Hei Renaldo

Minä olin 18 vuotias, kun muutin Keski-Eurooppaan. Kielitaitoa ei ollut, toki asunto ja työ odottivat. Perustin siellä perheen ja sain kaksi poikaa. Viihdyin siellä tosi hyvin, kunnes lapseni isä nukkui pois. Sen jälkeen tulin takaisin Suomeen.

Rakastuin siihen maahan ja niihin ihmisiin. Ei käynyt koskaan mielessäkään muuttaa takaisin Suomeen. Niin vain kävi kohtalon ivasta. Minulla meni lähes kolme vuotta, ennenkuin osasin taas pitää suomea kotimaanani. Aluksi vertasin aina suomea ja silloista kotimaata keskenään ja se toinen vei usein voiton. Toki tänään on toisin.

Haluan vain kertoa, että mene, koe ja elä. Matkustaminen avartaa ja usko tai älä, arki se tulee vastaan sielläkin, mutta jotenkin siellä kaikki oli niin paljon helpompaa.

Jos minä uskalsin toteuttaa unelmaani 70 luvun alussa, uskallat sinäkin sen tehdä ilman omantunnon tuskia nyt. Tänä päivänä välimatkat on paljon lyhyempiä, kuin silloin. Silloin lennotkin maksoivat lähes 4000 mk ja laivamatka kesti kaksi päivää ja yhden yön.

EI muuta, kuin menoksi....

Kiitos ihana Lissukka 🌻🙂🌻
Joo olen lähdössä mutta jotenkin sitä on muka niin huolissaan, että aiheuttaa murhetta ja huolta kotona. Onhan tämä kuitenkin uskomaton tilaisuus minunlaiselle "maalaistytölle". Nyt olen ollut täällä tulevassa maassa viimeiset 2kk ja olen tosi ihastunut paikkaan. Ilkeästi sanottuna, en ikävöi Suomeen ollenkaan. Olen 16-vuotiaasta asti asunut kaukana perheestäni töiden ja koulujen takia, senkin vuoksi tämä wi edes tunnu olevan niin kaukana.

Nythän sitten kauhea riita asiasta syntyi😞 Äitini syyttää minua ja sanoi, että en saisi jättää työtäni vaikka minua siellä seksuaalisesti ahdistellaan. Minulle asia ei ole ihan niin helppo, olen kokenut nuorena seksuaalista väkivaltaa ja äitini tietää sen. Silti sain kuulla tekeväni väärin.
Hän myös muistutteli minua kaikista miessuhteistani ja siitä, että en koskaan ajattele ketään muita, kuin itseäni. Tunnen itseni maailman huonoimmaksi ihmiseksi. Olenko ollut niin epäluotettava tytär, että en ole oikeutettu äitini tukeen? Tiedostan ja tiedän, että läheisilleni on ollut raskasta nähdä kipuiluani ja väärien valintojen sotkujen hoitamista mutta sitä se on ollut minullekin. Tiedän kuitenkin kasvaneeni vahvaksi ihmiseksi, joka todellakin on ottanut opikseen virheistään. Tarvitsisin silti eniten tukea ja sitä, että minuun luotettaisiin ☹️

Renaldo Moon kirjoitti 22.2.2017 8:5

Nythän sitten kauhea riita asiasta syntyi😞 Äitini syyttää minua ja sanoi, että en saisi jättää työtäni vaikka minua siellä seksuaalisesti ahdistellaan. Minulle asia ei ole ihan niin helppo, olen kokenut nuorena seksuaalista väkivaltaa ja äitini tietää sen. Silti sain kuulla tekeväni väärin.
Hän myös muistutteli minua kaikista miessuhteistani ja siitä, että en koskaan ajattele ketään muita, kuin itseäni. Tunnen itseni maailman huonoimmaksi ihmiseksi. Olenko ollut niin epäluotettava tytär, että en ole oikeutettu äitini tukeen? Tiedostan ja tiedän, että läheisilleni on ollut raskasta nähdä kipuiluani ja väärien valintojen sotkujen hoitamista mutta sitä se on ollut minullekin. Tiedän kuitenkin kasvaneeni vahvaksi ihmiseksi, joka todellakin on ottanut opikseen virheistään. Tarvitsisin silti eniten tukea ja sitä, että minuun luotettaisiin ☹️

Mielestäni sinun ei kuulu kokea syyllisyyttä siitä, että läheisesi kipuilevat, kun olet ollut selvittänyt ongelmiasi. Mielestäni äitini ei ymmärrä tilannettasi. Älä anna hänen vaikuttaa päätöksiisi, elä unelmaasi ja jätä työ, jossa sinua ahdistellaan. Aina ei ihminen saa tukea läheisiltään, vaikka tarvitsisi. Miksi pohdit olevasi epäluotettava? Oletko huijannut äidiltäsi rahaa? Oletko valehdellut hänelle? Oletko levittänyt hänestä selän takana juoruja? Ei ole mitenkään tavatonta, että äidit heittäytyvät poikki teloin lastensa muuttaessa ulkomaille. Pelkäävät ehkä siinä menettävänsä jotain.

Tämä menee vähän ohi aiheesi, mutta ehkä omasta kertomuksestani ymmärrät, että selvitä voi myös ilman tukea:

Mä olen 33 vuotta odottanut tukea äidiltäni. Jos olen ihan rehellinen, niin lapsenakin mulla oli sellainen käsitys, että äiti auttaa "omien voimiensa mukaan" eli riippuen kulloisestakin mielentilasta. En muista äitini koskaan vieneen minua lääkäriin, hän todennäköisesti koki sen liian ahdistavaksi: jos ei isäni ollut paikalla, niin äiti soitti läpi kaikki naapurit ja tuttavat, jotta välttyisi lääkärissä tai sairaalassa käynniltä. Jälkeenpäin olen kuullut mm. äitini opettajilta ja yhdeltä ystävältä, että äidilläni oli jo parikymppisenä vaikeita mielialaongelmia. Äitini suurimpia oppeja tässä elämässä ovat olleet, että "kaikki riippuu näkökannasta" ja "mikään ei ole mustavalkoista". Tosiasiassa äitini on valehdellut/kaunistellut totuutta monessa asiassa vuosien varrella. Pari vuotta sitten erotessani selvisi mm. että äitini oli selkäni takana lainannut/ottanut rahaa mieheltäni, vaikka nimenomaan olin hänelle sanonut, että vippailut ja rahantarpeet saavat nyt loppua. Ilmeisesti myös veljeni on tiennyt näistä äitini vippailuista.

Äitini on tietysti aina vastalahjaksi lupaillut apua ja toistellut ikuisia hokemainsa "ei kukaan ole täällä yksin" ja "jokainen tarvitsee joskus apua". No, kun sitä apua olisin yksinhuoltajana 39 asteen kuumeessa kaivannut, niin jäämättä sai. Tulipa todettua, että yksi äiti voi hoitaa sairasta pientä lasta ja sulattaa samalla jääkaapin, pestä uunin ja siivoilla kaapeista viimeiset roinat. Kun lapsi viimein pääsee terveenä käymään isänsä luo, niin sairas äiti saa sitten yksinään hoitaa loppusiivouksen, juosta virastoissa toimittamassa hakemusten liitteitä, käydä palauttamassa avaimen ja kuunnella huokailua siitä, miksi ei ehdi kuunnella äitinsä selostuksia naapureista ja televisiosarjoista. Ja päälle oma äiti valittaa, että miksei tytär ole saanut vielä nettiä toimimaan uudessa kämpässä. Mulla ei ole enää mitään halua eikä tarvetta olla tekemisissä äitini kanssa.

Mä näen tässä kaksi vaihtoehtoa: joko hymyilet ja sanot äidillesi, että kaikki on tosi hyvin ja asiat järjestyy mahtavasti, rakastat häntä valtavasti ja tulet aina olemaan läsnä hänen elämässään. Lähetät hänelle jonkun tosi hempeän lahjan postissa, niin tulee hyvälle mielelle. Sanoista huolimatta muutat ulkomaille ja elät sitä elämää, mitä haluat. Tai sitten voit laukoa totuudet sellaisenaan kuin ne on ja sen jälkeen saat olla suvun musta lammas ulkomailla.

Ehkä se miksi tunnen olevani epäluotettava ja pettymys, johtuu siitä, kun olen aina saanut kuulla tekeväni vääriä ratkaisuja. Minun teini-ikä oli aika raskasta ja minun oma ns.henkinen kasvu kesti melkein kymmenen vuotta. Siinä ajassa ehdin sössimään esim. parisuhteiden parissa. Eilen äitini muistutteli siitä, että miten paljon minulla on ollut poikaystäviä.. Se vähän kirpaisi. Tuntuu siltä, että minua pidetään tyhjänpäiväisenä heitukkana, jota varmaan joskus olinkin. Mutta nykyään olen tasapainoinen ja tyytyväinen itseeni. En vaihtaisi mitään menneisyydestäni.
Ehkä äitini päästeli sammakoita suustaan, koska säikähti tms. Mutta silti ne sammakot satutti minua 😭

Renaldo Moon kirjoitti 23.2.2017 10:58

Ehkä se miksi tunnen olevani epäluotettava ja pettymys, johtuu siitä, kun olen aina saanut kuulla tekeväni vääriä ratkaisuja. Minun teini-ikä oli aika raskasta ja minun oma ns.henkinen kasvu kesti melkein kymmenen vuotta. Siinä ajassa ehdin sössimään esim. parisuhteiden parissa. Eilen äitini muistutteli siitä, että miten paljon minulla on ollut poikaystäviä.. Se vähän kirpaisi. Tuntuu siltä, että minua pidetään tyhjänpäiväisenä heitukkana, jota varmaan joskus olinkin. Mutta nykyään olen tasapainoinen ja tyytyväinen itseeni. En vaihtaisi mitään menneisyydestäni.
Ehkä äitini päästeli sammakoita suustaan, koska säikähti tms. Mutta silti ne sammakot satutti minua 😭

Sun äitisi kuulostaa vähän epäreilulta. Eikö se teini-ikä ole jo eletty ja mennyttä? Jos olet jo aiemmin saanut kuulla tehneesi vääriä ratkaisuja, ei ole mikään yllätys, että äitisi pitää myös tätä muuttoasi huonona ideana. Sinäänsähän tuo sinun muuttosi on varsin järkevä, on työ- ja asuinpaikka valmiina. Lähtee jotkut ulkomaille ilman työ- ja/tai harjoittelupaikkaa, ja selviävät silti. Minäkin.

Tietysti se satuttaa, kun oma äiti kritisoi ja huomauttelee. Äitisi varmaan tajuaa, että kaipaisit hänen tukeaan. Tai jos ei tajua, niin on todella epäempaattinen. Voimia
😍 Älä anna äidin sanojen musertaa, mennyt on mennyttä ja tulevaisuus on vielä edessä.🌻🙂🌻

Tänään tuli hyvin outoja ajatuksia ja tuntemuksia minulle. Kävimme äidin kanssa elokuvissa ja meillä oli päällisin puolin ihan mukavaa, mutta silti minusta tuntui koko ajan siltä, että ilmapiiri oli hieman kireä.
Huomaan tajuamattani rekisteröivän tai kuvittelen analysoivani hänen mielialaansa. Äitini on tosi ymmärtäväinen ja osaa kyllä neuvoa ystäviään erilaisissa tilanteissa. Tänäänkin kertoi miten hänen ystävänsä on ostanut asuntoauton ja vievät lapsensa muuttotarvikkeineen ulkomaille. Samalla mietin koko ajan, että eikö hän näe, että muidenkin lapset lähtevät ja saavat tukea ja apua?
Tunnen pientä katkeruutta siinä, että veljeni on äidilleni tosi tärkeässä asemassa. Veljeni kuitenkin on tehnyt äidistämme mummon. Minä en sitä tule koskaan tekemään.
En todellisuudessa ole kateellinen tms.veljelleni tai epäile äitini rakkautta. Kirjoitin tämän vain siksi, kun tämmöiset tunteet kumpusi pintaan...😞

Hei Renaldo Moon 🙂🌻
Kun lueskelen kirjoituksiasi, niin jotenkin tulee mieleeni oma äitini.
Vaikka olen perheessämme se pisimmälle edennyt opiskeluissani ja työelämässä, en ole koskaan saanut aitoa tukea/hyväksyntää äidiltäni. Olen vaistonnut enemmänkin kateutta hänen kommenteissaan. Isäni menetin suht' nuorena ja tämä onkin minulle kipeä asia, sillä isän kanssa olimme läheisiä.
Isäni kannusti opiskeluun, eikä koskaan kyseenalaistanut päätöksiäni.
Äidilleni on veljeni ollut se tärkein ja se on näkynyt monessa asiassa.
Veljeni ei ole tekemisissä kanssamme ollenkaan. Syytä siihen ei varsinaisesti ole; olen vain saanut kuulla, että olemme liian koulutettuja ystäväpiirimme mukaan lukien. Koulutuksesta huolimatta me ja ystävämme olemme kyllä ihan tavallisia ihmisiä omine huolinemme ja murheinemme. Olen siis naimisissa ja minulla on lapsia myös.
En muista, milloin nyt olen viimeksi ollut äitiini yhteydessä. Kuitenkin se olin minä, joka ylläpitää yhteyttä, koska äitiä ei kiinnosta kuulumisemme. Hän on yhteydessä, jos tarvitsee jotakin: mm. pyytää miestäni maksamaan jonkun laskunsa, kun rahansa on käyttänyt alkoholiin.
Alkoholi on ollutkin yksi osasyy siihen, että yhteydenpitomme on vähäistä. Äitini tiedostaa sen, etten hyväksy hänen juomistaan, koska se on aiheuttanut hänelle useita hengenvaarallisia tilanteita, joista minä olen hänet pelastanut.
Minä ajattelen, että et sinä tarvitse äitisi hyväksyntää tekemisillesi. Sinulla on oma elämä ja olet oikeutettu siinä tekemään valintasi.
Tärkeintä on, että olet onnellinen, eikä sinun tehtäväsi ole tehdä äitiäsi onnelliseksi. Eikä ehkä kannata odottaa, että äitisi muuttuisi ihmisenä. Ainoa, mitä voimme muuttaa on oma itsemme ja suhtautumisemme asioihin. Vaikka äitisi ei ole hyväksynyt miessuhteitasi ja tulevaa muuttoa ulkomaille, se ei tarkoita sitä, että sinä teet huonoja valintoja. Olet vapaa elämään täällä omalla tavallasi, eikä tehtäväsi ole äitisi miellyttäminen 🙂👍

Kiitos Mariella 🙂🌻
Tänä aamuna koitin olla hyvä kanssaihminen ja tytär, kun huomasin äitini miettivän taas jotain. Kysyin siis, että mikä vaivaa. Hän sanoi, että tiedät kyllä. Yritin sitten ns.hieroa sopua kysymällä voisinko tehdä jotain, että hänen olonsa paranisi. Vastaus oli "kyllä, mutta ethän sinä sitä suostu tekemään" (eli palaamaan työpaikalleni). Hän oli myös tehnyt aikajanan tms.minun elämäni ongelmakohdista, tai kuten äitiäni sanoo, kriiseistäni jotka tulevat tietyin väliajoin. Kävin sitä sitten läpi itkua niellen ja pettymystä peitellen. Sanoin äidilleni, että en haluaisi hänen listaavan tuolla tavoin ylös tilanteita jotka ovat aiheuttaneet minulle surua. En syytä häntä, mutta on hieman epäreilua, että hän voi näyttää minulle missä tilanteissa on minut "pelastanut". Ikään kuin nyt olisi minun vuoroni tehdä jotain hänen hyväkseen? Jäädä ahdistelijan kynsiin?
Vanhempani erosivat kun olin n.11v. Ero oli minulle kova pala ja aloitti yli 10v masennuskierteen elämässäni. Itse uskon, että juuri nuo "kriisit" ovat olleet parasta opiskelua ja samalla myös terapiaa minulle ja nyt olen myös viimein sinut itseni kanssa. Äitini sanoi tänä aamuna, että olen liian vapaa sielu ja rikon hänen sydäntään koko ajan. Juoksen myös karkuun ongelmia. Sanoin, että en kestä seksuaalista ahdistelua yhtään sillä olen nuoruudessani joutunut raiskatuksi. Äitini totesi, että ois kannattanu puhua siitä jollekin niin ei tarviis nykyään ahdistua.
En ymmärrä tätä ollenkaan 😑❓😑❓ Tämä on kuin painajaista.

Tämä tilanne laukaisee minussa masennusoireita ja yksinäisyyden tunteen. Kaipaan poikaystävääni ja hänen perhettään. He ovat niin lämpimiä ja tukevat toisiaan, jopa minua. En ole heille voinut edes kertoa kaikkea mitä äitini on sanonut, kukapa toisaalta haluaa puhua pahaa läheisistään, en minä ainakaan. Minulla ei enää ole ystäviä täällä samalla paikkakunnalla. Tänään tajusin itkeväni edesmenneen koirani takia, se toi minulle niin paljon lohtua ja piti minun jalat maassa. Koirani oli ainoa positiivinen asia elämässäni. Ja nyt tässä ahdistuksessa kaipaan seuraa, joka ei arvostele ja tuomitse minua 😞😞

Jotenkin näen nyt tilanteesi siten, että äitisi yrittää syyllistää sinua. Ottaen huomion tuon vanhempiesi eron vielä, tulee mieleen ajatus, että äitisi yrittää siirtää oman syyllisyydentuntonsa sinun harteille.
Neuvoni on, että sinulla on täysi oikeus tehdä omaa elämääsi koskevat ratkaisut aivan itse.
Ja yritä olla enemmän sellaisten ihmisten seurassa, jotka saavat olosi tuntumaan hyvältä.
Valitettavasti äitisi ei käytöksensä puolesta vaikuta kuuluvan sellaisiin ihmisiin.

Samalta tuo minustakin vaikuttaa, Mariella, äiti pelaa syyllisyydentunnolla. Sulla on Mariella kanssa ollut aika itsekäs äiti. Renaldo Moon: älä ota vastuuta äitisi tunteista. Hän on aikuinen ihminen ja saa itse kantaa vastuun omista tunteistaan. Kiltin ja hyvän ihmisen ei ole pakko olla kynnysmatto, vaan sinulla on oikeus puolustaa itseäsi ja omia unelmiasi. Ehkä ajan kanssa äitisi hyväksyy unelmasi ja joutuu myöntämään, että oli itse väärässä.

Hieno juttu, jos poikaystäväsi perhe on tukenasi. Ei ehkä kannata omia perhejuttujaan kertoa , ellei ole valmis kestämään kritiikkiä tai epäuskoa. Mä olen monta kertaa elämässäni halunnut pistää välit poikki äitiini juuri noiden sen rahanruinauskuvioiden ja mielenterveyssotkujen takia. Muiden sukulaisten ja omien ystävien painostuksesta olen aina päätynyt takaisin "väleihin" äitini kanssa, mikä on aina jossain vaiheessa mennyt siihen, että avitan häntä taloudellisesti, ja jos en auta niin sitten alkaa haukut siitä, että miten minä en saa raha-asioitani järjestymään, ja miten minun työssäni, ja miten olen ylimielinen ja epäempaattinen, kun en anna rahaa hänelle. Sitten kun olen antamassa rahaa, niin aluksi ollaan mielin kielin, mutta jossain vaiheessa alkaa taas nälvintä ja syyllistäminen.

Mä en aio kertoa kenellekään, että olen pistänyt välit poikki äitiini. Lapsen kummille kerroin ja se rupesi heti huokailemaan, että olisi se niin tärkeää, että lapsella olisi sukulaisia, joiden kanssa saa olla tekemisissä. Joo. Sukulaisia, jotka suhmuroi lapsen äidin selän takana, juoruaa lapsen äidistä ja vaatii siltä rahaa. En lähtenyt asiasta sen enempää keskustelemaan, kun ei tällaista tilannetta voi ymmärtää, ellei tässä itse elä. Mutta, olkaa onnellisia te, joilla on poikaystävät/puolisot, jotka ymmärtävät tilanteenne ja voivat teitä tukea 🙂

Minulla on ollut tässä hetken aikaa rauhaa miettiä asioita. Emme ole äitini kanssa enää asiasta puhuttu, minä välttelen koko aihetta sillä olen niin väsynyt.
Olen miettinyt paljon meidän ns.kriisejä ja tajusin, ettei hän ole ikinä pyytänyt minulta mitään anteeksi. Itse kuitenkin pyrin aina siihen, että pyydän anteeksi. Tuon tajutessani olen ajatuksissani ihan tuuliajolla. En haluaisi, että tunnen ikävää fiilistä äitiäni kohtaan.

Renaldo Moon: On vain inhimillistä, että sulla on paha fiilis äitisi takia. Se on kuitenkin tunne. Tunteet ehtivät muuttumaan ajan kanssa, tai ainakin terävin pistos niistä häviää. On mullakin ollut välillä tosi pahasti mieli maassa oman äitini takia, mutta joka päivä oma olo on vähän parempi. Tee kuitenkin niin kuin sinulle on parasta, koska sinun elämääsi voit elää vain sinä. Asiasta vaikeneminen voi olla ihan hyvä juttu tässä vaiheessa. 🙂🌻 🙂🌻