Muita masentuneiden puolisoita?

Muita masentuneiden puolisoita?

Käyttäjä Nelumbo aloittanut aikaan 07.11.2009 klo 16:59 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Nelumbo kirjoittanut 07.11.2009 klo 16:59

Hei!

Kirjoitan nyt ekaa kertaa tänne tukinettiin, koska toivoisin löytäväni täältä kohtalotovereita. Ongelmana on mieheni pitkäaikainen (jo noin 7 v) masennus.

Olemme molemmat kolmekymppisiä ja aloimme seurustella kymmenisen vuotta sitten. Sairastuin itse masennukseen opiskelujen alkuvaiheessa, kävin viisi vuotta psykoterapiassa, ja nyt olen viime vuosina saanut olla paljon paremmassa kunnossa. Myös mieheni masentui hieman myöhemmin kuin minä itse, mutta hänellä terapia ei ole tuottanut ainakaan sellaista tulosta, että olisi vielä normaalielämään kykenevä. Lisäksi hänellä on erilaisia fyysisiä vaivoja, joista ainakin osa voi hyvinkin olla psykosomaattisia.

Viime aikoihin saakka olen elänyt sillä asenteella, että kohtahan se mieskin pääsee normaalielämään kiinni, ja omiin kokemuksiini verraten pitänyt miehen kipuilua ja terapiaprosessia asiaankuuluvana ja oman aikansa kestävänä. Viime kuukausien aikana olen kuitenkin alkanut ajatella, että mitä jos mies ei tuosta tokenekaan?

Itselleni on herännyt halu ja uskallus ahdistuneiden vuosien jälkeen alkaa nauttia elämästä ja kokeilla uusia asioita. Toisaalta kaipaisin normaaleja tähän ikäkauteen kuuluvia asioita, kuten mahdollista omakotitalon hankkimista, ehkä lapsia, hauskanpitoa ja hulluttelua yhdessä, vapautuneita erootisia hetkiä jne. Opinnoista siirtyminen työelämään on tuonut mieleen monenlaisia ajatuksia, joita olisi mukava jakaa, mutta elämme ikään kuin eri maailmoissa. Ja vaikka kuinka on ”tasa-arvon” aika, toivoisin sisimmässäni, että ennemmin mies kuin minä olisin se, joka pääasiassa tuo perheen elannon. Ei huvita pääsääntöisesti olla se vahva osapuoli 😞.

Miehellä taas on opinnot edelleenkin alkuvaiheessa eikä edistystä ole ollut pitkään aikaan. Onneksi hän sentään käy parina päivänä viikossa töissä (vain fyysistä panostusta vaativaa), että edes jokin rytmi on elämässä. Seksiä on harvoin. Mies valittaa, ettei uskalla käydä läpi menneisyyden kipeitä asioita.

Olen miettinyt, että mistä parantuminen on oikein kiinni. Hyvästä onnesta, sattumasta, sitkeydestä? Miksi toinen paranee ja miksi toinen vain junnaa samoissa asioissa?

Olen itse saanut nyt hieman henkireikää, kun olen mennyt töiden perässä toiselle paikkakunnalle, jossa minulla on yksiö, olen tutustunut uusiin ihmisiin ja muutenkin on monin puolin uudet kuviot elämässä. Eipä kai tässä muuta vaihtoehtoa olekaan kuin elää omaa elämäänsä nauttien asioista mistä voi?

Käyttäjä Auringonpilkku kirjoittanut 09.11.2009 klo 22:15

Hello!!!

Täällä on masentuneen ihmisen, joka on masentuneesta suvusta, puoliso.
Tai oikeammim ex. Pistin suhteelle pisteen äskettäin, 16:sta vuoden jälkeen.
10 vuotta olimme naimisissa.

Rakkaani on kotoisin aikalailla hullusta perheestä. Se siitä...
Tiedän että hänen kokemänsa lapsuus ja nuoruus kulkee edelleen hänen mukanaan, kuin joka hetki muistuttamassa mitä saa ja mitä ei saa, miten ollaan, miten ei.

Hän oli synkkä ja raskas jo nuorena kuin tapasimme, ja minä naiivi ja iloinen. Samanikäisiä, ja kaksi maailmaa kohtasivat.

Muutamien vuosien päästä huomasin seuraavani vaimoni jälkiä parin vuoden viiveellä.
muutuin pikkkuhiljaa hänen kaltaisekseen.

Näin jälkeenpäin ajateltuna se ei ole kovin kivaa.

Tosin suhteessa on kaksi ihmistä,
ja molemmat vaikuttavat toisiinsa.
Voimakkaat vaikuttavat enemmän pehmeisiin...

Tällä hetkellä elämämme on ihan sekaisin.

Molemmat haluavat erota.
Molempia sitovat lapset.
Läheiset serkkulapset.
Talo.
Yhteinen yritys.

Ja minua itkettää tulevaisuus mitä ei tullutkaan...

Käyttäjä Nelumbo kirjoittanut 10.11.2009 klo 20:36

Hei Auringonpilkku!

Olen pahoillani puolestasi, mutta toivottavasti tekemäsi ratkaisu koituu eduksesi ja ryhdyt pikku hiljaa näkemään yhä enemmän elämän valoisia puolia!

Olisin kiinnostunut tietämään, yrittikö puolisosi hakea apua? Kävikö terapiassa?

Jaksamista 🌻🙂🌻!

Käyttäjä Auringonpilkku kirjoittanut 13.11.2009 klo 22:18

hei!
anteeksi myöhäinen vastaus.
hirveä työviikko ja muuten vain viikko takana, nyt tulin täällä käymään.

vaimoni (tai siis ex) haki apua liian myöhään. lääkkeitä ja ryhmäterapiaa muutama vuosi sitten.
Parin viime vuoden aikana lääkkeitä ja "yksityistä" terapiajuttelua. psykoterapiaan oli menossa, mutta perui.

Jätin hänet, koska en kestänyt enää hänen jatkuvia "salaisia" miessuhteitaan ja samalla hurjaa mustasukkaisuutta minua kohtaan.

Nyt ahistaa ihan hulluna, mutta kuuluuhan se asiaan...

Voimia sinnekkinpäin!!!

ja kysy vielä jos on jotain...