Mustasukkaisuuteni

Mustasukkaisuuteni

Käyttäjä 1788425 aloittanut aikaan 17.01.2020 klo 23:15 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä 1788425 kirjoittanut 17.01.2020 klo 23:15

Heti aluksi, en ole kirjallisesti mikään lahjakastyyppi, joten pyydän jo etukäteen anteeksi yhdyssanavirheet yms kirjoitusvirheet ja epälooginen kerronta. En tiedä edes miksi tätä kirjoitan, mutta kirjoitan silti, josko kirjoittaminen helpottaisi minun oloani.

Olen perheellinen ihminen, joka rakastaa puolisoaan enemmän kuin mitään muuta. Pari kuukautta sitten puoliso ilmoitti, että ei kestä tätä minun mustasukkaisuuttani enään. Olen yrittänyt tulla toimeen tämän vamman kanssa jo pidemmän aikaa ja parantaa tapani, mutta ilmeisesti olen epäonnistunut raskaasti. Minä olen ilmeisesti tehnyt hänen elämästään ”helvettiä”, kun olen kysynyt esim. pikkujoulujen jälkeen että oliko tuttuja tai kaveriporukan reissun jälkeen kysellyt miten reissu meni ja mitäpä touhisitte?

Tähän väliin pohjustus historiasta, nuoruudessa seurustelukumppani petti minua 100% varmasti ainakin kerran. En tiedä vaikuttaako tuo vieläkin aikuisen ihmisen ajatusmaailmaan, suattaa vaikuttaa tai suattaa olla vaikuttamatta.

Minä luotan tähän kumppaniini täysin, mutta en pääse/kelpaa mihinkään hänen kaveriporukkansa tai työporukkansa illanviettoihin tms tapahtumiin. No, tuohan kasvattaa mustasukkaisen luonteen vimmaa kysellä illan tai matkan sisällöstä.

Tälläkin hetkellä olen lapsien kanssa kotona, kun puoliso on illanvietossa. 

Minua ahdistaa tämä tilanne suunnattomasti, enkä ollenkaan tiedä mitä minä tekisin seuraavaksi. Olen yrittänyt lukea oppaita mustasukkaisuuteni vähentämiseen, tai oikeammin sen hävittämiseen lopullisesti, sekä ostanut äänikirjan aiheesta ja koettanut saada aikaa psykoterapeutille, että saisin pääni ja ajatukseni kuntoon. 

Onko täällä muita, jotka ovat saman ongelman kimpussa? Minulla hajoaa pää.

 

 

 

Käyttäjä TäysinHukassa kirjoittanut 24.01.2020 klo 19:44

Löytyy paljonkin kokemusta mustasukkaisuudesta. Edellisessä, 20 vuotisessa parisuhteessa, takaraivossa jäyti koko ajan ajatus etten ole tarpeeksi hyvä, jossakin vaiheessa tuo mies löytää paremman. Aina kun mies oli illanvietossa, minä olin tulisilla hiilillä kotona ja mietin, että mitähän se sielläkin nyt puuhaa. Ja seuraavana päivänä tuli välillä kyseltyä suoraankin, että "olitko kiltisti".

Se oli todella raskasta. Kummallekin. Koskaan mitään pettämistä ei tapahtunut ja liitto ei päättynyt pettämisen takia, vaan koska kasvettiin erilleen.

Olen oikeastaan pystynyt käsittelemään omaa mustasukkaisuuttani vasta tuon eron jälkeen. Parisuhteen aikana sitä oli vaikea pystyä käsitellä, kun kuitenkin koko ajan toinen on siinä vieressä ja sitä normaalia arkeakin piti elää. Enkä koskaan silloin ajatellut, että hankkiutuisin ammattiauttajalle asiassa, hyvä että sinä olet hakemassa ulkopuolista apua.

Ero otti muutenkin koville ja päätin, nyt on pakko ottaa härkää sarvista ja kasvattaa omaa minää, ennen kuin pystyy lähtemään uuteen suhteeseen. Sillä kasvamisen tiellä edelleen olen. Olen käynyt seminaareissa, hakenut vertaistukea, käynyt psykologilla, lukenut kirjoja ja tehnyt erilaisia tehtäviä. Paljon on tullut itkettyä, mutta uskon vakaasti että olen myös oppinut jotakin.

Nyt viimeisen kuukauden ajan olen tapaillut ensimmäistä kertaa eron jälkeen miestä, josta tuntuu että suhteesta voisi tulla jotakin. Vähän pelkään että kun suhde syvenee, kuinka paljon niitä vanhoja mörköjä, myös sitä mustasukkaisuutta, tulee esiin. Ja varmasti tuleekin, mutta nyt yritän puuttua niihin heti, ettei niistä kasva suhdetta kaatavia asioita.

Käyttäjä Celica kirjoittanut 01.02.2020 klo 11:36

Ymmärrän että on olemassa sairaalloista ja aiheetonta mustasukkaisuutta. On hyvä jos puolisoilla on jotain omia menoja tai harrastuksia joissa pääsee lataamaan akkuja ja jaksaa sitten paremmin arkea ja olla perheelle läsnä. Mutta jos puoliso sulkee toisen täysin ulkopuolelle työajan ulkopuolisista menoista eikä päästä mukaan näihin menoihin tai halua niistä keskustella, niin on luonnollista ja syytäkin miettiä mitä siinä on takana. Etenkin jos asiasta ei voi jutella vaan ystävällisiin kysymyksiin vastataan hyökkäyksellä, leimaamalla mustasukkaiseksi tai kieltäytymällä puhumasta asiasta. Tervekin mustasukkaisuus tuntuu olevan nyky-yhteiskunnassa hirveä mörkö. Jos on kokenut pettämistä niin tuntosarvet sen suhteen ovat luonnollisesti herkemmät.

Jos saan antaa neuvon, niin keskity vaihteeksi vain ja ainoastaan itseesi. Tapaa omia kavereitasi ilman miestäsi, keksi itsellesi hauskaa tekemistä lasten kanssa mistä lapsesi ja sinä nautitte. Älä turhaan päivitä puolisollesi menemisistäsi, tai kysele enää hänen menoistaan. Tarkoitus ei ole tehdä tästä kilpajuoksua tai miestäsi mustasukkaiseksi, otat vain hieman henkistä etäisyyttä ja tilanteen hallintaan oman hyvinvointisi vuoksi. Se voi ottaa aikansa, viikkoja, kuukausia mutta etene päivä kerrallaan. Keskityt itseesi, omaan hyvinvointiisi, lapsiinne ja siihen miten upeita tyyppejä sinä ja lapsenne olette. Jos miehesi alkaa taas kaipaamaan seuraasi, hyvä niin. Jos taas asiat jatkuu entiseen malliin miehesi taholta niin olet itsenäisempi ja voimaantunut miettimään millainen olisi hyvä parisuhde missä haluaisit tulevaisuudessa olla, ja millaisen parisuhteen mallin haluat antaa lapsillesi. Valoa päivääsi.

Käyttäjä Celica kirjoittanut 01.02.2020 klo 23:18

Alkuperäiselle vielä - oli puolisosi mies tai nainen - jos olet kertonut puolisollesi petetyksi tulemisen kokemuksistasi aiemmassa suhteessasi ja siitä miten tämä nykytilanne nostaa mustasukkaisuuttasi pintaan, ja jos hän aidosti haluaa parantaa suhdettanne, niin kai hänkin voisi omalta osaltaan rakentaa luottamusta välillenne kertomalla menoistaan avoimemmin ja ottamalla sinut mukaan?

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta sitten. Syy: Edit*
Käyttäjä 1788425 kirjoittanut 02.02.2020 klo 09:11

Olipas kuin olisi omasta elämästä lukenut, kun luki TäysinHukassa kirjoitusta. Yhtymäkohtia minun elämääni ja kokemuksiini oli useita 20 vuotta parisuhdetta, ei ole pettämistä jne, mutta varsinkin tuo tunne että minä en riitä. Se on jännä, että mikä saa ihmisen tuntemaan niin vaikka käyn töissä, huolehdin lapsistamme ja kotihommista, en ryyppää, en ole väkivaltainen enkä oikiastaan mitenkään poikkeava. Mistä ihmeestä ihmisen mieleen kumpuaa tunne: minä en riitä? Tuon kysymyksen kimpussa oon paininut viime viikot. Nyt pikkuhiljaa alkaa olemaan itsellä tunne, että Minä riitän ja Minä olen tarpeeksi hyvä. Saisipa vain tuon tunteen ylläpidettyä.
Muista TäysinHukassa, Sinä olet tarpeeksi hyvä!

 

Käyttäjä 1788425 kirjoittanut 02.02.2020 klo 09:26

Kiitos Celica viestistäsi. Juuri noin minä olen toiminut, kuten kirjoitit tämä ei ole kilpajuoksua. Olen nyt antanut vaimolleni tilaa harrastaa ja touhuta omiaan, vielä enemmän kuin aiemmin, ja olen tosiaan ottanut itsellenikin aikaa lenkkeillä. Ja lasten kanssa touhuilen kuten aina.
Minä olen yrittänyt olla kyselemättä liikaa, ettei toinen taas ahdistu ja tunne olevansa kuulustelussa. Omista asioistani olen kertonut suunnilleen kuten aiemmin.
Pakko luottaa, että asiat järjestyy tavalla tai toisella. Minä ainakin aion jatkaa tämän mustasukkaisuuden tunteen hävittämistä itsestäni.