Nuorena narsistin otteessa.
Olen 18v tyttö, mulla on ollut melko vaikea ja monimutkainen lapsuus, paljon muuttamista ja pettymyksiä. Lapsuus on vahvasti heijastanut nykypäivään. Masennusta sunmuuta löytyy. Rehellisin mielin voin sanoa, että olen luotettava, hyvin herkkä, rehellinen ja lämmin ihminen, enkä koskaan toivoisi enkä tekisi kenellekään mitään pahaa.
Jostain kumman syystä olen kerännyt ympärilleni ”siipirikkoja” ihmisiä, eikä paljoakaan hyviä kokemuksia seurusteluista ole kertynyt.
Vuosi sitten lokakuussa tapasin yhden aivan ihanan ja viehättävän miehen, joka auttoi minua henkisesti todella paljon, hän sai itsensä oikein loistamaan edessäni.
Kerrankin olin löytänyt ihmisen, joka tiesi mistä puhun ja osasi auttaa minua henkisesti todella paljon eteenpäin ja auttoi jaksamaan, hänelläkin oli ollut oma rankka taustansa, joten hän tiesi mistä puhun.
Minä odotin ja odotin häntä, kun hän oli vielä epävarma siitä, että mitä hän elämältä haluaa ja onko valmis vielä uuteen suhteeseen, annoin monia asioita hänelle silloin anteeksi. En välittänyt mistään ”pienistä” asioista, sillä olihan minulla pitkästä aikaa joku joka osasi auttaa minua joka tavalla.
Viikkoja ja kuukausia kului, hän alkoi uskomaan, että pidän hänestä todella kun olin häntä niin kauan odottanutkin.
Alettiin seurustelemaan ja hän kohteli minua kuin prinsessaa, silloin tällöin riideltiin, joskus hieman pienempiä riitoja ja toisinaan taas suurempia. Hänen tapanaan oli laukoa paljon henkilökohtaisuuksia riidan aikana, jotka mielestäni satuttivat enemmän kuin fyysinen väkivalta. Rakkaus vei silloin täysin vallan hänen suuresta mustasukkaisuudesta ja vainoharhoista huolimatta.
Aina olin itselleni luvannut, että kenenkään kanssa yhteen en muuta, ennen kun saan kokea oman ensiasunnon hankkimisen ja ennen kun näen maailmaa sunmuuta.
Tämän vuoden toukokuussa tuli sitten rakastuneena muutettu hänen kanssaan yhteen. Kaikki meni alussa todella hienosti, oltiin molemmat innoissamme ja rakkaus tuntui vain vahvistuvan päivä päivältä.
Kesän aikana kuitenkin ilmeni kaikenlaista. Silloin hän tiesi minusta jo lähes kaiken, joten riitojen aikana hän laukoi vielä kamalampia asioita, ne sai minut itkemään enkä tiennyt mitä tehdä. Ilmeni myös omaisuuden hajottamista, tavaroitani hän heitteli minne milloinkin tykkäsi, haukkui maan tasalle. Lopulta en osannut enää edes itkeä kaikista asioista joilla hän minua haukkui, se oli muuttunut hyvin tavalliseksi asiaksi.
Kavereitani hän kohteli hyvin, antoi paljon positiivista huomiota ja otti kaikki puolellensa.
Lopulta en saanut käydä missään, enkä tehdä kavereitteni kanssa mitään yhdessä ilman suurta mustasukkaisuus kohtausta tai epäilyksiä ja kuulusteluja, vaikka syytä moiseen en koskaan antanut.
”Jätin” siis ystäväni epätietoisesti välttääkseni kaiken turhan riitelyn. Pelkäsin miestä jo melko lailla.
Olin ihan yksin, paria kaveria lukuun ottamatta, jotka tulivat käymään aina poikaystäväni pyynnöstä, silloinkin hän imarteli heitä ja muuttui kaikkien silmissä ”hyväksi” ja suojelevaiseksi persoonaksi, jolla on hyvät vitsit..
Kesänaikana mentiin sitten poikaystäväni ja kaverin kanssa reissuun, otettiin alkoholia(joka ei sopinut poikaystävälleni ollenkaan) ja vietettiin aikaa.
Sinä iltana poikaystävä suuttui minulle, kaadettuaan vahingossa ruoat juovuuksissaan päälleni hän luuli minun suuttuneen, vaikka suhtautusin asiaan rauhallisesti hymyillen ja todeten käyväni vaihtamassa vaatteet, silloin hetkeä myöhemmin kun oltiin samassa tilassa kaverin ja poikaystävän kanssa, hän hermostui täysin ja potkaisi minua mahaan.
Lähdin miestä karkuun, mutta hän ei antanut minun olla, kaverini siinä tilanteessa sai hänet rauhoitettua, mutta mikä tuskaisinta he lähtivät tapahtuman jälkeen yhdessä baariin, jossa poikaystäväni tarjosi kaverille juomat..
Olin ihan yksin, kaverilla ei ollut suunnitelmissakaan auttaa minua, vaikka oltiin tunnettu jo kauan ja tunnettiin toisemme hyvin. Seuraavana päivänä he olivat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Senkin annoin anteeksi……
😞
Kaikki sama haukkumien ja itsetuntoni nollaaminen vaan jatkui ja jatkui.. Koskaan hän ei ole edes minulle myöntänyt sitä iltaa kun hän löi minua, sillä hänestä se ei ollut lyömistä ”hän vain potkaisi”..
Kaikki mitä tein oli väärin ja minun oma vika. Kaikki asiat hän sai jollain konstilla käännettyä siten, että kaikki näytti olevan minun moka..
Luulin sekoavani täysin ja jankkasin itselleni aina, että minä tarvitsen hoitoa. Lupasin myös poikaystävälleni, että menen hoitoon ja kaikki järjestyy kun saan itseni kuntoon..
Vihasin itseäni ylitse kaiken, itsetuhoisia ajatuksia oli paljon, en jaksanut itseäni tuntui, että olen aiheuttanut kaiken pahan mitä on ollut.
Riitelyt jatkuivat päivästä toiseen, en jaksanut, mieli oli matala ja olin hyvin masentunut.. mikään ei innostanut, poikaystäväni hermostui kamalasti siitä, että olin aina allapäin ”aina purkaan kaiken häneen”..
Ehdotin hänelle eroa, että ei kukaan jaksa jatkuvaa tappelua, siitä hän vasta hermostui ja sanoi toistaiseksi muistavansa, että mitään ei saa hajottaa ja että kun hän tulee takaisin niin hän kysyy uudestaan, että haluanko erota,.. pakko siinä tilanteessa oli perua sanani ja taas jälleen pyytää anteeksi samalla tavalla kuten aika, minä olin se joka pyysi aina anteeksi..
vaikka ehdotin eroa asiallisesti ja selitin näkökulmani, niin silti taas hän haukkui minua, sanoi että olen varmasti pettänyt häntä, enhän minä muuten haluaisi erota..
Riidan jälkeen hän vannoi jälleen kerran kuten aina rakastavansa minua yli kaiken ja että olen hänen viimeinen tyttöystävä, mutta silti sanoi että jos en lopeta tuota pelleilyä niin hän ei jaksa katsoa minua enää hetkeäkään.
Vaikka joskus harvoin hän jotakin pyysi anteeksi jotakin asiaa, niin ennen sitä hän kuitenkin jollain tavalla väänsi asian siten, että se näytti olevan minun vika.
Tuntuu monimutkaiselta edes kertoa tästä kaikesta.. tilanne on edelleenkin minulle hyvin sekava. Toisinaan hän laitteli minulle kynttilä illallisia ja toisinaan haukku pettäjäksi ja kaikeksi maan ja taivaan väliltä ja hajotti omaisuuttani.
Uskoin jo siihen että kaikki tosiaan on minun vika. Hän syötti minulle sanoja ja ajatuksia.. Tiedän, että hän teki kaiken tahallaan.. en vaan osaa käsittää, että miten joku ihminen voikaan olla niin kiero ja hyvä sellaisessa.
Olin kuitenkin koko seurustelun aikana käynyt psykologilla ihan omien ongelmieni takia joita oli jo ennen poikaystävää, siihenkin hän tokaisi aina, että miten sinä et muka pärjää ilman mitään psykologeja kun minäkin olen pärjännyt, sinun täytyy itse saada pääsi kuntoon, ei sinua kukaan muu pysty auttamaan ja jos sinulla on itse tuhoisia ajatuksia jotka ei lopu niin ei sinua kukaan jaksa katsoa .
En jaksanut enää..
Olen kiitollinen, että minulla on äiti, jonka kanssa olen aina ollut hyvin läheinen, äiti näki minusta, että minulla ei ole kaikki hyvin..Hän veti minut pois siitä suhteesta ja samana iltana lähti isäpuoleni kanssa hakemaan tavarani sieltä..
Itse en olisi pystynyt eroamaan vielä pitkään -pitkään aikaan
Tuska ja ahdistus on vielä suuri sillä otin eron vasta pari päivää sitten.. Kaverini ovat hävinneet ja ovat poikaystäväni sen hyvän jätkän puolella.. olen yksin.. mutta tieto siitä mikä poikaystäväni oli helpotti oloani paljon..
Kerrottuani kaikki äidille hän sanoi heti miehen olevan tyypillinen narsisti, äiti oli ihan kauhuissaan, että miten en ole aiemmin mitään kertonut.. selitys on siinä, että en ole vain uskaltanut ja kun aina silloin tällöin kaikki oli sitä ihanaa kynttiläillallista ja rakkauden tunnustuksia niin sitä vaan turvautui niihin parempiin päiviin..
Perheeni ansiosta olen nyt jo hakemassa apua itselleni, vaikka parhaillaan kaikki tuntuu olevan paljon paremmin verrattuna siihen mitä parisuhteessa oli, niin luulen että ihan tulevaisuuttakin ajatellen apu on varmasti tärkeätä.
Asioita on niin paljon käsiteltävänä, että ei oikein edes tiedä, että mistä suunnasta lähtisi niitä purkaamaan.
Kaikesta huolimatta, oppisin suhteesta paljon tärkeitä asioita ja sain arvokkaita kokemuksia.
Olen kiitollinen kaikille teille ihmisille ketkä ovat jakaneet kokemuksensa täällä, helpottaa suuresti oloa kun tietää ettei ole yksin ja ymmärtää, että sellaisiakin ihmisiä on tosiaan olemassa.
Joo, kuulostaa tutulta tuo miehen käytös ja kuinka olet syyttänyt itseäsi - kohtalotoveri siis täällä. Nyt on hyvä juttu, että olet lähtenyt pois, koska ei tuommoinen "parane", vaan se jatkuu ja jatkuu ja vielä pahempaa, voi raaistua sen väkivaltaisuuden osalta. Seuraavaksi voi olla odotettavissa, että "antaa sinulle anteeksi", vaikka eihän sinulla ole mitään anteeksipyydettävää, päinvastoin, niin älä siihen lankaan mene, minä menin ja palasin, mutta sama meno alkoi taas. Toisekseen voi taas olla sanomassa kuinka rakastaa sinua tai uhkailla sinua sillä, että tekee itselleen jotakin, sekin on täällä päässä koettu, niin älä siinäkään tai missään muussakaan vaiheessa erehdy takaisin. Minä en ole silloin ymmärtänyt, millainen ihminen toinen on ollut, olen sen vasta paljon myöhemmin tajunnut ja kokenut ahaa-elämyksen, että ai siitäkö siinä kaikessa olikin kyse. Kaikista paras on välttää koko ihmistä. Ja jos pitää vielä mennä sinne asunnolle hakemaan jotain, niin ettet mene yksin, ettei taas ala se manipulointi.
On hyvä juttu, että sinulla on äitisi. Se on jo suuri tuki. On myös hyvä asia, että voit puhua jonkun muunkin henkilön kanssa tapahtuneista. Varmaan sitä syyttää paljon itseänsä ja kuinka naiivi on ollut ja liian kiltti, mutta siitä ihminen vahvistuu ja miettii, ettei anna enään kenenkään ihmisen kohdella itseään kaltoin. Tsemppiä sinulle!
Kiitoksia tosi paljon, oloa helpottaa kun saa jutella ja tietää, että en ole yksin 🙂!
Olisi kivaa ja olisin myös tosi kiinnostunut jos joku lukijoista haluaisi vaikkapa jutella enemmänkin
Kylläpäs oli suurimmalta osalta kovin tuttuja nuo oireet. Itse olen myös pitkään sinnitellyt todella huonossa suhteessa, aina vain ajatellut että kyllä se paremmaksi muuttuu ja miettinyt itseä että miten voisi toimia erinlailla että elämä olisi parempaa. Kumppanini ei ehkä ole aivan täysin narsisti, mutta todella paljon on sellaisia oireita. Onneksi minulla on 2 vanhempaa lasta edellisestä suhteesta, ja heidän parastaan ajatellen käskin miehen muuttaa pois vuosi sitten meidän asunnosta. Meillä on myös yhteinen lapsi tämän miehen kanssa, jonka takia on pakko olla tekemisissä.
Sen jälkeen ollaan oltu kuitenkin yhdessä, välillä mennyt ihan hyvin välillä välit ollut poikki. Mutta nyt olen sen vasta huomannut, kuinka hän on käyttänyt minua vaan hyväkseen, ja ihmettelenkin että miten minulla voi kuitenkin olla tunteita häntä kohtaan. On niin vaikea päästää irti..
Juttelin myös miehen ex-naisystävän kanssa, ja hän kertoi että mies oli käyttäytynyt juuri samalla tavalla hänenkin kanssaan. Pitäisi olla "hajuton, mauton ja väritön" olla aina samaa mieltä hänen kanssaan, meneppäs sanomaan oma mielipiteesi, niin johan siitä riita syntyy. Ajan kanssa rupesin myötäilemään häntä, enkä uskaltanut sanoa koskaan mitä itse todella ajattelin. Aloin myös keksiä kavereille tekosyitä, miksi en voinut tehdä jotain heidän kanssa, koska mieheni ei siitä pitänyt. Pikkuhiljaa ystäväni eivät juurikaan pitäneet minuun yhteyttä, koska eivät pitäneet miehestäni. Onneksi he olivat huomanneet mikä hän on, ja sanoivatkin minulle loppujen lopuksi että minusta on kaikki ilo kadonnut, enkä tee enää mitään kivaa mitä ennen tehtiin.
Eilen tuli taas riita, ja mieheni kiroili ja haukkui minut ja nyt päätin että tämä saa loppua, enää en alistu ja ruikuta häntä takaisin. Täytyy jostakin löytää voimia ja ajatella itsensä parasta. Miettiä sitä että mikä on se oma heikko kohta, miksi aina alistuu miehen tahtoon, ja lupaa muuttua, vaikka oikeesti ei itsessä mitään vikaa ole. Mutta kun hän on niin taitava, että kääntää aina minun sanomiset päälaelleen ja saa aina näyttämään että vika on vain minussa.
Voimia sinulle, parasta apua on kun saa lähelleen oikeita ystäviä jotka kuuntelevat ja tukevat, onneksi minullakin niitä on!
Hienoa kkk, että tajusit asian ajoissa.
Itse elin narsistisessa suhteessa 15 v ja varmaan voit kuvitella miten
nolla olin ihmisenä, siis omasta mielestäni, kun sitä alkaa liitossa alkaa uskomaan sitä toista osapuolta, niin että on todellakin ihan mitätöttömin surkimus mitä on olemassa...
Jos sinua kiinnostaa niin selvitä paikkakunnaltasi onko siellä narsistien tukikokouksia jossain, niissä on samaa kieltä puhuvia ja elämä helpottuu ainakin vähän. Myös kirjallisuuttahan löydät pilvin pimein, vinkkejä narsistien tukisivuilta. Itse olen lukenut esim. Naimisissa narsistin kanssa -kirjan ja muutaman muun, joita nyt en muista. Sain apua seurakunnan diakoniatoimistosta, jossa diakoniatyöntekijä tunsi aiheen ja jolta sain keskusteluapua, en tiedä missä olisin ilman häntä. Ilman häntä en myöskään olisi rohjennut liitosta lähteä, niinkin pitkä suhteemme oli. Nyt 5 vuotta erosta ja pelko on hälvennyt, tosin eksää en koskaan tapaa siten, että olen yksin jossain niin ettei ketään ole paikalla, sen verran pelkoa jäi ja lienee turvallistakin niin, uskon.
Onnea sinulle matkaan ja jaksamista. Onneksi tajusit (tai äitisi tajusi) asian noin pian, jospa toipuminenkin olisi nopeampaan. Hurjia on tarinasi, niin ne ovat minullakin sen enempää niitä muistelematta. Surullisinta meidän tapauksessamme on se, että tytär menetti isänsä kun ei välitä edes soittaa, puhumattakaan että ottaisi minkäänlaista kasvatusvastuuta, pakollisen elatusmaksun hoitaa, siinä kaikki. Pitää kyllä huolen siitä että muistaa vahtia silloin tällöin soittamalla tms. onko tyttären asiat hyvin. Ihan puistattaa kun tätä kirjoitan. Voimia sinulle, selviät kyllä ☺️❤️
Välillä tuntuu, että se on järjestöntä se oma pelko toista ihmistä kohtaan. Mutta toinen osapuoli on sen aiheuttanut, kun on suullisesti uhkaillut tappaa/hakata, niin kai se siitä juontuu. Ja sitten kun oikeastikin käsiksi käynyt, mutta ovela kun on ollut ei niin pahasti, että kasvoihin olisi jälkiä jäänyt. Pelkoni kai juontuu siis kahdesta asiasta, niin fyysisestä kuin henkisestä väkivallasta, joista viimeksi mainittu on varmaan se vahvempi pelon aiheuttaja. Minulla tulee automaattisesti se pelon tunne, kun tiedän toisen osapuolen käyvän kierroksilla, hänen ajattelunsa on niin kummallista ja välillä toimintansakin, niin olen oppinut pelkäämään toisen reaktioita. Kun pahin pelko on päällä, niin en halua nähdä tätä toista, kun olen ilman toisen aikuisen ihmisen tukea. Mutta toisaalta, kun tiedän hänen olevan "hyvällä päällä" niin voin luottaa siihen, ettei hän keksi mitään ihmeellisiä asioita, kuten minun kännykkäni tarkistamista. Kerran tuli luokseni ja ei suostunut lähtemään ennen kuin näytin puhelimeni sisällön hänelle. Se epävarmuus on, että voiko keksiä jotain pahempaa ja siten kostaa minulle hänen kohtaamansa "vääryydet" taholtani, vaikka tosiasiassa olen vain yrittänyt suojella itseäni ja välttää konfliktia.
http://www.narsistienuhrientuki.info/
Laitan tuon aiemmin mainitsemani linkin, josko saisit sieltä jotain tietoa. Varmaan olet aiheeseen perehtynytkin kun tunnut tietävän narsismista niin paljon jo nyt.
Aiemmin tuonne narsistien uhrien tukisivuillekin voi kirjoitella tarinoitaan, mutta sitten ne lopetettiin. Kirjoittelin itse sinne kymmeniä kertoja ja vaihdoin ajatuksia samassa tilanteessa olevien kanssa. Nyt se ei ole enää mahdollista, ikävä juttu...
Toivon sinulle kivoja ihmisiä elämääsi, aika tekee tehtävänsä ja asiat onneksi unohtuvat ajan kanssa. Voimia ja jaksamista arkeesi kkk ja muut samanlaisessa tilanteessa olevat ☺️❤️
Tervehdys samasta veneestä, tosin jo kymmeniä vuosia sitten rannalle päässeeltä. Miten toivoisikaan, ettei kukaan joutuisi enää tuohon kiipeliin! Nuoret sisaret, olkaa vahvoja! (Onhan miehiäkin kyllä vastaavassa asemassa.)
Mietityttää, mikä on se kohta, jossa pitäisi huomata varoitusmerkit. Alkukuvioihinhan kuuluu tuo palvonta, jolla kohde saadaan sidotuksi. Ihailu ja ylistäminen ei kai vielä ole välttämättä merkki vaarasta, sehän kuuluu rakkauteen. Onko selvin vaaran merkki tuo henkilökohtaisuuksilla satuttaminen? Oikeasti rakastavahan ei halua satuttaa rakastettuaan iskemällä arimpaan kohtaan. Paha mustasukkaisuus on myös yksi hälyttävä merkki.
Minä tartuin imartelun koukkuun. Kun on heikko itsetunto, tarttuu helposti. Jälkeenpäin olen tutkistellut tuota palvontaa ja huomannut, että omaa rakkautta siinä rakastettiin, ei niinkään minua. Rakkauden kuvauksetkin olivat tarkemmin katsottuna kuvauksia hänen rakastamisestaan, minä olin niissä lähinnä jonkinlainen katalysaattori.
Arimman kohdan löytämisessä nuo ovat mestareita. Olemme olleet tekemisissä lasten takia myöhemminkin, ja joskus ihan etukäteen mietin, mikä mahtaa olla se kohta, johon hän nyt iskee, ja oikein naurattaa, kun se isku aina tulee, kohdankin olen silloin tällöin osannut arvata. Onneksi hän ei vainoa minua ja saan olla täysin rauhassa. Väkivalta oli muutenkin vain henkistä.
Kyllä oli ihmeellistä avioliittohelvetin jälkeen todeta, että kaikki miehet eivät ole ilkeitä naisvihaajia eivätkä tahdo pahaa.