Miten tästä eteenpäin

Miten tästä eteenpäin

Käyttäjä Kajuska aloittanut aikaan 15.03.2011 klo 23:55 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Kajuska kirjoittanut 15.03.2011 klo 23:55

Sain viimeviikolla selville että mieheni on jälleen kerran pettänyt tekemänsä lupauksen olla rehellinen.
Tätä on jatkunut jo jonkin aikaa.
Paljastui että hänen toiminimi on jo viime syksynä haettu konkurssiin ja nyt selvitetään meidän omaisuutta…meillä kolme lasta ja yhteistä omaisuutta. Ei kuitenkaan ilmeisesti tarpeeksi velkojille mutta ehkä pesänselvittäjälle joka asiaa hoitaa ja kyllä päältä palkkionsa ottaa.
Samalla paljastui muitakin hoitamattomia asioita ja kaikista pahin petos..hän on systemaattisesti polttanut ja hävittänyt minun postit. Siitä seurauksena oli ulosotto pidättänyt palkasta saatavansa. Ei ollut iso summa mutta se järkytys että tällaista tapahtuu sinun tietämättäsi. Tunnen itseni tosi typeräksi ja väsyneeksi.
No..mieshän sai ”kohtauksen” kun tajusi että oli vaihteeksi jäänyt tekosistaan kiinni. Nyt hän on hoidossa ja lääkärit tekevä diagnoosia…ilmeisesti virallinen tulee olemaan kaksisuuntainen mielialahäiriö rinnalla narsistin piirteet.
No tämä tietenkin selittää monta asiaa mutta en pysty mitenkään antamaan anteeksi ja tukemaan sairastunutta. Hän on jo aiemmin kaksi kertaa jättänyt masennushoidot kesken..no näin jälkiviisaana manian iskettyä vauhtia päälle. Kuitenkin terveitäkin jaksoja on täynyt olla ja asioista on keskusteltu.
Olen saanut monta kuittausta että miehethän ovat tuollaisia kun tapahtuu asioita jotka ovat hankalia hoitaa ja käsitellä. Pää pensaaseen…
Nyt yritän pitää itseni jollakin tavalla kasassa ja siivota jälkiä ja pelastaa mitä pelastettavissa enää on. Onneksi lapset on tosi ihania ja heidän kanssa voi jakaa asioita ja keskustella mitä he haluaisivat tulevaisuudelta. Olin jo todella tiputamassa hanskoja ja ajattelin että menkööt kaikki, mutta sitten iski huoli lasten tulevaisuudesta. Minun on pakko jaksaa hoitaa ja yrittää järjestää asioita niin että lasten tulevaisuus ole kokonaan tuhoon tuomittu. Olen turhautunut ja vihainen koska taas kerran siivoilen sotkut mieheni jäljiltä. Viiimeksi hänen töpeksittyään raha-asioita sanoin että seuraava kerta on viimeinen, mutta nyt näyttää siltä että tässä sotkussa ei ole edes varaa erota… ironista kyllä.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 16.03.2011 klo 12:00

Heippa
Niin kyllähän se onnelliseen parisuhteeseen kuuluu että toiselle ei saa ikinä
valehdella ja kaikista asioista pitäs pystyä puhumaan.
mutta nyt vaan kaikki asiat puhutte juurta jaksaen ketään syyllistämättä
Sopia yhteiset pelisäännöt miten edetään jne
Niin kun on toiminimi niin on itse veloista henkilökohtaisesti vastuussa ja ikävä
kun on mennyt konkurssiin mutta siitäkin kyllä selvitään ja elämä jatkuu.
On esim velkasanerauksia!!!
Miten teillä muuten menee???
Mitä sinä itse tekisit???
Vaikka elämä välillä on vaikeata niin kyllä elämä siitä järjestyy.
Kaunista kevättä sinulle

Käyttäjä Kajuska kirjoittanut 16.03.2011 klo 23:05

Hei
Kiitoksia vastauksesta...
Meillä on mennyt huonosti pitemmän aikaa. Olen ahdistunut ja väsynyt tähän tilanteeseen.
Keskusteltu on, mutta aina tulos on tämä sama hetken päästä. Voisi tietysti yrittää vielä perheneuvolassa tai muualla.
Mutta jotenkin tunteet on kuolleet...puolisoni käytös on suunnattoman väsyttävää ja pitää koko perheen varpaillaan. meillä ei enää voi edes nauraa kun siinäkin on jotain väärin. Saati sitten että naurettaisiin yhdessä jollekkin jutulle ja siitä vitsailtaisiin.. Ilo on hävinnyt.
Konkurssi on ihan puolison tyhmyyttä ja huolimattomuutta. Ei mitään muuta. Jos olisi ottanut asiat tosissaan aiemmin ei oltaisi tässä tilanteessa.
Ikävä kyllä kun kyse on toiminimestä ne ei enää suoranaisesti ole henkilökohtaisia velkoja kun on kyse avioliitosta ja ei ole avioehtoa.
Pesänselvittälä realisoi puolison osuuden asunnosta jos minulla ei ole mahdollisuutta lunastaa sitä konkurssipesältä. olen yrittänyt hakea apua ja selvittää asioita mutta tuntuu että aina kun jotakin saa selville niin seuraava tieto / ohje kumoaa edellisen.
Taidan nyt heittää ne lapaset lattiaan ja antaa olla..on luovuttaja fiilis. Pitää vaan toivoa lujasti että pesänselvittäjällä olisi myötämieltä perhettä kohtaan.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 17.03.2011 klo 11:56

Heippa
No minä yritän auttaa sinua ja kyllä jotakin asioista tiedän ja toivottavasti on
apua.
Joo tietoa on yllättävän vaikea saada ja jokainen sanoo mitä sanoo kun virma on
mennyt konkursiin.
Tarvittaessa kannattaa teidän ottaa oma asianajaja joka on teidän puolella
ja niitä on kunnallisella tai yksityisellä puolella.
Niin parisuhdetta kyllä täytyy hoitaa ja kummankin tehdä lujasti töitä onnellisuuden eteen
ja väitänkin että kaksi ihmistä pystyy elämään onnellisena mutta kummallakin
täytyy olla yhteistä halua ja tahtoa.
Mut sitäkin kannattaa heti ruveta hoitamaan ja menen nettiin ja googleen laita haku sanaksi
perheasiain neuvottelukeskus tutustu siihen sivuun niin saat varmasti avun.
Sen vuoksi olisi tärkeätä että kun parisuhteessa tulee ongelmia niin niihin heti pitäs
reakoida kun mitä pitempi aika menee niin on asioita vaikeampi korjata.
Minkäs ikäinen sinä olet???
Onhan sinulla ystäviä / kavereita joille voit kertoa iloja ja suruja???
Kuinka nyt olet jaksanut???
Minä niin teille toivon että pystyisitte elämään yhdessä onnellisena.
Kaunista kevättä sinulle

Käyttäjä Kajuska kirjoittanut 17.03.2011 klo 22:57

Kiitoksia..käyn tutustumassa sivuihin.
En ole enää mikään tyttönen 🙂 40 meni jo rikki.
Onneksi uskalsin nyt avautua asiasta kaverille ja kävin myös juttelemassa työterveyshuollossa.
Olo on jo parempi.
Samoin hain lapsille ja itselle oikeusapua joten sekin asia on nyt hoidossa. Menen hänen ohjeiden mukaan pesänselvitykseen kun sen aika koittaa. Nyt alan päästä jo asian kanssa sinuiksi. Se häpeä ja ahdistus alkaa ainakin nyt kääntymään taistelutahdoksi ja asiat ei enää jyrää yli totaalisesti.
Ainakin tänään tuntuu siltä...huomisesta ei taas tiedä.
Pitkä tie on vielä edessä mutta luulen että pahin shokki on nyt ohi.
Hyvää kevattä myös sinulle 🙂

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 18.03.2011 klo 11:25

Heippa
Joo tutustu niihin sivuihin mitä kirjoitin sinulle.
Kuin myös jutelkaa puolisosi kanssa kaikista asioista sopikaa yhteisistä pelisäännöistä
ja kun juttelette niin katsokaa kumpikin toisianne silmiin ( on yllättävän tehokasta )
Muistelkaa esim kaikkea kivaa mitä elämässänne on tapahtunut, ensitapaamiset, käykää
perheen kanssa syömässä jne
Kuin myös muistakaa että ikinä ette jää ongelmien kanssa yksin ja heti kun on
ongelmia missä asiassa tahaansa niin puhumaan heti. ( on helpompi korjata )
Joo älä ikinä koe mistään asiasta häpeää vaan on asia mikä tahaansa niin aina
kuljet vaan pää pystyssä ja ihmisellä täytyy aina olla taistelutahtoa.
Itse olen 44.vuotta ja olen ollut niin pahoissa ongelmissa elämän aikana että
monesti olen miettinyt miten olen selvinnyt mut niin olen vaan taistelemalla selvinnyt
ja niin sinäkin selviät. ( nyt minun elämä menee liijankin hyvin mut nyt minä autan
loppuelämän ihmisiä ja se on minulla voimistuva ala eikä ole tarkoitus kehua tai mieltä pahoittaa )
Minä toivon sinulle ja perheellesi täydestä sydämmestä kaikkea hyvää ja menestystä
ja niin toivon että pystyisitte elämään onnellisesti loppuelämän ja käykää ehdottomasti
esim antamani osoiteen palveluja auttaa varmasti.
Kaunista kevättä sinulle