Neuvoja kaipaava

Neuvoja kaipaava

Käyttäjä Aiti85 aloittanut aikaan 25.06.2006 klo 22:31 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Aiti85 kirjoittanut 25.06.2006 klo 22:31

Tunteet solmussa, mieli sekava. Siinä jotain miltä tällä hetkellä tuntuu 😯🗯️ Osa minusta on edes vähän tyytyväinen ja toisinaan taas hyvin surullinen. Omasta erostani on nyt nelisen kuukautta aikaa ja mielestäni olen melkoisen hyvin selvinnyt, kun ajattelee että aikaa on kulunut vasta näinkin vähän (tosin tuntuu niinkuin siitä olisi jo ikuisuus).
Ongelmani on tässä, Olen tapaillut nyt jokusen aikaa erittäin mukavanoloista miestä. Hän on itse eronnut vasta muutama kuukausi sitten ja on todella rikki erosta. Täytyy kai myöntää, että tässä on tullut jo melkoisesti ihastuttua mieheen 😳 Mies on masentunut, itkee eikä oikein öitäkään saa nukutuksi ja itsetuhoisia ajatuksiakin on pyörinyt hänen päässään. Hän on melkoisen yksin asian kanssa ja oikeastaan minä olen ainut, jonka kanssa hän voi puhua. Nyt vain olen miettinyt että miten tässä nyt olisi järkevintä toimia.. kuinka osaan tukea, onko ylipäätään järkevää olla ihastunut mieheen mutta toisaalta eihän sitä mitään ihastumiselle mahda. Toivon eniten sitä, että tämä mies pääsee yli erostaan ja jospa kenties eräänä päivänä voitaisiin olla yhdessä onnellisia. Ken tietää, liian aikaista puhua sellaisista.. En oikein itsekkään tiedä mikä tämän kirjoituksen tarkoitus nyt on, mutta toivoisin että saisin joidenkin muiden ihmisten mietteitä asiasta.. 😯🗯️

Käyttäjä Petetty -61 kirjoittanut 26.06.2006 klo 22:11

Hei,

Olen itse saanut juuri ennen juhannusta tietää,
että miehelläni on toinen nainen (avioliitto kestänyt 12v ja sitä ennen seurusteltu 2 v).😭 Hän ei halua jatkaa ja oli ensin antamassa minulle koko meidän omaisuuden,mutta viikon harkinta-ajan jälkeen ei ole enää kaikkea antamassa enkä itse edes ollut ottamassa.
Koin melkoisen järkytyksen, koska tämä asia valkeni minulle anoppilassa olessamme lomalla.
Tulin heti kotiin. Onneksi lapsi on jo aikuinen, vaikka asuu kotona. Olen hakenut kriisiapua ja nukahtamislääkkeet. Ei oikein ruoka maistu ja unohdan syödä sekä kaikkea muutakin. On päänsärkyä, sumeutta silmissä, sydämentykytystä, lihaskramppeja jne. ei ihan
stressioireet.
Olen toistaiseksi sairaslomalla, enkä aio edes
harkita töihin menoa ennen kun pystyn hillitsemään itseni ja päivittäiset itkukohtaukset 😭.

En tiedä kannattaako koskaan vain lasten takia
elää jotain kulissia, koska he vaistoavat ja lapset iän mukaan ymmärtävät asioita eri lailla.

Pitäisi alkaa huomenna vääntää tästä omaisuudesta jotain papereita. Hain eron, koska
en aio roikkua epätoivoisesti ihmisessä, joka ei ole luottamukseni arvoinen. Vielä en oikein
tiedä voimmeko olla jatkossa ystäviä.... Sehän
on aika paljon kiinni miehestäni...

Koskaan en tule enää sekoittamaan omaisuuttani
ja miehiä.....

Mutta kyllä me hei pärjätään, suomalaisella sisulla, jota naisilta ei ole puuttunut....

Toivon myös sinulle kuten kaikille muille voimia!🙂👍

Käyttäjä Petetty -61 kirjoittanut 26.06.2006 klo 22:15

Ja onko sinulla voimia jatkaa tuota suhdetta
uuteen mieheen. Hänellä itsellään tuntuu olevan melkoisesti ongelmia.

Että et vaan halua hoivata jotain???Täyttääkö hän jonkun tyhjiön tämän hetkisessä elämässä??

Entä jos hän ei pääse masennuksestaan, jaksatko
sinä siinä rinnalla kun se alkuihastus loppuu??😐

Käyttäjä Nipsu 53 kirjoittanut 27.06.2006 klo 23:39

No kuinka paljon näitä kohtalotovereita riittää tälläkin palstalla.
Itse olen aivan romuna, sillä mieheni paljasti maalis-huhtikuun vaihteessa löytäneensä " elämänsä rakkauden",
Tämä uusi rakkaus on ulkomaalainen ja he ovat tavanneet ja tutustuneet toisiinsa ½ vuoden aikana kaiken kaikkiaan n. 28 päivän aikana ja silti miehestäni tuntuu että on toinen samanlainen hyvä tyyppi kuin minä olen (meillä yhteistä elämää n 25 vuotta ja risat).
Olen kuulema tosi hyvä tyyppi, joka on ollut kateissa muutaman vuoden ja syystä tai toisesta tyyppi on tullut takaisin esiin.
Mieheni ei osaa oikein päättää kumman kanssa haluaisi viettää mahdollisen loppuelämänsä.
Olemme yhteistuumin tehneet eropaperit, jotka palautuivat käräjäoikeudelta viime viikolla ja harkinta-aika astui voimaan 16.6.06 alkaen.
Rakastan miestäni enkä tiedä mitä tehdä , kun tänään tuntuu siltä, että olen ainoa oikea nainen ja huomenna taas se ulkomaalainen on aikoa oikea ja kenties kolmantena päivän kumpikaan ei ole se oikea.
Viime viikolla keskustelumme yhteydessä tuli ilmi, että mieheni odottaa jommakumman meistä naisista tekevän ratkaisun , kun hän kuulema " tykkää" meistä molemmista yhtä paljon.
Tunnen olevani sekaisin kuin seinäkello, tänään tätä mieltä yhteiselämän jatkumisesta ja huomenna taas toista mieltä.
Asuntomme on välittäjän arvioima ja yhtenä päivänä olin mieltä, että lunastan mieheni ulos tästä ja jään 18 v poikamme kanssa tähän asumaan, toisena päivänä taas sitä mieltä, ettää myydäään koko huusholli ja kumpikin hankkii uuden asunnon, jossa opiskeleva poikamme voi asua.
Oho ,hoh, onpa rankkaa elää tunteiden varassa, jotka seikkailevat siellä sun täällä.Järjellä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa vai mitä.
Miten muut ovat tehneet tässä samassa tilanteessa??

Petetty -61 kirjoitti 26.06.2006 klo 22:11:

Hei,

Olen itse saanut juuri ennen juhannusta tietää,
että miehelläni on toinen nainen (avioliitto kestänyt 12v ja sitä ennen seurusteltu 2 v).😭 Hän ei halua jatkaa ja oli ensin antamassa minulle koko meidän omaisuuden,mutta viikon harkinta-ajan jälkeen ei ole enää kaikkea antamassa enkä itse edes ollut ottamassa.
Koin melkoisen järkytyksen, koska tämä asia valkeni minulle anoppilassa olessamme lomalla.
Tulin heti kotiin. Onneksi lapsi on jo aikuinen, vaikka asuu kotona. Olen hakenut kriisiapua ja nukahtamislääkkeet. Ei oikein ruoka maistu ja unohdan syödä sekä kaikkea muutakin. On päänsärkyä, sumeutta silmissä, sydämentykytystä, lihaskramppeja jne. ei ihan
stressioireet.
Olen toistaiseksi sairaslomalla, enkä aio edes
harkita töihin menoa ennen kun pystyn hillitsemään itseni ja päivittäiset itkukohtaukset 😭.

En tiedä kannattaako koskaan vain lasten takia
elää jotain kulissia, koska he vaistoavat ja lapset iän mukaan ymmärtävät asioita eri lailla.

Pitäisi alkaa huomenna vääntää tästä omaisuudesta jotain papereita. Hain eron, koska
en aio roikkua epätoivoisesti ihmisessä, joka ei ole luottamukseni arvoinen. Vielä en oikein
tiedä voimmeko olla jatkossa ystäviä.... Sehän
on aika paljon kiinni miehestäni...

Koskaan en tule enää sekoittamaan omaisuuttani
ja miehiä.....

Mutta kyllä me hei pärjätään, suomalaisella sisulla, jota naisilta ei ole puuttunut....

Toivon myös sinulle kuten kaikille muille voimia!🙂👍

Käyttäjä Petetty -61 kirjoittanut 03.07.2006 klo 23:19

Hei,

Toivon teille jokaiselle voimia ja jaksamista!

Olen itse nyt sairaslomalla vielä ainakin 2 vkoa.

Meillä on huomenna ositus asianajotoimistossa.
Tosi raskasta on ollut.....

Käyn edelleen kriisipalvelussa. Hakekaa keskusteluapua terveyskeskuksesta, he osaavat
lähettää eteenpäin. Kriisipalvelu on ilmaista
kaikille, kenenkään ei ole hyvä olla yksin!

Itse aion käydä tämän eron läpi pohjamutia myöten, jatkan terveyskeskuksen psykologin kanssa kriisipalvelun jälkeen.

On mulla kaikenlaisia oireita: sydän tykyttää,
on kauheen ikävä miestä😭 (rakastan häntä).
Iltaisin ahdistaa ja nukutuksi saan ainoastaan
kun otan nukahtamislääkkeen.
Rauhoittavia en kyllä ala popsimaan, koska ne
vain vie surun kauemmaksi ja sitten voi käydä
huonosti ja masentua tai uupua.....

Tämä tulee olemaan pitkä kivinen tie, mutta tämä on kuljettava päästä päähän. Tulen olemaan
entistä vahvempi kun joudun tutustumaan myös
itseeni ihan uudestaan.

Ilman tukitoimia ja hyviä ystäviä en jaksaisi!

Voimia sinulle jokaiseen päivään! 🙂👍