Murrosikäisen haistattelut
Haluaisin kuulla, mitä kokemuksia teillä muilla on ja miten käyttäydytte lasta kohtaan, kun hän haistattelee. Meillä tuossa sellainen tilanne (12v. pojan kanssa), että hän tulistui nanosekunnissa siitä, kun otin puheeksi hänen läksyparkkiin joutumisensa. Hän oli nyt unohtanut tehtävävihkon kouluun ja edellisellä kerralla unohtanut jotain muuta, nämä kahden viikon sisällä.
Minusta oli ihan aiheellista puhua asiasta. Itse otin asian puheeksi ihan huomiona, enkä mielestäni edes saarnannut. Lapsi koki kuitenkin tuon saarnaamisena ja vähän siinä itkua tillitti, sekä tulistui sitten ja alkoi huutamaan, että pää kiinni ja huorittelemaan. Minä siinä tiukasti hänelle, että nyt lopettaa ja tuollaista kieltä ei käytetä. Hän siinä jonkunajan kuluttua oli selvästi katuvainen ja kiltisti teki jotakin pientä kotihommaa, kun pyysin.
Minun on välillä todella vaikea tietää, mitä tekisin missäkin tilanteessa lasten kanssa. Olen kyllä oppinut laittamaan rajoja, mutta en luultavastikaan tarpeeksi. On ollut monia vuosia, kun en ole jaksanut loppuunpalamisen vuoksi oikein hyvin lapsia kasvattaa. Eivät ole saaneet äidiltään tarpeeksi huomiota ja turvaa. Eipä sekään ole turvallisuutta herättänyt, kun ensin olin tosiaan milteis sänkypotilaana ja sitten tuli ero ja jäin lasten kanssa yksin ja masennuin.
Nyt on asiat niin hienosti, että olen jaksavampi, kuin moneen vuoteen. Alan olla miltei jo normaalikuntoinen, siis niin, että jaksan käydä vaikka hiihtämässä ja päivittäin työssäkin.
Olen pikkuhiljaa yrittänyt hoitaa vanhemmuuttani paremmin. Olen ymmärtänyt senkin, että se kaikki on minun vastuullani ja haluan todella tehdä perheeni elämästä hyvää ja onnellista. Nykyään meillä on jopa iloa, kun aiemmin sitä ei juuri ollut. Tuon 12v.n kanssa on toisinaan ongelmaa, hän on kerran jopa lyönyt minua kasvoihin. Tosin siitä on aikaa ja se on jäänyt siksi ainoaksi kerraksi. Sen tiimoilta kävimme myös keskustelemassa. Luultavasti minä sitä keskustelua enemmän tarvitsinkin, kuin lapsi.
Lisäksi 17v. täällä pyrkii olemaan päällysmiehenä joka asiassa. Veisi minulta vallan heti, jos vaan antaisin siinä periksi. Koitan aina olla tiukkana, mutta toisinaan tulee tilanteita, etten tiedä, mitä pitäisi tehdä, sanoa jne. En koe olevani ihan sellainen vanhempi, kuin haluasin. Miesystäväni osaa kyllä sen homman, rajojen pitämisen. Häneltä olenkin yrittänyt oppia asiaa, mutta hänkin on niin harvoin meidän kanssamme.
Tuntuu, että vaikkakin ymmärtää monia asioita parisuhteeseen ja perheeseen liittyen, sitä on tiosinaan melkoisen hukassa lasten kanssa. ja minun se pitäisi osata, kun olen nuo lapset halunnutkin. Haluan heille tasapainoisen aikuisuuden ja tämän lapsuudenkin vielä.