Nyrkin ja hellan väliin(kö)?
Yli kaksi vuotta sitten tapasin nykyisen mieheni.
Niin kuin aina alussa oli mahtavaa.
Kaikki alkoi kun tulin raskaaksi, syyttely, haukkuminen, uhkailu.
Ajattelin tuolloin, että suutuspäissään vaan puhuu.
Hän heitti minut ja koiramme monta kertaa ulos jos olimme hänen luonaan.
(Etäsuhde välimatkaa 400km)
Ja tiesi ettei meillä ole paikkaa minne mennä.
Luojan kiitos minulla oli oma auto jolla ajoin joko kotiini asti tai menin hotelliin.
No kaikesta huolimatta muutimme yhteen, miehen taloon.
(ostettu aikoinaan ex-vaimon kanssa.)
Kaikki jatkui kuin tavallisesti mies haukkui, syytteli, arvosteli ja uhkaili.
Seksi elämä loppui ja selvisi että mies on kirjotellut toisen naisen kanssa netissä aika seksuaaliseen tyyliin, muttei sen enempää. Mies juhli joka viikonloppu, soin hänelle tämän ilon koska olimme sopineet kun lapsi syntyy hän jää kotiin kanssani.
Lapsemme syntyi ja mikään ei muuttunut.
Vaan pahempaa, yhä enemmän mies viihtyi netissä ja uhkailu lisääntyi.
Olen lapsemme syntymästä asti ollut viikot ja viikonloput yksin.
Mies tekee muualla paikkakunnalla töitä ja viikonloput juo.
Lopulta tilanne meni siihen ,että eräs ilta mies tulee kotiin ja käy kimpuuni.
Koko elämäni vilisi silmissäni luulin että hän tappaa minut.
Lapsi huusi sängyssään, koira lensi seinään ja minut hakattiin puoli tajuttomaksi.
Tokenin ja pääsin lähtemään koiran ja lapsemme kanssa miehen vanhempien luo.
Miehen vanhempien luona järkytys vasta iskeekin kun anoppi kertoo miehen hakanneen jo ex-vaimoaan!
Olin järkyttynyt.
NYKYTILANNE:
Mies ei ole koskenut minuun aikoihin. Puhuimme sovussa asian selväksi ja uhkailut on taakse jäänyttä.Mutta silti riitelemme jatkuvasti.
Hän edelleen juo ja juhlii. (Lapsi ei ole muuttanut hänen elämäänsä)
Seksielämää meillä ei ole, muulloin kun mies tulee juovuksissa kotiin, en uskalla kieltäytyä. Mutta tätäkin sattuu 1 kk korkeintaan. Samassa sängyssäkään ei olla nukuttuu vuoteen.
Miehellä on salaperäisiä menoja ja edelleen arvostelee ja väheksyy minua.
En todellakaan tiedä mitä tekisin.
Olen koko ajan alakuloinen ja väsynyt.
Lähdenkö, mutta mitä se muuttaa?
Tiedän sen ettei mieheni minua helpolla tule päästämään…
Lähteminen muuttaa kyllä aika lailla elämääsi! Annat silloin itsellesi ja lapsellesi mahdollisuuden ELÄÄ, etkä alistua toisen mielivallalle.
Tajuatko kuinka moneen rikokseen tekstissäsi mainitset miehesi syyllistyneen?
Miten ihmeessä elämäsi voisi hänen kanssaan muuttua paremmaksi? Millainen isä ja kasvattaja tuo mies oikein on tulevaisuudessakin? Mitä oikein lapsellesi haluat?
Lähteminen vaatii rohkeutta ja voimaa -mutta se on mahdollista. Älä ole pää pensaassa - jos valitset jäämisen, muista mitä se merkitsee myös lapsellesi.
Miksi valitsisit kaamean kohtalon ja tulevaisuuden pahoinpitelyt?
Jassen kanssa täysin samoilla linjoilla!
Lähteminen muuttaa pidemmän päälle paljonkin asioita ja helpottaa sinun elämääsi. Jäämällä tosiaan annat lapsellesikin kuvan, millainen parisuhteen "pitää olla" näyttämällä teidän oman esimerkin ja se tuskin antaa oikeaa kuvaa lapsellekkaan parisuhteesta.
Lähteminen on hiton vaikeaa ja vaatii suuren askeleen tekemisen ja päätöksessä pysymisen, satuttaa, mutta vähemmän kuitenkin kuin iskut jotka tulevat rakkaalta mieheltä.
Kirjoitit, että et uskalla kieltäytyä sänkypuuhista miehesi kanssa niinä harvoinakaan kertoina, eikö niin että hän hallitsee sinua tuolla tavoin melko hyvin. Olet liian peloissasi elääksesi omaa elämääsi, kuten itse haluaisit, elät elämääsi kuten miehesi haluaa ja hän tietää sen, että pelkäät ja saattaa jopa käyttää sitä hyväkseen. Tuosta tuskin on suuntaa ylöspäin muuta kuin lähtemällä, koska tuskin haluat elää elämääsi siinä toivossa, että "ehkä joskus" ja jos ei sitä pvää tulekkaan, niin todennäköisesti elää loppuelämän toisen tahdon ja halujen mukaan.
Sinulla on kuitenkin nykyään ajateltava suuresti mitä tuo tilanne tekee lapsellekkin. Valitettavan helposti sitä jää tuohon tilanteeseen, jos miettii vain itseään, ja miettii, että ehkä joskus ja mitäs pienistä, ei tuo vielä niin pahaa ole...mutta muista, että on joku joka joutuu seuraamaan tilannetta sivusta ja vaistoaa, ehkä jopa näkee/kuulee, kasvattaa häntä siinä samalla tavalla tai toisella.
🙂🌻
Kiitos vastauksista.
Todellakin elän joka päivä siinä uskossa että jonain päivänä kaikki muuttuu.
Tiedän, että se on typerää ja naiviia, mutta en mahda sille mitään. Toisinaan on niitä "hyviäkin" hetkiä, mutta tosin vain hetkiä jotka saavat taas toivomaan, että kyllä se tästä. Lähtemistä mietin päivittäin, mutta se on vaikeaa!
Asun kaukana koti paikkakunnastani, olen äitiyslomalla, on lapsi, koira, talot ja muut. Olen kerran jopa pakannut tavaramme ja häipynyt, mutta aina jollain tavalla mies saa puhuttua minut ympäri tai sitten vaan uskottelen itselleni että kaikki muuttuu.
Ystävänikin ovat sanoneet että lähtisin, ja ihmetelleet miten jaksan? Vaikea varmaan uskoa, mutta olen oikeasti henkisesti todella vahva. Olen vain rakkaudessa niin sinisilmäinen. Ja jotenkin kun ajattelen edes että asuisimme erossa toisistamme, sekoan.
En haluaisi jättää miestäni, ei hän pärjää ilman minua. Lähinnä ne asiat joista riitelemme ovat enemmänkin valta taisteluita siitä kumpi määrää. Loppu peleissä minä olen se joka on aina sanonut viimeisen sanan ja tuntuu kun mieheni ei enää henkisesti pärjää kanssani hän tekee jotain. Osa minusta haluaisi lähteä, mutta miten herran jumala saan sen taottua päähäni että lähde?
Heippa
Niin luin tuon sinun kertomuksen ja tuli itsellekin paha mieli niin voi vain arvailla
miltä sinusta tuntuu ja jos se nyt lohduttaa niin ikävä kyllä tuo on yllättävän
yleistä nyky suomassa.
Mutta mielestäni sinun eläämääsi on muutos tultava.
Perheväkivaltaa ei pidä ikinä sallia eikä siihen pidä ikinä suostua ja ajan oloon se vaan tahtoo
yleensä pahentua ja raaistuvan.
Tajuatko miten vakavasta asiasta puhutaan kun toista alistetaan, lyödään???
Minkäs ikäinen sinä olet???
Oletko vieraan työssä???
Tämä on sitten minun neuvo.
Mut tuntuu aina raskaalta sanoa se kun minä yritän aina auttaa ja tukea ihmisiä että
ne pystyis elämään onnellisena loppuelämän
Mut sinuna minä lähtisin pois tuomosesta parisuhteesta ei tuollaista pidä sallia
eikä alistua.
Se on helppoa täältä sanoa että lähde pois mut sinua autetaan ja tuetaan niin selviät
elämässä eteenpäin ja kyllä elämä järjestyy.
Onko sinulla ystäviä / kavereita joille voisit kertoa iloja ja suruja???
Mut mene nettiin ja googleen laita hakusanaksi tukihenkilo niin voit saada keskustelu apua
ja laita hakusanaksi perheasiain neuvottelukeskus niin sieltä saat upeaa ammatti apua
ja neuvoa niin siltä osin kanssa pääset eteenpäin ja osaavat neuvoa sinua.
Kunta / kaupunki on velvollinen järjestämään tarvittaessa asunnon ja myös perus
toimeen tulon et kyllä elämä järjestyy.
Minulta voit kysyä ihan mitä vaan niin yritän neuvoa ja auttaa???
Olisi kyllä pitänyt tehdä rikosilmoitus.
Kaunista syksyä sinulle
Hei!
Voi kauhistus! Voimia!🙂🌻
Lähde ihmeessä pois mahdollisimman nopeasti! Kun mies on kerran noin rajusti tehnyt hän kyllä voi niin tehdä toistekkin, joko sinulle tai lapselle! Huomaat kyllä miten paljon helpompaa on hengittää kun olet lähtenyt. Vaikket sitä nyt itse huomaisi olet varmasti alitajuisesti koko ajan varpaillasi, eikä se ole hyväksi sinulle eikä lapsellesi.
Mielestäni ehkä paras vaihtoehto lähteä olisi lähteä vielä yllättäen, ilman varoituksia kun mies ei ole kotona, vain tärkeimmät tavarat mukaan. Muuten mies saattaa saada sinut muuttamaan mielesi tai käydä käsiksi.
Toivottavasti löydät voimia lähteä! Se vaatii paljon rohkeutta mutta on sen arvoista!🙂👍
Yhdyn edellisiin puhujiin... Lähde ihmeessä, niin kauan kuin vielä voit!!!
Miehesi ei helposti luovu väkivallasta, vaan arkenne saattaa muuttua vielä pahemmaksi. Älä alistu hänen tahtoonsa, ei seksiin eikä mihinkään muuhunkaan, vaan hae apua. Et ole ainoa, joka on joutunut mahdottomaan tilanteeseen, vaan ensikodeissa Sinulla on paljon kohtalotovereita.
Älä syytä itseäsi, noin voi käydä kenelle tahansa. Miehistä ei aina heti tiedä ja kun oppii tietämään totuuden, on jo vaikeuksissa. Sinun pitää pelastaa itsesi ja lapsesi!
Älä epäröi lähtöä, vaan lähde niin pian kuin voit. Sänkypuuhiin löytyy toki muitakin halukkaita miehiä eivätkä kaikki käyttäydy noin törkeästi. Tsemppiä!
Voit sinä toivoa, että tilanne muuttuu, siis voit toivoa, mutta ei se muutu!
Minä toivoin vuosikymmenet, joka ilta ja aamu, välillä päivälläkin ja usein yöllä.
Tee sinä se, mihin minusta ei ollut, kun tajusin mikä on homman nimi. Lähde!
Sitä kokematon usko, kuinka elämä muuttuu!
Kadun lopun ikääni, etten älynnyt aiemmin lähteä.