Mustasukkaisuustta, mustasukkaisuutta….

Mustasukkaisuustta, mustasukkaisuutta....

Käyttäjä Pilpero aloittanut aikaan 20.04.2013 klo 10:21 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Pilpero kirjoittanut 20.04.2013 klo 10:21

Olen hirveän mustasukkainen ihminen, taustalla varmaan paljon mikä vaikuttaa, en itse oikein vielä tiedäkään. Olen terapiaryhmässä ja siellä varmasti hiljalleen nekin solmut aukeavat.

Tällä hetkellä minulla on ahdistus ja paha olo vähän hassustakin asiasta. Olen mustasukkainen, jos poikaystävä pitää jostakusta hyvännäköisestä elokuvahahmosta. Näinhän on käynyt peräti kerran, ja se aiheuttaa raastavaa ahdistusta. Hän katsoo paljon elokuvia ja on kerran onnistunut möläyttämään, että Megan Fox on Transformersissa hyvä. Tämä tietenkin on laukaissut aivan järjettömän ahdistuksen. Kyseessähän on hahmo, joka on yhtä tissiä, takapuolta ja seksikkyyttä. Itselläni on käynyt vähän niin, että olen toki ihaillut kaikenmaailman Brad Pittejä, mutta rakastumisen myötä ne ovat menettäneet merkityksensä, rakkaushuumassa nuo hahmot eivät ole enää ”sytyttäneet”. Koen siis niin, että jos rakkaani todella rakastaisi minua, jos olisin ihana, ei hän kokisi tuollaista hahmoa enää hyväksi. Kyselyn ja ahdistuksen myötä on kertonut, että toki hyvännäköisyys on osa hahmon hyvyyttä, osa hahmon pakettia. Hän on vakuutellut hirveän paljon, että ei ole halunnut eikä halua elokuvahahmoa, että se ei häntä viehätä, että ei katso siksi että katsoisi keikistelyjä.. Mutta minua ahdistaa eikä mikään auta.

Niin ja iältäni olen kolmekymppinen, vaikka kuulostaakin lapselliselta 😉

Käyttäjä Sophiet kirjoittanut 02.05.2013 klo 21:31

Olen itsekin ollut mustasukkainen... ihan kaikesta... en kuitenkaan ole sitä enää. Haluaisinkin kysyä sinulta, olisiko poikaystäväsi kanssasi, jos ei rakastaisi sinua juuri sellaisena kuin olet? Tuskin, sillä maailma on täynnä naisia. Hän on kanssasi, koskaa rakastaa sinua ja välittää sinusta ja koska sinä olet hänelle erityinen. Aina kun mustasukkaisuus iskee, kysy ensin itseltäsi tuo kysymys ja mieti, kannattaako asiasta nostaa numeroa, huomaat että ei 🙂

Käyttäjä murmeli5 kirjoittanut 29.05.2013 klo 23:04

Kuulostaa tämäkin tutulta. Mies sanoi 3 vuotta sitten Jessica Albaa kauniiksi, sekä hänen lempi naisnäyttelijäksi. Mietin asiaa edelleen ja vertaan edelleen ITSEÄNI Jessica Albaan. Tiedän että kuulostaa sairaalta mutta näin on!
Olen myös alkanut pari kertaa itkemään kun olemme katsoneet elokuvaa jossa näkyy jonkun naisen alastonkohtaus tms. Ihan naurettavaa, mutta niin se vain purkautuu se paha olo..

Kumpa tähän vaivaan olisi lääke! ☹️