Muita joilla on ongelmia vihanhallinnan kanssa?

Muita joilla on ongelmia vihanhallinnan kanssa?

Käyttäjä masennus90 aloittanut aikaan 03.10.2017 klo 13:48 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä masennus90 kirjoittanut 03.10.2017 klo 13:48

Heippa ja apua!

Tulen perheestä, jossa väkivalta oli arkea ja sillä ratkottiin ongelmia. Lapsena olen saanut turpaan monen monta kertaa ja välillä joutunut piiloutumaan, väkivallan pelossa. Nyt vanhempana minussa on tullut esiin näitä negatiivisia piirteitä, joita opin vanhemmiltani. Olen ollut parisuhteessa mieheni kanssa nyt reilu 10-vuotta ja riitatilanteissa kiihdyn 0-100 sekunnissa.
Riitelimme viimeksi lauantaina ja rupesin heittelemään ja rikkomaan tavaroita ja huidoin miestäni nyrkein. En tilanteessa edes tajunnut kuinka toimin ja jälkeenpäin, kun kiihtymys laskee, iskee aivan järkyttävän huono omatunto ja katumus. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun olen ns. seonnut ja lyönyt miestäni. Olemme keskustelleet asiasta ja olen luvannut toimia toisin..mutta silti päädyn tähän samaan. Kuinka näitä tunteita voisi käsitellä? Kuinka pääsen eroon tästä puolesta itsessäni? En pohjimmiltani ole paha ihminen, enkä ilkeä, mutta riitatilanteessa olen kuin toinen ihminen. En halua olla se väkivaltainen hullu, joka hakkaa miestään. Mieheni on kiltti, ystävällinen ja aina ollut tukenani, kun olen sitä tarvinnut esim. masennuksen takia. Miehen osalta luottamus minuun on nyt huonolla tolalla ja ihan ymmärrettävästä syystä, hän pelkää koska räjähdän seuraavan kerran. Mieheni ei myöskään ansaitse tätä.
Löytyisikö täältä muita naisia tai miksi ei miehiäkin, jotka ovat pystyneet selättämään väkivaltaisuutensa? Haluaisin todella muuttua ja poistaa itsestäni tuon kamalan puolen. 😭