Kuinkahan osaisin kirjoittaa loukkaamatta, pelottelematta, mutta kuitenkin asiat oikein ulos sanoneena. Kylmät väreet juoksee iholla ja omat muistot, katkerat ja kipeät nousi pinnalle. Onko vauva teidän molempien nimissä? Omistatteko kenties omistusasunnon? Muista silloin, että jos miehesi ei ole Suomen kansalainen, sinä vastaat kaikesta vaikka ero tulisi. Haluaisin niin sanoa sinulle ota vauva ja katoa, kun vielä on aikaa. Mutta ei kaikilla voi olla niin huonoa onnea kuin minulla ja todellista rakkautta on olemassa.
Oletko lukenut Koraanin? Suomennus on olemassa ja saat en vaikka kaukolainaamalla kirjastosta. Oletko varma, että haluat elää tilanteessa, joka nyt jo näyttää vahvaa suuntaa, että pian kuljet pari askelta miehesi perässä hunnutettuna. Muista en tarkoita pahaa. Olen elänyt tämän sadun, mikä muuttui painajaiseksi. Ole varovainen. Hae itsellesi tukihenkilö nyt, kun asiat ei vielä ole niin pahasti. Turvaa lapsesi. Se, ettei lapsesi jonain päivänä ole enää Suomessa. Ei tämä ole vin leffapropagandaa, eikä ainakaan rasismia minulta. Kaukana siitä. MInä olen elänyt joka sanani. Olen yhä pakomatkalla ja minua etsitään. Kaikki mulimit ei ole pahoja, mutta miehesi pitää muistaa kunnioittaa sinua ja Suomea.
Anteeksi, jos loukkasin. Sitä en tarkoita. Pyysit vain kokemuksia.
Voimia!

Kiitos vastauksesta, en toki loukkaannu vaan todella haluankin kuulla kokemuksia! Tiedän ja tunnen hyvin niitäkin tarinoita joissa muslimimies vaatii vaimon kääntymistä islamiin, pyrkii katkaisemaan tältä välit naisen omaan perheeseen ja ystäväpiiriin ja pahimmassa tapauksessa kaappaa lapset omaan kotimaahansa. Mutta tunnen myös niitä toisia tarinoita joissa liitto muslimimiehen kanssa on hyvä ja tasapainoinen, elämänmittainen. Ihan omasta tuttavapiiristäkin löytyy näitä hyviä liittoja useita, toki heilläkin kompromisseja tehdään ja keskustellaan paljon kulttuurin tuomista eroavaisuuksista mutta missä suhteessa näin ei tehtäisi? Toisaalta sitten taas henkilökohtaisesti tunnen vain yhden naisen joka on katkaissut suhteensa meihin ystäviin muslimiaviomiehen toiveesta - vaikka tämä tapaus hyvin paljon meitä ystäviä järkytti en voi sanoa että se olisi tuntemieni muslimien keskuudessa yleistä. Se ei tietenkään lohduta tippaakaan jos omalle kohdalle sattuu juuri tuollainen tilanne, toivon edelleen niin kovasti että meidän liittomme ei päättyisi tuollaiseen!

Oikeassa olet kuitenkin ihan varmasti siinä että kaipaan nyt tukea - en vain tiedä oikein mistä sitä löytyisi?! Asuimme pitkään miehen kotimaassa Egyptissä ja siellä paras tuki minulle oli miehen oma perhe, he nimittäin vaativat miehen kohtelevan minua hyvin. Nyt en ystäväpiirille osaa tilanteesta puhua, pelkään että mieheni kokisi tämän (perheen sisäisten asioiden levittämisen) niin loukkaavana ja nöyryyttävänä että siinä olisi vaikea lähteä etsimään keskusteluyhteyttä sitten enää. Joku ulkopuolinen taho joka kuitenkin ymmärtäisi nimenomaan islamin mukanaan tuomaa kulttuurinäkökulmaa, sellaista kaipaisin, mutta mistä tuollaista apua löytää? Pk-seudulla asutaan.

Avioliitossa ollaan, eli kaikki on yhteistä kyllä, tiedän että pitäisi jaksaa jotenkin ajatella taloudellista pärjäämistä ja lapsen huoltajuusasioitakin jos joskus päädymme eroon, mutta kyllä tässä vaiheessa vielä se ajatus avioerosta tuntuu kaukaiselta. Ja olen jotenkin aivan ällikällä lyöty näistä ongelmista ja riidoista, en vieläkään oikein tajua tätä tilannetta, ei ole oikein energiaakaan mihinkään muuhun kun arjen pyörittämiseen lapsen tahdissa. Tuo pieni ihmisenalku on niin tärkeä ja rakas ja huolestuttaa aivan suunnattomasti se millaisen alun elämään hän saa kun hetkittäin koen aivan mahdotonta voimattomuutta enkä voi ymmärtää mitä meidän parisuhteessa nyt tapahtuu tällä hetkellä. Suurimpana, päällimmäisenä tunteena on vain suuri hämmennys tämän tilanteen edessä.

nopea vastaus katti hankalasti sylissä...kysyppäs alkuun egyptin helsingin konsulaatista. pitäisi heillä olla tieto tukihenkilöistä

kommentoin vielä lisää. yleensä nuo tukihenkilöt löytyy ihmisistä, jotka ovat eläneet ulkomaalaisen kanssa ja joutuneet koville ja ovat päättäneet alkaa tarjota tukea muille. se, kuinka helppoa tai vaikeaa on löytää heidät en osaa sanoa. konulaatin pitäisi osata vastata, mutta jo siellä mies vastaajana ei apua löydy. vaikea tilanne siis. googlailin hiukkasen, jos löytyisi vastauta, mutta ainoa, jossa sinua osataan eteenpäin ehkä neuvoa on sosiaalipuolella perheasioiden sovittelu, minne voi mennä vaikka ihan yksinään juttelemaan asioista ja heidän velvollisuus hankkia sinulle tarvitemaasi tukea. minua pelottaa puolestasi jo nuo usein, vaikkakin ääneen kiukussa lausutut eron sinusta. kuten mainitin aienmin olen elänyt itsekin vastaavaa ja kannan ikuisia traumoja. toivon, ettei kenenkään muun tarvitse kokea samaa. olen pahoillani, etten osaa auttaa enenpää. kuuntelen aina ja koita järkeillä, jos ei muuta.

moi,

sinulle neuvon samaaan paikkaan kuin jonkun muunkin:
http://www.kiianmaa.com/eroperhefoorumi/

Sieltä löytyy myös suljettu monikulttuurinen keskusteluryhmä. Vaikka saitin nimi viittaa eroon, neuvotaan siellä muitakin ja asiaa tuntevasti. Vertaistukea oikeasti.

LL

Itse olen nyt jonkinlaisessa 'avosuhteessa' Muslimimiehen kanssa. Ollaan vielä nuorisoa, mies itse täyttää kyllä pian 18, mutta minulla menee vielä hieman päälle vuosi ja olen tietämätön näistä asioista. Minulle tirahti kyynel silmään kun luin näitä 😞 @Dahliakukka, tuo sinun kertomus kiinnosti erityisen paljon, sillä olen puhunut kyllä mieheni kanssa asiasta ja kihloja olemme suunnitelleet jo jonkun aikaa - suhdetta takana melkein kaksi vuotta.

Olemme keskustelleet tulevaisuudenhaaveista ja meidän toiveet ovat vastanneet toisiaan melko hyvin. Ei meillä paljoo erimielisyyksiä ole.. :/ Hänen kertomat asiat itsestään ovat kumminkin ristiriitaisia, koska kun kerroin, että olen ateisti niin hän sanoi myös olevansa, mutta isänsä kanssa hän kuulemma käy moskeijassa välillä rukoilemassa ja aikoo kuulemma viedä tulevan vaimonsa ja lapsensakkin. Minusta tämä vaikutti aika oudolta, mutta tein hänelle selväksi, että jos minusta Muslimi tulee niin muslimin tavoin aion käyttäytyä, eli moskeijassa kävisin enkä alkoholia joisi etcetc.

Olen viimeaikoina ottanut selvää Muslimien tavoista ja asioista jotka ovat 'haram', sekä lukenut näitä keskustelupalstoja aiheesta, mikäli siinä käy niin, että olen Muslimirouva sitten hamaassa tulevaisuudessa. Ongelma piilee siinä, että mitä enemmän luen muiden kokemuksia Muslimiavioliitoista, sen arempi minusta tulee enkä ole varma kannattaako minun loppujenlopuksi avioitua tämän miehen kanssa, vaikka häntä syvästi rakastankin. Haluan kumminkin vain kerran naimisiin elämäni aikana ☹️

Anteeksi, jos nostan nyt monen suomalaisen naisen takajaloilleen, mutta en voi olla kommentoimatta. Vaikka muslimimies olisi esim. asunut muualla kuin kotimaassaan, kulttuuriperimä istuu niin tiukassa, että jo syntymäatä lähtien heille on korostettu miessukupuolen ylivertaisuutta naisiin nähden. Naisilla ei ole oikeuksia- Elämänpiiri alkaa jossakin vaiheessa "oudosti" supistua heräät siihen, että elämäsi sisältö koostuu lapsien teosta, heidän hoitamiseensa, ruoan tekemiseen ja kodin puhtaana pitämiseen. Omia menoja sinulla ei saa olla vaan joudut lupumaan lopulta kaikesta. Muslimi pysyy muslimina, olipa alkuasetelma kuinka hyvä tahansa- Suomessa on ainakin vielä mielipiteiden ja uskonnon vapaus- Naimalla muslimin menetät nämä oikeudet taatusti.Älä hakeudu ehdoin tahdoin kotiorjaksi, älä avioidu muslimimiehen ksnssa !

Puhuin tästä asiasta mieheni kanssa ja hän kertoi miksi Muslimimiehet alkavat harjoittaa uskontoaan ahkerammin ja korostaa sen merkitystä avioliiton ja lapsen syntymän ym. suhteen. Kuulemma johtuu siitä, että mies on Muslimiperheessä se, joka on vastuussa vaimonsa JA lastensa uskonnosta. Muslimilapset halutaan 'kasvattaa uskoon' jo aikaisin, jotta heistä tulisi sittemmin kunnollisia Muslimeja, jotka kykenevät opettamaan oman tulevan perheensä Muslimiuskoon myös. Hän ei kuulemma aio vaatia minulta mahdollisen avioliiton tullessa Muslimisäädöksiä, mutta hän kumminkin toivoo, että noudattaisin joitakin sääntöjä ihan vaan hänen vuokseen (:

Olisiko se sitten kuitenkin parasta, että asuisitte siellä Egyptissä koska siellä on perheen tuki teille molemmille. Eikö se rakkaus kuitenkin ole se tärkein. Ajattele millaisessa paineessa muslimi joutuu elämään täällä suomessa, kun meidän laki ja tasa-arvoiset perinteet sotivat hänen uskontoaan vastaan.

Minäkin ajattelen, että se rakkaus kai se tärkein asia on.
Ei kukaan ihminen ole pelkästään muslimi vaan hän on ihminen, aivan tavallinen sellainen.
Ehkä kannattaisi vähäksi aikaa unohtaa se muslimi ja miettiä mitä muita hyviä ja huonoja puolia siinä miehessä on.
Musilimeissakin on erilaisia ihmisiä. Jos jollain on vaikeuksia oman miehensä kanssa, se ei tarkoita, että sullakin pitäisi olla.

Jos et kykene ajattelemaan poikakaveriasi pelkkänä ihmisenä jota rakastat, et ehkä ole hänelle sopiva.

Kyllä minä itsenäisenä suomalaisena naisena katson että tasa-arvo on oltava ja miksi lapsi pitäisi kasvattaa muskimiuskoon, voihan hän valita uskontonsa kun on sen ikäinen. Naisella on oltava samanlaiset oikeudet lapseen kuin miehellä, myös päättämään lapsen kasvatuksesta.
En itse kuuna päivänä alistuisi moiseen.
Rakkautta on se että mieskin on valmis kuuntelemaan ja mahhdollisesti antamaan periksi tai joustamaan eikä vain tekemään omien perinteidensä ja halunsa mukaan. Kauhistus.
Rakkaus on oltava molemminpuolista ja samanarvoista.
Ei tänne Suomeen ole pakko tulla jos on suku niin rakas että oma perhe ei mene kaiken edelle.