Naimisiin väärän miehen kanssa
Minusta tuntuu, että tukehdun. Minun pitäisi olla onnellinen, ja olenkin suurimman osan ajasta. Kun tuleva puolisoni katsoo minua rakastaen ja koskee minua hellästi. Olen ikionnellinen kun hän on rakastava isä pojalleni jonka oma isä ei ole osa poikani arkea. Ensi kesänä on häämme, ja menen naimisiin väärän miehen kanssa silti oikeista syistä. Hän on täydellinen mies, kaikki mitä nainen haluaa. Kiltti, huomaavainen, hellä, kärsivällinen, ahkera ja rakastava. En vain osaa itse rakastaa häntä sydämestäni vaikka häntä tavallani rakastankin. Ex-mieheni on kanssani joka päivä minun ajatuksissani. Teen kaikkeni jotten ajattelisi häntä, etten miettisi miten hän nauraisi tietyille tavoilleni joille tuleva mieheni ei naura. Tai kuinka ex-mieheni suuttuisi kun tuleva mieheni ei suutu laisinkaan. Minä haluan mennä naimisiin ja haluan tavallisen perheen johon ei kuulu riidat tai alkoholi kuten aiemmin oli. Minä itse jätin exäni, heitin pihalle noin vain kun kyllästyin hänen juomiseen ja henkiseen väkivaltaan. Tunnen itsenivain epätoivoiseksi… En ole eläessäni ketään rakastanut niinkuin entistäni ja rakastan häntä vieläkin palavasti, yhtä palavasti kuin hän minua. Emme kumpikaan ole päässeet yli erostamme, vaikka tiedämme ettemme olisi ikinä voineet olla onnellisia. Itse tein valinnan että minä ja poikani ansaitsemme kodin, jossa vallitsee rauha ja turvallisuuden tunne.
Osaako kukaan auttaa? Kuinka voi unohtaa elämänsä ihmisen? Sen yhden jonka kanssa on aina sulautunut yhteen ja ymmärtänyt toista vain pienestä eleestä? Kuinka voi unohtaa sen tunteen kun toinen koskettaa ja tietää ettei kuulu mihinkään muualle kuin siihen syliin? Minusta tuntuu edelleen että pettäisin entistä miestäni tulevan aviomieheni kanssa.
Olemme onnellisia nyt, vain minä tukehdun. Siihen suunnattomaan ikävään..
En aio perua häitä tai mitään vastaavaa. Elämä on kouluttanut minusta vahvan naisen joka tekee valintoja jotka takaavat hyvän elämän vaikka joutuisi uhraamaan palan itseään.
Ehkä haluaisin vain kuulla, että minä vielä jonain päivänä voin kokea sen rakastavan mieheni katseessa mitä koin joka päivä entisessä elämässäni. Kaipaan sitä, kuinka olin entiseni jumalatar toppahousuissani kun nykyään en ole sitä edes alasti..
Minä todistan itselleni että teen oikein, että tämä on sitä mitä olen aina halunnut. Olla turvassa ja rakastettu. Sillä sitä minä olen nyt… Turvassa mitä ihanimman miehen vierellä.
Hei,
Onpa epäreilu tilanne sulhasesi kannalta!
Tätäkö sinä oikeasti haluat loppuelämäsi olevan? Tyydyttääkö ns. tasainen arki sinua sittenkään - myrskyävät tunteet, rakkauden ja jumaloinnin aallonharjalta epätoivon syöverihin voivat antaa tunteen sellaisesta elossaolemisesta, jota jollain tavalla saatat kaivata (?). Vai kultaako aika muistot - ryntäsitkö liian pian uuteen suhteeseen?
Mä uskoisin ajan kullanneen muistot ja todellakin ryntäsit uuteen suhteeseen aivan liian pian. Senkin vuoksi varmaan nykyinen miehes tuntuu niin tasaisen harmaalta, exässä kun oli vipinää ja tunnetta.
Mielestäni tuo on kyllä todella väärin nykyistäsi kohtaan. Älä mene naimisiin. Vaikka kuinka sanoit, ettet muuta mieltäsi niin todella toivon, ettet menisi. Järkiavioliitto ei ole kovinkaan hyvä, eiköhän lapsikin sen aikanaan huomaa.
Helpommin sanottu kuin tehty varmasti, siis naimisiin menemisen jättäminen. Itse olen aikoinaan ollut miltei samanlaisessa tilanteessa. Ja mielestäni mikään vaihtoehto ei ole kovin hyvä. Turvallisuuden pohjalle on kuitenkin parempi rakentaa kuin turvattomuuden. Joskus on vain voitava valehdella toisille, vaikka ahdasmielinen enemmistö sanoisi mitä. Kaikki mitä ei sanota, ei satuta. Välittäminen on parempaa kuin väliinpitämättömyys. Kunhan tilanne ei johda siihen, että petät miestäsi joskus. Mieltäsi ei kukaan voi vangita. Maailma on karu ja kylmä paikka, eikä absoluuttisen totuuden varaan kannata rakentaa mitään. Se ei lämmitä öisin, eikä kasvata lapsia. Tunteet palavat ja tulevat, mutta kaikki on ohi menevää, kuten elämä.
Hei,
Mielestäni en ole ahdasmielinen, kun katson että jokaisella on oikeus olla rakastettu sen ihmisen taholta jonka on valinnut puolisokseen, oikeus olla puolisonsa elämässä ensimmäisellä sijalla. Muu on hyväksikäyttöä - ellei sitten rehellisesti ole sovittu muusta.
Miksi ihmeessä pitää mennä naimisiin??? Voisihan sitä muutenkin olla yhdessä, jos tunteet ovat epävarmat, ja katsoa, miten asiat kehittyyvät.
Rakastit yli kaiken miestä, joka harjoitti henkistä väkivaltaa? Tehdäänkö jumalattarelle henkistä väkivaltaa? Kuulostaa siltä, että asiassa olisi jotain tarkemman miettimisen aihetta.
Nyt sinä ja poikasi ansaitsette mielestäsi hyvän kodin, jossa vallitsee rauha ja turvallisuuden tunne. Onko se mahdotonta ilman kyseisen miehen hyväksikäyttämistä? Onko sellainen hyvä koti, jossa toinen puoliso on välikappale? Kuulostaa kulissilta, ei kodilta. Vaatiiko rauha ja turvallisuudentunne välttämättä miehen?
Olisiko sinulla jonkinlainen riippuvuusongelma, kuten minulla? Itse olin turvallisuuden tunteen vuoksi pitkään suhteessa miehen kanssa, joka rakasti, mutta jota en oikeasti rakastanut, ja kyllä kaduttaa hukkaan heitetyt vuodet ja se, että tein miehelle väärin. En suosittele.
Minä en myöskään käsitä miksi vaihtoehtoja on vain kaksi: se että menet naimisiin tai olet turvattomassa elämässä. Mikä miehettömässä elämässä olisi niin kamalaa? Minä en voi sille mitään mutta tuleva sulhasesi säälittää minua. Hän tuskin on ihmisenä lainkaan säälittävä, mutta hän ei tiedä miten asioista ajattelet.
Haluaisitko sinä, että mies jota palvot, ei ole sinusta oikeasti kiinnostunut mutta vain esittää?
Miksi sinun on mentävä naimisiin?
Samalla tuon päätöksen tehtyäsi takaat, ettet enää koskaan voi rakastaa edes lähelle niin kuin rakastit joskus.
Marttyyriasenne ei nyt auta. Sinun täytyisi päästä edellisestä yli, ennen kuin voi rakentaa mitään pysyvää parisuhdetta. Ja ennen kaikkea ymmärtää, että ex-miehesi ei ehkä ollut se paras sinulle, vaikka kovasti häntä ikävöit. Väkivalta ja alkoholi kun ei ole mitään ihan huippujuttuja suhteessa.
Minä olen tässä elämässä satuttanut ihmisiä jo tarpeeksi oppiakseni sen, että minä olen vastuussa tekemisistäni enkä ainoastaan itselleni. Muita on kunnioitettava sen verran, että voi katsoa rehellisesti silmiin ja sanoa niin kuin asiat ovat.