Miten suhtautua anoppiin?
Mieltäni on jo jonkin aikaa painanut suhteeni anoppiini.
Suhteemme on lähes alusta asti ollut jokseenkin haasteellinen. Luulen sen johtuneen alussa ehkä mustasukkaisuudesta ehkä jopa puolin ja toisin. Luonteeltaan hän on hyvin tekeväinen ja näinpä ollen meidän kaapit, vessat yms. on siivottu ja järjestelty jos ne eivät ole siisteydeltään häntä miellyttänyt. Minulle itselleni on tullut olo että kotimme ei kelpaa hänelle sellaisena kun se on. Monia kertoja niin minä kun miehenikin olemme pyytäneet häntä vaan olemaan ja rentoutumaan kun hän tulee meille vierailulle mutta hän on ottanut sen loukkauksena ja hyökkäyksenä häntä kohtaan, minä en kuulemma arvosta häntä enkä hänen tekemäänsä työtä. Tilanteita on vuosien varrella ollut useita ja välillä niiden antaa vaan olla ja välillä ne taas pulpahtelevat pintaan…
Viimeisen vuoden aikana tilanne on kärjistynyt ihan huuto konsertiksi asti. Huudon tiimellyksessä minut on haukuttu alistajaksi, ylimieliseksi, valehtelijaksi, manipuloijaksi, psykopaatiksi, minä ja koko sukuni saavat hänet kuulemma tuntemaan itsensä huonommaksi ihmiseksi kun muut jne. Omasta mielestäni en ole ansainnut moisia nimityksiä tai syytöksiä! Tiedän hänen käyneen elämässään paljon negatiivisia asioita läpi ja olen varma että kyseiset tapahtumat ovat varmasti vaikuttaneet jollain tavalla hänen mielenterveyteensä. Olen yrittänyt keskustella asiasta hänen kanssaan ja vastaus on aina se että hän on henkisesti vahva ja tasapainoinen ja minä taas en. Tiedän hänellä olevan samantyyppisiä ongelmia niin omien sisariensa kanssa kun myös toisen miniänsäkkin kanssa. Syy vaan sattuu olemaan aina meissä muissa 😐
Olen yrittänyt antaa asialle aikaa ja olen yrittänyt päästä yli haukkumisista mutta minusta tuntuu että olen tullut asian kanssa umpikujaan jossa tunnen vain suorastaan vihaa häntä kohtaan. Välillä tunnen sääliä, välillä vihaa…
Mieheni on mahdottomassa välikädessä asian kanssa ymmärrettävästikkin enkä missään nimessä halua erkaannuttaa heitä toisistaan. Mieheni mielestä minun pitäisi yrittää tulla vastaan ja ymmärtää äitinsä oikutteluja koska hänellä on ollut niin rankka elämä. Kyllä minä yritän ymmärtää ja joitakin asioita pystynkin sivuuttamaan menneisyyteen vedoten mutta ei kaikkea…
Tällä hetkellä mieltäni painaa suurimmaksi osaksi se että meille syntyy 1. lapsi syksyllä ja minun pitäisi pystyä ”antaa hänen olla mummo” meidän lapselle, toivottaa hänet tervetulleeksi katsomaan vauvaa jne…Pelkkä ajatuskin siitä tuntuu lähes mahdottomalta.
Mikä siis avuksi? Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia? Keskustelun avaaminen anopin kanssa tuntuu vaikealta koska se on aina aikaisemmin päättynyt siihen lopputulokseen että hän on vahva ja tasapainoinen eikä hänessä ole mitään vikaa…ja minä olen asian kanssa niin loppu etten jaksa olla enää hienotunteinen/sanainen!
Et voi antaa toisen ihmisen pilata elämääsi - tuoda siihen tuollaista huolta ja pahaa mieltä. Joko anoppi pystyy kyläilemään teidän ehdoillanne tai sitten ei ollenkaan. Varsinkin lapsen tullessa kannattaa olla rajat samantien selvillä, ei niitä pysty ja jaksa muuten ylläpitämään kun on mahdollisesti väsynyt pienen vauvan kanssa vaan tulee entistä enemmän jyrätyksi. Haluatko murehtia näitä kun pitäisi nauttia arvokkaasta ajasta uuden tulokkaan kanssa?
Yhteiset pelisäännöt kehiin, ensin sovit me miehen kanssa ja YHDESSÄ selvitätte ne anopille, joka hyväksyy ne jos haluaa pysyä tekemisissä kanssanne. Tässä siis miehesi tulisi olla sinun puolellasi, on kohtuutonta, että joudut murehtimaan näitä raskausaikana ja kun vauva on syntynyt. Pitäisi saada rauha keskittyä uuteen perheen jäseneen. Anoppisi on kuitenkin aikuinen ihminen ja se mitä hän on kokenut ei anna oikeutta terrorisoida toisen elämää sen varjolla. Ettehän te ole sulkemassa häntä pois jos hän kunnioittaa teidän kotia ja sääntöjä kodissanne 🙂🌻
VOIMIA!!!! ja onnea tulevasta perheenlisäyksestä 🌻🙂🌻
Heippa
Niin kyllä kuulostaa kauheen tutulta mut kysyisin sinulta muutaman kysymyksen.
Asutko maalla vai kaupungissa?
Kauanko olet ollut miehesi kanssa yhdessä?
Paljonko teillä on välimatkaa anoppisi kanssa?
Tämä on sit minun neuvo ja kanta asiassa.
Lähtökohta on että teillä on oma koti ja talossa ollaan talon tavoilla ja siihen ei anoppi voi
puuttua jos itse ette halua ja sen voi suoraan sanoa onhan siinä sukupolven ero ja se anopin
pitää hyväksyä.
Omassa kodissa ei tarvitse toisen ihmisen loukkauksia kuunnella eikä sietää.
Aviopuolisoiden pitää pitää yhtä ja toinen tukee toista sinä miestäsi ja miehesi tukee sinua.
Asioista pitää kyllä keskustella mutta ne on vaikeita asioita ja varsinkin kun toinen
haluaa laittaa kapuloita rattaisiin.
Mut kirjoita miten olet jaksanut.
Kaunista syksyä sinulle
Anopin käyttäymisen takana voi olla hänen omat anoppikokemuksensa, hän panee siis vahingon kiertämään. Kysele mieheltäsi tai jopa anopilta suoraan, millainen anoppi hänellä oli.
Minulla oli anoppi, jolla oli anoppi ollut näitä vanhan ajan hirmuja, joten sain sitten kunnon koulutuksen, siihen sisältyi myös jatkokurssi miehen sisaren muodossa, joka tonki roskatkin, tietääksen jopa kauppakuititkin, ettei talo kaadu tuhlaavaisen akan takia. Kupit ja lasit oli väärässä järjestyksessä astiakaapissa, lautasista puhumattakaan ja vaatekaapeille suoritettiin säännöllinen tarkastus, onko kuinka paljon uusia vaatteita.
Olen sanonut vävyille ja miniälle, osaisin olla keljumaisin anoppi, mitä maa päällään kantaa, sillä oli se niin hyvä koulutus, mutta päätinkin toisin, en jatkanut sitä sukuperintöä. Olen tarkistanut miniältä, olenko liikaa puuttunut heidän elämäänsä ja asumiseensa? Koska en kuulema löydä kunnolleen heidän keittiöstään kahvikuppiakaan, niin en ole. Jos minun poikani on miniälle kelvannut, niin saan olla tyytyväinen, ei miniä nainut koko sukua.
Anopilla ei ole oikeutta sotkeutua teidän huushollin hoitoon, jos ette itse pyydä ja tämän voitte tehdä selväksi, ennekuin lapsi syntyy, sillä jos hän pääsee "niskanpäälle", niin hänen mielestään, ette osaa lasta oikein hoitaakaan.
Kiitos teille kaikille näistä rohkaisevista sanoista!
Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä reilu 5 vuotta. Asutaan kaupungissa ja onneksi anoppi on n.600km päässä meistä mutta se tietää sitä kun hän tulee meille kylään niin vierailu kestää useasti jopa yli viikon kerrallaan!
Olihan anoppini ilmoittanut miehelleni jo viikonlopun milloin anopilleni kävisi järjestää ristiäiset! JA vauva ole vielä edes syntynytkään!!! 😐 No mutta katsotaan mitenkä tilanne tästä eteenpäin lähtee menemään....
Yritän aloittaa keskustelua mieheni kanssa asiasta ja katsotaan saataisiinko aikaan jonkinlaista yhteisymmärrystä!
Ihanaa syksyä teille kaikille ja täytyy aina välillä vaikka kirjoitella tuntemuksia tänne 😉
Kerran yksi nainen sanoi, että hänellä on hyvät välit anoppiin, 400km, mutta matka ei olekkaan enää mikään este ja mitä pitempi matka, sitä pitempi vierailuaika.
Ristiäisitä puheenollen, pidä huoli, ettei nimi luiskahda kenenkään muun suusta kuin papilta ristiäisissä, sillä siihen tulee varmaan myös ehdotuksia.
Heippa
Joo tuleehan niitä vahvuuksia onneksi asutte omassa asunnossa ja hyvä kun välimatka
on 600 km niin ei se joka hetki ole harmia tekemässä.
Mut niinkuin sanoin kodissasi sinä olet pomo ja vieras ei siellä voi määräillä eikä sinua
huonosti kohdella siihen teet heti stopin.
Se on hassua kun monesti äiti ei voi irrottautua pojastaan sitä minä olen monesti
itsekseni pohtinut mut en oikein itsekään ymmärrä mut varsinkin maalla se on yllättävän
yleistä mut onneksi sekin on nykyisin muuttunut.
Mut yritä miestäsikin ymmärtää sillä se on puun ja kuorenvälissä mut miehesi kyllä
pitää olla sinun puolella puhukaa, puhukaa ja puhukaa kaikista asioista sillä puhumalla
asiat kyllä ratkeaa.
Kasvata lapsesi rakkaudella ja antakaa sille turvallinen ja onnellinen lapsuus se on lapsen kehitykselle todella tärkeä itse mulla tuli lapset 20 senä ja nyt on lapset aikuisia ja poika
on nyt 20.vuotias niin eilen sanoi että niille kanssa tulee vauva olen tosi onnellinen
sinun kuin myös poikani puolesta ja muista että elämä kummasti muuttuu lapsen syntymisen jälkeen ja jos on ongelmia niin heti kannattaa puuttua ja menestystä teille nauttikaa tästä upeasta elämästä.
Kaunista syksyä teille