Heippatirallaa

Kyllä tää kesä on niin kiirusta aikaa et ei hanki ehtii kavereille tekstailla ja muksutkin pyörii koneella koko ajan et edes pääsis kirjuuttamaan.

MULLA ALKAA TÄNÄÄN KESÄLOMA.......JJJJJJEEES! tai oikeastaan huomenna,tänään on vielä työpäivä tai ilta oikeastaan

Toivotan teille suloisia suvenhetkiä.Surusilmä vaikenee hetkeksi, on niin paljon kaikkea tiedossa.Saan olla oman perheeni kanssa aamusta iltaan.jännä et tälläsiä asioita ei mieti kovin tarkkaan aina vaan pitää niitä itsestään selvinä, eiks vaan????

Migi, olet miesten mies.Pidähän silti huoli itsestäsi vaikka isä oletkin.Olet myös mies jolla on oltava miesten juttuja, pidä niistä kiinni.

Tsemppiä jokujossain, joko on helpompi hengittää.?

kaikkea hyvää teille, virtuaalikorvaystävät🙂😉😉😉😉😉😉

Heipsan,

Kiva kun pistäydyit surusuu.

Sen verran kommenttia edelliseen kirjoitukseen työnarkkareista, että kun siitä tulee tapa, tavasta ei ole helppoa päästä irti. Omalla kohdallani asiaa valvoi pomo, eli saatoin ottaa vaikkapa puolentoista tunnin ruokatauon, kun tiesin, että illalla pomo ei anna lähteä ajallaan kuitenkaan töistä aukomatta päätään. Eli vaikka aloitin päiväni tuntia ennen muita, minun piti myös lopettaa samaan aikaan kuin muut 😋 Ovelaa eikö totta 😀 Joten aloin tulla varttitunnin tai joskus lähes puoli tuntia myöhässä aamuisin ja venyttää ruokatuntejani, kun tiesin, etten saa oikeaa minulle kuuluvaa korvausta ylitöistä, ja terveyteni oireili. Samoja metkuja harrasti moni muukin, harrasti omaa kirjeenvaihtoa työajalla ja niin poispäin, kun pomolle piti "olla paikalla" vaikka tekemättä työasioita mutta silti...

Että ei se ihan niin mustavalkoista aina oo, mutta kyllähän minäkin tunnistan tarinasta monta entistä työkaveria, jotka olivat NIIN kädet työtä täynnä iltaisin, ja päivisin juorusivat.

Migi,

Yksi pieni kommentti vain, osui silmiini vanha viestisi, jossa totesit, ettei sinulla olisi oikeutta valittaa. Ei se nyt ihan niinkään mene, kun on nähnyt kuinka kauan itteltä vei asioitten läpi käynti ja ratkaisujen etsiminen, ja kun on lueskellut muitten tekstejä täällä, ratkaisujen löytyminen vie pitkään. Joten saat valittaa, sillä sehän on osa ratkaisujen etsintää... että selvittelee asioita itselleen...sitähän me täällä itkemisellä haemme eikö totta? Ja onneksi täällä yleensä ei saa lättyyn, vaikka itkisi pitkäänkin 😋 Toisin kuin muualla

Vielä lyhyesti
Tilannekatsausta: Nyt kun on heinäkuu ja pomot ym lomilla, ehtii emäntä yllättäen aivan hyvin 8 tunnissa työnsä tehdä. Eli ei tarvi sitä teatteria pitää yllä. Hyvä näin. Ja ilmeisesti osa niistä juorukavereistakin on lomalla. Katsotaan sitten taas miten lomien jälkeen alkaa se karuselli pyöriä siellä töissä. Olen tästä nykykäytännöstä ilmaissut tyytyväisyyteni.
Joko alkaa jokujossain olla käytännön asiat kondiksessa ja joko siellä kaukomailla on rauhoituttu vai pitääkö mennä sinne vielä selvittämään asioita ?
migi

Taivas sentään, eikö enää työpaikoilla voi lähteä reilusti kotia silloin kun työaika loppuu kysyn minä???!!! Mutta niinhän se oli meilläkin, kun pomo oli paikalla kaikki paitsi röyhkeimmät kuhnaili töissä uskotellakseen olevansa tärkeitä tai ainakin välttääkseen mustalle listalle joutumisen... eikö sun vaimos vois löytää parempaa paikkaa, vai eikö semmosta ole enää olemassakaan???

Mä toilailin eilen, nuori heppu "iski" mut uimarannalta ja käytiin kahveella eilisiltana ja tänään. Se meni menojaan, mutta mä jäin totisesti miettiin, että onks se nyt jo sit näinkin päin, että nuoret kaveritkaan ei löydä ikäisiään naisia jotka haluaa jotain nk. sitoutumista??? Kun en oikein voi tajuta, miks se muuten viitteis vanhan tädin kanssa juttusille... tokihan mun juttuni on varmaan sille marsilaisia...kun on tuota elämänkokemusta harteilla... mutta kun yleensä likkakaverit on valitelleet, ettei löydy enää miestä, joka haluaisi sitoutua...vähän jäi sellanen mielikuva että miehinen sukupuoli on alkanut kärsiä samasta vaivasta.

Ei kovinkaan moni juttu oo ratkennu vielä, mutta yritetään vähä vähältä. Ja jos sit syksyn mittaan joku työpaikan tapanenkin löytyis.

Migi mulla on yks kirja mielessä sua varten, ehkä se antais sulle vinkkejä toisenlaiseen vaimosi lähestymiseen. Kun nyt muistasin sen joku päivä ottaa mukaani.

Kesäilmoja 😋

Migi,

lyhykäisesti siis - kirja josta puhuin löytyi tämänhetkisen kämppäni omistajan hyllystä

K. Tahkokalllio Ajattele myönteisesti

Ehkä se ei sovi lomalukemiseksi kun kesä on kauneimmillaan, mutta ehkä sitten kun pomot palaavat tuoleilleen ja alkaa taas pännimään 😮 Se kuitenkin antoi ajattelemisen aihetta siitä kuinka takaperoisesti yritämme toinen toisillemme viestittää 😋

Olen tippa linssissä nauttinut kesästä, en olisi uskonut kuinka paljon olenkaan sitä kaivannut - ilman niitä perässä roikkuvia natisevia rasitteita voin nyt mennä uimaan kun huvittaa ja kävellä ja pyöräillä... istahtaa romanttiseen paikkaan ja tosiaankin olen kyynel silmissä kun katson tätä luonnon kauneutta... olisko ne huoletkin aikanaan osaltaan tukkineet silmät ja vielä nenätkin kesän tuoksuilta 😀

Tervehdys virtuaaliystäväni,
Lomat on lusittu....JOO, kyllä pännii ja rankasti mennä töihin mut kait se tästä taas ku pääsee rytmiin????

Lueskelin aluksi Jokujossainin viestejä ja olin todella iloinen...niistä paistaa tervehtyminen ja elämänilon löytyminen...olen todella onnellinen että olet tehnyt päätöksiä jotka vaikuttaa sinuun näin.

Kesä on kummallista aikaa, sitä jaksaa ihan eritavalla käsitellä elämän kipeitäkin asioita, onko se sitten valo joka auttaa, en tiedä? Omaa suhdettani mieheeni olen nyt taas mietiskellyt tässä viime aikoina.Näennäisesti kaikki on ok mutta mulle on tullut tarve enempään.Meille ei tapahdu mitään erikoista, eletään päivästä toiseen samalla rytmillä.Ystävällisiä ollaan toki ja tullaan juttuun, katsellaan ihan jopa silmiin ku jutellaan mutta mä oon huomannu itessäni tietynlaisen epävarmuuden keväisen episodin jälkeen.Mulla on koko ajan tunne että en riitä miehelleni, en ole riittävän kaunis, laiha ja yms..listaa vois jatkaa loputtomiin.Tunne on rankka ja todella vaikea työstää.

Ja ehkä rankinta on epävarmuus...kun ei tiedä toisesta haluaako jatkaa näin vai muutetaanko tyyliä ja kenties erotaan.Mulla on ainakin heränny ajatus että en mä aio elää elämääni miehen rinnalla joka ei mua rakasta ja halua mulle hyvää tässä elämässä.Tilanne on rankka ja vaatii todella paljon.Epävarmuus on mun mielestä kaikkein raastavinta tässä elämässä.

Pettämistilanteen jälkeen elämä olis selkeämpää, ei tarttis miettii yhtään, se olis selvää pullaa senjälkeen.Oliko kornisti sanottu? joo tais olla, mutta silloin mulle ei päätösten teko olis vaikeaa, mä tekisin asiat apinan raivolla ja aloittaisin uuden elämän.Mutta miten tälläisestä lähtee kun kaikki on näennäisesti ok ja kyllä lapset on otettava ensin huomioon, et niillä olis ehjä koti, mun tunteet tulee sit vasta, tässä tilanteessa.

Enkä halua vähätellä tässä nyt petettyjen tuskaa sillä sitä se olis mullekin taatusti, todella paljon mutta kyllä epävarmuuskin raastaa ja kun toisesta ei saa mitään irti vaikka miten yrittäis.Mulle tuli tunteet takaisin sen meidän keväisen kriisin jälkeen mutta mä taisin olla sit ainoa jolle ne tuli.

Ja kyllä ihmisen pistää ruotuun sairastumisenpelko niinkuin mulle kävi.Oma terveys on todella tärkeä ja sitä ei kyllä osaa yhtään ajatella kuin sitten vasta kun se alkaa temppuilemaan. Muakin tutkittiin todella paljon mutta kaikki oli onneksi vaan varmuuden vuoksi ja nyt olen ok.Mutta ajattelemaan aloin enemmän.

Migi,kerrohan kuulumisia.Lueskelin myös sinun sanoja kun aloittelin tänne kirjoittelua ja sinähän se olit eka joka mulle vastasit.Viisaita sanoja jotka mut varmaan osittain nosti takaisin elämään. Toivon että olette vaimosi kanssa onnistuneet luomaan yhteisiä hetkiä enemmän.Kadehdin vaimoasi, hän ei varmaankaan ymmärrä kuinka hyvä mies hänellä onkaan.Arvostat ja kunnioitat vaimoasi ja annat varmasti hänelle palautetta kauniista vaatteesta tai uudesta kampauksesta.Minä en saa koskaan mitään kaunista sanallista palautetta tai edes jotain sinne suuntaan.........ymmärrän toki miestäni, hän ei varmaan kertakaikkiaan ymmärrä että mulle vois jotain kaunista sanoa.Ja mä en jaksa enään siitä jankuttaa...olen yrittänyt niin monella eritavalla jutella hänelle siitä mutta hän ei sitä ymmärrä.

Tunnen itseni kauniiksi ja halutuksi upeaksi naiseksi, miksi tunnen sitä kaikkialla muualla mutta en mieheni lähellä?😟

Kööri taas kasassa !
Tervetuloa vaan surusuuu langoille jälleen ! Kesämeiningeissä tässä tosiaan porskutellaan ja ilman huolen häivää ( noh onhan niitä rahahuolia kun ei tahdo näin kesällä mikään piisata ). Ei edes sitä kirjojen lukuintoa ole, mutta jospa syksymmällä sen positiivisuusoppaan ääreen syvennyn.
Jännä ilmiö tuo, että sama asia on uudestaan, surusuu, alkanut sinua vaivaamaan. Oisko se niin ettei sitä kunnolla tullutkaan käsiteltyä läpi ja puhki edellisellä kerralla ? Kesken jäi ja vaatii sen kulminaatiopisteen ?
Minä kuvittelen nyt olevani jo niin etäällä siitä kriisiajasta, että voin sanoa liiton kuin liiton tarvitsevan sen välintilinpäätöksen jossain vaiheessa ja vaikkei se sillä hetkellä helpolta tunnukkaan on se kuitenkin ikäänkuin perusta jatkolle. Vai vaivaako joku muu murhe ja se sitten heijastuu siihen parisuhteeseenkin ? Kun siinä ne edellytykset kuitenkin tuntuis olevan ihan kondiksessa.... Ja se vielä, minkä minä tässä härdellissä olen oppinut. Turha minun on puolisoltani sellaista kiihkoa ja tulista lempeä odottaa enään, kun en minä itsekkään sitä enään kykene tarjoamaan vaikka haluaisinkin. Eli me ollaan vaan yksinkertaisesti IKÄÄNNYTTY molemmat ja sille ei terapeutit ja lääkkeet voi mitään, mutta kun sen omalta ja kumppanin osalta hyväksyy elämän realiteetiksi niin onpahan helpompi elellä sitä arkea ja miksei juhlaakin.
yours: migi

Heippa

Olipas kiva kuulla migin kuulumisia, ihanaa että teillä on kaikki hyvin!

Olet migi oikeassa siinä että suhde vakiintuu ja ei niitä kiihkon hetkiä enään ole niin paljon...MUTTA... miksi ei vois olla.Asia on jaksamisesta ja viitsimisestä välillä kiinni.Romantiikan nälkä on loppumaton mun mielestä ja ehkä minä naisena kaipaan sitä enemmän.Ja minä en mielestäni paljoa vaadi tai oikeastaan polvillani rukoile mieheltäni.....kaunis sana tai kaunis kiitos jostain tehdystä jutusta tai pienikin sana jostain minuun liittyvästä, esim vaate tai ihan mitä tahansa.

Minun pitää kuulemma ansaita kaikki kiitos ensin ja sitten vasta sitä tulee????? Olemme olleet 20 vuotta yhdessä ja vielä en ole pystynyt ansaitsemaan sitä!!!!Kun itse luen tätä kirjoittamaani tekstiä, tuntuu käsittämättömältä ja pahalta että elän tälläistä elämää.Tunnen itseni epänormaaliksi ja äärettömän rumaksi ja vastenmieliseksi välillä mieheni lähellä, tunne on sanoinkuvaamattoman surullinen ja koskettava.

Pari vuotta sitten kun vielä kävin tanssimassa, yksin, mieheni ei ole halunnut vuosiin lähteä kanssani, nautin saamastani huomiosta muiden miesten taholta.toki ymmärsin ettei niistä kehuista ollut totta puolikaan mutta kauniit sanat nostivat taivaisiin hetkellisesti ja silloin sitä huomasi että kuinka niitä kauniita sanoja kaipaa itselleen.

Olet oikeassa migi siinäkin että ei meillä ole asioita käsitelty loppuun.Mieheni eroaisi varmasti heti jos minä haluaisin ja asia tuntuu pahalta...äärettömän pahalta.Luulin meidän aloittaneen jotain uutta ja vain meidän kahden välistä juttua ja ehkä vain siksi että minä olin se joka koin herätyksen.Löysin tavallaan itseni jälleen, olin monta vuotta robotti joka eli lasten ehdoilla ja lasten maailmassa.Minä unohdin itseni totaalisesti, myönnän sen! Mutta voiko siitä ihmistä moittia kuinka kauan ja kuinka kauan minun on kannettava taakkaa selässäni?

Minä olen elänyt henkisesti täysillä nämä viime kuukaudet, olen lähestynyt miestäni tavoilla joita en ole ennen tehnyt, olen rohkaistunut tekemään asioita jotka ennen olivat suuria vuoria.Olen löytänut spontaanisuutta ja epätavallisuutta elämääni....mutta nyt en enään jaksa mieheni kanssa...hän ei reagoi näihin mun juttuihin.Minä olen ollut aloitteen tekijä viime aikoina kaikkeen parisuhteeseemme liittyvään ja nyt on paukut lopussa.Mä en kertakaikkiaan enään jaksa!

Jaksaako liitossa niinkauan että lapset kasvavat täysi ikäisiksi vai lähteäkö? Pohdin samoja kuin sinä migi, tässä taannoin.Lapset on minunkin mielessäni ekana ja sitten tulevat kaikki muu sotku perässä?

Enkä muuten yhtään oikeastaan ihmettele ihmisiä jotka lähtevät seikkailemaan ja kokemaan jännitystä elämäänsä, varsinkaan jos elävät yhtä kuollutta elämää kuin minä....minä en vain koskaan kykenisi siihen..ehkä pitäisi???? vai pitäisikö😮

Niimpä niin.
Vuoroin me surusuu toisiamme neuvotaan ja nyt en keksi mmuta neuvoksi kuin ajatusleikin. Ota viikon syysloma jollekkin kreikan aivan ihanalle pikkusaarelle ja nauti siellä palvonnasta, huomiosta, ihailusta, jumaloinnista jne koko rahalla, sillä siellä sitä on tarjolla riittävästi komeiden uroiden toimesta. Loppuviikosta, veikkaan, olet sitten lopen kyllästynyt siihen lipertelyyn ja vokotteluun ja haluat kipin kapin kotiin sen jörrikkäs tykö. Meniskö se näin ? Alkaiskohan sitä siellä ollessa arvostamaan niitä ominaisuuksia mitä kotona on tarjolla ? Eli näin ajatusleikkinä.
Palaillaan
migi

VOI TEITÄ....

härkäpoikia!!!

Niin puhut kuin mun mies, aivan samalla tavalla. Mieheni ei minua ymmärrä ja kait se härkäpojan onki vaikeeta tulkita naisensa sielunelämää.
Ei tästä tämän enempää!
Viikonloppuja vaan

Heips ystäväiseni,

On jäänyt tämä kirjoittelu, kun ei ole useinkaan tsaansseja löytää itseään koneen ääreltä nykyisin. Toisekseen sain myös aimo järkytyksen kun exäni oli jäljittänyt minut meilieni perusteella, ja löytyi napit vastatuksin viime viikolla. Siinä sitä sitten nahisteltiin kuten ennenkin, raivoni ei ole laantunut, enkä siedä miestä silmissäni. En ole epäreilu, joten raha-asiat järjestän kuten parhaaksi katson hänenkin osaansa sopiviksi, mutta neuvottelemaan en enää lähde mistään. Teen asiat omilla ehdoillani. Se neuvottelu kun vain veisi siihen samaan loppumattomaan suohon takaisin. Mutta ei se ihminen enää ole mulle tunnetasolla kuin ärsytys...ei yhtään mitään muuta. Vihaakin koen.

Mutta ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin...tein tärskyt lehti-ilmoituksen perusteella joku aika takaperin ja nyt löydän itseni kämppiksenä symppikselle jurolle suomalaismiehelle 😉 Eli kohta mä varmaan alan liittyy jengiin surusuu sun kanssa ja pohtia, miten saada suomalaismiehen tunteitaan ilmaseen... Me ollaan molemmat elämän koulaamia hänen kanssaan, ja se oli mulle yksi helpottava asia, kun en ole kiiltokuvaelämää vietellyt itsekään. En voisi kuvitella kimppaantuvani ihmisen kanssa, joka on tehnyt kaiken kuten oppikirjoissa sanotaan. Aika näyttää tuleeko hommasta kämppäkaveruutta enempää, mutta ollaan pohdittu puolin ja toisin mahiksia rakentaa se loppuelämän kumppanuus. Mä nään monii juttui jotka synkkaa yhteen, joten kyllä niitä on. Mulla tosin iski jo kertaalleen pupu housuunkin, kun alkoi tuntua, etten uskalla avautua ja asettua haavoittuvaksi taasen kerran. Tosin helpottavaa on tietää, että me molemmat ollaan kurkkuamme myöten täynnä suhteita jotka eivät elämään onnea ole tuoneet...eli ollaan samalla uteliaita mutta myös realistisia. Joten lopulta keräsin rohkeuteni ja peruin puheeni siitä, että jäädään vaan ystäviksi. En halunnut jättää tilaisuutta väliin yrittää taas kerran saada takkiin 😋 - tai onnistua ☺️ varsinkaan kun olin just suitsuttanu toiselle kuin hieno tyyppi se on. Ja ei sit tässäkään ulkonäkö kerro yhtikäs mitään, ei niin et oisin siihen koskaan kiinnittäny hirveesti huomioo, mut ainahan sitä luokittelee ihmisiä sen mukaan, enkä taatusti ko. tyylisen ihmisen kanssa kuvittelisi synkkaavan jos kadulla törmäisin. En ole kuin kerran puhunut pidempään jotain sen tyylisen ihmisen kanssa, eikä todellakaan ollut sielujen sympatiaa. Mutta mustahan on aina ollut kiva heitellä ennakkoluuloja roskiin. Sitä oppia ikä kaikki koulua...

Surusuu halusin sulle sanoa vain, että älä hätäile, ehkä miehelläsi on tunteita näennäisestä huolimatta. Tee nyt omia juttujasi jonkin aikaa ja nauti niistä enkä sanoisi ei tuolle migin etelänlomatempauksellekaan. Se saattaisi herätellä realiteetteihin. Kyllä mä ainakin nautin nyt yhdestäkin REHELLISESTÄ ja AIDOSTA kiitoksesta tai kauniista sanasta ilman turhaa kaunistelua ennemmin kuin miljoona epärehellistä sellaista... saati sitten teoista jotka puhuvat puolestaan.

Mutta olen myös onnellinen, että olen käynyt tuon viimeisimmänkin suhteen läpi. Koin olevani prinsessa isolla p:llä niin monta vuotta, että harva kai sitä saa elinaikanaan kokea. Ja exäni sairaudesta huolimatta uskon, että se tuli rakkaudesta. On sitten asia erikseen, etten ollut todellakaan hänen ainoa rakastettunsa. Se oli minun elämässäni todella iso vuosikurssi jossa opin vuosien mittaan paljon paljon itsestäni ja elämästä.

Nyt etsiskelen työpaikkaa pikku hiljaa ja asuntoa mihin asettua. Raha-asiat ovat juuri siinä tolassa kuin ennakoinkin, eli vipillä ja luottokorteilla pyöritään ainakin siihen asti kuin voi paikalleen asettua. Toivon hartaasti, ettei exäni kanssa tarvitse mennä poliisijuttujen tasolle, vaan että hän ymmärtäisi elämäni orientoituneen muualle - näkipä uuden kämppiksenikin samalla 😟 Ehkä se viestittää jotain. Toivon mukaan, kun eivät ilkeimmätkään sanani ole sitä tehneet.

Kesän jatkoa, minä ainakin nautin tästä ja kerään voimia tulevaan. Kuten yksi ystäväni oli napannut lehtiotsikosta VAIKEUKSIEN KAUTTA UUSIIN VAIKEUKSIIN!!! Tsemppiä teille molemmille ja kirjoittelemisiin kun taas ehdin

Onnellinen jokujossakin

Heissulivei vaan

Ihanat viimeiset sanat viestissäsi jäivät soimaan" onnellinen jokujossain" Olen todella iloinen ja onnellinen puolestasi, kumpa voisin sanoa itsestäni samaa......minä olin todella ainoa jolle tunteet tuli takaisin keväällä ja nyt tunnen itseni ääliöksi ja äärettömän tyhmäksi Mieheni ei tunne mitään minua kohtaan ja haluaa erota ja se satuttaa varsinkin kun hän syyttää minua taas tekemättömistä ja tehdyistä.........mä en ymmärrä mitä ihmettä mä teen....Nyt tarvitaan viisaita sanoja auttamaan mua tästä luolasta pois.

Miten osaisin ymmärtää miestäni???? Miten voin ottaa kaikki syytökset ,20 vuoden takaisetkin vastaan??? Olen yrittänyt sanoa että virheitä tekee jokainen mutta kaikki kaikuu kuuroille korville.Pelkään että meidän elämä menee taas älyttömyyksiin...mä saan joka päivä kuulla kuinka huono ihminen mä olen ja kuinka huonosti olen hoitanut liittoani.mieheni taas on hoitanut osansa aina kiitettävästi, omasta mielestään!!!

Olen kelannut mielessäni ns ruuhkavuosiamme ja en pystyisi mitään tekemään toisin.Kolme lasta neljän vuoden sisään aiheuttivat työrupeamaa kylliksi ja olin totaalisesti kiinni siinä elämässä.Mieheni ei ymmärrä sitä työn määrää mitä silloin tein, hän ei sitä koskaan tehnyt.Tästä kirjoituksesta on tulossa oikea valituksen ryöppy mutta pakko mun on jonnekin saada purkautua.Yritän kovasti miettiä mitä kauheeta mä olen hänelle tehnyt mutta en mä mielestäni ole koskaan häntä loukannut tahallani. äärettömän väsynyt mä olin...todella väsynyt, sen myönnän.Ja turhautunutkin......pelkkä kotona oleminen, neljän seinän sisällä, aiheuttaa kenelle tahansa hysteriaa välillä.Minä olin 30 vuotias kun eka lapsi syntyi joten olin tottunut omaan elämään ja vapaaseen itsenäiseen menoon.😎

Kait se ero edessä on...tuntuu vaan pahalta kun kaikki on näennäisesti ok.Pitäisikö vaan sinnitellä kunnes lapset ovat isompia ja unohtaa itsensä kokonaan?????

En tiedä....olen totaalisesti hukassa

😑❓😑❓😑❓

Hei Surusuu !
Vähän pääsi venähtämään tämä kirjoitusten väli. Sori. Oli vähän kaikenlaista häslinkiä. Mutta onko tilanne nyt siis tosiaan se että miehesi haluaa erota ????? Miten se niinpäin keikahti ? Vai onko se oletuksesi ? Luin emännän lehteä ( olikohan se uusin Kauneus&terveys ) ja siinä oli laaja artikkeli näistä ihmissuhdekiemuroista ja mielestäni hyvin ja ytimekkäästi kirjoitettu. Lueppa jos mahdollista. Palataan vielä asiaan tarkemmin jos vielä tähän vastaat. Meillä menee kotona tasaisesti, mutta töissä meinaa mulle tulla vaikeusia eteen.... Mutta palataan siihenkin myöhemmin.
migi

Hei,

Kysyisin ihan samaa sinulta surusuu kuin migikin. Onko se oletuksesi vai onko miehesi tosiaan sanonut haluavansa erota??? Jos kysyt minulta pitääkö näennäisesti pitää liittoa kasassa, vastaukseni on ei. Mutta niinkus tiedät, en tue harkitsemattomia erojakaan. Mutta jos tuntuu, että kaikki keinot on koitettu, eikä yhteiselämä enää maistu, ei ole järkeä riippua suhteessa, jossa oma elämä valuu hukkaan.

Kerrohan migi lisää työpaineistasi.

Mulla menee tasaseen uudessa suhteessa. Vanhan sotkujen selviminen on turkasen hidasta, mutta enhän alunperinkään uskonut alle vuoden niitä setviväni. Nyt vain on kova halu rakentaa uutta elämää. Ja näen, että jos uuden kultani kanssa onnistumme rakentamaan yhteiselämän kestävälle pohjalle, voimme molemmat pitää omat omituiset reviirimme elämättä kuplassa. Se kuului aikaan, jota en antaisi pois, olen onnellinen että exäni kanssa sain sen kokea, vaikka loppuhinta olikin hurja. Mutta en enää halua intensiivistä suhdetta, jossa ei ole tilaa hengittää. Haluan vapautta olla oma itsensä rosoineen päivineen.

Voimia teille molemmille. Tsekkailen kun voin vaikka harvoinkin.

yhä onnellinen jokujossakin