Netti hallitsee elämääni

Netti hallitsee elämääni

Käyttäjä Hannu aloittanut aikaan 15.02.2006 klo 13:58 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Hannu kirjoittanut 15.02.2006 klo 13:58

Minä olen yksinäinen mies, vaimo otti ja lähti neljä vuotta sitten. Lapsiin, jo aikuisiin on hyvät välit, kaksi pientä lastenlastakin on. Heitä näen muutaman kerran vuodessa, asumme kaukana toisistamme. Käyn töissä, muuten olen yksin. Minun ystäväni ovat nettiystäviä. Aloin kirjoittaa eräälle foorumille, kun jäin yksin. Kirjoitin yksinäisyydestä ja sain heti paljon ystäviä.
Aina vaan heistä tuli tärkeämpiä, töissäkin käyn kirjoittelemassa heidän kanssaan. Minun elämäni on nettifoorumi, ei oikein ole muuta elämää.

Nykyisin olen siinä pisteessä, että en pahemmin poistu koneelta. Jos poistun mietin mitä nettikaverit tekevät, poikkean johonkin nettikahvilaan tai kirjastoon ja kirjoitan heille. Tai yleensä kirjoitan mihin tahansa ketjuun, kun vaan joku minulle jotain vastaa. Olen oppinut mies, pystyn mistä tahansa aiheesta kirjoittamaan.
Minulla on monia nimimerkkejä, koska rekisteröityminen on tehty niin helposti. En halua muiden kirjoittajien huomata, että olen oikeastaan ympäri vuorokauden foorumilla. Olen hieman sekaisin välillä mikä nimimerkki olen. Avaan itselleni monta sivua auki, kirjaudun sisään eri nimimerkeillä. Välillä huomaan, että itseni kanssa kirjoittelen. Olen vaan yksinäinen.

Minulla oli elämää ennen kuin netin löysin. Vaimon kanssa erosimme sovussa, tapasimme kuitenkin aika usein, kävimme yhdessä lomalla ja katsomassa lastenlapsia. Nyt vaimo on jättänyt kokonaan, ei kehtaa kanssani mihinkään lähteä, kun joka paikassa olen kuitenkin vaan netissä. Kirjastossa käyn, lainaan kirjoja mutta en niitä ehdi lukea, yleensä kirjastosta varaa netinkin samalla kertaa. Urheilu ja elokuvat kiinnostaa. Toisella silmällä saatan niitä seuratakin, kuitenkin samalla tärkeämpää on netti.

Tulin tähän foorumiin ja huomasin lauseen ”verkkoauttaminen kovassa kasvussa”. Tuli mieleen kuka ottaa vastuu meistä nettiriippuvaisista ihmisistä. En ole ainut, olen harvoja jotka uskaltavat asian myöntää. Minäkään en varmaa muuten mutta olen väsynyt tähän nettielämään, omin avuin en pysty lopettamaan. Kun foorumeita pidetään auki ympäri vuorokauden, rekisteröityminen käy sekunnissa, löytyy aina kaveri joka vastaa ja kaikki kehuvat kuinka hyvää kirjoittelu tekee mielelle. Miksi en siellä olisi aina. Minun terveyteni vei netti, kukaan ei varmaan ole vastuussa.

Pyydän nyt sen verran tukea moderoijalta, että et anna minusta tulla tästä foorumista riippuvainen. Et julkaise juttujani, jos innostun joka ketjuun ottamaan kantaa. Ehkä korkeintaan yksi kirjoitus päivässä riittää.
Lopetan kysymykseen, onko täällä muita, onko sellaisia jotka ovat päässeet eroon nettiriippuvuudesta?

Käyttäjä matkalainen kirjoittanut 16.02.2006 klo 15:41

Hei Hannu, kyllä minäkin useasti käyn netissä selailemassa, koska mulla on aikaa (olen työtön) mutten nyt sentään onneksi niin paljon, että katsoisin olevani riippuvainen netistä. Mutta vaaransa sillä kai on silläkin!
Vastuussa tästä mielestäni kyllä olemme me netin käyttäjät itse. Ei kukaan muu pysty siitä vastuuta ottamaan. Eiköhän se ole vähän sama juttu kuin muillakin riippuvaisuuksilla. Sinuna minä kyllä etsisin apua jostain muualtakin kuin netistä. Ja voisihan ajatella, että perustaisit nettiriippuvaisten oma-apuryhmän- jonka tietenkin pitäisi kokoontua muualla kuin netissä. Jos sulla on paljon nettiystäviä, niin mikset ehdota, että tutustuisitte toisiinne tapaamalla jossain.Ja etsisit itsellesi vielä harrastuksia, urheilua tai ties mitä, missä voi tavata toisia ihmisiä oikein "luonnossa", niin että yksinäisyyden tunteesi lievittyisi. Ja sitten on ammattiauttajia netin ulkopuolellakin, joilta voisi saada apua. Voihan siinä olla sulla takana jotain muutakin, jota kannattaisi selvittää itselleen jonkun ulkopuolisen avulla. toivon sulle voimaa ja menestystä 🙂🌻asiassa

Käyttäjä Hannu kirjoittanut 16.02.2006 klo 17:26

Kiitoksia matkalainen. Olen itse vastuussa, tietenkin. Oikeastaan halusin herätellä tällaisten foorumien ylläpitäjiä huomaamaan miten tässä voi käydä. Minulle kävi kaksi asiaa; vaimo ja aikuiset lapset lähtivät. Muutin yksiöön missä ei ole muuta kuin tv ja tietokone. Ensin join hetken, sitten ihan sattumalta löysin tällaisia foorumeita, näitä on aika tavalla. Mietin mitä pahaa voi olla netissä verrattuna viinaan. Netti voitti kaikki vertailut.
Kun menin ravintolaan, sain monesti olla yksin. Netissä on aina kavereita. Olen käynyt parissa livekahvittelussa nettiystävien kanssa. Mutta ei me osattu olla oikein mitenkään, juotiin kahvit ja lähdettiin nettiin keskustelemaan. Nytkin sinun kanssasi, matkalainen, kirjoittelen kuin vanhalle ystävälle, juuri tavattiin. Tämmöinen minulta ei livenä onnistu, en yleensä saa sanaa suustani.

Kun, kirjoitin tänne, otin jo itseäni niskasta kiinni. Kirjoitin net-tukeekin ja aikani on kulunut hyvin tällä foorumilla, kun olen seurannut, koska tulee tukihenkilö. Lisäksi olen varmaa tämän otsikon 50 kertaa lukenut, ei kai moni muu olekaan. Muuten en ole ollut kuin kahdella foorumilla. Mutta en ollut kauan, kun tulin jo tänne takaisin. Mutta jääkiekko-otteluiden ajaksi laitoin netin kiinni. Tiesin, että tämä foorumi on yön kiinni, niin sain pitkästä aikaa rauhassa yön nukkua.

Tällainen on oikea nettiriippuvainen ihminen. Mutta nyt olen tullut esiin ja tästä aloitan parantumisen. Olen pahempi kuin alkoholisti mutta sairaus sekin on. Siksi minullakin on oikeus sanoa: ”olen sairas, tarvitsen apua”.

Käyttäjä matkalainen kirjoittanut 17.02.2006 klo 18:11

Hei Hannu, eihan nettifoorumeihin osallistuminen oikeastaan sinänsä olekaan mitään negatiivistä, onhan siinä ainakin se hyvä puoli, että yksinäinenkin ihminen saa kontaktia toisiin. Jos kerran ei pysty jostain syystä saamaan live kontaktia toisiin, niin ohan se parempi edes netissä kommunikoida kuin ei ollenkaan. Tietysti, jos asia käy niin pakottavaksi, niinkuin kerroit, että kaupunkimatkoilla täytyy kuin pakonalaisena käydä katsomassa nettiin, niin tekeehän se elämäkin hankalaksi. Oliko sulla ennen tätä nettijuttua vaikeuksia saada kontakteja toisiin, vai onko se tullut vasta nettiriippuvaisuuden myötä.? Sitäkin kannattaisi sun tarkastella.
Mutta mulle tuli mieleen tosta, että ne live tapaamasi nettiystävät, saattavat olla ihmisiä, joilla on yleensäkin vaikeuksia saada kontaktia ,ehkä ujoutta tai tottumattomuutta.

Hyvä, että olet ilmottautunut nettitukeen ja tähänkin foorumiin ja voit kertoa riippuvaisuudestasi. Ja sekin on musta hyvä tikki, että kerran annoit netin olla . Niin että pystythän sinä siihenkin. Se on jo paljon.! Tee vaikka itsesi kanssa sopimus, että määrättyinä aikoina netti saa olla ja sinä aikana teet jotain muuta vaihtoehtoisena. Etsit jotain sellaista, mikä sua miellyttää erikoisesti. Ja muulloin sitten käytät nettia, jos tarvitsee.. Sehän on sun voimakkaan elämäntahtosi löytämä selviytymiskeinosi tällä haavaa- Voihan ne keinot sitten muuttua aikanaan ja pikkuhiljaa. niin että rohkeutta vaan🙂🌻 matkalainen

Käyttäjä Hannu kirjoittanut 18.02.2006 klo 09:19

Uutisissa kerrottiin meitä nettiriippuvaisia olevan 100 000??? Hu, mikä helpotus, en ole yksin. Kukaan minun nettiystäväporukasta ei ole nettiriippuvainen, heitä onkin vaan 100 nimimerkkiä. Joukossa on paljon perheenäitejä, meitä yksinäisiä ukkoja, nuoria ei ole kovin montaa.
Olen yrittänyt saada mukaan porukkaa tähän omaan netistä irti juttuuni mutta, kun kukaan toinen ei ole riippuvainen, niin yksinhän minä olen. Kävin aamulla lukemassa eri foorumeilla miten he heittävät herjaa minun riippuvuudesta ja samalla houkuttelevat kirjoittamaan.
Käyn minä aika usein vieläkin mutta en läheskään niin paljon mitä kävin ennen irtiottoa. Nyt en enää lue tätä otsikkoa joka hetki vaan kerran tunnissa, en ollenkaan yöllä. Tukihenkilönkin kanssa olen jo kirjoittanut, hänen kanssaan olen tehnyt sopimuksen, niin ei tarvitse joka hetki käydä seuraamassa.

Otin tämän lauseen tuosta infosta. ”Tukinet tuottaa verkkopalveluja, jotka keskittyvät ihmisen auttamiseen arjen murheiden keskellä, kokemusten jakamiseen ja tuen löytymiseen sitä tarvitseville.”
Miksi tähän ei ole lisätty lausetta, netti voi olla liikaa nautittuna vaarallista????? Miksi ette edes anna pienintä varoitusta vaaroista.
Kritiikkini ei keskity tukinettiin vaan yleisesti foorumeihin joita mainostetaan auttamisfoorumeina. Olen edelleen sitä mieltä, että tällaisten foorumeiden pitäisi ottaa huomioon myös nettiriippuvuus. Mitä auttaa, jos jostain avusta saa helpotuksen mutta samalla hankkii itselleen sairauden. Siitä sairaudesta pitäisi vaan itsestä niskasta kiinni ottamalla päästä eroon. Vertaistukikin ilman valvontaa on todella vaarallista, kukaan ei sano milloin sitä tukea on saanut tarpeeksi, roikkuu ja roikkuu vuosia ja vaivoja tulee koko ajan lisää.

Minä menin erään foorumin nettiriippuvaisten ryhmään, sitä foorumia pitää ammattilaiset. On kaikenlaisia testejä, linkkejä, kirjoittajat tekevät galluppeja ja voi jopa pitää netin käytön päiväkirjaa. Oikein ihannepaikka tällaiselle riippuvaiselle, on tekemistä ja puuhaa ja voi vielä tunnustaa olevansa nettiriippuvainen.
Aivan sama, kun ammattilaiset antaisivat alkoholistille eteen viinaa ja sanottaisiin olevan itsestäsi kiinni juotko vai et.
Nyt laitan koneen kiinni ainakin tunniksi. Vielä tulee päivä jolloin se on kiinni koko päivän.

Käyttäjä matkalainen kirjoittanut 18.02.2006 klo 11:30

Hei Hannu, on tosi hyvä, että olet otit yhteyttä nettitukeen. Hienoa, että pystyit pitämään netin kiinni ja katsomaan jääkiekkomatsia.🙂👍 Siinä olet mielestäni tehnyt jo suuren askelen eteenpäin.
Ei minusta nettiosallistumissa itsessään mitään pahaa ole, mutta tietenkin, jos siitä tulee pakonomainen toimitus, että täytyy kaupungillakin mennessä poiketa nettiin, niin käyhän se elämä hankalaksi. Ja varsinkin jos on sellainen tunne, että tosielämä menee ohi ja entiset ystävät jää elämästä pois kokonaan.
Niistä livekahvitteluista tzuli mieleeni, että jos ne sun nettiystävät olivat aivan samanlaisessa jumassa kuin sinä, ettei nekään sitten enää pystyneet keskustelemaan live.
Mutta kannattais miettiä, oliko sun kommunikaatiovaikeutesi -siis reaalisessa tapaamisessa jonkun kanssa jo ennen sun nettiriippuvaisuuttasi vai onko se tullut sen seurauksena (tai pahentunut)
Toisaalta tykkään, että on parempi kommunikoida netissä kuin ei ollenkaan ja että ilmeisesti tämä on ollut sun selviytymiskeinosi, jota ei saisi vähätellä. Siinä mielessä aivan positiivinen juttu.
Yksi sellainen käytännössä hyväksi todettu keino riippuvaisuuksissa on tehdä itsensä kanssa sopimus, että määriteltynä aikana ei mennä nettiin, vaan tehdään jotain vaihtoehtoista kiinnostavaa, niinkuin nyt tein sen jääkiekkomatsin kanssa. Musta se oli oikein hyvä oivallus!
toivon sulle voimaa ja rohkeutta ja hyviä ideoita edelleenkin 🙂🌻 terveisin matkalainen