Miten tulisi jatkaa?

Miten tulisi jatkaa?

Käyttäjä NilFuitNilSumNilDesidero aloittanut aikaan 19.06.2012 klo 02:24 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä NilFuitNilSumNilDesidero kirjoittanut 19.06.2012 klo 02:24

Eli siis on pakko päästä jonnekin avautumaan.

Muistini lähtee kulkemaan hetkestä kun lapsena lähdin pakoon alkoholisti isääni, äitini ja siskoni kanssa. Päätimme sitten mennä vaarillemme. Löysimme tämän kuolleena makaamassa vessan lattialla.

seuraava muistikuvani on se kun leikin huoneessani, kuulen vanhempieni tappelvan (sanallisesti) ja yllätys isäni on humalassa. Kaivan esiin pöytälaatikossa olevan jakoavaimeni joka oli koko lapsuuden oma henkivakuutukseni, tai ainakin koin asian niin. Lukittauduin huoneeseeni, en tullut sieltä ulos 2 päivään, paitsi väkisin. taisiin olla 5v

Sitten alkoivat unet, palavasta maailmasta, jossa on vain yksi paikka, jossa et voi palaa, kanssani on 2 ihmistä, isäni ja henkilö joka on kuin varjo. työnnän isäni tuleen, kuulen varjon nauravan, samalla hetkellä näen palavan isäni kasvojen tilalla omani. ja näen tätä unta vieläkin.

Sitten alkaa tarinan ”kuoleman osuus”. minulta alkoi kuolemaan monia sukulaisia, yhteensä 7 neljän vuoden sisällä. Isäni ei itkenyt, aloin kasvattamaan suurta vihaa kyseistä ihmistä kohtaan niinä vuosina. Revin kynsin ja hampain (kirjaimellisesti) ihoani irti käsistäni pala palalta, en jäänyt tästä kiinni, koska skeittasin tuohon aikaan, arvet olivat normaaleja.

Äitini sairastui syöpään kun olin 11. Isäni juomiseen tämä ei vaikuttanut. yhtäkkiä ainoa sankarini, ihminen joka uskalsi nousta isääni vastaan olikin heikko ihmis raunio, mutta vain ruumiiltaan. Leikkauksen jälkeen kaikki näytti hyvältä.

13 vuotiaana pelinhenki on selvä hyeenalauman nauru tekee puremia kipeämpää. Minusta tuli koulukiusattu, söin masennukseeni painoin 106 kg. Eristäydyin kavereistani, ainoa asia mikä piti järjissä oli koulu. sitten tapahtuikun erittäin hyvä asia elämässäni, isäni kuoli 16.12.2005, tiedän kuulostaa sairaalta, mutta vihaan ihmistä vieläkin. Reaktioni, suuri ilo, nauroin monta päivää, vain koska viimeiset sanani hänelle olivat ”mä käännyin sua vastaan, jo kauan sitten” äitini sairastui uudelleen

Perheestäni lähti liikkeelle huhuja, pahoja sellaisia. En pystynyt enään elämään kotipaikkakunnallani koska ihmisten katseet repivät psyykeni paloiksi lattialle. Sisko lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, minä muutin äitini kanssa ylöjärvelle. ja viimeiset vuodet hänen kanssaan olivat pelkästään taudin etenemisen seurausta, hän kuoli 6.6.2011 klo 19.30. se viimeinen kädenpuristus viiltää mieltäni vieläkin. 8 vuotta tuskaa, ja kaikki se päättyi… tuskaan

Lopputulos olen 20 vuotias nuorimiehen alku joka pelkää elää, koska tuntuu kun kaikki joita ympärilleni kerään kuolee tai kärsii. En kestä enään ajatusta itsestäni koska näen itseni vain katkerana viha kasana. En ole oikeastaan elänyt päivääkään. olen vain kuollut. ja tiedostan myös kuolevani, nuorena. pelkään elää ja pelkään kuolla.

avautuminen suoritettu, tuossa on kaikki mitä muistan. muu on kuin pyyhitty pois.

Käyttäjä Erika* (Vapaaehtoinen) (MIELI Tukitalo Mielenterveys ry) kirjoittanut 21.06.2012 klo 13:31

Hei
Avautuminen on todellakin suoritettu.
🙂🌻
Olet rohkea, kun kerroit elämästäsi. Sinulla on raskaita muistoja.
Osaat hyvin kuvata asioita.
Minulle tuli mieleen, että voisit hyötyä juttelusta ammattiauttajan kanssa.

Kerrot koskettavasti ettet ole elänyt, olet vain kuollut pikkuhiljaa. Mutta nyt on aika alkaa elää. Ensimmäisen askeleen kohti sitä olet jo ottanut kirjoittamalla tarinaasi. Olet oikealla tiellä.
Oletko tietoinen, että Mielenterveysseura on lanseerannut tälläiset kirjoita oma tarinasi- ryhmät? Ota selvää onko teillä päin niitä tarjolla.

Mitä sinulle tänään kuuluu? Miten koit itse tuon avautumisen? 🙂🌻

Käyttäjä Eveny kirjoittanut 23.06.2012 klo 11:27

Minunkin puolestani, tervetuloa elämään! Tästä se alkaa.

🌻🙂🌻