Mustasukkaisuuden kuristava ote
Olen pitkässä parisuhteessa oleva mies. Lapsiakin on ja naimisiinkin ollaan ehditty, vihdoin. Parisuhde on viime aikoina vain kasvanut ja vahvistunut, tunteet ovat äärettömän pinnassa – niin hyvällä kuin pahallakin. Kaikki on siis aivan loistavasti, tai oikeastaan voisi sanoa että lähes täydellisesti. Vai onko?
Erinäisten sattumusten, menneiden ja parisuhteen aiemman sulkeutuneisuuden kautta minulle räjähti uskomaton mustasukkaisuuden ryöppy joka repi kaikki nykyisen ja menneidenkin elämien haavat auki. En pystynyt käsittelemään näitä tunteita mitenkään järkevällä tavalla vaan aloin nähdä merkkejä ihan kaikessa. Oli aivan siinä ja siinä ettei olisi repinyt koko parisuhdetta rikki. Kokonaisuutena elämämme onkin nyt ehyempi, paljon paljon ehyempi ja arvostan paljon paremmin kaikkea sitä mitä meillä on. Meillä on toisemme. Koko perheemme. Minä en tarvitse mitään muuta?
Minua on nuoruuden suhteissani petetty. Monta kertaa. Kaikista vakavimmassakin nuoruussuhteessa tuli turpaan vasta hankittuamme yhteisen talon. Juuri silloin kun kaikki piti olla äärettömän hyvin!? Näitä samoja merkkejä aloin nyt nähdä joka puolella, kuin näin silloin… Viestejä miesten kanssa, lounaita, tiheneviä illanviettoja, kahvittelua ”työkaverin” kanssa töiden jälkeen, arkaluontoisia sähköposteja. Tai niin ainakin luulin. Osassa oli ehkä jotain mitätöntä perää, mille löytyi ihan pätevä selitys. Mutta ne pelot olivat jo tulleet pinnalle, suurina ja hallitsemattomina. Pelkäsin, että olen menettämässä kaiken mikä minulle oli tärkeää. Enkä pääse irti näistä pelon tunteista. Ne ovat jonkin verran laantuneet, mutta aika ajoin pulpahtavat voimistuen ja joudun tosissani ponnistelemaan ettei homma lähde käsistä. Toisen tekemisen kyttääminen, jatkuva kysely jne. Tekisi myös mieli kaivaa kaikki puhelimen ja tietokoneen tiedot auki, mutta taistelen niitä tunteita vastaan.
TIEDÄN ettei hän petä. Mitä siis pelkään? Mikä minussa saa nämä tunteet pinnalle? Onko ne nuo menneisyyden traumat parisuhteissa? Jos ja kun niillä on ainakin joku osa tässä, miten pääsen noista tunteista eroon?
Vaimoni haluaisi lähteä valikoitujen nuorten sinkkujen ex-työkavereidensa kanssa yli yön illanviettoon ja olen aivan riekaleina. Toisaalta toki haluan että hän menee, mutta nämä pelot tuntuvat ottavan sen verran suuren osan valtaansa että en pysty olemaan ja ajattelemaan selkeästi. Vaimon sinkkunaiskaveri ja pari sinkkumieskaveria menossa kolmannen naisen asunnolle yöksi asti. Ei kai siinä pitäisi olla mitään epänormaalia? Vai? Miksen pysty käsittelemään tätä, vaan pelot ottavat vallan?
Tiedän ettei hän menisi jos sanoisin, etten halua että hän menee. Voinko minä rajoittaa hänen elämäänsä sanomalla, että voin pahoin ja haluaisin ettei hän mene? Hänen puolestaan pelkään, että se vaikuttaisi näiden kaverisuhteiden näivettymiseen – aikuisiällä kun ei kauhean helppo ole tuollaisia suhteita solmia. Minä tarvitsisin nyt aikaa, ja aikaa, jotta pääsisin yli näistä tunteista. Pääsisin näiden asioiden suhteen normaaliin olotilaani kiinni. Siihen tyyneyteen näistä tunteiden ja pelkojen tsunameista.
Olemme myös yhdessä avoimesti puhuneet näistä tunteista ja jokainen kerta helpottaa olotilaani. Silti koen, että hän ei vain ymmärrä mitä tunnen. Sanoo ymmärtävänsä, mutta sitten sanoo jotain mikä osoittaa ettei ymmärrä.
Apua. Kaipaan apua, ettei nämä tunteet riko meitä. Kaipaan apua, ettei nämä tunteet rikkoisi rakastani.
Tiedän myös, että hän on rinnallani. Nyt ja aina. Haluaisin kuitenkin että hän on rinnallani omana kokonaisena itsenään. Ei niin että minä olen rampauttanut hänen muun sosiaalisen elämänsä. Ei niin että minä koko ajan pelkäisin jotain, olisin myös rikki enkä osaisi vain nauttia meidän upeasta elämästämme. En kuitenkaan kaipaa mitään muuta.