Moi! Meidän perheeseen kuuluu minä (äiti) ja kaksi tyttöä (14 ja 18v). Vanhemmalla tytöllä on ollut jo vuosia masennus, johon hänellä on lääkitys, mutta elämähän on hyvin vuoristoratamaista. Elämä meillä on hieman munankuorilla kävelemistä. Aina pitää olla vähän varuillaan, kun ei tiedä mistä päin millonkin tuulee. Siskokset ovat erittäin läheisiä. Nuoremmalla ei ole oikein kavereita vaan sisko on hänen paras ja lähes ainoa kaveri. Nuorempi on vuoroviikoin minulla ja isällään. Olen jo pitkään huomannut, että nuoremmalle on todella rankkaa, että hän ei yhtään tiedä millaiseen ilmapiiriin hän tulee, kun hän tulee isältään meille. Isällään hänellä ei ole ketään kaveria ja ne viikot ovat hänelle hyvin yksinäisiä. Eli kun hän tulee tänne, hänellä on usein toiveet korkealla, että nyt pääsee takaisin parhaan kaverinsa luo ja useimmiten jälleennäkeminen onkin täynnä iloa ja naurua. Mutta sitten on niitä kertoja kun isosisko ei jaksa suurinpiirtein edes moikata. Olen huomannut, että nuorempikin tyttö on nyt alkanut oleen hiljaisempi ja väsyneempi. Pelkään, että hänkin on luisumassa masennukseen. Itselläkin jaksaminen alkaa oleen aika huonoa. Olen vuosia kantanut huolta vanhemmasta tytöstä (yksin, ilman isän apua) ja nyt tuntuu aivan hirvittävältä jos nuorempikin sairastuu toisen taudin takia. Tiedän, että ei ole oikein ajatella, että vanhempi tyttö olisi sairaudensa takia vastuussa siitä mitä sairaus tekee meille muille, mutta miten estän sen, että me muut ei luisuta samaan pimeyteen. Varsinkin nuorempi tyttö josta olen aivan äärimmäisen huolissani..