Miten tästä voi selvitä ? Jätetty ja petetty, niin tuttu tarina..
Miten aloitan ? En edes tiedä. Siitä päivästäkö kun mieheni haki minut töistä, haimme lapsemme reeneistä ja tulimme kotiin. Kävin suihkussa ja kun kävelin keittiöön mieheni istui pöydän ääressä ja sanoi täysin vakavana että tällä päivämäärällä haen sinusta avioeroa. Kysyin silmät suurina että anteeksi mitä sanoit ? Siis mitäh ? Hän tyynesti jatkoi että niin tahdon erota, en halua enää elää tätä elämää sinun kanssa.Tunsin jäätävää kylmyyttä ja sen että hän on aivan tosissaan. Romahdin täysin, rupesin itkemään sekä tärisemään. Shokkitila tuli vissiin päälle. Mieheni jatkoi normi kotiaskareita, meni pesemään pyykkiä pesutupaan. Lapsemme (11v) kuuli tämän kaiken omaan huoneeseen. Oli soittanut isosiskolleen joka tuli hakemaan hänet pois yöksi. Mies selitti lapselle ettei mikään muutu, nyt sinulle tulee vain kaksi kotia.
Yhdellä lauseella 20 vuoden yhdessä olo pyyhitty pois. Ei mitään selitystä ei toivoa mistään. Täysin kylmästi asiat tiskiin.
Itkin koko yön en nukkunut yhtään. Mies nukkui olohuoneessa. Aamulla oli minulla työhaastattelu ja lapsemme hammaslääkäri rautojen laittoa varten. En pystynyt lähtemään mihinkään. Mies hoiti hammaslääkäri reissun. Mies oli jättänyt sormukset pöydälle, poistanut somesta minut, soittanut lastenvaljolle, opettajalle ja pisti eropaperit eteenpäin. Minä edelleen shokissa sikiöasennosa meidän makuuhuoneessa. Eroilmoituksesta ei ollut kulunut edes vuorokautta. Minä en juurikaan enempää muista tuosta illasta. Ehkä aivot suojelee… 3 päivä ilmoituksen jälkeen sanon miehelle että jos kerta ei tahdo elää täällä niin on hyvä ja lähtee ovesta… Ja niin hän teki…
Seuraava päivä menee jossakin sumussa ja itkussa. Lapseni ovat sänkyni vierellä ja halaavat shokissa olevaa äitiään… Nii sekaisin olin . Muutama ystäväni kävi vaikka kielsin heitä tulemasta. Toivat ruokaa ja tukea. Yrittivät auttaa aivan sekaisin olevaa ystävää..
Mies kävi harvase päivä hakemassa jotakin tavaraansa ja vaati nimeä osituspaperiin jonka kovin äkkiä sai tehtyä. Siinä mielessä se oli helppo osuus kun mitään jaettavaa ei ollut ainakaan minun tietääkseni. Kertoi että on vuokrannut talon pikku kunnasta metsän keskeltä johon nyt sitten siirtyy.. Remontoi talon että lapsemme voi siellä sitten olla. Mutta siltikään kelloni ei soinut vaikkei hän ottanut mitään huonekaluja mukaansa, saisi kuulemma joltakin työkavereilta huonekaluja. Vaatteet , musakamat, ja joitakin astioita, viinat ja urheilukamansa….
Mies selitti kuinka hän on ollut onneton jo kauan. On vihjaillut että tahtoo erota. Ja en voi olla niin tyhmä etten ole mitään huomannut. Tahtoo kuulemma olla onnellinen miksi en anna hän olla ??? Tahtoo löytää ihmisen joka arvostaa häntä sellaisena kuin hän on ? Eikä yritä muuttaa hänessä mitään. On sinut hänen naisellisuuden kanssa ja kaikkea paskaa….. En tässäkään kohtaa tajunnut että se ihminen on jo olemassa …. Suljin varmaan kaiken järjen itseltäni… Olin niin pihalla…
Kunnes eräs tuttuva laittoi viestiä miksi minun mies on hänen kaverin kuvassa mylove saatteella… Tuli toinen romahdus ja helvitin syvä jossa olen vieläkin…Totuus iski täysillä kasvoilleni. Minut oli vaihdettu 10 vuotta vanhempaan työkaveriin. Mies oli muuttanut suoraan sinne meidän tyköä. Mies ei tunnusta vieläkään asiaa selittelee vain. On kuulemma tuntenut tämän naisen 25 vuotta , vanha kaveri jos minä en ole ikinä kuullutkaan. Ollut vuosia samoissa työpaikoissa ja aina silloin tällöin jutellut. Menin juttelemaan tuolla naiselle. En tiedä oliko se järkevää vai ei. Jotakin vastauksia häneltä sain mutta tahtooko hänkään minulle totuutta kertoa en jaksa siihen uskoa varsinkaan kun hän jo muutti kertomustaan. Mies väittää että kolme kertaa hän on tapaillut naista… 3 kertaa paskat , ei tuon takia jätetä perhettä . Nainen myös minulle kk seurustelun en eroilmoitusta… Mikä on totuus vain he tietävät….Ja onko sillä edes merkitystä…
Mies suoltaa semmoisia tarinoita ettei hyvä tosikaan. Olen pyytänyt moneen kertaa että tahdon vain totuuden. En yhtään mitää valetta tai kaunistelua. Kysynyt myös missä on kunnioitus toista ihmistä kohtaan. Ei sitä ei ole … Puhelut joiden tarkoitus on sopia lapsen näkemisestä luisuvat meidän parisuhteen läpi käymiseen. Siitä seuraa aina itkuinen ilta minulle…
Olen turvautunut kriisi apuun ja työterveyslääkäriin, ja eilen aloitettiin lääkitys että pystyisin palautumaan toimintakuntoon. Olen etsinyt tietoa netistä ja jonkin verran olen sitä löytänyt . Vertaistukiryhmiä ei tämän vallitsen tilanteen takia ole nyt.. Vaikka ystäviä on ympärillä niin tunnen olevan niin niin yksinäinen , sydämessä järkyttävän kokoinen haava. Mua sattuu sieluun asti ja tekee nii kipeää. En tiedä miten ihmeessä saan tämän kivun pois
Voi mikä tarina <3
Paljon voimia sinulle! Minä jäin samalla tavalla kesälomien jälkeen 2017 yksin kolmen lapseni kanssa ja siitä on pitkä keskustelu täällä jossain historiassa. Erosta on jo yli 2 vuotta ja kyllä asiat edelleen ovat kipeitä, varsinkin kun lasten vuoksi toisesta ei pääse kunnolla koskaan eroon. Avioliiton aikaiset ongelmat jatkuvat myös eron jälkeen, eli kun jälkeenpäin on päässyt siitä alun shokkivaiheesta ja on alkanut silmät avautua myös itsellä, niin onhan niitä ongelmia siinä suhteessa kuitenkin ollut. Meillä mies otti itseään 10 vuotta vanhemman kahden lapsen isoäidin (meidän lapset kaks alakouluikäisiä ja yks päiväkoti-ikäinen) joka on kuvioissa edelleen. Naisen kanssa en ole missään tekemisissä ja siitä olen kyllä katkera, että hän saa ja pääsee tekemään lasteni kanssa paljon asioita mitä en itse kykene, yksi lapsistani on erityinen ja vie kaikki voimavarani lasten ollessa täällä (isällä ovat joka toinen vklp).
On tässä onneksi ollut voimaantumisen hetkiä, ajoittain. Pimeät syksyt on vaikeita ja kyllähän se ikävä kyllä niin on, että tämmöisen kriisin myötä myös monet ystävät ovat kaikonneet. Mutta mä lunastin meidän talon ja oon remontoinut sitä ja askel kerrallaan koen olevani itsenäisempi ja parempi. Olemme nyt lapsen kanssa koiranpentujonossa, exä ei koskaan halunnut meille esimerkiksi eläintä (uudessa suhteessa taas on heillä eläin).
Näin pari vuotta myöhemmin edelleen sitä tajuaa, että luottamus on mennyt ja pahasti. Olen jopa löytänyt hyvän miesystävän, mutta en pysty millään tavalla edes ajattelemaan yhteen muuttamista tai mitään suurempaa sitoutumista. Kun on kerran elänyt sen ydinperheen haaveineen ja menettänyt sen, tuntuu ettei enää niihin haaveisiin enää pääse kiinni. Että kyllä voin varoittaa että elämän murskaantumisesta selviämiseen kuluu aikaa.
Anna itsellesi aikaa. Kun sulla tulee pahin ahdistuksen tunne, käytä lääkkeitä ihan surutta. Mutta muista että aina kun se paha olo tulee ja tekee mieli maata sikiöasennossa, niin anna rauhassa tunteen tulla ja vallata sut. Hengittele. Itke. Se tunne menee ohi ja joka kerta sen jälkeen sulla on pikkasen parempi olo. Ei kannata padota niitä tunteita, eikä kyllä välttämättä exältäkään penätä syitä (minä en koskaan saanut mitään muuta selitystä kun että oli miettinyt eroa jo usean vuoden ja kipinä oli välillämme sammunut) vaikka tyyliin vuotta ennen eroa ostimme uuden talon ja remontoimme sen. Ne asiat on tapahtuneet, eikä niille voi muuta kuin hyväksyä.
Voimia tosiaan paljon sulle!
Hei kirjoittajat. Tunnen samaa tuskaa täällä kun tekin. Olen niin rikki erosta että en taida selvitä tästä. Ihana rakkaussuhde, ja yhtäkkiä olen tyhjän päällä. Mieheni eropäätökseen ei tiettävästi ole syynä toinen nainen. Olen Yksin Taas lasteni kanssa. Erosta 3vk nyt. En lakkaa toivomasta että saisin hänet vielä joskus takaisin. En vaan pääse siitä ajatuksesta vaikka tätä yritän kuinka käsitellä. En jaksa elää.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta sitten. Syy: Lisäys