Mustasukkaisuudesta

Mustasukkaisuudesta

Käyttäjä nainen35 aloittanut aikaan 29.07.2005 klo 19:56 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä nainen35 kirjoittanut 29.07.2005 klo 19:56

Olen 35-vuotias, eronnut, kahden kouluikäisen lapsen äiti. Seurustelen parhaillaan ihanan miehen kanssa, joka osoittaa välittävänsä minusta monin eri tavoin. Ongelmani on mustasukkaisuus, jonka vuoksi olemme riidelleet lyhyen suhteemme aikana jo useita kertoja. En epäile, että mies edes pettäisi minua, siitä ei ole kyse. Olen mustasukkainen siitä, jos hän katsoo tai sattuu näkemään (esim. kaupungilla kulkiessamme, tv:tä yhdessä katsoessamme, lehdissä jne.) vähäpukeisen tai kauniin naisen. Tunnen tällöin selittämätöntä raivoa, riittämättömyyttä ja pahaa oloa. Tunnen itseni rumaksi, lihavaksi, inhoan itseäni ja tuota naista, jota hän katsoo tai jonka hän näkee. En kertakaikkiaan voi sietää ajatusta siitä, että hän katsoo tai näkee esimerkiksi alastoman naisen jossakin.

Olemme keskustelleet aiheesta hyvin usein ja avoimesti. Hänen näkökulmansa on, etteivät nuo naiset merkitse mitään. Hän sanoo, että maailmassa on paljon kauniita naisia eikä heidän katsomisensa tunnu pahalta, vaan hyvältä. Minä toivoisin, ettei se tuntuisi hänestä miltään. Ettei vieraan naisen näkeminen herättäisi hänessä mitään tuntemuksia tai ajatuksia, että hän voisi ohittaa naisen kuin naisen reagoimatta sen kummemmin hänen ulkoiseen olemukseensa. Hän sanoo myös, että minä olen hänen mielestään kaunis, vartaloni on ihana ja olen haluttava. Se ei kuitenkaan riitä minulle, koska itse tiedän, että en ole yhtä kaunis ja hyvävartaloinen kuin ne naiset, joita hän sattuu näkemään.

Olemme päässeet ongelman selvittelyssä siihen, ettei hän katso muita eikä sanomansa mukaan edes halua katsoa. Hän haluaa tehdä kaikkensa, että suhteemme onnistuisi. Totuus on, ettei naisten näkemistä voi välttää ja aina tällaisen tilanteen sattuessa minä koen suunnatonta tuskaa. Kokemuksia, ajatuksia?

Käyttäjä neitii kirjoittanut 06.08.2005 klo 09:54

Lukiessani sun juttuu se tuntui ihan mun omalta elämältä. Joka ikinen sana, joka ikinen lause oli ku suoraa mun suusta. Tunne on aivan käsittämätön kun huomaan mieheni katsovan tai edes vilkaisevan muita paljon kauniimpia ja median täydellisiksi osoittamia naisia. Todellakin tunnen itseni erittäin tyhmäksi ja riittämömäksi. Tuntuu kuin olisin vain joku korvike sellaisille naisille joilla on täydellinen vartalo ja isot tissit esimerkiksi kaikkien tietämä pamela (joka nyt on vakavasti sairas mutta kuitenkin sen julisteita komeilee mieheni kotiseinällä). Tuntuu että koska mieheni ei voi saada pamelaa tai muita täydellisiä julkisuuden naisia niin hän tyytyy minuun, tavalliseen suomalaiseen pienirintaiseen huonovartaloiseen tyttöön 😭.
Mieheni seinällä riippuvista julisteista olen huomauttanut etten pidä niistä. Että en haluaisi olla sellaisen vieressä tai mieheni huomaa etten ole edes puolia julisteen naisesta. Tähän mieheni vastaa vain että julisteet on paperia ja se ei merkitse mitään, ja sitten hän näyttää ettei
hän täällä (eli sydämmessä) tunne mitään. Se ei kuitenkaan riitä minulle sillä tiedän että mieheni täytyy jotain ajatella kuvista: pitää naisia kauniina tisseista saisi hyvän otteen ja kaikkein ensimmäisenä, panisin(!). Kuinka mieheni voi edes kiihoittua kanssani kun en ole mitään niiden kauniiden naisten rinnalla?!
Mikä meissä on vikana? Miksi olemme epävarmoja itsestämme? ☹️

Käyttäjä ujom86 kirjoittanut 06.08.2005 klo 13:42

joo mulla on melkee samanlainen onkelma. Tai en mä tiiä. Päättele tästä, mulla on yks likka. Mut mä myös pelkään sitä et koska hän on nuorempi ku mä, nii en tietenkää voi olettaa et hän ois mun kans koko elämää tai sillee.. Ite en oo koskaa seurustellu, joten mulle tää on ihan uutta. 😳 mut sit ku neiti asuu kauempana nii sano mesessä ku on puhuttu et voi luottaa hänee ym. mut jostain syystä mun on hyvin vaikee luottaa ihmisii.. oli kuka tahansa, minkä ikäne, sukupuolella ei oo väliä. johtuu siitä et mun luottamus on petetty lapsena nii monta kertaa et, en ees jaksa laskea. ja oma äiti vielä. Mut sitte takas asiaan, elä nyt loukkaannu mut eiks toi oo jo aika omituista jos kerta näkee jonku hyvä kroppasen muijan, nii eihän se meinaa et jos vilkasee nii aattelee et jos ois sen kanssa? Koska senhän ny kaikki varmaa tietää et oli naimisissa tai seurusteli nii kyl sitä ny ihmisii kattelee, olkoot kumpaa sukupuolta vaa. mut ei se sitä meinaa et sun mies sit mitää kuvittelis. Tai no en mä tiiä, ku en tunne sun miestä. Mut kylhän noita naikkosia pyörii kaikkialla, ja ei kai kattelemisessa voi olla mitään pahaa? Ja varmaa sun miehes tarkotti mitä sulle on sanonu, mut tän enempää en osaa auttaa, ku en oo ite ikuna seurustellu tai ollu kenenkää kanssa. joten en voi tietää miten asiat menee.. ☹️ mut toiv. autto jotain, ainaki parhaani yritin. =)

Käyttäjä turbo kirjoittanut 08.08.2005 klo 09:37

Hei!

Ihan samat ongelmat mullakin. Tunnen painuvani maanrakoon, kun joku parikymppinen hyväkroppainen tyttö kävelee meidän ohi jossain kaupungilla. Yritä siinä sitten uskotella olevasi viehättävä kypsempi nainen, kun tietää, että mies katsoo kuitenkin. Voi varmasti luvata, ettei katso ja sehän on vain merkki siitä, että hän välittää. Siihen täytyy vaan luottaa.

Luepa John Gray´n "Mars ja Venus vuoteessa". Siinä on sivuttu myös tätä meidän ongelmaamme. Ja on siinä paljon muutakin. Voin luvata, ettei ole amerikkalaista hömppäkirjallisuutta.

Käyttäjä turbo kirjoittanut 09.08.2005 klo 10:15

Vielä lisäisin.

Me naiset varmasti ymmärretään, että te miehet ette sillä katselullanne pahaa tarkoita. Mutta että miehen seinällä on Pamelan juliste tai että jätkäporukalla arvostellaan ohikulkevia naisia, vaikka omat tyttöystävät olisivat kuuloetäisyydellä. Teillä miehillä on tarve katsella ja meillä naisilla on vahva tarve tuntea olevansa miehensä ainoa ja paras nainen. Se onkin sitten vaikeampi pala sovittaa yhteen nämä kaksi asiaa parisuhteessa, jossa pitäisi tehdä niitä kuuluisia kompromisseja. Vai onko se niin vaikeaa?

Käyttäjä -minttu- kirjoittanut 12.08.2005 klo 09:16

Moi!

Tuttuja tunteita nuo mullekkin ovat.

Mutta te jotka tunnette sitä mustasukkaisuutta kun kumppani katsoo jotain muita, niin ettekö itse katsele koskaan ketään muuta kun omaa kumppania?
Ja jos katselet niin mitä ajatuksia silloin päässä liikkuu?

Pakko myöntää, että kyllä minä ainakin katon!
Jos tulee hyvän näköinen mies vastaan niin katon että onpas kivan näköinen ja ei se ainakaan munssa herätä sen kummempia aatoksia.

Ja eikö se ole niin, että vaikka se kumppani katsookin muita niin sinun kanssas se kuitenkin on?
Eikä mun mielestä toiselta voi katselua kieltää. Vai miltä tuntuisi jos kumppani kieltäisi sulta jonkun asian katselun? Pitää vaan oppia elämään asian kanssa, että se nyt voi kattella jotakin, mutta se vaan kattelee. Siinä sun vierelläs se kuitenkin on eikä sen vierellä ketä kattoo.

Huono itsetunto. Siitä se johtuu se mustasukkaisuuden tunne tollasissa tilanteissa. Niin mä ajattelen.

-Minttu-

Käyttäjä ujom86 kirjoittanut 12.08.2005 klo 11:16

Minttu sanos muuta, meinasin just sanoo samaa.. Ja eihän kattelussa mitää pahaa oo. Kylhän ny muijatki kattoo esim. lihaksikkaita painijoita töllöstä ku tällästä hoikkaa ja tylsää poikaa.. ja voitte kuvitella et kumpi miellyttää silmää enemmän. ☹️ Ja eihän sitä niinkään voi tehä et toiselta kieltää kattelemisen vastakkaista sukupuolta ja ite kattelee minkä kerkii, eihän neidit? Ja kylhän aika moni ukkomieski kattelee muitaki ku omia muijia, enkä tajuu mitä hirveetä siinä on? kyl mäki kattelen tyttöjä kaupungilla tai pussissa jos miellyttää silmää nii vähä pidempääki 😉 mut eihän se sitä meinaa et aikois mitää.. =) mut en tuijota

Käyttäjä turbo kirjoittanut 12.08.2005 klo 11:28

Ei tässä ketään ole kielletty ketään katselemasta. ja ihmeellistä, pidän kyllä itsestäni ja kunnioitan omia haaveitani ja tunteitani eli kyllä minulla itsetunto on ihan kohdillaan.

Koen, etten koskaan tule saamaan mieheltäni sellaista omistautumista, jota itse hänelle koen antavani. Totta kai minullakin "viisari värähtää" jos joku hyvän oloinen uros kävelee ohi, mutta ei minulla ole tarvetta katsella toisia miehiä sillä tavalla, että käyttäisin siihen niin hemmetisti aikaa kuin miehet tuntuvat käyttävän. Meitä naisia on niin monenlaisia, ja minä nyt satun olemaan tällainen vanhanaikainen romantikko. Olisin tietysti voinut yrittää olla järkevämpi parinvalinnassa ja etsiä jonkin itseni kaltaisen, mutta minkäs sille voi, kun se kuuluisa "klik" tulee ja kaikki tuntuu niin oikealta sillä hetkellä. Jälkeenpäin olen huomannut olevani pasifisti ja hän taas kiihkeä NATO-jäsenyyden kannattaja ja niin edelleen. Tällaiset mielipide-erot on jotenkin paljon helpompi hyväksyä kuin nämä perustavanlaatuiset.

Ehkä minä sitten vanhempana jaksa enää välittää koko asiasta, mutta nyt minua koskee ihan helvetisti!!!

Käyttäjä neitii kirjoittanut 14.08.2005 klo 11:27

Omalta kohdalta on kyllä pakko sanoa että en katsele muita miehiä samalla tavalla kuin oma mieheni katsoo toisia naisia. En jää katsomaan ja haikailemaan perään. Katson joka ikisestä ohikulkijasta vilauksen, en enempää. Mutta kun mies katsoo, se katsoo vain niitä kauneimpia ja pitkään. Mitä silloin miehen päässä voi liikkua?!?!? Tottakai mies riisuu sen katseellaan ja unelmoi vielä paljon muusta. Se todella loukkaa. En silloin tunne olevani mieheni ainoa nainen ja se kenestä hän unelmoi ja haaveilee tai näkee niitä "päiväunia".
Tottakai ymmärrän että mies ei kuitenkaan minua ole jättämässä minua kauniimman ohikulkevan naisen takia, mutta asia viiltää todella pahasti ja syvältä. Todellakin tunnen itseni riittämättömäksi, ja vihaan sekä itseäni että sitä kauniimpaa naista. Sille en voi mitään. Pidän itseäni kauniina, eikä minulla ole huono itsetunto. Olen todella tietoinen itsestäni ja ulkonäöstäni ja tiedän että saatan joskus olla se kauniimpi nainen jota muiden miehet vilkuilevat. Mutta kun oma mies katsoo muita se tuntuu erittäin pahalta.
Nyt sain mieheni repimään julisteensa seiniltä, kun suoraan kerroin miltä minusta tuntui niiden vierellä. Ennen vain vihjailin asioista, mutta sitten tajusin ettei miehet eivät ymmärrä vihjailuja. Kun kerroin tuntemuksistani hän pyysi anteeksi useasti ja sanoi hänellä itsellään olevan nyt paha mieli asiasta, ettei ole huomannut minun pahaa oloa. Se sai minut jo vähän miettimään, että ehkä ne julisteet eivät kuitenkaan merkitse yhtään mitään miehelle. Ja nyt minusta tuntuu jo pahalta kun lähes pakotin hänet riisumaan seinänsä. Mutta sainpa tahtoni läpi tässä asiassa. 🙂

Käyttäjä ujom86 kirjoittanut 10.09.2005 klo 17:35

te ootte uskomattomia!!! jos toinen ny vähä vilkasee ohikulkijaa joka sattuu olee vastakkaista sukupuolta nii heti sitte ollaa iha kauhuissaan mitä kuvittelee!!! kamaan!! kyllä sitä kuvitella saa, ja kylhän kaikki aviossaki olevat kattelee toisia ihmisiä, mitä pahaa siinä on? kylhän ihmisii pitääki katella =)) eikö? ja jos kovin ahistaa nii sit kai pitää ettii joku toinen tai elää sinkkuna. mua ei ainakaan paljoo tollane haittais, koska kyllä ny ihmisii saa katella ja sillee.. mut mua ei kato juurikaan ketään etenkää oman ikäsistä. tai no jotkut kyllä mut ei ulkonäön takia, ku oon nii ruma et ihmiset oksentaa kadulla :'(