tsepmppiä sulle nyt vaikeena aikana.
ensinnäkin sun oma sanomaa lainaten sä ilmeisesti haluat suhteelta läheisyyttä puhumista hellyyttä ja asioiden jakamista... ja sun miehes ei näitä sun kirjoittaman mukaan halua...
te siis haluatte ihan eri asioita suhteesta... kohtaako teillä mitkään tulevaisuuden ja suhteen odotukset.... ei kaikki halua samoja asioita... silloin ei välttämättä kannata jakaa elämää yhdessä ja etsiä joku joka haluaa sun kanssa niitä hellyden kuuntelun läheisyyden elementtejä suhteeseen... ja mitä fyysiseen väkivaltaan tulee niin se ei sitten koskaa lopu...
mieti nyt tarkkaan mitä haluat ja millaisen miehen ja suhteen.... tarkottaako teille rakkaus edes samaa asiaa?

Hei Sirpale82,

En yleensä pruukaa sanoo asioita näin suoraan, kun koen, että hyppään toisen varpaille, eikä kenelläkään oo siihen oikeutta. Mut sulle jostain syystä tekee mieli sanoo heti, että stop seis ja suojele ittees!!! Pidähän piiiiiiiiitkä miettimistauko ennen kuin suunnittelet astuvasti takaisin samaan huusholliin ihmisen kanssa, joka kohtelee sinua noin. Miksi haluat, että sinua ei kunnioiteta ja rakasteta? Sinulla on oikeus rakastaviin ja kunnioittaviin ihmissuhteisiin kuten meillä kaikilla. Miksi valitsisit ihmissuhteen, joka tuhoaa elämääsi kuten otsikkosikin kertoo. Miksi lyöttäytyä yhteen ihmisen kanssa, jonka kanssa elämästä tulee painajainen...itse kahden yhtä tuhoisan ja pitkän ihmissuhteen jälkeen olen toistamalla toistanut itselleni, että mieluummin sitten yksin kuin huonon kaverin kanssa. Toivon, että vihdoin uskon tuon lauseen. En halua elämästäni helvettiä maan päällä. Haluan olla onnellinen ja elää onnellisena - vaikka sitten yksin jos niikseen tulee. Mutta ei itsetuhoisia suhteita onneni pään menoksi.

Voimia ja rohkeutta - jotta jaksaisit seistä jaloillasi tässä tilanteessa tarvitset kosolti itsekunnioitusta...sitä sinulle toivon 🙂🌻

ystävyydellä
jokujossakin

Hei jokujossakin,
hyvä kun sanoit suoraan🙂 miten sinä olet toiminut kaiken jälkeen,eroista yms. Miten olet saanut elämän järjestykseen kaiken jälkeen?

Olen ollu tosi väsyny kaiken jälkeen, kirjotin miehelle kirjeen kaikista niistä asioista mistä mulle tuli pahaolo. En vaan tiedä teinkö sen turhaan, voiko ihmiset muuttua 😑❓
Olen kuitenkin valmis kuuntelemaan myös miehen version asiasta, oli se mikä vaan.
Tänään me tavataan. Ystävät joille oon kertonu asiasta, ovat sanoneet samaa kuin sinä, yks tärkee ystävä sano, ettet sä saa pelätä.
Mä en enää aio selvittää kaikkea yksin, että sitten on miehenkin tultava vastaan ja meidän on mentävä yhdessä pariterapiaan ja selvitettävä kaikki.
Mut jos mies kieltää kaiken, niin sitten lähden miettimättä. Mun on mentävä eteenpäin, jatkettava mun elämää ja pidettävä kiinni asioista mistä mä saan iloa. Jos vielä saisin kokea jotain ihanaa parisuhteessa, mä toivon sitä ihan hirveesti!

Mä palasin tänne kotiin kissani kanssa. Kun tavattiin mies myönsi kaiken,se ei kieltäny mitää, kun mä olin sille kirjeeseen kirjottanu oikeestaan noi kaikki asiat, mitä tännekin.
Fyysisestä voiman käytöstä/väkivallasta se sanoi, ettei niin saa tehdä ja että se on väärin.
Sitten mies suostui pariterapiaan.Siksi päätin antaa uuden mahdollisuuden. En tiedä,teenkö sen turhaan tai onko siinä mitää järkeä, mut eka aika on varattu ja odotan sitä kovasti!

Ensimmäistä viestiä lukiessasi tuli mieleen, että on se kumma miten musta muuttuu valkoiseksi ja valkoinen mustaksi miehen puheissa. (on omaa kokemusta) vielä ihmeellisempää on se, että jossain vaiheessa sitä alkaa itsekkin uskoa miehen totuuden ja silloin ollaan jo syvällä.😟
Hyvä että annoit uuden mahdollisuuden ja että etsitte yhdessä ratkaisua. 🙂👍Varaudu kuitenkin siihen että tilanne saattaa liusua pikkuhiljaa takaisin ongelmiin. Tällöin kannattaa ihan itsesuojelun vuoksi lähteä, taakseen katsomatta. Tiedän sen koska en itse aikanaan lähtenyt ja näitä ylä ja alamäkiä riittää, varmaa on vain se että elämässä on mukana ainainen pelko ja epävarmuus ja ystävät ovat kaikonneet. Minulla on nyt taasen se vaihe jossa teen ryhtiliikettä, eli mietin mikä on totta ja mitä minulle vain kerrotaan totena. Se on vaikeaa, vaatii paljon asioiden muistiin kirjoittamista, jälkikäteen tarkastusta ja tekee yllättävän pahan olon, kun ymmärtää miten kauan on uskonut ja luottanut ihmiseen joka selkeästi kertoo asiat väärin. 😞Sitä voi vain miettiä että onko toinen todellakin näin pahansuopa, vai onko hänellä kyky valehdella jopa itselleen. Tälläinen totuuden ja tapahtumien vääristelu jättää syvät jäljet ja pidemmän päälle sitä ei enää itse tiedä kuka on, mitä ajattelee ja mitä on tapahtunut, se mies kun alkaa vuosien saatossa tuntemaan sinut mielestään niin hyvin että kertoo sinulle myös sen mitä missäkin tilanteessa olet ajatellut ja miten olet ne kokenut. Tämän vuoksi minä kehoitan sinua juoksemaan karkuun jos hän valehtelee sinulle paljon (tuo kiinnipitäminen mistä mainitsit) Minä todellakin pidän päiväkirjaa tunteistani ja tapahtumista, tietääkseni itse mitä mietin ja millainen olen, koska mies saattaa kertoa minulle esim. yhteisillä tuttavilla vierailun jälkeen, mitä minä olen siellä tehnyt ja mitä minä mistäkin asiasta ja kommentista olen ajatellut. Hän myös jakaa auliisti näitä tietoja minun ajatuksistani meidän ystävillemme. Omat oikeat mielipiteeni ja mietteeni ja jopa tekoni, katoavat johonkin ja nitä minä niistä muistuunpanoista sitten jälkikäteen etsin. Toivottavasti teillä tulee menemään paremmin ja löydätte oikean tavan elää yhdessä yksilöinä🙂🌻

Hei Sirpale82,

Kerrohan, kuinka uusi yrityksenne toimii. Olen yllättynyt (positiivisesti), että miehesi on suostunut yhteisiin ponnisteluihin parisuhteenne puolesta. Olen aina toivonut ja uskonut, että ihmisellä itsellään on avain muutokseen käsissään. Itse olen vaan tavannut sellaisia kavereita, jotka eivät ole edes tahtoneet muutosta. Ehkeivät siksikään, että tiesivät itsensä voimattomiksi addiktioidensa edessä. En tiedä. Heidän suustaan ei kuitenkaan vahingossakaan putkahtanut mitään siitä, että he yrittäisivät muuttua. Muutoksen piti tulla aina minun puoleltani "parempaan" suuntaan eli siihen, että mahdollistaisin heidän addiktionsa vieläkin paremmin. Ja tuhosin sitä kautta mahdollisuudet edes hengittää heidän rinnallaan. Huvittavaa, että valitsin juuri tuon sanan, sillä viimeisen veijarin kanssa koin jo muutaman paniikkihäiriökohtauksenkin, jolloin hengitykseni salpaantui. Niin kirjaimellisesti voin pahoin hänen vierellään. Ah minun rakas prinssini, joka hän oli mielestäni ollut vuosikausia. Jumaloimani ihminen, joka lopulta sen tajuttuani eli vain omalle addiktiolleen. Minä olin siinä leikissä vain pieni shakkinappula. Kyllähän sitä epäilee, voiko sitä normaalisti enää ihmisten kanssa elääkään, kun on vuosikymmenet elänyt niin sairaissa käytöskuvioissa ja tottunut hyväksymään kaikkea pimeää ja vahingollista (ja myös itse oppinut käyttäytymään sairaasti). En tiedä. Olen kuitenkin jostakin syystä, kaiketi tarve itseni eheyttämiseen on saanut minut hakeutumaan sellaisten ihmisten pariin, jotka antavat minulle valtavasti energiaa ja uskoa huomiseen. Koen heistä hehkuvan sellaista lämpöä ja välittämistä, että sydämeni sulaa. Eli puhun tuskan totaalisesti lävistämistä ihmisistä, jotka eivät kuitenkaan ole antaneet kyynisyydelle sijaa elämässään. Ovatko he sitten samanlaisia toivottomia idealisteja loppuun asti kuten minä, vaikka tosiasiat tässä rikkonaisessa maailmassa sotivat vastaan😟 Haluan yhä uskoa inhimillisyyteen ja muutoksen voimaan. Enhän voi itsekään rakentaa onnellista elämää kaiken itsetuhoisuuden jälkeen, ellen usko muutoksen mahdollisuuteen, ja siihen, että ehkä pystyn parempaan kuin menneisyyteni.

Peukut pystyssä siis ollaan täällä, että menestyisitte yrityksessänne uudelleen rakentaa yhteiselämäänne 🙂🌻

Moi epäilijä,
sun tekstissä oli samoja piirteitä, kun mun elämässä.
Muutaman kerran olen saanu kuulla, mitä mä tunnen ja mitä mä ajattelen, hän tietää minunkin asiat varsin hyvin. Vaikka todellisuudessa se ei ole niin.
En ole antanut itselleni lupaa unohtaa riitoja,enkä itsestäni kiinnipitämistä/alistamista,koska jos ne unohdan,olen ehkä taas ongelmien keskellä.
Jonkinlainen varovaisuus on päällä ihan koko ajan, vaikkakin se on rasittavaa ja väsyttävää olla varuillaan ja kaikki tuntosarvet pystyssä,mutta joku tuolla sisällä sanoo että on pakko,pakko, pakko... en luota mieheeni☹️
Huomenna eli maanantaina on pariterapian ensimmäinen kerta, saa nähdä miten se menee. Niin paljon on kaikkee kysymistä,puhumista...
Ja kun mä vielä olen semmonen, että hauan löytää vastauksia, syitä, mistä mikäkin johtuu,miks mies käyttäytyy niin. Ehkä mä saan jotain apua ja neuvoa ja tukea.
Mä vaan oon myös ruvennu miettii, että miks miehelle on niin tärkeetä joka ainoo päivä, joskus harvemmin, nähdä sen vanhempia. Mies on 29v ja mietin onko sillä joku riippuvuus sen vanhempiiin. Ja jos miestä ei kotona näy, sen äitin on tultava tänne tai ainakin tarvii soittaa😐 Eiks 29 vuotiaan pitäs osata olla erossa sen vanhemmista ja elää omaa elämäänsä.
Monet suhteen perusasiat on mieheltä ihan hukassa, se ei tiedä, mitä parisuhde tarkoittaa ja mitä avoliitto pitää sisällään, mitä velvollisuuksia ja asioita kuuluu myös miehelle.😐 sillä oli takana mua ennen 7 vuoden suhde,mut erosivat, asiasta en mitää tiedä,koska siitä ei saa puhua. Toisaalta,ne asiat ei mulle kuulu. Ja samanlaista se elämä oli silloinki, fyysisyydestä ja alistamisesta en tiedä,mutta ei mies silloinkaan ollu kotona, kyllä hänen avovaimonsa sitä toivo,mutta mies teki silloinkin oman päänsä mukaan. Tämän mies on itse kertonut.
En tiedä,mutta pakko todeta että vanhaa sananlaskua lainaten: "mahtaakohan vanha koira oppia uusia temppuja? "

oij oi. tuli ihan paha olo kun luki tuota,mutta jos miehelläsi on oikeasti halua käydä siellä terapiassa useamminkin kuin kerran niin ehkä teillä on vielä mahdollsisuus saada hyvä suhde.

kyllä vanhakin koira oppii,mutta työtä se vaatii ja hyviä hermoja.
ehkä olisi hyvä että olisitte vähän erillään ja aloittaisitte niinkuin alusta. Deittailisitte toisianne ja kävisitte treffeillä. Keskustelisitte mikä meni vikaan eka kerralla.

Tsemiä sinne

Joo,en ois minäkään vuosi sitte uskonu että tämmönenkin vielä, ajattelin, että jippii, tossa se mies on, vihdoinkin saan elää onnellista elämää mutta kuinkas kävikään...🙄 Noh,ehkäpä tämäkin opettaa jotain, en mä varmaan sit oppinu täs elämäs tarpeeks😑❓
Pariterapia meni hyvin, se terapeutti oli hyvä ja se oli mun ja mun miehen hedelmällisin keskustelu ikinä 😀 ja ilman riitaa!!
Terapeutti kysy mieheltä yhes vaihees, että oletko sä kuunnellu mitä sulle on puhuttu kotona ja mikä viesti siihen pahaanoloon on sisältynyt ja miksi mulla on ollu pahaolo. Mies myönsi, ettei hän ole kuunnellu, sanonu vaan juu-juu, kun se on ollut helpompaa. Ja koska mies ei ole kuunnellut, hän ei myöskään ole tiennyt miksi mulla on pahaolo ollut.
Ja kuulin paljon muitakin asioita miehen sanomana, kuin mitä se ei ole koskaan ääneen sanonu.
Mies rakentaa nyt taloa ja sovittiin yhteiseksi päiväksi perjantai,jolloin ollaan toisiamme varten.Kumpikaan ei mene minnekään. Ja jos meille tulee riita, mietittäs että mikä siihen johti ja mitkä olivat tunteet siinä hetkessä.
Se terapeutti osas hyvin asettua miehen asemaan ja ymmärsi sitä ja osasi sanoa sille asioita, joita mä en osaa.
Siitä fyysisestä voimankäytöstäkin puhuttiin ja mies myönsi sielläkin että oli näin tehnyt ja sanoi, että se teki väärin, eikä niin saa tehdä. Ja tajusi, ettei se ole rauhoituskeino.
Saatiin seuraava aika syyskuulle, kun terapeutti ehdotti, että katsotaan miten arki sujuu siihen asti ja silloin mennään terapiaan myös yhdessä🙂👍 terapeutti jäi lomallekin nyt.
Me ollaan rahankäyttö asia saatu keskenämme sovittua ja se on nyt toiminut.
Huomasin, että miestä helpotti puhua myös itsestään sellaisia asioita,mistä hän ei oo kotona suostunu puhuu ja puhui myös hänelle vaikeista asioista.
Ja siitäkin, että hän ei osaa toimia oikein kaikissa tilanteissa.
Sekin selvisi,että mies yrittää rakentaa meiän suhdetta samallaiselle pohjalle, kuin edellistä, eikä hän osaa erottaa, että kyseessä on eri suhde ja eri ihminen.
Seksi meillä on nyt mennyt niin, että mies on nyt odottanut mun aloitetta ja ehdotusta, että miten ois... hän sen itse kertokin yhtenä iltana ja mies ei ole kärttänyt sen jälkeen kun olen sanonut ei.
Nyt me ikäänkuin alotettiin arki alusta ja katsotaan kantaako se, ainakin yritetään.
Nyt on ehkä pieni ripaus toivoa paremmasta!

Hei, Hyvä että teillä on onnistunut terapia istunto, sillä pärjää jo pitkälle kun puheyhteys on avoinna.
Minulle paha mieli siitä kun kirjoitit jatkuvasta varuillaan olosta, kun toiseen ei uskalla luottaa. Se on raskasta ja se syö voimia enemmän kuin ikinä voisi kuvitella. Olisi ihanaa jos jossain vaiheessa voisit saada luottamuksen takaisin parisuhteeseesi. Alä kuitenkaan tee sitä itsesi kustannuksella, ettei sokea luottamus voi pikkuhiljaa johtaa siihen että kadotat itsesi, kun uskot toista ja hänen väitteistään rakentuu pikkuhiljaa sinulle uusi minuus ja historia. Tähän auttaa varmasti päiväkirja, mutta älä missään nimessä paljasta toiselle että sinulla on sellainen.
Edellä olevista varoituksista huolimatta kirjoitan tätä viestiä, koska vilpittömästi uskon siihen, että ilman molemmin puolista luottamusta parisuhde ei pidemmän päälle toimi, niin että kaikilla sen osapuolilla on siinä hyvä olla. Itse olen sen kokenut ja vaikka olen jatkuvasti varuillani, koskaan en tiedä mistä jamilloin se "maton alta veto" tulee, on jopa minun miehessäni asioita joihin voin luottaa ja puolia joista pidän. Ilman niitä olisin omille teilleni jo aikaa sitten, mutta en voi mitään sille että nämä muutamat asiat ovat niin vahvoja että ne toimivat, riittävän vahvoina kulmakivinä näinkin huonolle suhteelle kuin minulla. 🙂 Minun on aivan pakko vielä kirjoittaa tähän, että yllättävää kyllä, vaikka mieheni on mustasukkainen, hän luottaa minuun täysin. Tämä on yksi niistä piirteistä joka toisaalta pitää minut suhteessa toisaalta ajaa erilleen. On kuin minulla olisi uhmaikäinen lapsi joka vahtii jokaista kontaktiani toisiin ihmisiin ja jopa harrastuksiin ja saa kiukkukohtauksia kun häneen ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota, toisaalta hän taasen samalla tavoin kuin se pikkulapsi luottaa äitiinsä luottaa minuun epäilyksittä ja ehdoitta. 😐 Tässä sitä on koko elämä raivattu omaa tilaa ja aikaa suhteen keskelle ja ei kai se työ mihinkään lopu, täytyy vain jaksaa. Ei se pitkä suhde koskaan ole kenelläkään helppo, vaikka kuinka olisi rakkautta yms mukana.
Pidä huolta itsestäsi ja jaksamisestasi ja kirjoita tänne miten menee. 🙂👍

Meillä on mennyt nyt ihan mukavasti. Mutta paljo tarvii tapahtua ennenkuin voin sanoa olevani onnellinen.
Eilen tapahtui asia joka sai taas mun niskakarvat pystyyn ja miettimään, onko tällä suhteella tulevaisuutta vai ei.
Mies nimittäin on päättänyt ostaa traktorin, joka maksaa 3000 euroo.
Tätä asiaa kummeksuin, koska mies on aina sanonu ettei ole rahaa ja kyttää mun rahoja. Mutta mies aikookin ostaa tämän traktorn pankin lainarahalla, joka on myönetty talon rakentamiseen. Miehen isällä on 2 traktoria, joita mies on saanut käyttää silloin kun on halunnut, eli traktorille ei ole tarvetta, se on miehen mukaan kiva harrastus😠
Siitäpä kehittyi keskustelu parisuhteesta, mies kun kovasti tykkää eriyttää meidät: mulla on mun elämä, sulla on sun elämä. Niin hän saa tehdä rahoillaan mitä haluaa, tuntuu että hän ei joko osaa, tai ei tiedä tai ei ymmärrä mitä tarkoittaa sana parisuhde.
Tai hän vaan ei sitä halua tai ei halua tehdä työtä sen eteen, en tiedä😑❓
Suurimmista hankinnoista hänen ei kuulemma tarvi kertoa toiselle mitään, hän saa tehdä mitä haluaa. Entäs sitten ne lapset? Pitääkö nekin tehdä silloin kun hänelle sopii?
Meidän tarvis tänne osakkeeseen ostaa uus tiskikone, kun se kohta hajoo ja mies on päättänyt remontoida tätä ennenku se tän myy... ja missä välissä?
😮 mä en tajuu sitä, itsekeskeisyys ja miehen ajatus, että minulle kaikki nyt,kiukuttaa niin perusteellisesti. En tiedä saako tästä yhtään mitä tulevaisuutta, en tiedä onko sitä? Mitä se mies oikeen haluaa?? Oonks mä vaan varaäiti😐

Lainaan Epäilijä sun tekstiä:
"Minulle paha mieli siitä kun kirjoitit jatkuvasta varuillaan olosta, kun toiseen ei uskalla luottaa. Se on raskasta ja se syö voimia enemmän kuin ikinä voisi kuvitella. Olisi ihanaa jos jossain vaiheessa voisit saada luottamuksen takaisin parisuhteeseesi. Alä kuitenkaan tee sitä itsesi kustannuksella, ettei sokea luottamus voi pikkuhiljaa johtaa siihen että kadotat itsesi, kun uskot toista ja hänen väitteistään rakentuu pikkuhiljaa sinulle uusi minuus ja historia"

Toi on niin totta, kun mä nyt kuuntelisin niitä hälytyskelloja,sitten jos/kun ne kilisee.
Viimeks en niitä kuunnellu ja se johti sit tähän, aloin jo uskoo, että on hullu tai jotain.
Mut sit mun kaveri vaan totesi, että sä et kuvittele, toi on ihan totta, niinku se onkin.

Hei Sirpale82,

Halusin vain yhden kommentin heittää sekalaiseen tilanteeseenne. Jos vaan voit välttää, älä ota tuossa tilanteessa uusia rahallisia rasitteita. Itse aiheutin itselleni hiukan ennen eropäätöstäni vielä kosolti tavallaan turhaa lainaa maksettavakseni. Jos olisin antanut oikeaan aikaan periksi ja jättänyt sikseen kulissien pyörittämisen, olisin ollut vapaa myös taloudellisesti paljon nopeammin. Vastuun pakoilijat kun jättävät niin mielellään velat toisten hoidettaviksi ja onnistuvat siinä helpostikin.

Voimia sinulle, tarvitsisit kipeästi lisäaikaa kuin pelikentällä konsanaan - ilman, että peli vastapuolella etenee sillä välin mihinkään 😠

Moi jokujossakin,

Juu, mä olen vakaasti päättäny, etten laita nimeäni yhteenkään lainapaperiin, sitten jos ollaan naimisissa on eri juttu.
Mä jossittelen, koska mikään ei ole 100% varmaa.
Vaikka meillä nyt on menny hyvin ja arki sujuu, eikä enempää hälyttäviä juttuja ole ilmaantunu, ei voi liikaa tuudittautua siihen että kaikki menee hyvi jatkossakin, en sitten tiedä olenko pessimisti, mutta arki ennen tätä osottautu muuksi kuin positiiviseksi😠 en mä tarkota, ettenkö antas mahdollisuutta hyväänkin, tottakai,mutta vuodet ennen tätä hetkeä on tehnyt tehtäväänsä pessimistiseen suuntaan.

Niin sielä terpiassa terapeutti totesi, että olen liian tunnollinen kaiken suhteen, kotiyöt yms. mut kuka ne sitte tekee ellen mä?
Mä myönnän, että olen kiltti ja rupeen helposti miellyttää ihmistä, joka osaa vaatia, että sen vaan ois hyvä olla. Ja unohdan sitte itteni.
Pitäis vaan olla jämäkkä ja pitää omat rajat, mut en mä aina osaa ja ehkä siksi mua käytetään hyväksi🤔 ja luotetaan liikaa siihen, että kyllä toi kaiken tekee, onhan se tähänkin asti tehny. Mut kun mä en jaksa aina...miks aina vaan pitää jaksaa?? 😑❓

Moi Sirpale82,

Ei sun tarvi aina jaksaa!!! Ei kenenkään tarvi aina jaksaa. Väliin on lupa olla heikko ja väsyä. Pistää pillit pussiin. Levätä. Kerätä voimia. Huolehtia itsestä. Tekisi mieli sanoa sulle, että lueppa omia kirjotuksiasi taaksepäin - löydätkö sieltä onnellisen ihmisen, joka on onnellisessa parisuhteessa? Mitä löydät sieltä, jos ajattelet, että kirjoittaja olisi sinulle tuntematon etkä sinä? Mitä sanoisit sille tuntemattomalle? Kun luen omaa taustaani vasten sun tarinaa, luen siitä sen saman sekamelskan, mikä vallitsi omassa päässäni ennen kuin tein ratkaisevia askeleita pelastaakseni oman hyvinvointini. Ennen kuin monien ihmisten arvokkaan tuen ja avun myötä onnistuin tajuamaan edes siruja siitä, miten tärkeää oma hyvinvointini on. Tärkeämpää kuin mikään muu. Mä luulen, että perheellisille se on vielä vaikeampaa myöntää kuin yksinäiselle. Ainakin itse lapsellisessa parisuhteessa irtautuminen oli monin verroin vaikeampaa, kun en tiennyt lasten kohtalosta eron myötä. Pelkäsin pahinta ja pahin ensi alkuun tapahtuikin. Enkä voinut sille mitään. Mutta jos sen sijaan olisin alunperinkin hoitanut itseni kuntoon, siinäkin tilanteessa olisin voinut tehdä kaikille parempia ratkaisuja ja silloin kun piti, eikä vuosia liian myöhään.

Voimia pääsi järjestelyyn 🌻🙂🌻

Moi jokujossakin,
mä tein niin kun sun viestissä luki, eilen illalla luin noi kirjotukset läpi. Ei siellä todellakaan ole onnellista ihmistä ja parisuhdekin on kyllä enempi kun onnellinen☹️
Terapeutti sanoi, että ittees et saa syyttää tapahtuneesta, kun sä et oo tehny mitää väärin. Kaikenlaisia ajatuksia pyörii aina välillä päässä, eikä se oo yhtää mukavaa. On niitä hyviä, kuin pahojakin.
Nyt elämä on lähes samanlaista kuin sillon alkuaikana, kun tapailin miestäni ja päätin muuttaa tänne, mietin vaan, onks se vaan tyyntä myrskyn edellä. Voihan se mennä niinkin,että kaikki meneeki pariterapian myötä hyvin tai kaikki hajoaa yhdellä kertaa.
Sen riskin mä otin, kun mä tulin takasin.
Mä olen muuttanut päässäni toimintatapojani, itseni jaksamista ajatellen. Nyt mä koitan saada sen toiminnan arkeen, esim. ruuanlaitto ja pyykinpesu yms. kotihommat. Että se mies näkee, ettei se voi pitää mua itsestään selvyytenä ja joutuu iteki tekee työtä sen eteen että saa ruokaa ja puhtaita vaatteita.
Mulla jatkuu koulukin elokuussa ja se on tosi tiivistahtinen ja vaatii multa töitä, joten en todellakaan aina sitä ruokaa tee.
Oon päättäny, että tapaan kavereitani myös kouluajan ulkopuolella ja hoidan kroppaani. Mulla on siihen oikeus,mulla on oikeus pitää hauskaa kavereitten kans, en tarkota nyt ryyppäämistä ja rellestämistä ja oikeus päättää mitä teen vapaa-ajallani.

Huomen aamulla lähdetään viikoksi pohjoseen lomareissuun😀 mä odotan innolla sitä matkaa, sinne tulee myös mun äiti, isä ja isoveli. Lapissa on niin hiljasta ja rauhallista!