Kirjoitan tällaiselle palatalle tai ylipäätään minnekään ensimmäistä kertaa. Nyt on pakko saada näkökulmia koska oma pää on liian puolueellinen.
Meillä oli kaksi pientä lasta ja tavallinen tarina kun sain tietää, että mieheni oli viettänyt aikaa työkaverinsa kanssa. Olin aina (kuten moni muukin täällä) kuvitellut mieheni olevan kuin peruskallio, arvoiltaan korkealla ja arvostavansa perhettä yli kaiken. Luulin, että molemmat ymmärrämme, että pikkuvauva-arki on raskasta ja rankkaa. Myönnettäköön, että seksi yms oli jäänyt vähälle ja tuntui että arki oli oelkkää lasten hoitoa. Silti luulin myös miehen ymmärtävän, että tämä on tällaista etenkin, kun vietin päivät ja joskus vuorokaudet yksin lapsia ja kotia hoitaen. Mies ei vastannut viesteihin eikä puheluihinkaan, vaikka näin että oli ollut esim wapissa paikalla ihan sekunteja sitten.
Miehen työpaikka oli toisella paikkakunnalla, ajomatkan päässä. Pikkuhiljaa työpäivät alkoi pidentyä, treenikerrat veivät tunti tolkulla ja huomasin istuvani kotona lapsien kanssa yhä enemmän yksin. En enää muista mistä ikinä se tunne alkoi, että miehellä olisi peliä jonkun muun kanssa. Eteen tuli vain tiettyjä kuvioita joista aloin yhdistämään epäilyjä työkaveriin. Puhelimen piilottelua, tiukkoja salasanoja jne (aina ennen puhelimemme oli kumman vaan käytössä)
Sittemmin selvisi, että hän oli viettänyt vapaa-aikaa naisen kanssa, joskus ottaen pienimmän lapselmekin mukaan. Kun lapsi alkoi puhua hän saattoi kertoa tädistä jolla on koira. Alkuun pistin sen pienen lapsen höpinöiden piikkiin. Sitten selvisi että illanvietto missä sanojensa mukaan oli olikin ihan muu jossa myös nainen oli mukana. Tästä asia alkoi purkautua.
Mies myönsi käyneensä naisen luona, juttelemassa kuulemma parisuhteestamme. Sanoi myös halunneensa seuraa vapaapäiville jos olin muualla. Omien sanojensa mukan oli jättänyt kertomatta koska ajatteli tästä nousevan riita. Myönsi tehneensä tätä joitain kuukausia. Syyksi sanoi meidän etääntyneen toisistamme.
Puimme ja itkin tätä asiaa nurin ja oikein. Ei myöntänyt asiassa olleen mitään muuta, mutta missään vaiheessa ei tullut asiassa vastaan vaam syytti lähinnä ”minua” ja tylsää ja vaikeaa arkea. Anteeksi ei pyytänyt koskaan. No, sovimme asian näennäisesti. Homma nousi jatkuvasti esiin koska en voinut enää luottaa hänen menoihinsa jne. Hän puolestaan hermostui kun ”jankkasin samaa asiaa”. Päätin olla ”aikuinen” ja hommasin omaa tekemistä, yritin huomioida miestä kaikin tavoin jne. Päätin olla puhumatta asiasta enää. Kunnes taas selvisi että mies oli ollut tähän naiseen yhteydessä ja tavannut jne. Homma räjähti jälleen käsiin.
Missään vaiheessa mies ei halunnut terapiaan tms. Sanoi että tunteet oli kuolleet tässä arjessa mutta halusi ne takaisin. Jauhoimme asiaa edes takas ja yritin miehen saada näkemään sen miten paljon kuvio oli mua loukannut. Sanoi että sori olisi pitäny olla rehellinen ja kertoa tapailusta.
Muutimme sit väliaikaisesti muualle. Edelleen mua ahdisti koko kuvio ja luottaminen oli vaikeaa. Kysyin joskua asiasta ihan asiallisesti ja sanoi ettei ole ollut missään tekemisissä naisen kanssa. Meni lähes vuosi kun näin sitten puhelimen näytöllä viestin naiselta. Kysyin muina naisina olisiko hänellä mitään kerrottavaa. Ei ollut. Entä mitään puhelimessa mitä en saisi nähdä. Ei kuulemma. Hämmästys olikin melkoinen kun sanoin että voitko näyttää ja viesti lävähti naamaan. Myönsi viestitelleensä jotain niitä näitä. Ja taas myönnettiin että joo olis pitäny vissii kertoa. Mutta luottamus romahti taas takaisin missä se oli ollutkin.
Nyt meillä on edessä muutto takas sinne samalle paikkakunnalle samaan työpaikkaan. Meillä on nyt kolme lasta ja taas se tylsä arki. Vaikka mies skarpannut täällä ollessa 100%.
En tiedä totuutta. Onko ollut muuta kuin ”kaveri” niinkuin asian ilmaisee. Miten pystyn luottamaan? Ettei taas lipsuta samaan. En tiedä koskaan totuutta mutta en jaksaisi enää joka päivä miettiä mitä työpäivinä tapahtuu tai mitä jos päivät venyy.
Tiedän et pitäs vaan päättää että luotan. Mutta kun olen päättänyt luottaa jo monesti ja silti matto vedetään alta. Tätä siis nyt 3v.
Antakaa näkökulmia. En tiedä mitä ajatella. Muutto on pakollinen.