartuin tietämättömyyttäni olisi ajanut minut vielä suurempaan ahdinkoon taloudellisesti...olisin saanut vielä vähemmän per kuu kuin työttömänä ollessa ja joutunut lopulta pankin kanssa hankaluuksiin lainoineni...

Mutta kerro kerro ystäväiseni kun jaksat, edistyykö pääkoppasi prosessi vai tuntuuko kaikki yhä junnaavan paikoillaan. Voimia, olet ajatuksissani 🙂🌻

Niin, elämä jatkuu......niin se peijakas tekee, halusin sitä tai en. Asumme saman katon alla mutta ero on allekirjoitusta vaille.

Oma henkinen tila kulkee vuoristorataa...ja niin kait se kuuluu ollakin. Päivä kerrallaan, ystäväni, päivä kerrallaan.

Anteeksi että kirjoitan näin lyhyesti mutta nyt on sanat taas vähissä..halusin kuitenkin ilmoitella että hengissä ollaan.
Kaikkea hyvää ja kirjoitellaan. Kaikki selviää ajallaan, niin mä uskon joten toivoaan ei saa hukata.

Aurinko paistaa ja kesä on ovella kolkuttelemassa. Ja se on sitä elämän ihanuutta, kunhan sen vain osaa huomioida...ja kyllähän me sitä osaamme myös ,eikö vain?????