Olin tietämättäni useita vuosia "toinen nainen"
Tutustuin muutama vuosi sitten ollessani vielä alaikäinen itseäni kymmenisen vuotta vanhempaan mieheen. Hän oli ensimmäinen juttu mitä mulla oli koskaan ollut, alkoi etäsuhde ja pikkuhiljaa rakastuin häneen. Nähtiin todella harvoin ja selityksenä oli mm. välimatka, työ- ja harrastuskiireet, sairastelu, kova heinänuha, talvimasennus ja vaikka mitä kaikkea… Usein hän myös perui tapaamisemme loppuhetkellä. Nyt jälkeenpäin ajatellen en voi käsittää miten aina uskoin hänen valheitaan, mutta hän vaan oli niin hyvä selittelemään ja sekä minun että hänet tavanneiden ystävieni mielestä todella mukava ja kiltin oloinen ihminen. Mutta kuinkas sitten kävikään… Kirjoittelin jo tästä tuonne aikuisen elämää-osioon missä mulla on pitkä ketju jonka aloitin jo talvella meidän ollessa vielä yhdessä, joten kopioin sen tähän kun en jaksa toistaa samaa…
”En oo käynytkään täällä vähään aikaan kun mulla on alkanut mennä paljon paremmin. Ajattelin nyt kirjotella miten toi mun suhdesotku lopulta päättyi ja jotenkin tää mun jännittäminen sosiaalisissa tilanteissakin on lieventynyt ja oon rohkaistunut ja vahvistunut kaiken tän jälkeen. Kaverikin sanoi että oon paljon avoimempi ja suorastaan puhelias välillä.
Viimeisen kirjoitukseni tänne jälkeen en suostunut enää tapaamaan eksääni ja päätin ihan tosissaan etten tarvitse sellaista ihmistä elämääni. Päätin myös etten etsi uutta suhdetta vaan olen vähän aikaa ihan ´rauhassa omien ajatusteni kanssa ja annan asioiden mennä omalla painollaan. Sitten kun olin päättänyt etten tarvitse miestä ollakseni onnellinen, törmäsinkin sattumalta tosi kivaan tyyppiin yhteisten tuttujen kautta. En odota liikoja varsinkaan näin alkuvaiheessa, mutta ollaan jo nähty monta kertaa ja vaikka ollaan kuin yö ja päivä (minä yö 🙂 ), niin viihdytään toistemme seurassa.
Eksään en halua olla missään yhteyksissä, en jaksanut edes alkaa tappelemaan kun kuulin viime viikonloppuna että kun olin sen n.3 ja puoli vuotta hänen kanssaan niin hän oli jo monta vuotta ennen mua seurustellut vakavaissaan ja seurustelee edelleen. Siis olin tietämättäni ekassa seurustelusuhteessani toinen nainen ja ilmeisesti ensirakkauteni jätti mut koska muutti yhteen toisen kanssa. Eikä kertonut mulle missään vaiheessa vaan jatkoi valehtelua loppuun saakka ja sen jälkeenkin. Kuulin koko asian kiertoteitse vasta nyt jälkikäteen.
Nyt toivon vaan että se toinenkin nainen saisi tietää miehensä seurustelleen ainakin kahden kanssa yhtä aikaa. Ennen kuin alkavat perhettä perustaa… Tän asian paljastuminen satutti mua kyllä mut onneksi olin jo muutenkin päässyt eksästäni yli. Se vaan kaivelee että miten oon ollut niin tyhmä että mua on pystytty vedättämään monta vuotta enkä koskaan epäillyt mitään!
No, ei tulevissa suhteissa sit luulis ainakaan paljon huonommin voivan käydä. 😀 Ja jos tästä kokemuksesta jotain positiivista voi löytää niin se että oon oikeasti rohkaistunut ihmissuhteissa ihan hirmusti sen jälkeen kun mua lytättiin ja poljettiin ja ajettiin melkein masennuksen partaalle, ja oppinut vähän pitämään puoliani.”
Sellainen ensirakkaus. Luulin ettei tällaista voisi koskaan tapahtua mulle, että vain tyhmät ja sinisilmäiset bimbot tulevat tuolla tavalla petetyiksi. Mutta eihän se niin ole, niin kuin varmaan kaikki samansuuntaista kokeneet tietävät. Kohtalotovereita?
Ei sinänsä tee mieli mitenkään pahemmin kostaa tätä asiaa eksälleni, mutta tahtoisin että hänen vanhempansa (joiden kanssa asuu) ja varsinkin tyttöystävä saisivat tietää hänen seurustelleen kahden naisen kanssa yhtä aikaa ja uskotelleen mullekin että oli kanssani ihan tosissaan... Sattuuhan se kuulla miehensä pettäneen, mutta kyllä mäkin oon tyytyväinen että sain lopultakin tietää miten mua oli huijattu monta vuotta. Parempi niin kuin elää valheessa. En tiedä tuleeko asia nyt jotain toista kautta ilmi vai pitäisikö mun tehdä jotain. Hankalaa kun asun aika kaukana heistä enkä tiedä edes sen naisen nimeä...
Omalta kohdaltani oon toisaalta tyytyväinen että kaikki selvisi nyt eikä talvella kun voin aika huonosti muutenkin ja masensi kun eksäni, jonka kanssa silloin vielä seurustelin ei "jaksanut" tavata mua. Nythän on selvää ettei kyse ollutkaan siitä että hänellä olisi ollut niin paljon töitä ym... Oon miettinyt kaikenlaista mitä hän mulle silloin aikanaan sanoi, että mikä kaikki mahtoi olla valhetta. Ja varmaan mun pitäisi käydä jossain sukupuolitautitesteissäkin varmuuden vuoksi kun ei tiedä kuinka mones sivusuhde olin...
Menneet on menneitä eikä ne murehtimalla miksikään muutu. Otin tän asian oikeestaan ihmeenkin kevyesti, mutta olinhan jo päässyt meidän erostakin yli. Kyllä se silti näin jälkikäteen kuultunakin harmittaa kun selviää että ensirakkaus oli pelkkää huijausta alusta loppuun. Ja ennen kaikkea se että oon voinut olla niin tyhmä ja hyväuskoinen ja miten yritin kaikkeni ollakseni hyvä tyttöystävä noin hirveälle ihmiselle. Ei vaan kaikki ollutkaan sitä miltä näytti. Vaikea niille jotka eivät ole häntä tavanneet yrittää selittää miten hän oikeasti vaikutti ihan tavalliselta ja kiltiltä mieheltä, ei mitenkään lipevältä jne. Kai siinä jotain narsismia on taustalla että tarvii avovaimon lisäksi olla vielä nuori ja nätti tyttöystävä ja ties kuinka monta yhden illan säätöä jossain "poikien illoissa". Voi kun voisi tehdä jotain ettei hän satuttaisi vielä lisää ihmisiä.
Moi sitruunakeksi, voin kuvitella että tuntuisi hyvältä kertoa sille toiselle naiselle toisenlainen totuus miehestään.
Mutta, totuudenpuhujat viestintuojina tapetaan, vanha viidakon sananlasku. Saattaisit vaan saada ihan käsittämättömän vihaprojisoinnin niskaasi ihan turhaan.
Luota siihen, että paskantekemisellä on loppunsa ja se paljastuu ennemmin tai myöhemmin. Ja varsinkin nyt kun sinä olet väistynyt areenalta, on tilallasi todennäköisesti jo toinen pyöritettävä.
Jos olisit lähipiiriä ystävänä tai muuten, ja itse ulkopuolinen, olisi helpompi antaa pikku vinkki asioista. Mutta kun olet asianosainen ja petetty ja jätetty niin suojelisin sinuna itseäni, jollen olisi varma poistumistiestä ja tukenani olisi hyviä ystäviä törmäyksen hetkellä tai sen jälkeen.
Petetty nainen nimittäin saattaisi tyystin purkaa vihansa ja pettymyksensä sinuun , viattomaan osapuoleen ja syyllistää sinua asiasta, jollei kykenisi hyväksrymään itsensä totaalista sumuttamista...
Kiitos kun kerroit, näköjään monenlaisista kurjuuksista me selvitään eteenpäin! 🙂👍
Kiitos vastauksestasi pöllöhuuhkaja!
Nyt on kulunut vähän päälle viikko siitä kun petetyksi tuleminen selvisi mulle ja oon miettinyt asioita. Tulin samaan tulokseen että mun ei kannata enää sekaantua asiaan. Mulla on uusi elämä nyt ja toivottavasti asiat on menossa parempaan suuntaan. Ja koska tiedän että yksi sen toisen naisen tuttu, jonka eräs munkin kaveri tuntee, tietää tästä niin toivon että se vihjaisi sille asiasta. Jos ne on yhtään ystäviä keskenään niin luulisi että se kertoisi, koska kuulemma tää nainen oli sanonut tyyliin jo haluavansa lapsia miehensä/mun eksän kanssa... Tuskin haluaisi jos tietäisi miten asiat oikeasti on. No mä en voi asialle oikein mitään joten turha kai miettiäkään sitä. Tässä kohti välimatka on kyllä hyvä asia kun ei tarvii törmätä enää.
Ennen luulin etten kestä ollenkaan vastoinkäymisiä, pienemmätkin asiat on masentaneet mua ja jätetyksi tuleminen keväällä tuntui hetken aikaa maailmanlopulta. Mutta nyt tuntuu että olen kaiken tän jälkeen vaan jotenkin vahvempi. Ja koska eron jälkeen kaikki muut mun ihmissuhteet on parantuneet ei tule niin murehdittua menneitä. Hyvä vaan ettei mennyt enempää vuosia hukkaan tuossa suhteessa...
Kiva kuulla tämä Sitruunakeksi.
Omaa elämää kohti kun menee ja oman elämän hyviä kantavia asioita, niin vahvistuu itse ja tulee jalat jotenkin paremmin maan kamaralle, oman maan, oman itsetunnon lähteille ja silleen läsnäolevaksi itselleen että on hyvä olla, kun on pitkään jotenkin ollut vääristyneessä olotilassa, jota on luullut terveeksi... sellainen kokemus itsellä.
Miten sitä onkaan sumentanut itsensä suhteessa, joka on vinossa, väärällään, ja on antanut itsensä vääristyä tai jopa hakenut sellaista olotilaa....? No, tätä kysymystä ei kannata minunkaan jäädä liian kauaksi aikaa miettimään vaan jatkaa tosiankin kohti omaa elämää... 😀
🙂👍
Välillä tulee sellasia hetkiä eteen kun tuo kaikki mulle tapahtunut pettäminen ja valehtelu vaivaa yhä. En halua elää menneisyydessä vaan mennä eteenpäin, mutta joskus tuntuu että mun elämästä puuttuu ne parhaat nuoruusvuodet kun hukkasin niitä huonoon parisuhteeseen. Varsinkin kun usein istuin viikonloput kotona odottamassa josko hän olisi halunnut nähdä tai sitten istuin kotona koska masensi kun ei nähtykään jne. enkä jaksanut pitää aina kunnolla yhetyttä ystäviinkään kun jotenkin se tunne ettei mua haluta nähdä siirtyi muihinkin ihmissuhteisiin...
Nyt mulla on kyllä ne harvat kaverisuhteet mitä on paremmalla tolalla kuin koskaan ja en olis vielä puoli vuotta sitten voinut kuvitella että pystyisin tutustumaan uusiinkin ihmisiin, mutta nyt mä oon saanut yhden uuden ystävän, muutamia tuttuja ja tapailen uutta miestä. Mulla siis menee paremmin kuin koskaan.
Kuitenkin oon aina ollut vähän sellainen pessimistisyyteen taipuvainen, eikä asiaa auta se että mulla tuntuu olevan aika huono tuuri. Pikkumokille jaksan kyllä nauraa ja eksästänikin vitsailen kavereiden kesken. Tyyliin "No ei mikään ihmekään ettei se jaksanut seurustella kun sillä olikin kaks naista." Oon aina käsitellyt vaikeat asiat joko itkemällä ihan hulluna ja oikein rypemällä itsesäälissä tai sitten huumorilla.
Mutta siis vaikka oon aika hyvin päässyt näistä kokemuksista yli niin oon huomannut että se kuitenkin heijastuu tähän nykyiseen suhteeseen (joka ei ole ainakaan vielä edennyt parisuhteeksi mutta tutustuminen on ihan hyvässä vaiheessa). Esim. nyt kun en ole saanut viimepäivinä pariin tekstariin mitään vastausta, ja asialle on luultavasti järkevä syy (hän on lomalla ja liikkuvainen ihminen, puhelin temppuilee aina välillä jne.) niin päällimmäisenä mulla on kuitenkin pelko ettei hän välitäkään enää tavata. Jotenkin kadun niitä paria viestiä vaikken sanonut mitään sellaista mistä voisi loukkaantua tms. Mutta tää mun ylireagointi taas varmaan johtuu siitä että eksä jätti usein vastaamatta ja jossain vaiheessa väitti mun tekstaavan niin paljon että ahdistaa. Nythän tiedän sen johtuneen siitä että hän pelkäsi tyttöystävänsä näkevän mun viestit...
En tiedä, jotenkin on vaan sellanen tunne, kun oon ollut nyt jonkun aikaa suorastaan onnellinen, että kohta kaikki kuitenkin kaatuu taas. Yritän vakuuttaa itselleni että niin tuskin käy ja vaikka tää uusi suhde lopahtaisikin alkuunsa niin ei se olisi maailmanloppu vaan taas uusi alku. Toivon kyllä että hänkin tykkäisi musta niin kuin mä hänestä ja jatkettaisiin vielä tutustumista.
Jos menneisyytesi toisen kanssa heijastuu nykyiseen suhteeseen, niin mielestäni paras konsti on kertoa nykyiselle, miksi mikäkin ja millä tavalla heijastuu, siis tulla näkyväksi, alastomaksi toisen edessä rehellisenä ja hauraanakin. Tunteet vaan ovat sellaisia että ne tupsahtelevat käsille ja silmille millon mitenkin. Niiden parasta käsittelyä on kertoa ne ääneen, jollei nykyiselle niin jollekulle luottoystävälle tai kirjoittaa vaan itselleen ne auki. Käsitellä se kipu ja hämmennys mikä mistäkin tilateesta nousee.
🙂👍
Ehdin kertomaan sen verran että "Tänään mulle selvisi että entisessä suhteessa mua petettiin koko ajan". En saanut oikein mitään kommenttia, hän nukahti heti kun päästiin mun luo ja mä jäin yksin valvomaan ja itkemään. Tarkoitus oli ottaa asia uudestaan puheeksi toisella kertaa, mutta ei nähtykään tuon jälkeen enkä viitsinyt puhelimessa ruveta niin vakavasti juttelemaan.
Nyt mulla ei ilmeisesti ketään olekaan. Siis tämä nykyinen suhde ei edennyt seurusteluksi ja mulla on sellainen tunne ettei nähdä enää. En kyllä oo oikeastaan edes kovin pettynyt koska mitään yhteistä meistä ei löytynyt ja jotenkin sain hänestä ihan mukavan mutta kuitenkin jotenkin itsekkään ja itsekeskeisen kuvan.
Ja kaiken huipuksi olen paljon enemmän ihastunut (vaikkakin jo muutaman kuukauden yrittänyt tukahduttaa tunnetta) yhteen tuttuuni jolta jo kerran sain pakit kun ei vielä ollenkaan tunnettu. En uskalla paljastaa asiaa koska liikutaan samoissa porukoissa enkä halua pilata meidän välejä. Kuulin meidän yhteiseltä tutulta että olen hänestä hyvännäköinen, joten ehkä hän vielä kiinnostuu persoonastanikin kun tutustuu siihen paremmin. Tai sitten ei. 🙂
On pitkästä aikaa aika alakuloinen olo. Pari viikkoa sitten pidin itseäni onnellisena, nyt rassaa työstressi, vanhempien riita isän juomisesta, ihmetys mihin tuo mun kesämies katosi yhtäkkiä ja läheisyydenkaipuu. Ja moni muukin asia, on itsetunto ongelmia ja huoli tulevaisuudesta. En jaksa tehdä töitä kunnolla ja nolottaa kun laiskottelen. Onneksi vielä pari kertaa kunnallista terapiaa syksyllä mutta mitäs sitten... yksityiselle ei ole varaa mennä enkä saisi siihen mitään tukia koska en ole masentunut tms. Vain eksyksissä ja "hyväksikäytetty". Laitoin lainausmerkit koska itsepähän olin niin hölmö etten tajunnut mikä eka poikaystäväni oikeasti oli, eikä hän mua mihinkään pakottanut mutta manipuloi ja petti/valehteli. Eli siis käytti hyväksi kiltteyttäni ja sinisilmäisyyttäni.
Niistä ominaisuuksista en ole vieläkään päässyt näköjään eroon kun kaverini oli sitä mieltä ettei tämä viimeksi tapailemanikaan tyyppi kohdellut mua kovin tasapuolisesti vaikka puhui paljon mitä voitaisiin joskus tehdä jne. Itse taas suostuin pienelläkin varoitusajalla pari kertaa hakemaan hänet jostain tai kuskaamaan aamulla kotiin jne. En yrittänyt tehdä vaikutusta vaan mulla nyt vaan sattui olemaan aikaa ja tykkään ajella.
Tulipa rönsyilevä viesti. Jos joku jaksoi lukea niin kiitän. Ja vielä, oon siis vähän päälle parikymppinen joten tiedän ettei mulla ole kiire löytää vielä loppuelämän kumppania. Nyt aion rauhassa käsitellä tuota epäonnistunutta ensirakkautta.
Moi sitruuna, tuo viimeinen oivallus on varmasti viisautta. Hanki fisherin jälleenrakennus -kirja, siinä on paljon itseapuun kelpaavaa materiaalia ja tehtäviä itselle. Siis itsensä auttamienn on parasta auttamista, ei aina tartte terapeuttia kuin siihen että voi kertoa jollekulle missä päin kartalla olen tällä hetkellä menossa ja sitten taas menoksi omaan prosessiin omaehtoisesti itseä auttaen kaikin omin voimin mitä vain on. Sinunhan ne tunteet ovat, ihan ikiomiasi, ja sinulla on primääri oikeus niihin, eikenelläkään muulla, samoin vastuu siitä mihin annat tunteittesi sinua viedä.
Jos olet ihastunut toiseen etkä ole tähän kesämieheen sitoutunut niin mene hyvä nainen tunteesi perässä ja flirttaile sen vanhan tutun kanssa. Se tekee hyvää vaikkei johtaisi mihinkään 😀
🙂👍
hei sitruunakeksi,
moni varmaan antaisi ison halauksen sille joka kertoisi miten saa nuo menneisyyden möröt pidettyä pois uudesta suhteesta. oma "sekoiluni" löytyy yhdestä ketjusta tuollta historiasta..
luin ketjuasi ja meni puistatukset kohdalla missä sanoit että iskee epävarmuus jos toisesta ei pariin päivään kuulu mitään vaikka on täysin järkevät syyt. itse elelen saman ongelman kanssa. luulen että päähän on iskostunut pelko että menneisyys tositaa itseään.
itse tapailen tällä hetkellä miestä, tosin kesän meidän välimatka oli sen verran pitkä että ei kahteen kuukauteen olla nähty ja nyt menee pari viikkoa vielä molempien töiden takia.. mutta tuo aika ja kun selvisi että viikonloppu jolloin piti nähdä peruuntui - söi tätä naista. oli pakko alkaa purkautumaan hänelle, onneksi hän ymmärsi. tiedän että epäluulo toista kohtaan oman historian takia on pahinta mitä toiselle voi tehdä ja hammasta purren yritän pitää sitä aisoissa, juuri sitä pelkoa että hän löytää tai etsii toista naista eikä kerro minulle, hänellä on jo toinen / häne ole ole tosissaan suhteeni...
itse kävin terapeutilla tuon suhteen jälkeen, tosin samaan aikaan tuli pari muuta elämää mullistavaa asiaa ja "kamelilta katkesi selkä". ensinmäinen terapeutti oli "huuhaa" (siis ammattilainen mutta meillä ei keskustelu sujunut) eli ei mitään "vasusta" mutta toisen kanssa juttu luisti - häneltä sai "vastauksia" ei tietenkään voinut mitään suoraan sanoa, kertoi vain "ammatin tuomalla kokemuksella" erinlaisia asioita, joilla pisti mut ajattelemaan asiaa "järjellä". ihan vinkkinä sanonkin että jos ensinmäiset keskustelut ei luista, kannattaa harkita vaihtoa, ei kannata kuluttaa arvokkaita tapaamisia "turhaan".
tsemppiä sinulle selviämiseen. kirjan jota pöllöhuuhkaja suositteli kannattaa lukea, se kannattaisi kaikkien jotka parisuhdetta edes ajattelee lukea sekä kirja "hullu rakkaus" kannattaa vilkaista - siitä löytyy omaankin toimintaan "selvityksiä" kuten meidän molempien sortumaan "istuin viikonlopun kotona ja odottelin josko hän haluaa tavata"
🙂👍
Vaihdoin nimimerkkiä mutta tämä on siis mun aloittama ketju. Noista aiemmin kirjoittamistani. tapahtumista on nyt kulunut jonkun verran aikaa ja olen uudessa parisuhteessa. Meillä menee hyvin, pystytään keskustelemaan avoimesti ihan kaikesta. Olen varma että voin luottaa poikaystävääni ja rakastan häntä ja hän minua. Nähdään usein mutta annetaan toisillemme myös omaa aikaa, eikä riidellä pahemmin. Kumpikin on kyllä suuttunut muutaman kerran mutta asiat on saatu selvitettyä puhumalla.
Mua vaivasi heti alussa hänen läheinen ystävyyssuhteensa erään naisen kanssa. Lähtökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä että mies ja nainen voi olla ystäviä ja itsellänikin on muutama miespuolinen kaveri. Mutta se mikä mua häiritsi oli että heillä oli tapana halailla ja pussailla ja tuossa pussailussa meni musta raja vaikka tiesin ettei siinä ole heillä mitään romanttista ja poikaystäväni sanoi että saan käyttäytyä itsekin samoin. Sovittiin sitten kyllä ettei kumpikaan pussaile muita edes "kaverimielessä" ja puhuttiin asiat selviksi. En vielä oikein tunne tuota hänen ystäväänsä vaikka ollaan kyllä tavattu muutaman kerran. Se nainen vaikuttaa mukavalta ja yritän olla välittämättä siitä että olen kuullut hänen olevan epäluotettava. Kyseessä on kuitenkin poikaystäväni paras ystävä enkä halua erottaa heitä.
Tuosta ja menneisyydestäni huolimatta luotan kyllä tosiaan nykyiseeni täysin. Pelkään hänen silti välillä kyllästyvän muhun sillä olen masentunut ja varmaan aika raskasta seuraa tällä hetkellä. Syön lääkkeitä ja käyn terapiassa enkä ole vieläkään päässyt täysin yli petetyksi tulemisesta. Poikaystäväni ihmettelee miksi voin pahoin ja yritän selittää ettei se johdu hänestä vaan päinvastoin hän parantaa oloani.