Miten on sen keskusteluavun laita?

Keskusteluavun?

Tosiaan, olen kyllä käynyt terapiassa. Perheneuvolan kautta päädyin psykoterapiaan, jota kävin pari vuotta. Syksyllä oli vielä pari tukikäyntiä kun meni taas huonommin. Nyt en oikein tiedä, mitä kannattaisi tehdä...

Hyvä, jos olet saanut apua terapiasta. Kyllä se itsensä hoitaminen ja itsestä huolehtiminen on niitä järkevimpiä asioita, mitä sinä ja ihminen ylipäätään voi elämässään tehdä.

Näihän se tietysti on. En tiedä, jotenkin neuvoton olo...

Hiukan neuvottoman oloisena luin tuota kertomusta ja minulle tuli mieleen vain että onkohan tuosta kyttäämisestä tullut tavallaan tapa, jonkinlainen obsessio, että jokin vain pakottaa katsomaan ja seuraamaan mitä hän kirjoittelee. Taustasi on rankka ja varmaan vaikea luottaa, mutta hän on kuitenkin eri ihminen kuin ne jotka ovat satuttaneet. Oletko koskaan löytänyt jotain epäilyttävää hänen nettikirjoituksista, onko pelkosi toteutuneet hänen kohdallaan vai aiheutuvatko riidat siitä että olet käynyt nuuskimassa. Jos jokin sisäinen voima pakottaa tutkimaan hänen omaa tilaansa niin pidä löytämäsi asiat ainakin salassa ja vain itselläsi. Luulen, että kun on kerran ylittänyt tuon rajan ja lähtenyt tutkimaan mitä ei pitäisi, se tuppaa toistumaan. Yritä vastustaa kiusausta, varmaan on paljon mitä et kuitenkaan löydä eikä toisen pään sisälle pääse koskaan.

Niin, en tiedä sitten että mistä lähti alunperin "pakko" kytätä toisen kirjoituksia. Tavallaan sekin aiheuttaa sitten riippuvuuttua ja monella tapaa pahaa mieltä puolin ja toisin. Joitain ikävempiä tekstejä olen kyllä löytänytkin, mutta itsehän menin penkomaan tekstejä... Tietenkin sitä toivoisi että ei tarvisi pelätä löytävänsä ikäviä tekstejä. Yksi päivä mietinkin, että etsinkö sitten tarkoituksella tällaisia kirjotuksia ja jotenkin alitajuisesti koitan karkoittaa nykyistä onnea. Nyt ole onneksi saanut pidettyä itseni kurissa enkä ole kytännyt. Seurauksena sitten kuitenkin että välillä tekee mieli käydä tirkistelemässä ja mielessä pyörii, että mitähän kirjotuksia on tullut...
Koen kyllä luottavani ja rakastavani. Mutta luotanko sittenkään täysin? Joskus miettii, että onko menneisyys liikaa raastanut ja vienyt luottamusta ihmisiin. Sekin raastaa, ettei tällä hetkellä ole ketään, jolle puhua. Tietysti miesystäväni, mutten voi sysätä kaikkea hänen harteillekaan. Huomaa vain välillä että alkaa olla melko väsynyt.

Nyt tuntuu että asiat vain monimutkaistuu ja kärjistyy entisestään. Ei oikein tiedä mitä tehdä.
Kyttäämistä jatkan edelleen, valitettavasti, mutta olen huomannut että ei se toisaalta turhaakaan ole... Alastomien akkojen kuvia pongahtaa silmiin ja muutenkin melko pornahtavia sivuja tulee vastaan. Enpä ole puhunut sanallaakaan näistä asioista enää. Toisaalta hiertää se, ettei meidän välillä oikein nykyään ole intohimoa, seksikerrat harvenee... Sitä vain miettii, että siksikö näillä sivustoilla sitten pitää käydä? Minä kyllä haluaisin intohimoa ja läheisyyttä, miehestä en aina ole niin varma...
Näitä entisestään vaikeita kuvioita hiertää myös yksi asia lisää. Työpaikallani, kohta entinen sellainen, on mies, joka on ihastunut minuun. Hän on kohtelias, komea ja saa minut nauraamaankin. Ehkä itsekin koen vähän ihastusta... Mutta ehkä johtuu siitä, että omassa parisuhteessa on solmuja, niin tuntuu hyvältä kun joku kohtelee naisena ja pitää kauniina... Jotenki sellaisesta tulee itsevarmempi olo on ja on lämmin olo sisällä... 🙂 Ikinä en miestäni pettäisi, siihen en alennu. On vain vaikea ruveta puhumaan näistä asioista. Huomaan, että mieheni ajattelee, että kaikki on hyvin. Sisälläni kuitenkin huudan, mutten uskalla aloittaa keskustelua. Sanallakaan en uskalla ainakaan sanoa tästä ihastus-asiasta sillä tiedän, että se tulisi olemaan suhteemme loppu. Vaikken mitään olekaan tehnyt.
Hajoan kohta sisälä ja oli pakko tulla tänne kirjoittamaan ajatuksia... Uskon että näitten asioitten kanssa taistelee muutkin ja siksi kaipaisikin ajatustenvaihtoa

Asiat kärjistyy... Viikonloppuna näin tätä toista miestä. Tanssimme ja suutelimme... Kerroin poikaystävälleni todellisen tilanteen, mitä tunnen ja kyttäämisestäni. Tilanne on nyt vaikea, mutta haluamme kuitenkin taistella yhdessä, jotta saisimme välimme kuntoon. Toisaalta tuntuu todella vaikealta, koska tunnen niin voimakasta ihastumista tähän toiseen. Tai tunnen ihastumisesta saamaani huomioon? En tiedä...
Viestiä laitoin terapeutilleni, jonka luona kuljin pari vuotta. Pääsisi juttelemaan luottamuksella jne. Tästä on vaikea puhua jollekin tutulle ilman, että ollaan tuomitsemassa. Nyt on vaan vaikea elää, kun väsyttää ja väsyttää vain. En pysty syömään, ruoka ei maistu ollenkaan. Välillä tulee ajatuksia, että olisi helpompi vain lähteä ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä teoistani. Nyt kun olen työttömänäkin, jää aikaa murehtimiseen, kun ajatuksia ei voi purkaa työntekoon... Pelkään vain että sairastun tätä menoa pahasti niin kuin aikoinaan tapahtui 😭