Murjottaminen ja taloudellinen kiristäminen

Murjottaminen ja taloudellinen kiristäminen

Käyttäjä kerttu5 aloittanut aikaan 30.06.2013 klo 13:06 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä kerttu5 kirjoittanut 30.06.2013 klo 13:06

Tein suuren virheen vajaa vuosi sitten, kun aloin uudelleen seurustella entisen nuoruuden kihlattuni kanssa. Ensin oli puhelias, hellä ja huomaavainen ja käyttäytyi kuin aikuinen ihminen. Ostimme yhteisen talon ja aloimme remontoimaan sitä. Nuorempana oli murjottaja ja mustasukkainen, sekä petti minua. Luulin että elämä ja useat parisuhteet olivat opettaneet. Mutta se oli virhe. Nykyään , jo usean kuukauden ajan on harrastanut mykkäkoulua, milloin minkäkin (yleensä mitättömän syyn) varjolla. Ei koskaan hymyile eikä katso minua päin kun puhun. On vain hiljaa ja tuijottaa totisena jonnekin kaukaisuuteen. Joskus vilkaisee tai pälyilee minua hiukan, kiukkuisen näköisenä. Olen kuin ilmaa. Ahdistaa kun ei edes aamuisin saa huomenen toivotusta, jos en itse ensin sano. silloinkin vastauksena jonkinlainen ynähdys. Yleensäkin puhuu,(jos jotain vaivautuu sanomaan) kai tahallaan, hiljaisella äänellä että joudun kysymään uudelleen kun en kuule.
varasin ajan parisuhdeterapeutilta ja kävimmekin siellä pari kertaa. Kuvittelin että tilanne korjautuu, mutta muutosta ei taida tulla. Olen kysynyt usein syytä murjottamiseen, mutta aina vastaus on että ”ei mikään” tai ”mieti sitä”. Alan olla hulluuden partaalla, koska koen tämän tahalliseksi henkiseksi väkivallaksi ja itseni mitätöimiseksi. Eikö olisi oikeudenmukaista edes kertoa syy jos käyttäytyy toista kohtaan vastaavanlaisesti ? Olen ehdottanut että eroamme jos hänen olonsa kanssani on niin paha, että käyttäytyy näin. Lupasin ottaa hänen osuutensa asuntovelasta itselleni ja jatkaisin yksin asumista talossamme, jos hän suostuu eroon ja lähdemme eri teille. Hän kuitenkin ilmoitti ettei halua antaa asuntoa minulle, muttei myöskään pysty yksin sitä maksamaan. Sanoi myös että:” Olen sen verran mulkku etten anna sitä sinulle” ja lupasi tehdä asian mahdollisimman hankalaksi minulle. Olen ahdistunut ja masentunut kun en tiedä miten pääsisin eroon hänestä ja tästä tilanteesta. Välillä koen aivan konkreettisia fyysisiä oireita (pahoinvointia, sydämen tykytystä, hengenahdistusta) kun yritän epätoivoisesti keksiä ulospääsyä tästä. Voiko joku neuvoa tai kertoa omia kokemuksia ja selviytymistä vastaavanlaisesta tilanteesta. Mistä saan apua ja miten henkisen väkivallan pystyy todistamaan ? Alan olla epätoivoinen 😯🗯️