Olen aivan voimaton!
Minulle myös aivan ensimmäinen kerta, kun kirjoitan ja pyydän mielipidettä muilta, mutta jollakin tavalla koen olevani aivan hukassa. Aika perinteinen tarina minullakin, tapasin miehen viime toukokuussa ja rakastuimme totaalisesti kerralla. Alkukesä oli ihana, olimme yhdessä paljon, juttelimme, pidimme toisistamme huolta, kunnioitimme toisiamme jne. Kaikki oli täynnä rakkautta. Olen 34-vuotias ja mieheni muutaman vuoden vanhempi. Olin tavannut miehen, jonka kanssa haluaisin yrittää lapsia, perustaa perheen. Hänkin tunsi samoin.
Ensimmäinen takapakki tuli kesän lopussa, kun olimme vanhempieni luona kylässä ensimmäistä kertaa, halusin heidän tapaavan tämän mahtavan ihmisen, johon olin rakastunut. Pikkuveljeni haki meidät junalta kirjaimellisesti 11 sekuntia myöhässä, mutta tänä aikana mieheni suuttui jo käytöksestäni olla soittamatta veljelleni. Luotin, että hän tulee hakemaan aivan pian. Tämän lisäksi kun saavuimme kotiin, oli yö ja vanhempani olivat nukkumassa, hän huuti minulle yläkerrassa kuinka itsekäs ja ajattelematon olen, en tee mitään hänen hyväkseen ja paineli ovesta ulos. Olin aivan lukossa, häpesin, että olin tuonut yöllä huutavan miehen kotiini. Itkin vielä seuraavanakin aamuna, hän sen sijaan jutusteli isäni kanssa kun mitään ei olisi tapahtunut.
Näiden jälkeen aika tasaisesti on tullut isoja ylilyöntejä mieheni puolelta. Välillä kävelin juna-aseman väärältä puolelta autoon – minä tyhmä, joka en tiedä mitä bussien puolelta tarkoittaa hänen hakiessa minua asemalta, en vastaa hänelle puhelimeen töissä ollessa – kun pidän työsopimustilaisuutta työntekijälleni. En sano hänelle kiitos, kun hän on täyttänyt asianpesukoneen. Meikkiä pestessäni käytän liikaa vettä ja puhun koirille kauniimmin kuin hänelle. Nämä ovat vain jäävuoren huippua.
Aluksi otin vastaan paljon ja usein olin hiljaa ja kuuntelin häntä, mutta nyt puolustaudun raivokkaasti hyökäten takaisin. Riitelyitä on lukuisia, niiden tahti on kiihtynyt 1 kerrasta kuukaudessa jokapäiväiseen tappeluun, huutamiseen ja haukkumiseen. Edellinen riitamme meni fyysiseksi kuten syksylläkin jolloin jouduin soittamaan veljeni hakemaan minut yöllä pois kotoa.
Olen tällä hetkellä aivan henkisesti voimaton. Syksystä asti olen kuullut kuinka itsekäs olen, en käytökselläni huomioi muita ihmisiä, en laita tarpeeksi tekstiviestejä hänelle tai huomioi häntä muutenkaan. Syksyn aikana en ollut yhdessäkään heidän perheen juhlissa, koska joka kerta ennen juhlia hän ryöpsäytti päälleni jotain hirveää sanomista – en kyennyt menemään ihmisten ilmoille. Hänen äitinsä 60-v juhlissa, seisoin heidän oven takanaan ja itkin, kun en uskaltanut mennä sisälle. Häpesin, kuinka hirveä ihminen olen.
Olemme yrittäneet puhua tilanteesta, mutta pyöritämme samoja ongelmia uudestaan ja uudestaan. Koen, että minulla ei ole oikeutta näyttää tunteitani tai loukkaantua hänen sanoistaan tai teoistaan. Sulkeudun entisestään enemmän koko ajan ja loukkaan tällä käytöksellä häntä koko ajan enemmän.
Ongelmana on, että mieheni haluaisi minun pyytävän anteeksi häneltä käytöstäni, jolla aiheutan hänelle mielipahaa. Suurimmaksi osaksi en tiedä mitä pyytäisin anteeksi? Hän sen sijaan aina sanoessaan jotain rumaa pyytää anteeksi seuraavana päivänä. Ihan kuin se oikeuttaisi hänet, että toiselle saa sanoa mitä vaan kun sitten pyytää anteeksi. Hänellä on muutenkin keinot keksitty, kuinka meidän parisuhde saadaan kuntoon – minä muutan käytöstäni ja toimintatapojani.
Olen aivan neuvoton mitä minun pitäisi tehdä vai käyttäydynkö minä kuin hirviö?
Paha olo on molemmilla, eikä riitoja rakenneta yksin, mutta itse en enää löydä ratkaisua.
Annan sinulle hyvän neuvon, lopeta!
Jos sinä et miehelle kelpaa normaali touhuilla, niin vaatimustaso vain nousee, mikään ei riitä, eikä tule riittämään.
Jos tämä "ihana urho" sinut jättää, niin se ei ole enää mikään menetys. Noin käyttäytyy alle nelivuotiaat lapset, ei aikuiset ihmiset, joten mietippä asiaa, ihan omaksi parhaaksesi. Hän ei ole sinulle, se viimeinen mies maailmassa.
Olen samaa mieltä, kuin helemi
Miehesi kuulostaa todella henkisesti sairaalta. Hän käyttää sinuun fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Olet paljon arvokkaampi ja et todellakaan ole ansainnut tuollaista kohtelua.
Lähde pois.
Unohda kaikki lapsihaaveet ym. hänen kanssaan. Sitä ihanaa aikaa, joka teillä alussa oli, ei enää koskaan tule. Sillä hän sai sinut koukkuun, mutta koe enää tarpeelliseksi yrittää mitään. Hänen mielestään sinä olet jo hänen vallassaan.
Kerroit, kuinka sinua hävetti miehen käytös vanhempienne luona. Voin kuvitella, että tilanne oli hävettävä, mutta se ei ole sinun häpeäsi. Miehen sitä kuuluisi hävetä, ei sinun. Sama neuvo, kuin alkoholistin läheiselle: Sinä et ole tehnyt väärää, sinun ei tarvitse hävetä tai peitellä mitään, vaan sen toisen, joka ne teot tekee.
Mies saa sinut tuntemaan huonommuutta, hän polkee itsetuntoasi. Sillä hän saa sinut paremmin valtaansa. En tiedä miksi hän niin haluaa, mutta hän haluaa, että sinä olet hänen lelunsa, johon hän voi purkaa pahan olonsa ja ulkoistaa omat epäonnistumisensa. Hän haluaa sinusta syyllisen kaikkeen vastoinkäymiseen, mitä hänen elämässään on ja tulee olemaan. Näin hän puhdista itsensä kaikesta, hän ei ole syypää mihinkään, vaan sinä, joka et osaa edes autoon nousta oikein etkä pestä meikkejäkään oikein. Eli sinun vikasi, sinun syysi.
Mutta kun mies on väärässä. Se on oikeasti kaikki hänen omaa syytään. Sinä olet ihan eri henkilö, kuin hän. Sinä olet ainutlaatuinen sinä, jolla on rakastava perhe. Sinulla on omia haaveita, oma elämä, omat ajatukset, oma minuus.
Älä anna miehen tehdä sinusta alistettua naista. Ota oma tilasi ja lähde. Etsi oma asunto ja muuta sinne koiriesi kanssa. Älä kerro hänelle aikeistasi mitään. Hänen ei tarvitse tietää. Jos hän tietäisi, hän pahoinpitelisi sinua henkisesti (ja ehkä myös fyysisesti), kunnes muuttaisit mielesi. Mahdollisesti hän saattaisi hetkellisesti muuttaa taktiikkaa ja aloittaa sen ihanan miehen esittämisen, jotta luopuisit lähtöaikeistasi, mutta myöhemmin hänen musta puolensa todennäköisesti tulisi esiin korkojen kera.
Voimia sinulle. Muista, että sinä olet sinä ja hän on täysin eri henkilö. Hänen tekonsa eivät ole sinun häpeäsi, vaan hänen. Sinun ei tarvitse hävetä sitä, että hän on mitä on.
Kiitos Helemi ja Apolloperhonen, hyvä kuulla muidenkin mielipiteitä. Olen lukenut ja tutkinut lukuisia sivustoja parisuhteen valtataistelusta, alistamisesta, narsismista jne. En vain ymmärrä kuinka voi tai haluaa kohdella toista ihmistä näin.
En ole myöskään puhunut tästä juurikaan vanhemmilleni tai ystävälleni, sillä olen halunnut suojella miestäni periaatteella "jos meistä tulee jotain, niin haluan, että heillä on ennakkoluuloton kuva hänestä". Siksi olen ollut niin yksin.
Muutin pois jo viime viikon tiistaina, olemme ikään kuin asumuserossa miettimässä mitä haluamme tehdä. Naurettavaa ehkä, mutta minä muutin pois omistamastani asunnosta, koska hänellä ei ollut paikkaa minne mennä.
Olit oikeassa Apolloperhonen, hän kertoo kaikki kauniit sanat, puhuu kuin "Runeberg" ja on pyytänyt anteeksi kaikkia sanoja ja tekoja, kertoo rakastavansa minua ja ei halua erota. Ja juuri niin kuin sanoit, itseäni pelottaa eniten, että jos jatkamme ja hän hyvän alun jälkeen alkaa käyttäytyä samanlailla uudestaan, en pysty käsittelemään sitä ja murrun täysin.
Tiedän mitä tunnet! Kuulostaa melkeinpä siltä että miehesi on minun exä!?! Poistu hänen elämästään / läheisyydestään - nopeasti. Tuo ei ole tervettä. Pitkittyessään tuo voi johtaa kyttäämiseen tai vaanimiseen tai muihin henkisesti todella rankkoihin juttuihin. Äläkä sinä koe syyllisyyttä tuollaisista asioista, menetät kohta koko itsetuntosi täysin turhaan ja sen takaisin saaminen voi taas kestää.