Täällä ollaan.....hengissä!

On niin paljon asioita jotka haluaisi vain unohtaa ja taas oikeastaan toisaalta puhua niin loppuun että ei enään koskaan tarvitse asiaan puuttua.....en tiedä olenko ollenkaan ymmärrettävä.En ainakaan ymmärrä itse itseäni.

Luulin migi että olet jo unohtanut koko kirjoittelun mutta kyllähän tämä kesäaika kuuluukin viettää jossain muualla kuin koneen vieressä.Joskus on vaan pakko lähteä kirjoittamaan kun paha olo valtaa koko pään ja eikä yhtään tiedä mitä seuraava hetki tuo tullessaan.

Mieheni pitää minua epävarmuudessa ja minä koen sen erittäin julmana kidutusmuotona, minua kidutetaan henkisesti joka päivä ja luulen että hän ei edes ymmärrä kuinka koville se ottaa. En pysty rentoutumaan ja rauhoittumaan meidän avioliitossa kun koko ajan saan olla varpaillani. Ja kauhukseni totean että elämme aivan samanlaista helvettiä mitä mieheni vanhemmat ovat aina eläneet.......se kuristaa kurkkuani ja olen aivan neuvoton. Haluan elää meidän näköistä elämää ja välillä toki sitä teemmekin mutta jos mieheni ottaa alkoholia, elämä muuttuu.Ja hän ottaa joka ilta 5-6 olutta..määrä on minusta suuri, joka iltaiseksi!
Minä itse en enään pysty ottamaan edes viinilasillista kun muutun agressiiviseksi hirviönaiseksi ja alan haastaa riitaa miehelleni.Yksi ystäväni sanoi kun juttelin asiasta että ne on ne puhumattomat asiat jotka hyppää hirviöinä minusta kun otan alkoholia.kun ne eivät muuten ulos tule...ystäväni on niin oikeassa!!!!

Lopetin ilta ja yötyöt nyt kokonaan...ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa toisessa paikassa ja en taaskaan saa koulutustani vastaavaa työtä...se turhauttaa myös elämääni todella...koska on MINUN aika saada oma paikkani tässä maailmassa vai olenko kouluttanut itseni aivan turhan takia...raivostuttavaa todella.Mutta minä en voi lähteä toiselle puolelle Suomea työpaikan perässä kun on tuo perhe, en jättäisi perhettäni mistään hinnasta, en edes miestäni.......rakastan häntä silti.Olemme kokeneet todella paljon ja uskon ja luotan että tämä on nyt meidän avioliiton koetinkivi.Ja että me siitä selviämme.

"Elämä kantaa" on myös motto jota hoen joka päivä ja uskon että näin myös on.

Tsemppiä migi työpaikalle, toivon että asiat selviävät oli siellä sitten ongelmana mika tahansa! Onni on että vaimosi kanssa asiat ovat ok, se kantaa pitkälle vaikka ongelmia olisikin muualla elämässä.

Jokujossain, olet vahva nainen ja kunnioitan sinua siinä.Kumpa minäkin saisin vahvuuteni takaisin.....

Tiedän että kirjoitan erittäin sekalaisia asioita mutta elämäni on tällä hetkellä sitä...täynnä sekalaisia palasia joita yritän kuroa sokeana ja kuurona yhteen.

kaikkea hyvää elämäänne, ettehän katoa minnekään

☹️

Hei surusuu,

Olisipa enemmän mahdollisuuksia kirjoitella tukeakseni sinua. Mutta olette sekä sinä että migi yhä ajatuksissani päivittäin vaikken aina koneelle pääsekään. On niin paljon noita käytännön juttuja selvitettävänä, että joka päivälle riittää jotain...

Eli jos ymmärsin oikein, jossain määrin miehesi käyttää liikaa alkoholia, ja sehän ei tilannetta paranna. Mutta ajattelen kuitenkin, että hänkään ei voi muutosta tehdä, ellei tunne itse sille tarvetta. Ellei hän kaipaa onnellisempaa elämää. Joten edelleenkin sanoisin sinulle, että aloita itsestäsi. Yritä keksiä keinoja millä saisit oman elämäsi onnellisemmaksi. Tiedän,että se oli mulle helppoa siinä mielessä, että olin yksin päivät pitkät pohtimassa ongelmiani. Sulla on työpaineet ja perhe jotka vievät ajatukset muualle. Mutta ehkä kuitenkin löydät päivittäin hetkiä, jolloin voit uhrata ajatuksen pari sille, miten voisit itse tulla onnellisemmaksi. Sillä itsestä se muutos lähtee, ei toisesta. Voimme tietysti yrittää tehdä puoliskomme onnellisemmaksi, mutta itse pitää ensin olla onnellinen, että siihenkään löytyy voimavaroja.

Eli se minun vanha ja yhä työn alla oleva läksy, hoida ensin itseäsi, ja sitten vasta muita. Se ei ole itsekkyyttä, vaan asioiden oikea järjestys. Jos huollamme vain toisten hyvinvointia, kuten itsekin tein, ennemmin tai myöhemmin oma takki on tyhjä.

Voimia sinulle surusuu ja pitkä pitkä virtuaalihalaus 🙂🌻 Olen ajatuksissa lähelläsi

Migi laitahan kuulumisiasi...että voisimme yrittää taas ymmärtää missä sinä olet menossa työpaineittesi kanssa Tsemppiä 🙂👍

Et usko kuinka mun on hyvä lukea sun sanoja jokujossain.....mä saan niistä ihan uskomatonta voimaa ja uskoa parempaan, kiitos kun olet osana elämääni...mulla on ihan sellanen tunne et jos me tunnettais ihan oikeassa elämässä, me oltais todella hyvät ystävät......sellanen fiilis mulla on.

Mä yritän ja yritän repiä itseäni siitä että eläisin toisen tunnetilojen kautta.jos mieheni sanoo mulle pahasti mä meen totaalisesti lukkoon ja elän sitä tunnetilaa mitä hänkin. Mä en enää jaksa puolustaa itseäni.Ja ne vuosien takaiset asian kaivelut ovat henkisesti todella rankkoja.Mä en ole täydellinen, teen virheitä päivittäin mutta kait te muutkin teette....teettehän.Välillä mä olen ihan varma että vain mä olen luuseri ja epäonnistuja.

Mä tiedän että miehelläni on vaikeaa välillä, henkisesti.Hän on saanut lapsena isältään niin paljon pahaa että mä yritän todella häntä ymmärtää.Mutta en minäkään kaikkea jaksa kantaa.parasta olisi että hän saisi ammattiauttajan apua, terapiaa haavoihinsa joita hän on täynnä.Mutta hän ei halua apua mutta mä haluaisin hänelle apua mutta se ei riitä.Hänen on itsensä sitä haluttava.

Toisessa viestiketjussa ruut kertoo erostaan ja mulla on ihan samanlaisia juttuja kuin hänellä.itsetunto on nollilla ja koen olevani luuseri avioliitossani ja kaikessa mitä teen....mutta kyllä hyvä voittaa pahan...joskus!!!

ja se on taivaan tosi että itsestään on se onnellisuus löydyttävä,ei muista.Pirulainen osaa vain niin hyvin piilotella että ei hanki löytyä millään muuta kuin vilaukselta.
Joskus kerroin siitä metsässä huutamisesta, ai että sen teho on vieläkin huima.Mua se auttaa todella mut aikas syvälle metsään kannattaa mennä........et ei se piipaa auto tuu noutajien kera,hm!😎

Taas tuli aika melankoliaa mutta kyllä mä silti välillä ihan elänkin, usko pois😀😀😀

Tässäpä heti vastaus.
Olen tismalleen samaa mieltä kuin jokujossainkin neuvoessaan surusuuta. Joskus puoli vuotta sitten taisin suositella surusuulle lääkärillä käyntiä mahdollisen masennuksen diagnosoimiseksi ja lääkitsemiseksi. Ei se niin kamalaa ole ja pääsee siitä synkkien ajatusten kierteestä pois ja voi tosiaan keskittyä hoitelemaan muitakin asioita kuntoon. En minä tätä näin sano että miehesi on välttämättä ok,ja sinä surusuu hoidon tarpeessa. Todennäköisesti miehesi enemmän, mutta älä sinä ala kärsimään hänen sairauksiaan.
Mulla vaihtu töissä pomo sellaiseen nuoreen kloppiin jolla on valtava tarve näyttää kovia kynsiään ja se asia minut on ajanut siihen pisteeseen, että harkitsen nyt vuorotteluvapaalle jääntiä tai työpaikan vaihtoa. Ei minun pakko ole kestää tuollaista pelleilyä ja härnäämistä. Hankalia tilanteita nämä missä kokematon ja tietämätön nuori laitetaan äkkiseltään esimieheksi kokeneille jäärille, mutta sepä näkyy olevan kans muotia nyky-yrityksissä.
Taas kiire painaa.
migi

Heipat vaan taas

Kiitos migi sanoistasi, mutta mulla ei ole sellanen olo et mä tarttisin mömmöjä selvitäkseni.Mulla ei ole sellanen olo ku about vuosi sitten.silloin mä olisin varmaan pillereitä tarvinnu ja pahinta oli se kun halusin itselleni vain pahaa ja rankaista itseäni aina.Sellaista ei nyt ole. Mä voin vain muuten huonosti, henkisesti.Muuten elämä on mallillaan jos ei tätä parisuhdetta lasketa mukaan....hm????Vaihdoin työpaikkaa ja teen nyt päivätyötä ja joskus iltaa mutta vain klo 21 asti.Lapset nauttii kun äiti on taas remmissä mukana.

Parisuhteesta sen verran että olen aika varma että miehelläni on toinen nainen tai sitten hän on muuttunut kiveksi tunteiltaan minua kohtaan.Totta...kumpikin asia satuttaa ja olen neuvoton.Olen sanonut hänelle että en jaksa tälläistä elämää mutta kumpikaan ei saa mitään aikaiseksi, elämme helvetissä henkisesti.en halua lähteä kotoani, ajatuskin pelottaa.

Mieheni ei ole iltaisin kanssamme vaan on aina jossain muualla enkä yhtään tiedä mitä puuhastelee.Sen tiedän että olut ja väkevät maistuvat ja sekin aiheuttaa ahdistusta kun en tiedä mitä teen asialle? Hän on poissaolevan oloinen ja todella kylmä välillä!

Tuntuu epätodelliselta että elämme näin.Mulla ei ole ihmisarvoa mieheni silmissä.Kyllähän elämäänsä vois toisinkin elää, vai kuinka?

Ostimme vanhemmiltani auton ja se on minun nimissäni.Siitä päivästä lähtien hän ei ole autosta huolehtinut, se kun on mun nimissä.Ja mähän en oo koskaan autoista ymmärtänyt yhtään mitään joten voit kuvitella mitä osaan sille tehdä.Yhtenä päivänä hän totes mulle että kannattais varmaan ostaa uudet renkaat ku noi vanhat on sakkorenkaat ja tosi vaaralliset sadekelillä????????? Haloo, eikä elettäkään että hän vois jotain tehdä.Silloin tuntu pahalta, todella julmalta, ei vaan mun kannalta vaan lastenkin koska minähän heitä kuskaan yleensä.Hän ei senvertaa välitä edes lapsistaan että huolehtis niinkuin enennenkin autoasioista. Mulle ei tulis mieleenkään tehdä tuollaista.Onko tuo jotenkin ymmärrettävää, kysyn vaan?

Välinpitämättömyys on pahinta mitä tiedän ja voiko joku tehdä niin pahoja asioita tietämättään että niistä jatkuvasti kostetaan, mä en ymmärrä.Mun elämä on yhtä kysymysmerkkiä ja tulee olemaan varmaan kauan.Kumpa saisin mieheni jonnekin ammattiauttajalle juttelemaan ja samalla saisin itsekin asioita purettua,kahdestaan me ei siihen kyetä.Pettämisensä jos mieheni tunnustaisi, olisi silloin kaikki selvää.Tunteita ei enää olisi, olisi vain suunnattoman syvä kuilu johon putoaisi..........

Tervehdys
Valitettavaa kuulla ettei teillä surusuu oikein asiat korjaannu. Tuo miehesi alkoholin käyttö ei sitä tilannetta ainakaan paranna, mutta jos ei se vielä sillä mallilla ole että viikon putkia pitää ryypätä ja siihen ne rähinöinnit päälle, niin on siinä viellä toivoakin. Tuttua se on kaljoittelu mullekkin. Silloin viime syksynä siitä keksin "hyvän" konstin lievittää sitä läheisyyden puutetta mutta se lohtu on aika lyhyttä ja sitten seuraavana aamuna vaan oli tuskaisempi olo. Joku TEKOsyyhän miehelläsikin on ottaa ja jos kysyy, niin varmaan sinun syyksi panee, mutta ei se oikiasti niin ole. Kyllä siinä vaan haetaan sitä humalan tuomaa mielihyvää ja koukkuun siihen jäädään.
Minulla pyyhkii taas vaihteeksi hyvin. On opittu viime syksystä. Emäntä lähtee seminaariin saksaan ja pyysi minut mukaan turistiksi/aveckiksi reissulle. Halpalennot varasin itelle ja niin sitä ensi kuussa mennään !!!!
migi

Hei vaan,

Tänään on tunnelmat allapäin täälläkin 😭 Kiva migi, että sä koet, että asiat on mallillaan vaihteeksi. Toivottavasti keksit ratkaisun esimiesklopin taltuttamiseksikin tai pakenet paikalta 😟 Usko pois, tämä vaihtopenkillä olo on ollut tervehdyttävää. Tosin juuri tänään iski jälleen huoli terveyteni puolesta ja jotenkin viime päivät mieleni on tehny takapakkia kaikin tavoin. Hiukan pelottaa, jaksanko lähteä takaisin työelämän puristukseenkaan mutta mutta...suurin murhe on nyt vakiasunnon löytyminen. Tänään eka kerta heräsi todellinen epäilys haluanko uuden kumppanin kanssa enää muuttaa uuteen kämppään yhdessä. Ehkä sittenkin olisi parasta marssia eri teitä. En mä vaan oo valmis taisteleen tilaani uudessa parisuhteessa. Mä tunnun kuitenkin aina narahtavan voimakastahtoisiin ettenpä sanoisi tyrannimaisiin tyyppeihin. En kestä hyssyttelijöitäkään...lopulta alkaa tässä miettiin, että sietääkö enää ketään...on niin mitta täysi parisuhdeyrityksiä ettei ole tosikaan...😝

Pitäisikö vaan opetella yksineloon ja oloon loppuelämäkseen...kyllä se taitaisi olla mulle sittenkin parasta. Sovittelu toisen kanssa samaan tanssikuvioon kun alkaa himpun verran tympiä. Eikö sitä voisi tehdä kaiken kuten itseä huvittaa...

Surusuu, olen niin niin pahoillani puolestasi. Olet ahdistunut...mutta onneksi voimakkaampi kuin silloin kuin tutustuimme. Samahan se on täälläkin 😋 Eli kyllä me itsellemme raivaamme sisulla sen onnen jonka olemme ansainneet!!!! Mä luulen, että tästä päivästä alan vetää parisuhteisiin etäisyyttä... Kypsyttää moinen. Mä en jaksa enää kuunnella kenenkään natinoita siitä, mitä teen tai olen tekemättä tai miten teen 🙄 Ja nämä voimakastahtoiset ihmiset kun katsovat ylemmyydeltään olevan velvoitettuja oikomaan aina toisia... ja kuitenkin näen heidän sisimpänsä ammottavan tyhjyyden...epävarmuuden...oi voi voi...

Yritän roikkua täällä joskus, tarvitaan tätä tuulettelua puolin ja toisin. Mulla vaan ei oo paljoo mahiksia kun virallisemmat jutut vie nettiajan. Ehkä sekin on vähän lyönyt siipeä maahan, kun eivät nekään ole oikein saaneet viime aikoina tuulta alleen. No jaa. Eiköhän tässä taas tule parempiakin päiviä ja hetkiä. En enää halua pakkorakoonkaan 🙂🌻 Mulla on oikeus olla onnellinen, ja niin on nykyiselläkin kumppanillani. Tosin me molemmat on yritetty niin monta kertaa rakentaa ihmissuhteita, että tulleeko tästä molemmille se merkkaava virstanpylväs, jonka jälkeen tympiintyy loppuelämäkseen edes yrittämäänkään...ehkä jotkut on vaan luotu talsiin täällä yksin. Vaikka mäkin yritän ittelleni jotain muuta uskotella ja yritän aina uusiks ja uusiks...

Tsemppiä sulle surusuu 🙂👍

Heippa
Migillä menee hyvin, sitä on niin ihana lukea kun toinen kirjoittaa että asiat ovat hyvällä mallilla.
Jokujossain, on hyvä että mietit itseäsi nyt ja tuntemuksiasi.Ja sitä että ei liian aikaisin kannata sitoa itseään jos se ei tunnu hyvältä.Olet elänyt liitoissa joissa et ole tuntenut oloasi hyväksi ja se jos mikä rassaa ihmisen tunne-elämää.
Minä koen tällä hetkellä että en ole hyvä missään, en avioliitossani, opinnoissani jotka ei nyt etene yhtään ja välillä kaikista musertavin tunne on että tunnen olevani maailman huonoin äiti.
Liittomme voi todella huonosti ja mieheni ei puhu kuin erosta.hän on ottanut kaiken selville ja hänellä on selvästi vain tarkoituksena päästä minusta eroon.Mä en voi ymmärtää mitä pahaa mä olen tehnyt että hän mua noin paljon vihaa ja inhoaa.Mä en ole paha ihminen, koskaan en ole tahallani loukannut ketään enkä ole halunnut pahoittaa kenenkään mieltä.
Kosketuksen puute ajaa mut hulluuden partaalle, tarvitsen sitä.Normaalia kanssakäymistä mieheni kanssa, kaipaan sitäkin.Kumpa saisi edes pienen hymyn, edes joskus.Hän syyttää minua että en ole rakastanut moneen vuoteen, mistäköhän sen niin tietää sanoa, minun tunteistani?taitaa puhua vain omasta puolesta.

Tätän viestiketjuun ei ole uusia tullut, mikä on sääli.Olisi hauska saada myös muilta kommentteja,aika moni tätä on kuitenkin lukenut.Haluaisin niiltä ihmisiltä kommenttia jotka ovat samanlaisessa tilanteessa suurin piirtein kuin minä.Ja että onko kenelläkään narsistia miehenä.Olen monta kertaa todennut että mieheni on narsisti luonteeltaan, kova ja tunteeton minua kohtaan vain, ei ketään muita.Muille hän osaa olla todella kohtelias ja korrekti aivan kuten isänsäkin mutta kotona pirttihimu, todella negatiivisessa mielessä.

Miten mä pääsen tästä helvetissä olemisesta eroon....haluaisin kaiken ennalleen jolloin olimme todella onnellisia, kuin yhdestä puusta.Minne se kaikki on voinut kadota, voiko se noin vain kadota....???? Minulla on tunteita mutta ne on syvällä, voisiko ne olla myös miehelläni samalla lailla.Näitä mietin päivästä toiseen itsekseni, puheyhteyttä meillä ei juurikaan ole.

The show must go on vaikka sitten särkynein sydämin.

Minun mieheni käyttäytyi vähän samalla tavalla runsas vuosi sitten. Ja hänellä oli toinen. Toivon todellakin ettei sinun miehelläsi ole toinen mutta valitettavasti hän käyttäytyy niin.
Siis kevät-kesällä 2006 mieheni käytös yhtäkkiä muuttui niin että hän oli poissaolevainen ja pienistäkin riidoista teki väkisin suuria ja sanoi että parempi erota sitten. Hän oli myös ilkeä minua kohtaan.
Mikään ei ollut hyvä minkä tein. Sanoi minua muun muassa huonoksi äidiksi koska hänen mielestä en viettänyt tarpeeksi aikaa lapsien kanssa. Vaikka hoidin niitä ja kotitöitä niin hänen mielestä olin huono äiti kun en leikkinyt niiden kanssa tarpeeksi. Hän vietti vielä vähemmän aikaa lapsien kanssa mutta se oli kuulemma eri kun hän ei ollut äiti.
Hän ei halunnut koko ajan erota, mutta silloin kun hän ehdotti sitä niin ei pystynyt perustelemaan sitä oikeastaan millään tavalla. Laittoi syyksi jotain vanhoja riitoja.
Aavistin koko ajan että hänellä oli toinen mutta vaikka kuinka kysyin niin hän kielsi koko ajan.
Vasta syksyllä kun tämän toisen naisen mies sai tietää niin mieheni myönsi.
Mutta tämä toinen ei halunnut erota miehestä. Ja loput voi lukea minun aikaisemmista kirjoituksista.
Päätimme siis yrittää vielä mutta melkein vuosi myöhemmin selvisi että heidän suhde oli jatkunut. Nyt meillä on jo ero meneillään mutta se toinen nainen ei ole eronnut omasta miehestä ainakaan vielä.
Vaikka ero on vaikeaa niin kun muistelen millaista helvettiä minulla oli kun hänellä oli tämä toinen nainen niin olen kuitenkin tyytyväisempi näin.
En tiedä jos pettäjät aina käyttäytyvät näin mutta minun mieheni ainakin kohteli minua todella epäkunnioittavasti ja nöyryyttävästi kun hänellä oli toinen. Hän oli jopa mustasukkainen ja huoritteli minua.
Hänellä oli tietysti huono omatunto ja myös pahaa olla koska tämän toisen kanssa asiat eivät sujuneet niin kuin hän olisi halunnut ja silloin oli helppo purkaa pahaa oloa minuun.
Ehkä sinun pitäisi keksiä joku tapa miten saisit hänet kiinni jos hänellä on toinen. Minun mielestä on parempi tietää totuus ja minulle oli helpotus tietää ettei hän halunnut erota koska minä olin niin huono vaan koska tunteet toiseen
naiseen oli sekoittanut hänen päänsä.

Hei surusuu ystäväiseni,

Tänään ajattelin istua hetken ja rupatella kanssasi 😋

Jos nyt oikein tulkitsen, niin tunteesi eivät ole tilanteen tasalla, ja miehesi on konkreettisesti eroaikeissa. Ei se mitään, tunteemme tulevat usein jälkijunassa. Niitähän minäkin jouduin työstämään koko talven, vaikka kaikki tosiasiat exäni sairaasta käytöksestä olivat edessäni kuin avoin kirja. Lukemani perusteella alan tulla siihen tulokseen, että sinunkin on aika alkaa miettiä elämääsi uusiksi ja valitettavasti totuttautua ajatukseen, että pitkä suhteenne on kenties kariutumassa. Sanon valitettavasti siksi, että ainahan on harmillista kun oma yritys parisuhteessa kariutuu. Mutta jos olet huomannut, minunkin elämäni on aivan uudella tolalla sitten kun jaksoin tehdä raskaan päätöksen lähteäkseni benji hyppyyni. Ja ei se helppoa ole ollut, vaikka exäni on jo minusta psykologisesti valovuosien päässä ja vain yksi riivattu idiootti muiden joukossa...niin kauan kuin meillä on vielä yhteisiä lainoja, tilejä jne. oksettaa...

Niinkus kirjotin, mun voimani lopahti uudessa tilanteessa. Yritin liian nopeasti liian montaa ja molempien hermot kiristyivät, ja minä tietysti väsyneenä kaikesta muusta lopahdin. Joten sovimme pesäerosta, mutta aivan kuten arvelinkin, olemme niin kiintyneitä toisiimme, että pesäero jäi lyhyeksi ja kaipaamme toisiamme valtavasti. Eli on sitten pattien purkamisen aika ja toivomme molemmat löytävämme sellaisen ratkaisun, joka antaa kummallekin sen tarvittavan tilan hengittää vapaasti.

Tiedäks surusuu, mä nautin edellisessä suhteessa kuplasta, mut en halua sitä enää. Nyt haluan "vapaan" suhteen, avoimen, jossa ei hengitetä toisen niskaan kaiken aikaa. Se tuo ehkä tiettyä etäisyyttä, mutta itseni tuntien minusta ei ole kylmiin suhteisiin joka tapauksessa eli intensiivisyyteni varmasti tulee ottamaan ohjat käsiinsä kuitenkin. Tällä halusin sanoa sitä, että aika aikaa kutakin, sun pitää vaihtaa nyt elämäsi kurssia kohti uutta. Uusi on aina pelottavaa, kun sitä ei voi tuntemattomana hallita. Mutta se on myös kosolti mahdollisuuksia. Ota se sellaisena. Voit rakentaa sellaista mihin et ole ennen pystynyt, kun vain annat itsellesi siihen luvan!

Viime vuonna vannoin itselleni, että elämäni rankimman vuoden jälkeen tulee muutosten vuosi. Odotin kuin kuuta nousevaksi vuodenvaihdetta. Ei mikään muuttunut simsalabim, mutta olin lujasti päättänyt, että vuonna 2007 minusta tulee onnellinen jälleen. Eilen tuli kyyneleet, kun mietin, kuinka paljon onnea olenkaan saanut kokea tänä vuonna. Lupaus itselleni on täyttynyt. Ruusun alla piilee piikki pistävä kuten aina, eikä tämä ole yhtä tanssia, mutta mielessäni yritän pitää prioriteetit. Tärkeintä mulle on oma jaksamiseni, ja nykyisin vihellän äkkiä pelin poikki kun se joutuu koetukselle. Uusi kumppanini on nyt sitten myös se koekaniini, jonka kanssa minun pitää opetella rajojen asettelua...töissä siihen harjaannuin kun ensin sain turpiin vuosia ja kypsyin siihen. Mutta parisuhteessa tähän asti olen korkeintaan saanut asioita läpi huutamalla ja jopa lyömällä, kun pyyntöni minun kunnioituksestani kaikuivat kuuroille korville...

Lähetän sulle surusuu pitkiä lämpimiä virtuaalihalauksia...mieti hei mistä saisit korvikehellyyttä. En tarkota sänkyjuttuja vaan pieniä asioita kuten oma halinalle tai lemmikki...mikä nyt sitten sinuun iskee ja hellyydenkipeyttäsi helpottaa hetkeksi. Ole myös itsellesi hellä...oma tapani oli mennä esim. kylpyyn pitkän kaavan mukaan ja tirsat päälle tai kuppi teetä suklaan kera jne. Sekin helpottaa kun on itselleen hellä. Säkin olet itsellesi liika ankara. Pois se sinusta 😉 Opettele rakastamaan itseäsi. Se on meille joillekin elämämme tärkein tehtävä, kun ei ole sitä pyhäkouluikäisenä tehnyt 😟

Harmi tosiaan, etteivät muut enää uskaltaudu mukaan ketjuumme, mutta ymmärrettävästi tekstimme on mennyt kolmen koplaksi, eikä siihen ole uusien helppo tulla mukaan. Sinä tarvitset nyt erityisesti voimia itsellesi. Etsi myös tukihenkilö. Omaa oloani helpotti kovasti, kun löysin ymmärtäväisen sellaisen itselleni. Vaikkei ajatustenvaihtomme ollut hirveän tiivistä, jokainen hänen viestinsä oli punnittua puhetta ja tuki minua valtavasti. Hän teki sen juuri mitä tarvitsin, eli järjesti päässäni leijunutta Haminan karttaa.

Toivoa ja uskoa huomiseen surusuu 🙂🌻 Olen ajatuksissa lähelläsi usein. Tuskaasi en voi poistaa, siihen pystyt kuitenkin vain sinä itse korkeassa persoonassasi. Sen työstäminen on varmasti taakka ja väsyttävä prosessi, mutta jos lopputuloksena on onnellisempi surusuu, eikös se ole vaivan väärtti????

Rakkaat ystävät, en vielä tunne teitä, mutta ehkä tutustutaan 🙂. Luen tätä viestiketjua kuin omaa kirjoitustani. Miia68, Surusuu ja jokujossain, te olette kokeneet kovia, niin minäkin. Mieheni käyttäytyi kuten Surusuun puoliso ja taustalta löytyi sitten se kuuluisa toinen nainen. Tilanne alkoi purkautua, kun mieheni haki avioeroa. Koska olin ollut niin sokea ja luottavainen, erohakemus tuli minulle pommin lailla yllätyksenä. Tästä on nyt kulunut jonkun aikaa, mutta olen vieläkin shokissa. Asun yksin, mieheni piti yhteisen kotimme (lapsia meillä ei ole). Olen katkera, vihainen, surullinen ja kaiken lisäksi vieläkin rakastunut mieheeni. Usein löydän itseni kysymästä: Onko elämäni tässä? Myönnän, että luovuttaminenkin on käynyt mielessä, niin pahalta tuntuu. Olen hirvittävän yksinäinen, pitkässä parisuhteessa kun yleensä ystäväpiiri muodostuu yhteisistä ystävistä. Ujo kun olen, uusien ystävyyssuhteiden solmiminen on aika hankalaa. Oletteko mun ystäviä? 🙂🌻

Hei kaikille,
totesin, että on muitakin jotka ovat kokemassa samaa kuin minä ja olen tavallaan helpottunut.En siitä että teillä on sama tilanne vaan että saan teiltä henkistä voimaa ja lohdutusta.
Jokujossain, sanasi iskevät kaikki niin syvälle ja oi, kuinka oikeassa oletkaan.On lohdullista lukea sanojasi ja painaa ne syvälle sydämeen ja sitten nostaa ne kun on oikein vaikeaa.Kiitos että jaksat minulle kirjoitella, se merkitsee minulle todella paljon.
Hyppy tuntemattomaan on nyt kaikkein pahinta mitä voisin kuvitella.Mä olen nyt jo muutenkin pimeässä luolassa ja jos täytyis vielä hypätä mä kuolisin.Mulla on semmonen tunne että mä haparoin mieluummin pilkkopimeässä kuin astuisin tuntemattomaan vaikka valo jostain pilkahtelisikin.
Mua todella pelottaa että jos miehelläni on tosiaankin toinen nainen ja hän haukkuu ja mollaa mua sentähden että saa omaatuntoansa puhtaammaksi sillä.Ja mä luulen että mä olen todella huono ihminen ja en osaa yhtään mitään niinku hän usein on mulle kertonu.
Mä tunnen tosiaankin itseni huonoksi ja olen masentunut.On aivan vähällä että tämä torni ei kaadu, pelkään henkistä luhistumista.Olen vielä palvelualalla ja arvatkaapa onko hauskaa hymyillä jatkuvasti ja palvella ihmisiä.Onneksi olen aina ollut hyvä näyttelijä😭
Miten mä saan sen selville onko miehelläni toinen.Olen sitä suoraan myös kysellyt mutta hän kieltää, tietysti.Kyttäystouhuihin musta ei ole, en kertakaikkiaan jaksa sellaista.
Viikonlopuksi olen lähdössä lasten kanssa reissuun ja mieheni jää yksin kotiin.Nämä reissut ovat miehelleni aina olleet kauhistuksia vaikka menisimme vain parhaan ystäväni luo.Siinä menee rahaa bensaan, kauheaa.Käyn kerran pari vuodessa......
Kesälomamatkoihinkaan en saisi lapsia kuljettaa ja viedä, mulla ei ole kuulemma varaa....siis mulla ei meillä.koskaan ei ole yhteisiä rahoja ollut ja hän on osannut aina mua halventaa rahasta.Alistanut on oikeampi sana oikeastaan.Hän on pitäny visusti omat rahansa ja viis perheestä.Mä kävin hänen tilillään nettipankin kautta kun oikein oli tiukkaa että saisin lapsille ruokaa ja herrajumala millainen soppa siitä aina nousi...se on jotain käsittämätöntä.
Mutta nyt tarttis löytää elämänlanka elävänä, pihalla se onkin jo pakkasen murjomana mustana maassa, vähän niinkuin mun elämäni.
Tsemppiä kaikille elämänlangoille, toivon teille lämpöä ja aurinkoa😮

Hei surusuu ystäväiseni,

En aikonut kirjoittaa tänään sinulle, mutta luen ahdistuksesi, ja on pakko vastata. Hei, hyppy tuntemaan niin pahalta kuin se tuntuukin on LUPAUS JA MAHDOLLISUUS PAREMMASTA. Taisin jo viimeksi sanoa, että ANNA ITSELLESI LUPA OLLA JÄLLEEN ONNELLINEN. Mieti nyt oikein tosissasi mikä SINUT tekee onnelliseksi ja lähde sen onnen perään. Juuri eilen olin asiakaspalvelijan juttusilla, joka onkin kokenut eron aivan samanlaisesta riiviöstä kuin minäkin. Tai siis sanasta sanaankin ovat miehekkeemme toistelleet samoja vaikka ovat eri puolilta maapalloa kotoisin 🙄 Molemmat onnittelimme toisiamme...

Tiedän, miten pelottavaa on lähteä suunnistamaan kohti uutta. mutta muista tärkein - PÄÄMÄÄRÄ. Matka sinne on uuvuttava, mutta tee itsellesi visio siitä, mitä elämältäsi haluat. Muistan aikanaan minua koskettaneen laulun sanat - MITÄ TEKISIT YHDELLÄ IHMISELÄMÄLLÄ? Tuo kysymys meidän pitäisi muistaa asettaa itsellemme joka ikinen päivä, että kurssimme pysyisi oikeassa. Mä söin pakkopullaa vuosikausia toisten ehdoilla, kunnes kroppani viisaampana antoi periksi ja laitto mut pakkorakoon muutosten eteen uskalsin tai en 😋 Ja kun oli pakko, uskalsin vaikken olisi uskaltanutkaan, kun sydämeni sanoi, että nyt ollaan lähdössä oikeaan suuntaan. Älä haro sydäntäsi vastaan joka sanoo sinulle kiljuen, ettet ole onnellinen tällaisen elämän keskellä!!!! Tunteet riiviöitä kohtaan kuolevat ajastaan, kuolivathan ne minullakin, niin kovin kuin olinkin ollut rakastunut ja rakastanut vuosikausia!!!!

Aikani loppuu, mutta oikein kaunista syysviikonloppua sekä sinulle surusuu että kaikille muille jotka hakevat täältä lukemalla lohtua 🙂🌻 Muista surusuu MITÄ TEKISIT YHDELLÄ IHMISELÄMÄLLÄ... siinä sinulle läksyä, kyseleppä sitä itseltäsi perinpohjaisesti...

Lämmin virtuaalihalaus

Hei surusuu,

kirjoitat pimeästä luolasta, josta et uskalla pois. Olin itsekin tuossa luolassa, mutta todellisuus heitti minut sieltä väkisin ulos, luolan sijasta tunnen olevani syvällä montussa, josta ei ole tietä ylös.... Välillä tuntuu, että kaipaan takaisin tuohon pimeyteen, tuskalliseen tietämättömyyteen, tämä loputtoman tuskallinen tietoisuus kaikesta tapahtuneesta on raastavaa. Totuus kuitenkin on, että asia ei etene, ennekuin syy outoon käytökseen löytyy. En sinua tunne, mutta sen voin sanoa, että syy ei ole sinussa. Minäkin vähitellen ymmärrän, että ei kaikki minulle tapahtunu paha ole minun syytäni, vaikka edelleen etsin joka hetki vikoja itsestäni, pohdin asioita, joita olen tehnyt väärin. Me teemme kaikki virheitä, jos emme tekisi, emme koskaan oppisi mitään. Itselleen kannattaa olla rehellinen ja armollinen... tai ainakin yrittää.
Neuvoja on niin helppo antaa... mutta miten niitä toteuttaa, kun kaikki on solmussa ja tuskattomia vaihtoehtoja ei ole...

jokujossain on ihailtavan rohkea ihminen... Oma tilanteeni on nyt niin musta, että tuntuu, ettei tulevaisuutta ole. Vähän lohduttaa lukea, kuinka joku toinen on tilanteesta vähitellen selviämässä. Itse kun haluaisi vain pysäyttää maailman, nukahtaa ja herätä, kun elämä on taas raiteillaan.

Hei
Voi liini, olen pahoillani puolestasi ja voin sanoa että ymmärrän tuskaasi ja hätääsi. Kumpa tosiaankin voisi nukahtaa ja herätä kun kaikki olisi taas ok!

Epätietoisuus on pahinta....se polttaa karrelle.Mieheni puhuessa minulle aistin selvän kylmyyden ja tunteettomuuden.se tuntuu pahalta, niin todella pahalta.

Mietin juuri äsken että miksi minä joudun kärsimään tästä, enkä ole tehnyt mitään pahaa.Toisten puolisot käyvät huoraamassa ja tekemässä vaikka mitä temppuja ja puoliso antaa aina anteeksi ja taas ollaan onnellisia..........kunnes taas jäädään kiinni ja selvitellään taas vähän aikaa ja ollaan sitten taas onnellisia...?????.Mä en ymmärrä mut kait se on sitä rakkautta mitä meillä ei enään ole.

Minun elämäni ei ole minkään arvoinen, jokujossain.Sen voi heittää romukoppaan ja unohtaa sinne.Kiitos kauniista sanoistasi, mä luen niitä moneen kertaan ja yritän löytää sitä tietä joka veis mut eteenpäin.Nyt mä olen pimeässä ja yritän sitä hyppyä.....

Olen surullinen että mun lapset joutuu kokemaan sen että ei ole isää ja äitiä yhdessä.Mä en olis ikinä uskonu että näin käy.Kait mä liikaa luotin että rakkaus ja elämä kantaa.Mua se ei kanna ja mua ottaa niin suunnattomasti päähän kun olen tässä tilanteessa.Kait mun jotain mömmöjä on haettava että selviän suurimman surun yli.Mun mies ei enään rakasta, ei välitä tippaakaan ja mun on se hyväksyttävä.Vaikka se sattuu niin kauheasti......sattuu!

Mä vihaan tätä kun kirjoitan tälläistä mutta mä en kertakaikkiaan osaa muuta nyt.Mä olen loppu, niin rikki ku ihminen voi olla. Itketään Liini yhdessä ja sit yritetään parantua.....joskus

Ihana kun saan lukea kirjoituksianne ja että saan itse myös kirjoitella.Aina se vähän helpottaa ja vie eteenpäin.

Jokujossain....en unohda sinua koskaan, olet sydämessäni....ystävänäni!