Narsismi ja parisuhde
Olen ollut saman ihmisen kanssa yhdessä melkein 15 vuotta ja matkan varrella on alkanut tulla hiljalleen esiin kaikennäköisiä asioita jotka ovat herättäneet ristiriitaiset ajatukset ja saanut mielen uupumaan todenteolla ☹️ . Olen epäillyt puolisoni olevan narsisti tai ainakin hänellä ne piirteet korostuvat voimakkaasti! Ensin oli vitsinvääntöä ulkonäöstäni jolloin olin ylipainoinen, kun laihdutin, hän jatkoi tyytymättömyyden verhoamista ”vitsikkäisiin” kommentteihin ja sairastuin anoreksiaan. Kun aloin ensimmäisen vuosikymmenen jälkeen viimein puhumaan omista tunteistani ja toiveistani, alkoi usean vuoden piina johon on sisältynyt paljon riitoja, mielipahaa, syytöksiä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Kaikille pahoille sanoille ja teoille on aina löytynyt selitys ja spontaania anteeksi pyyntöä en ole kohdannut vielä tähänkään päivään mennessä! Fyysisen väkivallan jälkeen olen masentunut todella voimakkaasti! Kysynkin, että onko muita, jotka olette kokeneet samankaltaisia asioita? Tarkoituksenani on hakeutua terapiaan uudelleen ja viisas ihminen olisi lähtenyt jo ajat sitten omilleen, mutta asiassa on monia seikkoja jotka tekevät siitä monimutkaisemman!
Kokemusta tuollaisen narsistin kanssa elämisestä ei ole, mutta kommentoisin lausettasi "Tarkoituksenani on hakeutua terapiaan uudelleen ja viisas ihminen olisi lähtenyt jo ajat sitten omilleen, mutta asiassa on monia seikkoja jotka tekevät siitä monimutkaisemman!"
Asiat ovat juuri niin monimutkaisia kun niiden haluaa olevan. Jos todella haluat lähteä, tee se. Pilko esteet pieniksi osiksi ja ratkaise ne kerrallaan. Kyllä sinä jaksat ja pystyt. Minullekin on tässä avioeron edessä tullut eteen haaste jos toinenkin, mutta pakko niihin vaan on tarttua, jotta tästä jonain päivänä selviydyn vielä voittajana. Tunteet ovat pahin este, mutta käytännön asiat hoidetaankin järjellä 🙂
Zemppiä!
Kiitos sinulle vastauksestasi! Tuntuu, että olen ollut niin yksin näiden asioiden kanssa ja ajatuksesi miten käytänön asiat hoidetaan nimenomaan järjellä eikä tunteilla, sai toivonpilkahduksen heräämään. Olen kyllä alkanut ymmärtämään miten naiivi ja riippuvainen olen ollut ja on aika alkaa uskoa omiin tuntemuksiin ja tietää, että sydän kyllä kertoo kun suunta on täysin väärä. Tie varmasti tulee olemaan juurikin niin kivinen kuin olla ja saattaa, mutta ainakin olen uskoutunut eräälle ihmiselle ja kertonut ensimmäisen kerran ääneen vuosien tapahtumista ja minua oikeasti kuunneltiin ja koin mitä lohtu on! Seuraava askel on hakeutua psyatrisen avun piiriin ja toivottavasti olen vielä vapaa tästä taakasta joku päivä! Valitettavasti uskoni ihmisiin on horjunut pahasti ja se on varmasti pitkään läsnä..